Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. marraskuuta 2016

Tontut on tulleet + muista arvonta.






Tähti joulukoristeen / valon löysin Ellokselta.
Luulin että se on pienempi, mutta kiva se on noinkin.
Vähän pieniä tonttuja jo istuskelee laatikossa.
Eli kyllä niitä on jo liikkeellä. Tonttuja siis. Ainakin meilläpäin.


Tämän tontun olen ostanut kirpparilta.
Olisikohan joku tehnyt sen itse.



Jos minun pitäisi vaihtaa pyörään sisä- tai ulkokumi,
niin voin rehellisesti sanoa, että se jäis tekemättä.
Mieshän teki videon jossa neuvoi vaihe vaiheelta
kuinka se tapahtuu.
Tytöllä meni pyörän kumi rikki ja se kokeili
sitten sen videon avulla vaihtaa sen kumin.
Kaikki meni hyvin siihen asti kun rengas oli
jo laitettu takaisin ja siinä oli ilmat ja kaikki,
mutta sitten sen renkaan olisi pitänyt tietenkin pyöriä,
mutta sepäs ei pyörinytkään, eli siinä loppu vaiheessa
jokin meni väärin.
Nostan kyllä hattua, että tyttö pääsi edes siihen vaiheeseen,
minulta se olis jäänyt tekemättä.
Mitäs nyt sitten?


Nämä tontut on muuttanut meille Torista tai Huutonetistä.





Tästä Mailegin tontusta en ole ihan varma,
olisko tämäkin Torista tai Huutonetistä.


Välillä mulle käy aina niin, että jumitun tänne kotiin.
En oikein osaa sanoa mistä se johtuu.
Tavallaan mieli tekee lähteä vaikka kirpparille,
mutta sitten ei saa kuitenkaan lähdettyä.
Pitkäksihän se tulee aika kun vaan täällä kotona on.
Onko kenelläkään mitään mielipidettä,
mikä olis syynä, etten saa lähdettyä minnekkään.
Ja mitä pitäis tehä.
Voisko sitä olla vaikka vähän masentunut.
Minulla kun on ollut näitä kovia kipuja
yli 15-vuotta,
niin pakostihan sitä masentuu sellaisesta.
Mutta kun minusta minulla on nyt ihan hyvä olo.
Mutta masennushan on salakavalaa, ei sitä
pakosti aina tunnista edes ite.


Nämä Pentikin tontut on ollut minulla jo monta vuotta.
Olen ostanut nämä Kokkolan Pentikin liikkeestä. Ehkä. :)


Onhan nyt ollut kurjia nämä ilmatkin jonkin aikaa.
Minun kun pitäis pyörällä lähteä sinne kirpparille,
kun ei ole ajokorttia ja autoa.
Matka ei ole kovinkaan pitkä, kun vaan 2,5 km.
Sekin voi olla yksi syy kun ei ole ketään ystävää
jonka kanssa menis vaikka kirpparille.
Vaikka toisaalta minusta on mukavampi mennä yksin,
niin saa päättää minne menee, miten kauan on jne...
Illallakin mun mies kyllä käyttäs mua sellaisissa kaupoissa
jotka on niin kaukana, ettei sinne voi mennä pyörällä.
Mutta sama juttu, en saa aikaiseksi lähdettyä.
Sitten alkaa tavallaan ärsyttää oma saamattomuus.
Miten mukava nytkin olis kierrellä kauppoja
kun niissä on kaikkia joulu kivaa
vaikka ei mitään ostaiskaan
ja toishan se päiviin vähän sisältöä.


Katinkan idea led-valoista kuuseen oli tosi hyvä idea.
Kokeilin vanhalla led-valolla, että minkä näköinen oisi.
Vois olla ihan kiva, pitää vaan ostaa sellainen
ohuempi nauha, se vois olla tässä parempi.
Ja jos olis vähän pituutta lisää.


Kirjojen lukeminenkin on taas jäänyt. Välillä luen aivan
valtavasti kirjoja yhteen menoon, sitten tulee
pitkä tauko etten lue mitään. Ehkä siitäkin saa jollakin
tavalla tarpeekseen. Nyt olis mun lempi kirjailijoiltakin
varmasti taas tullut uusia kirjoja kirjastoon. Ja kun jaksaa etsiä
voi löytää uusia hyviä kirjailijoita.
Kirjasto on hyvä harrastus, kun se ei maksa mitään,
kunhan vaan muistaa palauttaa lainaamansa kirjat
ajallaan. :)

Tämä tonttu tyttö ei ole pukeutunut punaiseen,
vaan laittanut vaan tonttulakin päähän.


Onneksi tilaamallakin saa tavaraa, jos on käynyt
niin kuin minulle, että on jumittunut tänne kotiin.
Kirpparissa on vaan se parempi puoli ,että
kaikki maksaa paljon vähemmän kuin tilaamalla.
Ja kirpparilla on paljon tavaraa mistä valita,
sillä halvalla hinnalla.
Vaikka onhan kaikissa nettikaupoissakin Ale tuotteita.
Niitä olen selannut läpi.


Oikein ihanaa joulun alusaikaa teille kaikille lukijoilleni

Aurinkokujalta Piia

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kuvia Aurinkokujalta.






Pieniä tonttuja on jo liikkeellä.




Ja enkeleitä.




Suloisia enkeleitä.





Erinlaisia kransseja on ilmestynyt seinille.







Kulkuskranssi






Luistinkranssi.



Löysin Halppiksesta tuommoisen valkoisen puisen alustan ja kauniin tiskirätin.




Tarkoitus oli ostaa valkoinen saippua, hups tuli vihreä.





Huushollarin yleispesuaine on muistaakseni SisustEllenistä.




Samaten tiskiharja, jota tuossa vähän näkyy. Vaaka löytyi Torista vähän aikaa sitten.




Valkoiseen kaksikerroksiseen hyllykköön olen tilannut Riviera Maisonin mukeja, ne ei ole vaan vielä tullut.


Purkissa on kyniä ja kauppalappuja.




 Nyt sain toiseenkin taloon valot.




Tuulikaapin kattoon laitoin valot, toiset vielä puuttuu.
Oli vaan tosi vaikea kuvata.







Tässä on se toinen kaappi ja sen päällä uus asetelma.




Kaikki muut on Halppiksesta, mutta valkoinen kranssi on kirpparilta.





Tekokukat oli tarjouksessa, 2 e kpl./ ostin 4




Tätä vielä katson kriittisellä silmällä, että pitäiskö lisätä jotakin. Tai muuttaa jotakin.                             Mitä mieltä olette?                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    




Tuohon vois ehkä ostaa kauniin kukkaruukun ja laittaa sen
tuohon vasempaan etu nurkkaan ja siihen pari köynnöstä roikkumaan.



Siinä se köynnös nyt on.



Keittiön työpöydälle vois kans tehä tämmösen asetelman.
Olen sitä monesti miettinyt , mutta siinä on vaan se että ne
tavarat pitää nostaa joka päivä pois , että saa pyyhittyä sen pöydän kunnolla.
Käyn kirpparin jälkeen hong kongissa ja ehkä Halppiksessa. Katotaan mitä kivaa löydän.
Olishan siinä se hyvä puoli, että ne tavarat olis siinä heti saatavilla, eikä kaapin ovien takana.
En nyt ainakaan päivällä käynyt missään kaupassa ,vaan otin oikein pitkät päikkärit koiran kanssa.
Vois ruveta laittamaan ruokaa: kanaa ja riisiä + lisukkeet.
Jos sitten illalla jaksais lähteä käymään siellä kaupassa.
Käväsin Halppiksessa, mutten löytänyt vielä mitään erityistä.
Tilasin muuten Iltalaulu mukeja Iittalalta ja Eden syviälautasia Pentikiltä.
Iittalalla ei ainakaan ollut postikuluja.

Keittiössä on sellainen iso puinen lyhty,  johon vois laittaa jouluvalot,
kun ei mun tuu poltettua kynttilöitä, niin laittaa suosiolla jouluvalot.
Siinä on yks pistorasia sopivasti vapaana.

Meidän koira täytti tässä yks päivä 8-vuotta.
Ei sekään enään mikään pikku poika ole.
Onneksi se on hyvässä kunnossa.
Ei ole mitään sairauksia ja muutenkin on hyvässä kunnossa,
silleen, että jaksaa tehä tosi pitkiä lenkkejä ja juoksee pitkiä matkoja.

Toisetkin synttärit meillä on.
Toiseksi vanhin tyttö täyttää pyöreitä vuosia, eli 30- vuotta.
Vanhin meidän lapsista on 31-vuotta ja nuorin 19-vuotias.
Niin ne vaan on kaikki lapset täysi-ikäisiä.
Jokaisella on oma elämä, tällä hetkellä kukaan ei asu kotona.

Tästä tuli nyt enemmän kuva postaus kuin kirjoitus postaus.
Mutta kun ei viiti niitä samoja asioita kirjoittaa moneen kertaan.
Kun ei ole mitään uuttakaan tapahtunut.

Terveisiä taas täältä Aurinkokujalta, Piia





torstai 20. lokakuuta 2016

Sitä sun tätä uutta ja vanhaa.





                                                       SISUSTUS TAVAROITA


                                                                  Muutoksia



Tähän penkille vaihdoin tuon keskimmäisen talon.
Ja laitoin valot tuohon isoinpaan taloon.




Eteisestä penkiltä toin tuon ison talon tähän kommuutin päälle.




Tuon keskimmäisen lintu "kodon" löysin tänään kirpparilta.
Valot laitoin tähänkin kynttelikköön.





Pitkä kynttelikkö muutti yhden makuuhuoneen hyllylle.
Nuo peltipurkit on maalattu säilyke kurkkujen jne. purkeista.
Niissä on hyvä säilyttää kaikkea.
Ootteko tehneet tämmöisiä?






Hevoset muutti sitten sen kynttelikön paikalle.
Vasemmalla pentikin iso kynttilä kulho.
Oikealla ihan tavallinen purkki jossa Riviera Maisonin nauha ja pajunkissoja.






Nyt tuntuu, että ne on oikeassa paikassa.
Laitoin nuo sydämet takaisin oviin.
Haluaisin niihin kankaat ettei tavarat näy läpi.
Ennen mulla oli sellaiset pitsi verhot, ne olis esim. hyvät.






Pupu muutti lastenhuoneeseen, keinutuoliin hyllyn  päälle.
Keinutuolin olen ostanut kirpparilta.





Nää mun tekstit on ihan hassussa järjestyksessä, mutta eipä tuo taida haitata.
Ruokailuhuoneen pöydälle ostin SisustEllenistä uudet korkeat Riverdale kynttilänjalat + kynttilät.
Muuten kaikki on vanhaa tuttua tavaraa.





Tuon puisen sydän kynttelikön olen ostanut jo aiemmin SisustEllenistä.
Siihen katselen lyhyitä kynttilöitä, pitkät kaatuu aina niin helposti.
Reunoilla on Pentikin kynttilä astiat.
Taustalta kurkkii tonttu tyttö.






Ison tontun ostin Anneli Haveriselta Torista.
"Valu" kynttilät sopii muuten hyvin pitkiin kynttilän jalkoihin.






Hurrikaaneihin ostin SisustEllenistä uudet kynttilät.
Voi kun tässä edessä ei tartteis pitää tuoleja,
muttei voi mitään, kun meidän olohuone on niin pieni.





Tässä näkyy vähän lähempää nuo kynttilät.
Niissä on aavistuksen hilettä.



Tällä viikolla ei ole kuin yksi lääkärissä käynti,
muuten kalenteri on tyhjää täynnä.
Kirpparilla käyn toki pyörällä joka päivä.
Ja Pyryn kanssa lenkillä kahdesti.
Muuten on aikaa siivota ja sisustaa mielensä mukaan.
No, yleensä tulee jotakin ylimääräistä.
Mies käy päivällä ruokatunnilla syömässä kotona.
Me tehään edellisenä päivänä aina niin paljon ruokaa,
että syödään seuraavana päivänä sitä.
Sitten klo neljäksi laitan taas uuden ruoan ,
jota tosiaan syödään sitten seuraavana päivänä.
Siinä vähän minun päivän kulkua.
Eli siivoamiselle jää kyllä paljon aikaa,
jos vaan jaksaa ja viitsii. :)
Blogissa käväsen aina vähän joka välissä.

Mulla on vielä kahdet verhotkin vaihtamatta,
toiset on helppo vaihtaa,
mutta toiset ottaa selkään,
kun ne on sellaiset solmimisnauha verhot.
Piha töitäkin meillä on vielä vähän.
Se johtuu siitä kun meidän varastossa
on sen pojan tavarat joka on siellä Australiassa,
niin meidän omat ulko tavarat ei taho sopia sinne.
Pitäis ensin ehtiä siivota sitä varastoa,
että saa nyt niitä omia tavaroita sinne.
Ehkä vielä vähän haravoimistakin vielä.
Toivottavasti ei tule lumi vielä.
Ei ole onneksi ainakaan luvattu .

Taas lapsista. Nyt näistä jotka muutti Ouluun ja Tampereelle.
Pitää nyt toivoa , että lapset sais töitä.
Tytöllä on maanantaina työhaastattelu.
Pojasta en ainakaan tiedä, että töitä olis saanut.
Tää poika vissiin suunnittelee että opiskelis vielä lisää,
just siellä tampereella, mutta sitä ennen pitäis saada töitä.

Asiasta toiseen.
Meillä on öljylämmitys ja sitten lisäks varaava takka.
Meillä on itsellä ns. "roskapuuta",
mutta pitäis vielä ostaa koivu ja kuusi puuta molempia 1,5 kuutiota.
Mun homma on tänään soittaa ja tilata sitä.
Takka tulesta tulee niin ihana lämpö.
ihan erilainen kuin pattereista.
Sitten pitäis ostaa taas juna liput Tampereelle,
vielä yhden kerran pitää käydä siellä,
sitten se perunkirjoitus on valmis. Toivottavasti.
Veljen autoa on ollut vaikea myydä,
niin ajateltiin , että lahjoitetaan se jollekkin autoa tarvitsevalle.
Kyllä siinä on ollut kova homma.
Ne kaks Oulun reissua jotka on ensi kuun alussa,
taidetaan tehä omalla autolla,
kun Kokkola Oulu välillä on ratatyömaa,
niin omalla autolla pääsee nopeampaa.

Tais tulla aika sekava kirjoitelma,
mutta sellaisia mietteitttä mulla on.

Aurinkokujalta terveisin Piia





keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Makkarin kuvia.



MAKUUHUONE




Päätin kuvata välillä sisällä.
Vaikka jos ei ole pakkas öitä,
niin meinaan kuvata vielä ulkoakin.
Tämä vaatekaappi on yksi hienoimmista huonekaluista
joita meillä on.
Minun mielestä.
Tykkään tästä tosi paljon.
Tämähän oli ennen puunvärinen
ja sitten se tuunattiin valkoiseksi.
Ja kulutettiin vanhan näköiseksi.
Tulos miellyttää minua.
Tässä on ihan kivasti tilaakin.




Vetimistä yksi oli mennyt rikki.
Olin nähnyt SisustEllenissä vetimiä.
(sisustusliike)
Ja onneks näitä oli vielä.
Niin ostin uudet vetimet.
Sopii tosi hyvin tähän kaappiin.



Tämän käsityönä tehdyn seinä koristeen
olen ostanut Kirpputorimarketista Kokkolasta.
Valot ostin Halppiksesta.
Tuli kivan näköinen koriste.
Nyt alkaa olla se aika että tätä voi polttaa.
Samoin kuin tuikkuja ja kynttilöitä.




Arkun olen saanut lahjaksi mieheltäni vuonna -88
Tämäkin oli alkujaan puun värinen
ja se tuunattiin samalla kuin tuo iso kaappi.




Harmittaa vähän kun pyysin maalata
kaikki osat valkoiseksi.
Nämä osat olis voinut jättää sen väriseksi
kuin ne alkujaan oli, muistaakseni mustaksi.




Tässä päällä säilytän ylimääräisiä peittoja.




Tästä tuolista en tykkää yhtään
Haluaisin tähän Pentikin Henrietta tuolin.
Pitää vähän säästää.
Mutta on tämä parempi kuin ei mitään.
Peitto ja tyyny jotka on tuolin päällä
on kirppikseltä.




Sänky on 120 cm leveä.
Valkoisen peiton olen ostanut kirppikseltä.
Ja tähti peiton Halppiksesta.

Verhot on melko uudet.
Valkoinen valoverho ei kovin hyvin näy.
Ostin verhot Hobby Hallista.




Nämä hyllyt pitäis vielä tuunata.
Muuten ne on ihan kivat.
Päällä on esim. Pentikin maljakko
ja kaksi kynttilä kuppia.




Toisessa hyllyssä on Riviera Maisonin isot
joulu tuikkukupit.
Ja Pentikin tuikkukippo.
Kaikki muut molemmissa hyllyissä
on kirppikseltä.

Tää tapetti on ihan kiva




Tän kivan tuolin ja rahin oon ostanut
Torista tai Huutonetistä.

Tässä näkyy kans verho.

Huoneessa on puolipaneeli.




Tämä lipasto tuunattiin samalla kuin iso kaappi
ja arkkukin.
Pentikin tuikkukipot on lipaston päällä.
En tykkää yhtään sinisestä,
mutta kun tuo sininen taulu on niin kallis
ja lahjaksi saatu,
sitä on melkein pidettävä lipaston päällä.

Tapetti on aivan hirveä,
se kyllä vaihdetaan seuraavaks.




Kapea korkea kaappi on Ellokselta.
Siinä säilytän esim. koriste-esineitä ja kirjoja.




Matto joka näkyy tässä kuvassa on ostettu Huutonetistä tai Torista.
Tykkään tosi paljon virkatuista matoista.




Pieni seinähyllykkö.



Lattia olis kans kiva laittaa laminaatista tai parketista.
Kyllä näin isossa talossa olis valtavasti remppaamista
ja sellaista mistä ei enään tykkää.
Mutta olen kuitenkin tyytyväinen kotiini
ja remppaa tehään aina sitä mukaan
kuin kukkaro antaa myöten.
Ja olen onnellinen siihen miten valtava astia kokoelma mulla on.
ja sisustus tavaroita on paljon.
Ei kaikki voi eikä tartte olla täydellistä.
Eli talossa olis paljon remppaamista.
Mutta vaikka talo ei ole niin viimeisen päälle,
tykkään siitä kuitenki tosi paljon,
kun se on niin tilava
ja meidän ikioma koti.
Ainakin tällä hetkellä tuntuis tosi kurjalta
jos pitäis muuttaa tästä pois.
Ja pienempään asuntoon,
niin että pitäis valita mitä huonekaluja ottaa, mitä ei.
Ja pihaa tulis niin ikävä,
oon niin kovasti suunnitellu uuden polun jatkamista.

Minkähänlaisen tapetin tai millä värillä maalaisin tuon makkarin yhden seinän?



PUUTARHA


Mies ei ole ehtinyt siivota polkua,
se on tosi roskanen.
On ollut marjanpoimintaa jne.
Luulin keväällä että tältä polulta kuoli
kaikki kasvit,
mutta kyllä niitä vaan on noussutkin.
Onneksi.
Ensi keväänä keskityn tähän polkuun,
että saan sen hyvän näköiseksi.
Tässä kuvassa ei näy kovin hyvin nuo istutus laatikot.
Laitoin kaksi kärhöäkin kasvamaan maatapitkin.
Ens vuonna laitan kaks kasvaan ylöspäin jotain tukea pitkin.

Ehdottakaa varjossa menestyviä kasveja, ton terijoensalavan rivin alle?
Muut laatikot onkin auringossa tai puolivarjossa.





Tässä kuva kesällä ,kun on oikein siivottu käytävä.




Aurinkokujalta terveisin

                                                                     - Piia -