lauantai 7. maaliskuuta 2020

Kesää muistellessa













Tässä yhtenä päivänä oli oikein lämmin ja ihana kevät päivä (jos niin voi vielä sanoa)
Aurinko paistoi aivan siniseltä taivaalta. Katsoin ikkunasta ulos ja ajattelin,
että kohta ensimmäiset kukat nousevat tuolta maasta, ensin lumikellot.
Olen monesti kesäisin, kun olen kuvannut meidän pihaa ja tehnyt postauksia.
Kirjoittanut , että meillä on viherpiha. Yhtenä päivänä, kun etsin jotakin tiettyä kuvaa
huomasin, että onpas täällä paljon kauniita kukkakuvia. Aloin oikein selata kuvia ja kyllä
kukkakuvia oli todella paljon. Miten tämä sitten on mahdollista.
Kevät, kesä ja syksy (riippuen tietenkin millainen syksy on) ovat kuitenkin monta kuukautta
pitkiä. Ja kun piha on iso ja kesä monta kuukautta, kukkia tulee ja menee. Kaikki kukat eivät ole yhtä aikaa. Miksi minä en ole aikaisemmin tätä pohtinut. En tiedä kiinnostaako tämä pohdinta ketään, mutta katsokaa kuitenkin kuvia. Yritin olla valitsematta liikaa kuvia ja niitä jäi todella paljon vielä moneen postaukseen ,jos sellaisen haluaa tehdä. Eli kyllä meillä sittenkin taitaa olla kukkapiha.











 












































































26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti ne nousevat taas kohta, kun ei oikein tiedä miten tämä talvi puutarhaa on kohdellut.
      Mukavaa sunnuntai päivää.

      Poista
  2. Kyllä nyt voi jo kevätpäivistä puhua kun ollaan kevään ensimmäisessä kuukaudessa!
    Ihanaa maaliskuuta sinulle Piia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina ajattelen että kevät alkaa maaliskuun puolivälissä, kun yksi meidän lapsista syntyi silloin ja siitä alkoi kevät.
      Kiitos ja ihanaa maaliskuuta sinullekkin.

      Poista
  3. Kyllä tässä kevät alkaa olla tulollaan. Olen jo juonut ulkona piharakennuksen suojassa ensimmäisiä ulkokaffeja. Aurinko on porottanut niin, että aurinkolasit on ollut pakko laittaa.
    Sulla on kyllä kukka puutarha. Olen jo aika kauan saanut ihailla teidän kukkaloistoa täällä blogissa.
    Päivisin olen kierrellyt meidän pihassa ja tutkaillut miten viime kesänä istutetut taimet on voinu.
    Kovasti odotan niitten kasvua. Huomasin, että nukkekotblogin puolelle on tullut uusi postaus. Lähdenkin sinne lukemaan.
    Mukavaa iltaa
    Leena L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy tunnustaa, etten ole paljon nokkaani ulos laittanut. Kävellen ilman mitään apuvälinettä, en pääsisi kuin omaan pihaan asti. Ky-sauvoilla pääsisin ehkä postilaatikolle asti, mutta se taas ei onnistuis koiran kanssa. Rollaattorilla pääsisin koirankin kanssa muutaman sataametriä. Mutta lähdeppäs reilu 50-vuotiaana rollaattorilla ulos. Mulle se on ainakin iso kynnys. Ajatelkaapa omalle kohdalle. Tämän 17-vuoden aikana minun liikkuminen ei ole ollut näin huonoa. Mutta nyt kyllä minulla alkaa seinät kaatua hiljalleen päälle. Että sellainen vointi.
      Noista muutamista kuvista huolimatta minun on vieläkin vaikeaa uskoa että meillä on kukkapiha, esim. blogissa kukkaiselämää My Flowering life on kukkapiha.
      Pitäisi itsekkin käydä sen verran ulkona, että kiertäis katsomassa miltä pihassa näyttää.
      Kiva kun edes sinä käyt nukkekoti blogissakin. Ei siellä monta kävijää ole ja kommentit on ihan harvinaisuuksia, mutta nuorihan blogi vielä on.
      Mukavaa torstai päivää sinulle.

      Poista
    2. Voi, ompa ikävää ettet ole kunnossa.
      Ymmärrän tuon rollaattori jutun.
      Vaikka isä oli vanha, ei oikeen olis rollaattoria halunnu.
      Toivottavasti pääset sellaiseen kuntoon, ettet tarvi vielä rollaattoria.
      Mä olen virkannu kaks mattoa aikani kuluksi. Toinen 90 cm ja toinen 75 cm eli pieniä ovat.
      Nyt en jaksais koukkua vääntää., sen verran raskasta virkattavaa tuo kude.
      Hyvää torstai päivää sinne.
      >Leena L

      Poista
    3. Minulle tuli 10-kuukautta sitten tehdyssä leikkauksessa harvinainen murtuma selkään, joka ei ole luutunut. Uutena on tullut (kun kuukausi sitten tehtiin selän CT ja MRI kuvaukset) selkäydinkanavan ahtauma. Ja oikeassa sisäreidessä on joku revähtymä, sitä ei ole kunnolla tutkittu, vaikka olen käynyt sen takia 2 kertaa lääkärissä. Ja se on se pahin vaiva tällä hetkellä, minkätakia en voi kunnolla astua sillä jalalla.
      Tiedän ainakin 2 naapuriani jotka nauraisivat kuollakseen, ainakin mielessään ja "kuolisin" häpeästä, jos joku entinen työkaveri tulisi vastaan. Niin sitten olen omaehtoisessa vankilassa täällä kotona.
      Itsekkin olen yrittänyt keksiä itselleni jotain muutakin tekemistä kuin tämä tietokone. Pitäis varmaan ruveta taas lukemaan. Nukkekotijututkin on välillä jo pakkopullaa ja se on vaarallinen hälytysmerkki se...
      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos MaaritKoo.
      Kukista on aika vaikea saada rumia kuvia, huonolaatusia tosin voi saada.Ainakin minä, joka en ymmärrä kamerastani paljon muuta, kuin että kun siitä yhdestä tietystä napista painaa, tulee kuva :)
      Mukavaa torstai päivää sinulle.

      Poista
  5. Kiitos marja-terttu.
    Ja oikein mukavaa sunnuntai päivää sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja ihanat kuvat. Upeaa, että kevät jo kolkuttelee ovella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvatkin ovat minun ottamiksi ihan siedettäviä, johtuen varmaan kuvattavien kauneudesta.
      Itsekkin odotan kovasti kevättä. Siinä on niin paljon hyviä puolia, että jos niitä alkaisi tässä luetella, voisi loppua jopa täällä tila.
      Mukavaa torstai päivää sinullekkin.

      Poista
  7. Kyllä olet oikeassa teillä on kukkapiha 🤗. Ihania kuvia kiitos sinulle niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila.
      Mukava kuulla jos kuvat sinua ilahduttivat.
      Ja mukavaa torstaita sinnekkin.

      Poista
  8. Beautiful flowers, great photos.
    Wonderful blog.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Maria.
      Ja mukavaa kevään odotusta.

      Poista
  9. Voisi sanoa että osaksi on ruusupihakin. Oikein kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on meillä ruusujakin, tässä niistä osa.
      Minun silmäteräni on tuo keltainen ruusu. Joka ei taida olla kovin yleinen tässä nelos/vitos rajalla. Minun ruusuni on niin väärässä paikassa, kuin vain voi olla, jaksaa kuitenkin tehdä kymmenkunta kukkaa. Mutta en uskalla lähteä sitä siirtämään, ostan ennemmin uuden ja istutan parempaan paikkaan.
      Oikein mukavaa torstai päivää.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin ne tähän aikaan vuodesta näyttää vielä kauniimmilta, kuin kesällä, kun niitä näkee päivittäin.
      Mukavaa torstai päivää myös sinne.

      Poista
  11. Kyllä teillä tosiaan on kukkapiha! Toinen toistaan upeampia ja niin kauniita kukkasia! Ja erittäin hyvin hoidetun näköisiä ja hyvinvoivia. Sinulla on todellinen kukkapeukalo:) Kaunista kevättä sinulle. Omia vanhoja postauksiani lukiessa sattui nimesi silmiin ja löysin sinut uudestaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai sitten, se vaan tuntuu kun on iso piha ja osa kukkii eri kuussa, ettei meillä ainakaan kukkapiha ole. Jos tuo selkä parka olis paremmassa kunnossa, niin olis varmaan erinäköinen piha, nyt on kuvissa yhtäpaljon nokkosia ja heiniä kuin kukkiakin.
      Olipa todella mukava, kun löysit blogini uudelleen.
      Kaunista kevättä sinnekkin.

      Poista
  12. Kyllä sinulla on upea kukkapiha! Niin kauniita ja hyvinhoidettuja kukkasia ja upeita kuvia. Kiitos tästä sukelluksesta kesään viileän kevätpäivän keskellä:) Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Kyllä ne taitaa olla aika huonolla hoidolla, kun olen sairastanut niin kauan tätä selkääni, niin en ole pystynyt tehdä paljon mitään pihalla. Teki itsekkin tehdä se sukellus, kun on niin ankean näköistä, kun katsoo ikkunasta ulos.
      Kiitos ja aurinkoisia kevätpäiviä sinnekkin.

      Poista
  13. Mitä kuuluu? Miten saat aikasi kulumaan nyt kotona?

    VastaaPoista