tiistai 2. tammikuuta 2018

On uusi vuosi.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Vuosi on vaihtunut.
Vanha on jäänyt taakse.
Muistoihin.
Uudelle vuodelle on annettu lupauksia.
Elämällä näemme mitkä niistä toteutuu ,mitkä ei.




Kuvahaun tulos haulle tammikuu


Joulun pyhätkin on takana päin.
Meillä oli oikein ihana joulu.
Kaikki lapset ja lastenlapset pääsi käymään.
Ja yhtenä päivänä olimme kaikki yhtäaikaa koolla.
Muutaman päivän ikäinen uusi tyttö vauvakin oli menossa mukana.
Sain hoitaa häntä monta monta tuntia.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Ilmat on olleet oikein talviset.
Pikku pakkasta on ollut.
Välillä on tullut lunta oikein kunnollakin.
Aurinkokin pilkisti jonakin päivänä.
Oikein hyvät koiran ulkoilutus ilmat.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu



Salmen perheen elämää:



Vuosi on vaihtunut ja eletään vuorra 2018.
On aurinkoinen tammikuun toinen päivä.
Pakkasta on muutama aste, lunta matalahko kerros maassa.
Aurinko nousee hetkeksi ja laskee melkein saman tien.
Mutta hetken on kuitenkin todella kaunis päivä.
Uuden vuoden kunniaksi esittelen teille uuden perheen, (ja uuden keittiön)
jotka asuvat samalla kylällä kuin Salmen perhe
ja ovat heidän kanssaan erittäin hyviä ystäviä.
Niin kuin kaikki kylän perheet keskenään.


Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kolme poikaa.
Pentti isä on rakennusmestari ja Liisa äiti on opettaja.
Molemmilla on töitä ,mikä ei ole niin itsestään
selvää näin pienessä kylässä.


Poikien nimet on Vesa, Otto ja Kimmo.
Vesa on lapsista vanhin ja Salmen perheen Karin paras kaveri.
Otto on vuoden Vesaa nuorempi. Hän, joka valitettavasti välillä kiusaa Paulaa.
Kimmo on vielä vauva.
Otolle on moneen kertaan selitetty, ettei ole Paulan oma syy, ettei hänellä
ole yhtä hienoja vaatteita ja urheiluvälineitä ,kuin niillä lapsilla joiden vanhemmat
ovat töissä. Mutta aivan kuin Oton luonteessa olisi ilkeä puoli, jolle vanhemmat,
opettaja ja kyläläiset eivät ole voineet mitään. Onneksi Otto kiusaa Paulaa vain
silloin kun he ovat kahdestaan, jos nyt niin voi sanoa.


Liisa on vielä Kimmo vauvan kanssa kotona. Hän on ajatellut mennä töihin kun
Kimmo täyttää vuoden. Harmi ettei Raimo (Paulan isä) saanut Liisan äitiysloman
sijaisuutta, vaan sen sai joku mies kirkonkylältä. Se olisi ollut Raimolle todella
tarpeeseen. Mutta kaikki toivovat että Raimokin saa vielä töitä.
Liisa on kovasti uusinut heidän keittiötään. Nyt hänellä on ollut siihen aikaa.
Vauva on ollut kiltti ja isot pojat ovat mielellään hoitaneet häntä.


Hän on maalannut pöydän ,syöttötuolin ja tuolit sinisiksi
ja laittanut kaikki siniset "tavarat" esille.
Heillä on myös upea puuhella ja jää/viileäkaappi.
Jatkossa kerron perheestä enemmän.






Päivin ja Vellun vauvalla on ollut ristiäiset.
Salmen perheen isä ja äiti olivat kummeina,
koska he ovat perheen parhaat ystävät.


Vauva sai nimekseen Veeti Ilmari.
Ilmari on Vellun (eli Veli-Matin) toinen nimi.
Kaste tilaisuudessa oli sukulaisten lisäksi koko kylän väki,
eli kaikki 6 esittelemääni perhettä.
Niin kylässä on tapana.
Ristiäiset olivat siis suuret.
Tapana on että jokainen perhe tuo tullessaan leipomuksiaan,
ettei kaikki jää uuden äidin vastuulle.
Vauva on ollut todella kiltti, vain muutamia kertoja hän on itkenyt
maha vaivojaan. Ja nukkuu yölläkin pitkiä pätkiä.
Valvookin jo päivisin hetkiä ja "seurustelee".


Jatkossa lisää Salmen perheen tarinaa.

T. Piia




14 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea vuodelle 2018! Ihania pakkaskuvia!

    VastaaPoista
  2. Teidän joulu kuulosti ihanalta, ihan paras, että kaikki pääsivät koolle! Oikein mahtavaa ja vieläkin parempaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä oli kyllä ihana joulu.
      Oikein hyvää uutta vuottaa sullekkin Jonna.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää ja kuulostaa, niin kauniita kuvia! Kiva kun koko suku pääsi viettämään joulua♥ Oikein hyvää alkanutta vuotta 2018, tuokoon se mukanaan kaikkea mukavaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli kyllä mukava olla koko poppoo yhtäaikaa koolla.
      Hyvää uutta vuotta myös sinulle Päde.

      Poista
  4. Hyvää uutta vuotta.
    Kauniit ulkokuvat olit ottanut. Pitää itsekin ottaa kuvia, kun pitäis kummilapselle keniaan lähettää niitä. Vielä kun lunta on.
    Minäkin sain viimein tehtyä sen keittiön tiskipöytä-hella kalusteen nukkekotiin. Olen tyytyväinen tulokseen. Paljon näpertelyä oli (Käy kurkkaamassa se instasta leena_lii)
    Vielä yläkaappi pitää tehdä. Huh. Mitenkähän sen rakennan.
    Kivaa, kun tulee uusia perheitä Salmen tarinaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinnekkin.
      Kenialainen voi hiukan ihmetellä meidän talvi kuviamme.
      Pitääpä käydä kurkkaamassa sun aikaansaannostasi.
      Vielä muutama ihminen tulee Salmen perheeseen.
      Kiva kun jotkut viitsii sitä lukea.

      Poista
  5. Oikein Ihanaa tätä vuotta Sinulle toivottelen ♥ ja paljon terveisiä myöskin Salmen perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää tätä vuotta sinullekkin.
      Kiva kun luet Salmen perhettä.

      Poista