Jälki lumessa
pienen linnun
joka kylmässä etsii ruokaa
ja paikkaa jonne pääsee pakoon
tuulta ja pakkasta
onko sinun lintulaudallasi
ruokaa
tälle pienelle.
Marjoja
jotka onneksi ovat jääneet
syksyllä poimimatta
nyt näistä saa moni pieni lintu
mahansa täyteen
näin luoja huolehtii
kaikkein pienimmistäkin.
Timantteja
minullakinko
kyllä, voin ihailla niitä
päivästä toiseen
niin rikas
on meidän
maamme ja luontomme.
Valo
niin kaunis
noustessaan ja laskiessaan
pitkän kylmän talven jälkeen
se ilahduttaa
ihmistä suurella ihmeellään
niin vähän tarvitsee pieni
ihminen.
Salmen perhe:
Salmen perheen Marjatta äiti on tomera nainen.
Niin kuin teille kaikille on jo varmasti tullut selväksi.
Mutta ihminen hänkin vain on ja väsyy liian raskaan kuorman alla.
Hän jakaa aamuisin lehteä n. klo 4-6
Nyt hän on miettinyt pitäisikö hänen lopettaa se,
kun hän on ollut niin väsynyt.
Mutta kun hän ei haluaisi lopettaa sitä,
kun sitten kun kaksoset Virpi ja Tarja kasvavat vähän isommiksi,
äiti on varma, että hän taas jaksaa jakaa lehteä.
Niinpä hän soitti kotiin, että hän tulee vasta n. klo 16 kotiin.
Ja marssi suoraa päätä pomonsa puheille
ja kysyi eikö se mitenkään olisi mahdollista,
että hän olisi vaikka vuoden jakamatta lehteä
ja sitten taas jatkaisi.
Pomo lupasi miettiä asiaa ,muttei luvannut mitään.
Tänään hän sitten soitti ja sanoi, että hän oli saanut yhden nuoren
jakamaan lehteä vuodeksi ja sitten Salmen äiti voisi taas jatkaa.
Illalla koko Salmen perhe juhli asiaa ostamalla pizzat,
mikä on Salmen perheessä harvinaista.
Mummo ja pappa ei tykkää pizzasta,
niimpä he menivät syömään omalle puolelleen.
pikkulasten kuumetautia.
He tietenkin pelkäävät että tauti tulee myös Veetiin.
Joka on vasta n. 1 kk
Vaikka kyllä he tietävät , että niin pienille kun Veeti on
ei helposti vielä tuollaiset sairaudet tule.
Ja vielä kun Päivi imettää Veetiä.
Mutta minkä sille voi että omansa puolesta on huolissaan.
Nyt Veetillä ei ainakaan ole mitään oireita.
Maijan ja Aimon Elma vauva , joka ensimmäisenä sairastui
ja joutui jäämään lastenosastolle,
on nyt mennyt huonompaan kuntoon,
hänellä on tulehdusarvo noussut ja
hänen on vaikea hengittää. Hänet on siirretty Seinäjoelle lastenteholle.
Hän saa astmasuihkeita ja happea,
mutta onneksi häntä ei ole vielä jouduttu laittaa hengityskoneeseen.
Aimo isä on nyt siellä ja Maija äiti menee sinne sitten illaksi.
Anne ei valitettavasti pääse häntä sinne katsomaan.
hän menee omaan huoneeseensa ja häneltä tulee itku,
niin ikävä hänellä on pikkusiskoa.
Ja niin huolissaan hän on.
Tuntuu, että tauti kiertää nyt koko kylän pikkulapset läpi.
Sillä nyt on sairastunut Pentin ja Liisan Kimmo vauva.
Häntäkin on käytetty päivystyksessä,
mutta hän oli sen verran hyvässä kunnossa, että hän pääsi kotiin.
Pentti on nyt pois töistä ja hoitaa Kimmoa kotona
ja Liisa on töissä.
Vielä on sairastumatta Salmen perheen kaksoset Virpi ja Tarja
Päivin ja Vellun Veeti vauva.
Hannan ja Vilin Eila vauva
Kirsin ja Harrin Elias vauva.
Sitten sairaus olisi mennyt kaikki pikkuiset läpi.
Toivotaan että kaikki eivät sairastu.
Nyt kun kylässä riehuu kuumetauti,
on Veeran kanssa sovittu että synttäreitä
ei pidetä ennen kuin jokainen on parantunut.
Veera ymmärtää sen kyllä oikein hyvin.
Hän voi kuitenkin suunnitella mitä leikkejä he leikkivät
ja hän voi suunnitella äidin kanssa mitä siellä tarjoillaan.
Veera on ikäisekseen hyvin kypsä.
Paula on miettinyt paljon sitä asiaa mistä he isän kanssa puhuivat.
Eli Helenasta.
Paulasta tuntuu pahalta, kun hän ajattelee ,että heille muuttaisi joku
aivan vieras ihminen. Hän ei voi sille mitään.
Hän kyllä ymmärtää, että isä on yksinäinen.
Onhan jokaisella kylässä asuvalla miehellä ja naisella pari,
paitsi isällä.
Sitäkin Paula ajatteli ,että hän voisi muuttaa mummon ja papan luo asumaan.
Mutta Paula tietää, että silloin isä ei jatka seurustelua Helenan kanssa.
Voi, miksi kaikki pitää olla niin vaikeaa.
Sitten vielä Otto huutelee kaikkea, niin kuin esim. saatko uuden äidin Paula.
Paula ei voi kyynelilleen mitään.
Helena on juuri laittanut hiuksensa kauniisti ja muutenkin kaunistautunut.
Raimo on nimittäin tulossa tänään Helenan luo syömään
ja muutenkin kylään.
Helena on oikein tosissaan panostanut ruokaan.
Eikä suotta, Raimo sanoi ettei hän ole pitkään aikaan syönyt yhtä hyvää kotiruokaa.
Vaikka he ovat Paulan kanssa opetelleet heti alusta alkaen
laittamaan kotiruokaa ja ovat Raimon mielestä siinä jopa hyviä.
Heillä on paljon puheen aiheita, kiusallisia hiljaisia hetkiä ei tule.
Myöhään illalla he käyvät vielä kävelyllä.
Raimolla ei ole mikään kiire kotiin, sillä Paula on Pian luona yötä.
Siitäkin Raimo puhui, että pitäisikö Helenan ja Paulan tavata.
Jotenkin tuntui että Helena ei ollut oikein kiinnostunut asiasta,
Raimo jätti asian sitten siihen.
Jatkuu seuraavalla kerralla
T. Piia