Näytetään tekstit, joissa on tunniste takka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste takka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. tammikuuta 2017

Joulun muistelua







Minulla joulu meni vähän niinkuin ohi huomaamatta.
Olin nimittäin tosi sairaana. Minulla oli keuhkonkuume.
Ja oli siinä ja siinä etten joutunut sairaalaan.
Minulla ei ruukaa olla koskaan yskää talvisin.
On varmasti yli 10-vuotta siitä kun on viimeksi ollut yskä.
Nyt sitten tulin heti kunnolla sairaaksi.
Joulu päiväkin meni ihan makaamisella.
Nyt on jo parempi olo ,jaksaa olla jo vähän aikaa ylhäälläkin.





Meillä oli kaikki lapset ja lastenlapset jouluna kotona.
Mies toimi yhdessä lasten kanssa ruuanlaittajana.
Minä vain makoilin, eikä ruokakaan oikein maistunut.
Enimmillään kuumetta oli 39.4 astetta.
Onneksi sitä ei kestänyt kauan.
Mahakin meni antibiootista ihan sekaisin.
Onneksi ehdin nauttia joulun odotuksesta.
Vaikka itse joulu meni ohi huomaamatta.
Joskus kaikki suunnitelmat menee ihan uusiksi,
eikä niin kuin on suunnitellut.
Toivottavasti emme miehen kanssa tartuttaneet
lapsia ja lastenlapsia tähän tautiin.
Mieskin oli sairas, mutta vähän ennen minua.




Laitettiin taas takkaan tulet. Siitä tulee niin paljon mukavampi lämpö
kuin että laittaa lämmitystä suuremmalle.
Ja lämpenee tämä keskiosa ja makuuhuoneet pysyy mukavan viileinä.
Muutenkin on niin paljon mukavampi fiilistellä takkatulen lämmössä .
Ensi viikolla on luvattu 15-20 asteen pakkasia, sitten saakin lämmittää
takkaa joka päivä. Vaikka meillä on varaava takkka, joutuu sitä lämmittää
joka päivä.





Tulee niin tosi harvoin otettua kuvia meidän Pyry koirasta.
Tämmöinen valkoinen karvakasa minua lenkkeilyttää joka päivä pari kertaa.
Ei uskoisi kuinka innokas lenkkeilijä noin pieni koira on.
Yhden ainoan kerran on käynyt niin päin että koira hyytyi eikä jaksanut takaisin kotiin.
Aina muulloin on käynyt toisin päin, että lenkkeilyttäjä on hyytynyt.
Se lähtis aina lenkille vaikka olis justiin tullut, aivan uskomaton koira.

Joululahja siskoltani.



En ole vielä kerännyt vielä mitään joulujuttuja pois täältä kotoa.
Paitsi kuusi otettiin pois.
Toisaalta en ole vielä halunnutkaan ja
toisaalta olen vielä niin heikossa kunnossa, etten ole jaksanutkaan.
Vaikka paranemaan päin onneksi olenkin.
Antibiootti kuuri loppuu huomenna.
Onneksi loppuu, siitä tuli nimittäin ankara ripuli. :)
Toivotaan ettei nyt tule takapakkia,
varsinkin kun ainakin tänne on luvattu kovia pakkasia.
Kun en nyt kylmettä itseäni kun olen koiran kanssa lenkillä.




Pitää nyt poltella tulia kaikissa eri kipoissa,
ennen kuin alkaa tulla kevät ja valoisaa.
Pitää koittaa aina laittaa kaikkiin eri kippoihin tulia,
kun niitä minulla on, eikä polttaa aina samoissa.
Meillä jäi jouluna ulkotuletkin polttamatta,
kun oltiin niin sairaita, ettei jaksettu niitäkään laittaa.
Nyt on uudenvuodenaatto kun tätä kirjoitan,
niin mies laittaa ne nyt palamaan.
Paitsi että ulkona oli niin kova tuuli,
ettei tulet meinanneet millään palaa.
Puoleen yöhön en todellakaan jaksanut valvoa,
oli sellainen "hevoskuuri" tuohon keuhkonkuumeeseen,
että kyllä uni tuli kun lääkkeet otti.

Sellaisia joulu ja uudenvuoden muistoja minulla oli tänä vuonna.
Toivottavasti ensi jouluna taas parempia.
Aurinkokujalta terveisin Piia




tiistai 30. elokuuta 2016

Mukeja ja sohvien uudet Riviera Maison tyynynpäälliset.




MUUMI- JA PUPUMUKIT:


Ranta elämää muki, on uusin muumimukeistani.





Koulussa muki, on uusin pupumukeistani.
(Heljä Liukko-Sundström)










SOHVIEN TYYNYNPÄÄLLISET.

Riviera Maisonin tyynynpäälliset on uusimmat tyynynpäälliset,
jotka ostin.
Ostin molemmille sohville viisi tyynyä
ja molemmille sohville samanlaiset tyynynpäälliset.
Ennen minulla oli molemmilla sohvilla erinlaiset tyynynpäälliset.

Joko minulla tai toisessa päässä oli sattunut virhe.
Eli tyynynpäällisiä tuli väärä määrä,
kuin olin tarkoittanut.
Mutten jaksanut ruveta vaihtamaan.
Tuleepa enemmän väriä,
kun mehiläis tyynyjä on molemmille sohville kaksi,
kun olin tarkoittanut että yksi.



Tässä on kaikista kolmesta yksityis kuva.
Tässä tämä puu.





 Tässä mänty.




Ja mehiläinen.




Tältä ne nyt sitten näyttää.
Keltaista tuli vähän nyt enemmän.




Ei mua kyllä yhtään harmita,
ihan kiva näinkin.




Nytkin on niin hämärä aamu,
että piti olla valot,
kun kuvas.
Kynttilä pitää vaihtaa toiseen väriin.




Huomasin nyt vasta,
että yksi tyyny
oli väärin päin.
No, se suotakoon minulle anteeksi.
Sopii hyvin noihin verhoihin.




Takassa on pidetty jo monta kertaa tulet
tänä syksynä.




Lipastosta kuva.




Ja korkeasta kaapista.




Nuo mehiläiset on aika hellyttäviä.




Tähän sohvalle on etsinnässa
tuommonen samanlainen
peitto kuin toisessa sohvassa.
Tää ei taho pysyä tässä sohvalla.
Varsinkin jos on enemmän porukkaa.




Tuoleissa ei ole nyt tyynyjä.
Pitää miettiä laitanko ollenkaan.




Tässä kuva työpöydästä.
Noi keltaiset kynttilät sopii tuohon
muuten hyvin.
Kun tyynyssä on keltaista.
Vai tuleeko liian pääsiäis tunnelma?                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              





Kuva seinältä.




Sivukuva työpöydästä.




Tässä vähän laajempi kuva sohvista.




Kukan olen saanut pysymään elossa jo yli kuukauden.




Matto tuo kivasti väriä huoneeseen
kun on tumman ruskea.
Ja nojatuolit.




Tässä laaja kuva toisesta suunnasta.




Ja vielä yhteen suuntaan.
Ruokailuhuoneeseen meillä ei ole ovea ollenkaan.




Tässä vielä lipasto ja korkea kaappi.




Olohuone on yks mun lemppari huone.




Siksi sitä on kiva sisustaa.




Tässä vielä kuva tyynyistä.




Nyt on taas saatu vähän jotakin uutta ilmettä sisälle.
Ulkona ei oikein enää kuki monikaan kukka.
Jotenkin alkaa olla epäsiistin näköistä.
Mutta syyskukkia ostin eilen.
Pitää tehä niistä asetelmia.
Pitää vaan käydä hakemassa
varastosta kaksi sellaista pyöreää astiaa,
joihin ne asetelmat on hyvä tehä.
Meidän lämmin varasto on tuolla monen kilometrin päässä.
Vuokra varasto,
kun meillä on vain kylmiä varastoja.
Nyt olis vuorossa taas koiran lenkitys.
Nyt on tavallista kipeämpi, niin vaikka teen lyhyen lenkin,
en meinaa selvitä siitä.
Onneks ei aina ole yhtä kipeä.
Poika lupas onneks käyttää sen koiran.

Tällaisia kuulumisia Aurinkokujalta

                                                               - Piia -

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Olohuone




Laitoin toisen sohvan päällisen pesuun.
Niin ajattelin kuvata meidän vaaleaa sohvaa.
Tämän näköinen se olis,  jos ei tartteis koiran takia pitää noita irto päällisiä.
Mutta koira on meille niin tärkeä, varsinkin miehelle, että irto päälliset on pieni murhe.



Hyvin sopii väriltään meidän olohuoneeseen.
En vaan huomannut laittaa sohvatyynyjä, kun kuvasin.
No, mitäs pienistä.
Saihan tuo kuvan myöhemminkin.
Tällaiset tyynyt, Mini Manista ja joulukaupasta ostettu.







Olen ostanut sohvan aikoinaan Ellokselta.
Siitä on kyllä useampi vuosi.
Varmaan niitä aikoja, kun olin vielä työ elämässä.
Koriste-esineetkin sopii niin hyvin sävyyn.
Eihän meillä olekaan niin valkoista, kun aina ajattelen.
No, mutta vaaleaa kuitenkin.



Melko hyvä kuntoisena on kyllä pysynyt tämä sohva.
Vaikka meillä on välillä tätä väkeä, yli kymmenenkin.
Ei tahran tahraa.
Ainut on nuo selkänojan tyynyjen nurkat, jotka on vähän painuneet.
Kiitos kuuluu meidän Pyry koiralle 7-vuotta, jonka takia pidän noita päällisiä.




Sohva pöytä on matkannut meille sisustusliike SisustEllenistä.
Onneksi ostin sen.
Se on mulle ihan täydellinen.
Ja kun en katkaissut noita jalkoja, niin kuin meinasin.
Sitä voi jatkossa pitää muuallakin, vaikka seinän vieressä.



Hyllyn sisustus jutut on hankittu Halppiksen ale-korista sisustusliikkeeseen asti.
Ja kaikki sulassa sovussa siinä minua ilahduttaa.



Samoin tuo kranssi ja taulu on aivan erilaisista paikoista hankittu.
Ja hyvin sopivat yhteen.
Ainakin minun mielestä.
Ja sehän on tärkeintä.



Nuo verhot on Zalandolta.
En tiedä myydäänkö siellä enään verhoja.
Mutta ennen myytiin.
Kauniit, yhdet mun lemppari verhot, mutta kalliit.
Ostettu silloin kun olin töissä.
On se tämä minun elämä paljon muuttunut, ennen ostettiin kaikki uutena.
Nykyään suurin osa kirpparilta ym. ,mutta silti hyvän tasoista tavaraa ostan,
kun vaan jaksaa käydä usein kirppiksellä ja penkoa ja penkoa, niin löytää aarteita,
jotka sopii tämän hetkiselle kukkarolle.




Tuo puinen kori ja viltit siinä on kans kirppikseltä ym.
Elloksen alesta ostin yhteen aikaan aika paljon,
muttei nyt ole tullut ostettua.



Valkoinen kaappi + lipasto on Jyskistä.
Tuohon pöytä lamppuun "metsästän" uutta varjostinta.
Kun löytäis samanlaisen kuin eteisen pöydällä olevassa lampussa,
niin olisin onnellinen,
Se on SisustEllenistä, joku yksityinen tekee niitä sinne,
siksi niitä on niin harvoin siellä.
Muuten olen sisustus tavaraan tyytyväinen.



Ikkuna lamput on kans kauan kauan sitten ostettu Ellokselta.
Ne on tosi kauniit, kun niissä on valot.
Pitää joskus ottaa kuva.
Lattia lamppu on Hobby Hallista.
Mun tyttö osti saman tyylisen/samanlaisen, en nyt enään muista.
Ja minusta se oli niin kaunis, että tilasin itsekkin sellaisen.
Ei ollut tyttö vihainen, vaikka äiti matki. :)
Ikkunassa riippuva kynttilä koriste on HH-kankaasta.



Pentikin taulun kehyksen löysin Ykköskirpparilta.
Siinä on vielä samat vanhat kuvat, ei ole tullut vaihdettua.
Valkoinen tuohikori, jossa säilytän lehtiä on myös löytynyt Ykköskirpparilta.



Tilan puutteen takia joudun pitää nojatuoleja tuon työpöydän edessä.
Mikä on harmi, muttei voi mitään, kun tilaa ei ole, niin sitä ei ole.
Mutta eihän tämä ole täydellistä tämä elämä.
Mutta juuri sitä oikeaa minulle. <3



Takkaa en muista ,mistä se on ostettu.
Se on kuitenkin yli 20-vuotta vanha.
Ja niin ihana lämpö mikä siitä tulee ja muutenkin tunnelman tuojana.
Täydellinen!
Tuon puulaatikon aion kesällä maalata valkoiseksi.
Se onkin sitten mun eka maalaus kokeilu.
Mutta tuo ei niin haittaa vaikka menee pilalle.
Siitä on hyvä aloittaa.



Tässä näkyy nämä hyllyt ja niiden sisustus anti.



Tässä näkyy vielä paremmin nämä kaappi + lipasto.
Ja mun lasi tavara kokoelma.



Tässä kuva eteisestä ruokailuhuoneeseen päin.
Tässä näkyy ainakin vähän kaikkea olohuoneen kalustusta.


 Vähän vielä pieniä sisustus juttuja:


























Hain lauantaina kaksi kirja pakettia postista ja R-kioskista.
Eli kaikki kolme kirjaa jotka on arvottavana tulivat.
Niin että jokainen, jos voittaa, saa haluamansa kirjan.
Nythän on vielä pari viikkoa aikaa osallistua arvontaan.
Niin että jos olet kirjaa vailla, ei muuta kuin arvontaan osallistumaan.
ELI MUISTA ARVONTA!!

Tuolla tiskikone ja pyykkikone meni juuri loppuun.
Ja pyykkikone pyörii uudelleen.
Peruna pussi odottaa tuossa ruokapöydällä kuorijaa ja jauheliha jääkaapissa paistajaa.
Ja tuo niin ihana aurinko ,jota on niin odotettu.
Paljastaa pölyä ja likaa siellä ja tuolla ja tuo ikkunan pesu maraton, huoh!
Eli tämän naputtelemisen vois lopettaa ja tarttua luutuun.
Mutta! En aio ottaa siivoamisesta mitään ressiä,
sanon nyt, mutta katsotaan, kun kesäkuun alku lähenee ja juhlapäivä sitä myöten,
voi ajatus vielä muuttua ja tuskan hiki pisarat kihahtaa otsalle.
Olen sen verran ressannut, tunnustan, että olen ajatellut käyttäisinkö eka kerran elämässäni siivous apua, ainakin osaksi ja osaksi siivoaisin itse.
Mutta sitten kun miettii mitä sillä rahalla sais ,mikä menis siihen siivoojalle,
ajatus alkaa muuttua,
No, aika senkin näyttää.

Mutta leipomis apua aion käyttää, sen olen jo päättänyt.
Ihan siksikin että meillä on niin paljon ruoka-aine allergioita,
etten ehkä osaakkaan leipoa kaikkea sellaista.
Toisella lapsenlapsella on niin monta allergiaa
ja ne pikkuiset on kuitenkin jo niin isoja, että voivat kesäkuussa maistaa melkein kaikkea.
Haluan että on ainakin jotakin mitä tämä pikkuinen voi syödä, ettei aina tartte olla omat ruuat mukana.
Juhlat on kuitenkin aina juhlat.
Ai niin ja sankarilla niitä allergioita vasta onkin.
Nämä on uusia asioita meidän perheessä.

Olen taas kirjoittanut kuin Ruuneperi,
mutta onneksi voi katsoa vain kuvat,
jos ei jaksa lukea.
Osaksi tämä kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa,
kun olen niin paljon yksin,
niin voin tähän purkaa kaikkea mitä on mielellä,
kun ei ole puhe kaveria.
Mutta nöyrä toivomus on ,että joku jaksaa tämän kaiken lukeakkin.

Mutta nyt hyvää loppu viikkoa Aurinkokujalta toivottaa ihanille lukijoilleen

                                                         - Piia -