tiistai 9. tammikuuta 2018

Ajatelmia





Kuvahaun tulos haulle lumi



Mäki
muistoissani se helisee lasten riemukkaita ääniä
kaikki sulassa sovussa
aamusta iltaan
vain kotona syömässä ja
vaihtamassa kuivaa ylle
niin rakas muisto.


Kuvahaun tulos haulle lumi


Pieni kumpare
kuin salainen aarre
se voisi olla mitä vain
vain mielikuvitus on rajana.


Kuvahaun tulos haulle lumi

Lunta
kun katson ylös päin
näen vain lumisten oksien kaartuvan katoksi
vain joistakin väleistä vilahtaa sinistä
taivas.


Kuvahaun tulos haulle lumi

Latu
pieni tyttö
sivakoi pitkin metsää
korkealle nousee männyn rungot
ja valot valaisee turvallisesti
matkaa kotiin.




Salmen perhe...



Salmen perheen Marjatta äiti on taas ollut todella väsynyt.
Ei hän ole sanonut siitä kenellekkään mitään.
Mutta kyllähän isä huomaa sellaisen asian heti.
Niille tiedoksi jotka ei ole lukenut Salmen perheen tarinaa alusta asti.
Salmen äiti jakaa aamuyöstä aamulehteä pari tuntia.
Sitten hän menee päiväksi töihin uimahallin hotelliin siivoojaksi.
Ja sitten hänellä on isohko perhe, johon kuuluu,
mummo ja pappa, isä ja äiti ja neljä lasta, kolmetoistavuotiaat kaksoset
Kari ja Pia ja muutaman kuukauden ikäiset kaksostytöt, Virpi ja Tarja.
Perheellä on myös erittäin hyvä apulainen, Maija. Joka on töissä
joka arkipäivä(5 päivää) n. klo 7-16.
Isä ja äiti on miettineet taas sitä pitäisikö äidin lopettaa se lehden jakaminen,
jos hän ei olisi sitten niin väsynyt.
Mutta äiti perustelee sitä lehden jakamisen jatkamista sillä,
kun heillä on niin paljon velkaa, kun he juuri remontoivat taloaan isommaksi,
tekivät kuusi uutta huonetta. Sitäkin he ovat miettineet olisiko heille riittänyt
vain kolme uutta huonetta.



Ensimmäisenä rakennettiin eteinen.
Sellaista Salmen perheellä ei ollut ollenkaan,
vaan ulkoa tultiin suoraan keittiöön,
niin että eteisen rakentaminen oli ainakin aivan välttämätön.


Eteisen yläpuolelle rakennettiin kirjastohuone.
Se nyt ei ollut yhtään tarpeen.
Mutta kun lisäosasta tuli kolme kerroksinen,
niin pakko tähän keskimmäiseen kerrokseen oli rakentaa jotakin.



Ylinpään kerrokseen rakennettiin Karille oma huone.
Se on todella tarpeeseen.
Ennen Karilla ja Pialla oli pienenpieni yhteinen huone.
Ja kyllä he jo kolmetoista vuotiaina tarvitsevat omat huoneet,
että voivat tehdä rauhassa läksynsä ja tuoda kavereita kylään
ja yökylään.



Toisella puolen taloa on alimmassa kerroksessa ruokailuhuone.
Se on tosi tarpeeseen.
Kun Salmen perheellä on niin usein vieraita
ja keittiö on pienehkö ja omaakin väkeä paljon.
Tarvitaan ruokailuhuone missä tarjota vieraille kahvia ja muuta
ja paljon vieraiden kanssa seurustellaankin ruokailuhuoneessa.
Myös oma perhe syö siellä usein.
Eli se tuli tarpeeseen.


Keskimmäisenä on kylpyhuone/kodinhoitohuone.
Se tuli myös tosi tarpeeseen.
Vessa on tosi pieni ja siellä on amme ja suihku.
Eli kun joku oli suihkussa, ei kukaan muu voinut käyttää vessaa.
Ja pyykinpesukone ei mahtunut minnekkään.
Eli se oli tosi tarpeellinen.


Kolmanteen kerrokseen tehtiin huone kaksosille.
Eiväthän he vielä sitä tarvitse, mutta jatkossa.
Nyt he mahtuvat vielä hyvin äidin ja isän huoneeseen.
Jatkossa se on siis tosi tarpeellinen.

Eli vain yksi huone oli vähän turhanpäiväinen,
mutta talosta olisi tullut aivan hassun näköinen jos toisella puolella olisi ollut
kolme huonetta ja toisella kaksi.
Eli siitä äiti ja isä on samaa mieltä, että remontti oli tarpeellinen.
Mutta siitä he ovat eri mieltä, että pitääkö äidin tehdä kahta työtä,
isän mielestä ei ja äidin mielestä joo.
Isän mielestä velkaa voisi maksaa vähän vähemmänkin kerrallaan pois.
Äiti lupasi kuitenkin miettiä asiaa, sillä ei ole hyvä jos äiti väsyy liikaa.
Mutta jos työpaikkansa antaa pois, sitä ei ikinä saa takaisin,
työn haluajia on niin paljon.



Kirsi on Päivin luona kylässä ja päiväkahvilla.
Päivi on juuri laittamassa kahveja ja Kirsi tuli istumaan keittiöön ,
että he voivat samalla jutella.
Päivi kertoo kuinka Helena kävi eilen katsomassa heidän Veeti vauvaa
ja samalla tutustumassa Päiviin.
Päivin mielestä Helena oli tosi mukava nainen, rehellisen ja suoran oloinen
ja todella iloinen luonteeltaan.
Päivi uskoo, että Helena tulee todella hyvin sopeutumaan heidän kyläänsä.
Ja Päivin mielestä Helena voisi olla oikein sopiva Raimolle...
Varmasti koko kylä jo toivoo heistä paria.
Raimo on ollut niin kauan yksin ja niin kauan yksin hoitanut ja kasvattanut Paulaa.


Maija ja Aimo käyttivät eilen illalla Elma vauvaa päivystyksessä,
kun hänellä on nuhaa, yskää, kuumetta 39,5 astetta, hän ei enään
oikein syö eikä juo ja on aika veltto.
Isä ja äiti ajattelivat että Elmalle aloitetaan antibiootti kuuri ja
laitetaan nenämahaletku josta häntä voi syöttää kotona.
Se on lääkäreillä hyvin yleinen tapa tällä hetkellä.
Mutta Elma oli niin veltto ja reagoimaton, että hänet otettiin sairaalaan.
Hänelle aloitettiin antibiootti ja laitettiin tippa, ainakin nyt aluksi.
Maija oli koko yön Elman kanssa lastenosastolla,
nyt hän on ollut nukkumassa kotona ja Aimo isä on vuorostaan sairaalassa.
Elman vointi on samanlainen, hoito ei ole vielä purrut.
Mutta ei ole mennyt huonommaksikaan
Annekin pääsee illalla katsomaan Elmaa. Hän osaa jo olla tosi huolissaan
pikkusiskosta.


Nyt kun Hannan ja Vilin Eila vauva sai oman vaaleanpunaisen vauvahuoneen.
Sai myös Veera oman huoneen.
Veera kysyi isältä ja äidiltä saisiko hän pitää tupaantuliaiset kylän tytöille.
Isälle ja äidille se käy oikein hyvin.
Mutta eikö Veera aio ollenkaan pyytää ikäisiään poikia.
En todellakaan sanoo Veera, ei ne edes tuliskaan, paitsi ehkä syömään herkkuja.
Vai niin naureskelevat äiti ja isä.
Veera lupaa auttaa äitiä siivoamisessa, leipomisessa ja Eila vauvan hoitamisessa.



Paula on ollut kovin hiljainen pitkän aikaa.
Sen ovat huomanneet niin opettaja, Raimo isä ,kuin Salmen perheen naiset ja Pia.
Ja myös kaikki tietävät mistä se johtuu, Paula pelkää, että hän saa uuden äitipuolen.
Yhtenä Iltana Raimo juttelee oikein pitkään Paulan kanssa.
Hän kertoo, että hän on Helenan kanssa tällä hetkellä ystävä,
samaten kuin Paula ja Pia ovat ystäviä.
Ja hän selittää, että he ovat Helenan kanssa kauan, ainakin vuoden ystäviä,
ennen kuin he menevät kihloihin. Ja senkin isä selittää että jos Paulasta ja
Helenasta ei tule ystäviä, ei isä mene Helenan kanssa naimisiin.
He juttelevat todella kauan aikaa, Paula saa kysyä kaikki kysymykset jotka
hänen mieltä painaa Ja isä yrittää puolestaan selittää Paulalle kaikki asiat
mahdollisimman tarkasti. Myös sen isä sanoo, että hän toivoo,että Paulasta
ja Helenasta voisi tulla ystävät. Ja vielä senkin isä sanoo, että hän on yksinäinen
ja hän tarvitseisi Helenan kaltaista ystävää.
Ainakin isästä tuntuu, kuin Paula olisi helpottuneemman oloinen.


Nainen, valkoinen esiliina


Tässä kuvassa on Orvokki, hän on tulossa juuri Harrin ja Kirsin luo
työhaastatteluun.
Olisi tarkoitus että Kirsi alkaisi tehdä töitä kokopäiväisesti.
Kun Harri on ammatiltaan lääkäri,
hän on paljon poissa iltaisin ja öisinkin,
kun hän päivystää vuorotellen Vilin kanssa ,joka on kirkonkylällä
toinen lääkäri.
Harrin pitää saada myös nukuttua päivisin, jos hän on ollut yön töissä.
Orvokki on ainut joka haki avoinna ollutta paikkaa.
Mutta ihme että edes yksi haki, kun kunta on kuitenkin niin pieni.
Harri ja Kirsi kyseli paljon Salmen perheeltä,
että ovatko he olleet tyytyväisiä apulaiseensa.
Haastattelun jälkeen molemmille tuli sellainen tunne että Orvokki
voisi olla juuri heille sopiva apulainen.
Ja tuli tunne että Orvokin käsiin voisi Elias vauvan jättää.
He lupasivat vielä miettiä asiaa ja ensi viikon lopulla ilmoittaa
mitä he ovat päättäneet.


Helena istuskelee tuolissa ja miettii kaikkea häneen ja Raunoon liittyviä asioita.
Hänestä tuntuu, että jokainen kerta, kun he ovat tavanneet tai
puhuneet puhelimessa, heillä on mennyt oikein hyvin. On ollut
paljon puhuttavaa, on monia yhteisiä kiinnostuksenaiheita,
mukavaakin heillä on ollut, naurettu on paljon.
Helenalla on sellainen tunne, että tuohon mieheen hän haluaisi tutustua paremmin.
Hän ajatteli että voisi pyytää Raimon luokseen syömään,
Helena on aika hyvä laittamaan ruokaa. Keskustellakkin olisi helpompi,
kuin jossakin ravintolassa.
Myös Raimon tyttöä Paulaa Helena on miettinyt paljon.
Jossakin välissä sitten heidänkin pitäisi tavata.
Helena kyllä ymmärtää että Paula on juuri hankalassa iässä, kolmetoista vuotias.
Vaikka Helena on kuullut Paulasta pelkästään hyvää.
Paula on ollut niin pieni, kun hänen äiti on kuollut, ettei hänellä
varmaankaan ole kovin hyvää muistikuvaa äidistään.
Mutta kyllä Helena ymmärtää, ettei hänestä voi tulla äitiä Paulalle,
vaan heille voi kehittyä muunlainen suhde.
Kunpa kaikki menisi hyvin. Helenakin on hyvin yksinäinen, hän kaipaisi
miestä rinnalleen.


Ensi kerralla lisää.

T. Piia




12 kommenttia:

  1. Ihania runoja kuvien lomassa, tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon AnneliPunneli.
      Oikein mukavaa tiistai-iltaa.

      Poista
  2. Kauniita talvisia kuvia ja ajatuksia!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana ajatelma.
    Mukavaa tiistai-iltaa Piia!

    VastaaPoista
  4. Kauniita lumikuvia, kunpa täälläkin olisi noin paljon lunta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, Kokkolassa on nyt kyllä harvinaisen paljon lunta.
      Oikein mukavaa keskiviikko aamua sullekkin.

      Poista
  5. Ihania ajatelmia ja talvikuvia, niin kauniita! Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
  6. Kaunis postaus! Hyvää loppuviikkoa!❤

    VastaaPoista