maanantai 4. joulukuuta 2017

Lisää kuvia jouluisesta eteisestä...






Anneli Haverisen tekemä tonttutyttö.





Kerrostalot valaistuna.


Puinen joulukuusi.


Jouluasetelma.



Puinen joulutaulu, tuikkukippo ja peurat.



Tonttutyttö ja -poika


"ikivanha" tuoli.




Peili.


Harmaasävyinen tonttu.



Pyöreä peili.



Amaryllikset kaapin päällä.



Lipaston päällä asetelma.



Punavalkoista.


Harmaata.




Salmen perheen nukkekoti elämää:




Veera on Hannan ja Vilin perheen isompi tyttö. Elma pienempi, vasta n. vuoden ikäinen.
Veera on saman ikäinen kuin Pia, Paula ja Anna. Tytöt asuvat melko lähekkäin toisiaan.
Näin leikkiminen ja yhdessä kouluun kulkeminen on helppoa.
Vaikka Pia ja Paula ovat parhaat ystävät, sopivat Anna ja Veerakin hyvin tyttöjen porukkaan.
Veera on juuri saanut pikkusiskonsa nukkumaan. Onneksi Elma nukahtaa helposti.
Vielä kun Veera saa matikan läksyt tehtyä, hän voi lähteä tyttöjen kanssa ulos.



Pojat ovat olleet jo laskemassa Salmen perheen rannassa mäkeä.
Tytöt ovat sopineet, että hekin menevät tänään laskemaan.
Tytöt ottavat mukaan pulkat tai millä kukin nyt haluaa laskea.
Jos pojat tulevat, he laskevat kuulemma rattikelkoilla.
Voihan sitäkin kokeilla jos joku pojista antaa lainata kelkkaansa.
Veera katsoo ikkunasta ulos. Ilma on tosi hyvä, vähän on pakkasta ja
uutta valkoista lunta sataa hiljalleen maahan, tuulesta ei ole tietoakaan.


Matikan laskuja on aika paljon, koska luokan pitää saada tämä osa-alue käytyä läpi
ennen joulua ja vielä pidettyä koekin.
Veera lähtee heti kun laskut on laskettu, ettei ehdi tulla pimeä, ennen kuin on
ehditty laskea edes muutaman kerran.
Kun Salmen mummo näkee lapset rannassa, hän huutaa heille heti, että tulkaa lapset
kaakaolle, kun olette laskeneet tarpeeksi. Salmen mummo on niin ihana. Kaikki lapset
tykkäävät hänestä. Lapset laskevat aivan hämärän tuloon asti ja sitten juostaan
Salmen kuistille ja siitä keittiöön kaakaolle ja pipareille. Nam!


Salmen Elsa mummo ja Maija kodinhoitaja, niin kuin lapset häntä kutsuvat,
ovat leiponeet melkein koko päivän,
Mummo on leiponut Salmen perheelle, itselleen ja papalle, Maijalle kotiinviemisiä,
Raimolle ja Paulalle jouluksi ja myyjäisiin. Sellainen on Salmen mummo.


Tässä viimeisiä leipomuksia ja ruoka Salmen perheelle n. kello neljäksi,
silloin Salmen perhe syö ja tänään myös mummo ja pappakin. Heillä on
sellainen sopimus että jos mummo ja pappa on olleet päivän "töissä" Salmen perheellä,
he myös syövät heillä, eikä heidän tarvitse laittaa erikseen ruokaa itselleen.
Se on molempien mielestä hyvä sopimus.


Tarina jatkuu taas ensi kerralla.


Terveisin Piia.




16 kommenttia:

  1. Tuo jouluinen tekstitaulu on aivan ihana, samoin kun puinen kuusi.
    Ihanaa maanantai-iltaa Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taulua oli punaisenakin, mutta halusin harmaan ja puinen kuusi on hauska, en ole nähnyt sellaista kenelläkään.
      Ihanaa maanantai-iltaa sullekkin.

      Poista
  2. Voi että, teillä on nättiä! Ihania nuo tontut istumassa siellä täällä.
    Nuo talolyhdyt on niin minun lemppareita.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63.
      Tontut ja kynttilät tuo minun joulun.
      Talolyhdyt on kyllä kauniita ,varsinkin kun niissä on valo.
      Mukavaa viikkoa sinnekkin.

      Poista
  3. Kaunista ja tunnelmallista :) Ihanaa joulukuuta!

    VastaaPoista
  4. Kauniiksi olet taas kotisi koristellut! Perheeseeni kuuluu viisi miestä, joten hempeät koristelut ovat olleet enemmän valojen puolella. Kynttilöitäkään en sisällä polta koiran takia. Koristelen kodin joulun ajaksi tutuilla, jo monien vuosien vanhoilla, samoilla tekstiileillä -verhoilla, matoilla,pöytäliinoilla ja shaaleilla. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnneliPunneli.
      Minullakin kynttilät on koristeena, kun meilläkin on koira, pieni tosin.
      Jokaisella on onneksi oma tapansa koristella joulu ja kaikki tavat ovat kauniita ja oikein.
      Hyvää joulun aikaa sinnekkin.

      Poista
  5. onpas kaikki niin niin niin kaunista ja ihanaa. Hyvää joulukuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Na-ta.
      Kävin kurkkaamassa blogiasi, sullahan oli siellä niin kauniisti tehty blogi.
      Hyvää joulukuuta sinullekkin.

      Poista
  6. Ihanalta siellä näyttää♥ Hienoja leipomuksia on Salmen perheessä tehty! Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Päde.
      Eikös olekkin Salmen mummo vielä taitava!?
      Mukavaa päivää sinullekkin.

      Poista
  7. Niin jouluista siellä!
    Nätti tuo puinen taulu.
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari.
      Tuo taulu on minustakin kiva, vähän erilainen kuin perus joulu koristeet.
      Mukavaa Itsenäisyyspäivää sinne.

      Poista
  8. Ihanan jouluista ja hauskoja tonttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      Kynttilät ja tontut on mun juttu.
      Hyvää Itsenäisyyspäivää sulle.

      Poista