perjantai 5. huhtikuuta 2019

Heipä hei pitkästä aikaa.







Olen ollut viimeksi täällä blogissa 22.7.18, melkein 9 kuukautta sitten.
Olen käynyt aina välillä täällä kurkkaamassa, että mitä tänne kuuluu.
Kiitos viesteistä ja uusista blogiin liittyjistä.
En osaa luvata mitään varmaa, että kuinka kauan täällä taas viihdyn,
sen aika näyttää. Toukokuun puolessa välissä tulee ainakin tauko.
Minulla on silloin isohko selkäleikkkas Oulussa.
Kaaduin viime talvena (ei tänä talvena) ja minulla siirtyi toiseksi alin nikama
pois paikaltaan n. 1 cm ja se nyt leikataan. Minullahan on leikattu jo alin nikama väli
vuonna 2008. Silloinkin kaadui ulkona ja silloin repesi välilevy
ja sekin leikattiin silloin toukokuussa Oulussa.




Mitähän kaikkea minulle on tapahtunuy tänä aikana, kun olen ollut täältä poissa.
No, minusta on tullut ainakin taas mummu, pienen poika vauvan mummu.
Tai ei nyt niin pienen enään, hän on jo melkein 7 kuukautta.
Meillä on nyt viisi lastenlasta ja vanhin on 4-vuotta, eli pikkuväkeä on.
Tyttöjä on kolme ja poikia kaksi. Toivottavasti saamme vielä monta lastenlasta lisää.



Minun liikkuminen on tällä hetkellä melko huonoa, eli olen enimmäkseen
ollut tämän talven kotona/sisällä. Ja se tarkoittaa sitä, että olen lukenut vinon
pinon kirjoja, monta kirjaa viikossa. Tällä hetkellä luen Kristin Hannahin kirjaa
Satakieli. Kirja on saanut erilaisia palkintoja ja siitä on tekeillä myös elokuva.
Tai liekkö jo tehtykin. Kirja kertoo Ranskasta toisen maailmansodan aikaan.
Kahdesta siskoksesta, siitä miten he selvisivät sodasta Saksan miehittämässä maassa
ja kirja kertoo myös heidän molempien yhteiset haaveet: vapauden ja rakkauden.
Jos tykkää tämän tyylisistä kirjoista, suosittelen lämpimästi ja myös kirjailijan
muita kirjoja.


Sisustus juttuja en nyt ole kovin paljon tehnyt. Jotakin uutta olen toki hankkinut ja
vanhoja tavaroita olen vaihtanut paikasta toiseen. Näissäkin kuvissa näkyy joitakin
uusia hankintoja. Jos teillä on hyvä muisti, niin voitte niitä kuvista bongata.
Meillä käy edelleen siivooja kerran viikossa. Nyt kun minun selkä on melkein
kokonaan pois pelistä, se on melkein välttämättömyys. Muuten kaikki jäisi miehelle
hoidettavaksi töiden jälkeen. Mieskin on sairastellut, niin ettei hän mitenkään olisi
jaksanut tehdä yksin kaikkea. Meillä kun on tätä tilaa kuitenkin melko paljon:
tuulikaappi, eteinen, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, pesuhuone, sauna, vessa
ja viisi makuuhuonetta. Kyllä siinä jää siivottavaa meille kaikille kolmelle.
Ja nyt kun minulla leikataan tämä selkä, niin lisäapu tulee kyllä todella tarpeeseen.
Onneksi siitä saa kotitalousvähennyksen. Just tuli verotiedot ja molemmille tuli
ihan kivasti palautuksia. Palautusten maksupäivä on muuten muuttunut joulukuun
alusta, esim. meillä elokuun alkuun.



En ole ostanut tänä vuonna mitään uusia pääsiäiskoristeita, vaan entisillä mennään.
Meille tuli melko värikäs pääsiäinen: paljon vaalean punaista, keltaista ja vihreää.
Seassa on sitten vähän rauhallisiakin värejä, niinkuin yllä olevassa kuvassa.
Olen ostanut nuo itse tehdyt munat Titin blogista muutama vuosi sitten.




Pääsiäistä vietämme niinkuin edellisinäkin vuosina, eli lapset ja lastenlapset tulevat
tänne meille. Toki kaikki eivät ole koko pääsiäistä meillä, kun toisessakin mummulassa
pitää käydä. En edes vielä tiedä pääsevätkö kaikki edes käymään, riippuu miten
työvuorot menee.



Äitienpäivän viettoa meidän pitää myös tänä vuonna "sumplia", kun se minun
leikkaus on sitten seuraavana päivänä, äitienpäivän jälkeen. Pitää varmaan pitää
jo vähän ennemmin. Muutenkin se on hyvä kun silloin lapset/lastenlapset voi mennä
puolisoidensa kotiin silloin oikeana äitienpäivä sunnuntaina.



Tässä aurinko läiskässä päivää paistattelee meidän Pyry koira 10-vuotta
(tänä vuonna jo 11-vuotta) Pyry on ollut muuten terve, mutta epilepsia on.
Onneksi kohtauksia tulee tosi harvoin. Joskus jos lähdetään käymään jossakin missä
menee useampi tunti, pelottaa jättä Pyry kotiin, kun jos se saa kohtauksen
vaikka sängyn päällä tai sohvalla, niin se voi pudota lattialle ja loukata itsensä.
Yksi meidän lapsista asuu täällä samalla paikkakunnalla kuin mekin, hän voi
auttaa silloin jos meidän pitää olla yön yli jossakin.
Pyryllä on ihan liian pitkä turkki nyt, mutta kun trimmaaja on ollut lomalla,
Onneksi sain nyt 15. päivä turkin leikkuu ajan. Nyt kun se leikataan ihan lyhyeksi,
on sitten helpompi selvitä tämän loska ajan yli. Punkkipannankin olen jo laittanut.
Tässä rannikolla kun on niin paljon punkkeja Pyrylle on tullut vanhuuden mukana
kaikkia omia päähänpistoja. Yksi on esim. se ettei hän suostu syömään minkäänlaisesta
ruokakupista. Hän ihan selvästi pelkää, kun se astia kolahtaa/kun siitä kuuluu
jokin ääni. Eli hän syö vain lattialta, HUOH! Onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia
kokemuksia? Oletteko keksineet jonkin muun ratkaisun kuin lattialta syönnin?



Olen nyt hiljalleen alkanut ostaa sisälle viherkasveja. Minä tykkäisin niistä tosi paljon
ja ne tuo kivan lisän sisustukseen. Mutta kun minä olen niin huno saamaan pysymään
ne hengissä, niin tulee sitten niin kalliiksi tämä harrastus. Vaikka nyt nämä neljä kukkaa
jotka näkyy tässä postauksessa, ovat pysyneet tosi hyvinä. Vanhin kukka on viimeisessä
postauksessa, ennen tätä taukoa, eli noin 9-kuukautta pysynyt hengissä. Aika hyvin minulta.
Sitten minulla on vielä muutama pienempi kukka, jotka ei näy tässä postauksessa.
Yksi orkidea, jonka sain viime vuonna kukkimaan uudelleen. Olen nyt kovasti
odottanut, että se kukkisi tänä vuonnakin.




Minähän kerään näitä Anneli Haverisen tyttöjä ja pupuja ja tonttuja. Minulla on niitä jo
ainakin parikymmentä. Kaikki ei ole Annelin tekemiä, on minulla muitakin.
Tämä tyttönen on viimeisin hankintani ja ehkä yksi kauneimmista. Vähän huonosti näkyy
tässä kuvassa kaikkein pienimmätkin yksityiskohdat. Minähän en ole kovin hyvä
kuvaamaan, jos olitte sattuneet sen jo unohtamaan.



Pääsiäismunia pesässä.



Pääsiäis kynttilöiden kanssa olen ollut aika "pihnu", eli en polta niitä vaan säästän
ne seuraavaan vuoteen. Jos tulee tunne, että pitää polttaa kynttilöitä, minulla on
paljon vanhoja kynttilöitä, joita ei enää kehtaa laittaa esille, mutta ovat oikein
hyviä poltettaviksi.




Tämä enkeli tyttö on myös Annelin tekemä.
Yksi minun lapsista oli meillä tässä kotona yötä. Hän sanoi ettei voi nukkua tässä
huoneessa jos tuota enkeliä ei oteta pois yön ajaksi. Hän näki tämän saman asian
niin että tuo enkeli on hirtetty ja se roikkuu tuosta narusta, kun minä taas näen
saman asian niin että tuo enkeli lentelee tuolla taivaalla. Niin erilailla me näemme
saman asian, HAH HAH!



Anneli Haverisen töitä voi ostaa ainakin Torista, huutonetistä en oo varma.
Torista löytyy ainakin hakusanalla maileg,
Jos et löydä Torista mitään mieleistäsi, voit varmaan sopia Annelin kannssa
mitä haluat ja hän yrittää tehdä sitten mieleisesi.



Nämä Tuula Vitikaisen tekemät pääsiäismunat on kyllä niin kauniita.
Harmi kun näittenkään pienimpiä yksityiskohtia en saanut oikein tallennettua näihin
kuviin. Terveisiä Tuulalle, jos satut lukemaan tätä postaustani.



Nämä valkoiset kynttilä kipot on Pentikin (kirppari löytö)
Vihreät sydän kynttilät sopii hyvin tähän värikkääseen pääsiäis teemaan.
En todellakaan normi oloissa tykkää kovinkaan helposti mistään värikkäästä.
Mutta nyt kun tiedän että nämä on esillä vain muutaman viikon, niin ne on ihan ok.





En kyllä ymmärrä miten olen ostanut näitäkin värikkäitä munia ja noin huono
laatuisia pääsiäistipuja. Oliskohan mulla ollut jokin huonompi kausi menossa.
Laitoin nekin kuitenkin esille, kylläkin sellaiseen huoneeseen jossa ei pakosti
kukaan käy. :)


Tähän asetelmaan laitoin ensin alle paljon valkoisia höyheniä ja sitten
pupuja ja munia.
Tuosta tuli muuten mieleen, puutarhassa on pupu syönyt yhden omenapuun rungon
tai siis sen kuoren aivan kokonaan. Onko jotakin sellaista ainetta mitä siihen voi laittaa,
ettei puu kuolisi?



Osasta munista on jo kuoriutunut tipuja.
Ehtiiköhän loputkin kuoriutua pääsiäiseksi?



Ostin Tuulalta silloin tosi paljon näitä pääsiäismunia, joita hän oli tehnyt.
Niitä riittää myös keittiön pöydälle.
Näihin puukulhoihin ne minusta hyvin sopii.



Tämä asetelma on jo niin värikäs, että se on siinä rajoilla meneekö se mun
ymmärryksen yli. Mutta jospa lastenlapset huomaisivat nämä, eikö lapset
tykkää väreistä?



Tässä on yksi niistä neljästä vähän isommasta kukasta jotka ostin syksyllä.
Ainakin olen saanut nämä menemään ekan talven yli.


Huomasko joku että meillä on erit sohvat, kuin vielä viime postauksessa?
(jos siinä yleensä sohvat näky)  Ostin veronpalautus rahoilla uudet sohvat.
Meillähän oli tätä ennen sohvat joiden päällä oli valkoiset päiväpeitot.
Kyllästyin siihen, kun ainakaan toisessa sohvassa ei se päiväpeitto kunnolla
pysynyt siinä päällä, sitä sai olla yhtenään korjaamassa. Matonkin ostin uuden,
tässä oli ennen sellainen jätti iso ruskea virkattu matto.
Loppujen lopuksi ostin sitten vielä uuden pöytäliinankin, joka sopii väreihin.
Tyynynpäälliset sattui oleen just sopivat. Ne ei näy nyt näissä kuvissa.



Näissä on nämä hyvin pääsiäisen värikkääseen teemaan sopivat tyynynpäälliset.
Joissa on noi, onko nuo nyt mehiläiset, vai mitkä lie pörriäiset onkin.
Ilmeisesti aurinko on jo sen verran lämmittänyt, että ovat jo heränneet.
Nämä tyynynpäällisethän minulla on olleet jo muutaman vuoden.



Onko kukaan muuten muistanut /kaivannut nukkekoti postauksia?
Olen laajentanut nukkekoti harrastustani aika paljon. Mukaan on tullut neljä uutta perhettä
jokaisella neljä huonetta käsittävä koti. Ja kahta uutta perhettä olen aloittelemassa.

Mitäs muuta minä harrastan. No, ainakin sitä lukemista.
En tiedä onko nämä harrastuksia, mutta kerään edelleen muumimukeja. Minulla on jo
aika paljon mukeja, puuttuu n. kymmenkunta. Tosin ne puuttuvat mukit on niitä kalleinpia,
eli niiden keräämiseen menee varmasti aikaa. Ja kahta kalleinta en edes aio ostaa,
ne on minusta ihan liian kalliita.
Minulla oli muutama Ilona Pietiläisen kirja. Sitten päätin, että kerään ne kaikki.
Nyt minulla on ehkä noin puolet. Mutta hitaasti hyvä tulee.
Jos sinulla on Ilonan kirja/kirjoja joita voisit myydä, kysyppä onko minulla vielä
kyseistä kirjaa.
Voisin tietenkin tehdä ensi kerralla listan, mitä multa puuttuu.

Nyt olisi varmaan jo syytä alkaa lopetella tätä postausta.
Nautitaan näistä viimeisistä päivistä ,ennen kuin alkaa taas tosissaan kevät
ja ihan omat juttunsa.

- Piia -





57 kommenttia:

  1. Piipahtelen blogissasi silloin tällöin.Mukavaa pääsiäisen odotusta☀️

    VastaaPoista
  2. Kiva kun käyt täällä välillä.
    Mukavaa pääsiäistä sinnekkin.
    Pitääpäs tulla käymään sinunkin blogissa.

    VastaaPoista
  3. Sinulla onkin ollut sitten pidempi tauko...minulla "vaan" viisikuukautta..:)
    Eikä mikään sairaus ollut syynä, vaan yksinkertaisesti, tauon tarve. Nyt olet ostanut oikein helppoja kukkia...pitäsi pysyä hengissä vähemmälläkin hoidolla. Jopa tuo oliivi on aika helppo.

    VastaaPoista
  4. Joo, on mulla ollut aikaisemminkin taukoja, muttei ennen näin pitkää. Mutta mä tiesin koko ajan ,että vielä palaan ja nytkin jo tiedän ,että taukoja varmasti vielä tulee, pitempiä ja lyhyempiä.
    Olen tarkoituksella aloittanut helpoista kukista, mutta silti talvella jouduin kahdesta kukasta leikata sellaisia keltaisia vetisiä lehtiä pois, eli olin kastellut liikaa. Ei muuta kuin pitempi kastelu väli.
    Oliivi on kyllä niin kaunis, kukkii juuri nyt. Eikä maksanut HH.ssa kuin muutaman euron.

    VastaaPoista
  5. En ole ehtinyt vielä laittaa mitään pääsiäiskoristeita... Voi olla, että en laitakaan muuta kuin olkkarin pöydälle värikkään liinan, kun pääsiäiseksi mennään luultavasti Turkuun.

    VastaaPoista
  6. Minä olen tällainen hassu, joulukoristeitakin rupean laittaan jo viimeistään lokakuussa.
    Eipä sitä sitten paljoa viitsikkään laittaa ,jos ei ole kotona. Minä ajattelin ,että jospa lastenlapset huomais värikkäät koristeet, saa nähdä.

    VastaaPoista
  7. Kauniita koristeita ja kotoista tunnelmaa kuvissasi.
    Onnea selkäleikkaukseen. 😊🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kukkia kun vielä saisin. Katsoin juuri viimevuoden pääsiäiskoristeita ja kuvia ja niissä oli tosi paljon kukkia.
      Pääsiäiskukissa on se hyvä puoli että ne voi istuttaa sitten keväämmällä ulos ja ne nousee sitten joka vuosi meitä ilahduttamaan.
      Kiitos onnen toivotuksesta, sitä aina tarvitaan, ei se ole niin itsestään selvä että kaikki menee hyvin.

      Poista
  8. Tänä aamuna juuri mietin mitähän Aurinkokujalle mahtaa kuulua?! Ja kun päivällä avasin oman blogini, niin siinähän tämä päivityksesi oli ensimmäisenä! Onnekkuutta leikkaukseen ja hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että joku on vielä muistanut minua, olin kuitenkin niin kauan täältä poissa.
      Kiitos onnitteluista, siinähän se sitten menee koko kesä kuntoutuessa. Mutta hyvä kun leikataan keväällä, niin on sitten niin helppo mennä ulos kun on kesä, ei tartte pelätä että kaatuu, niinkuin talvella liukkaalla.

      Poista
  9. Olipa kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Ihanasti olet laittanut pääsiäistä teidän kotiin.
    Tsemppiä leikkaukseen ja ihanaa huhtikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, minustakin oli oikein kiva kuulla sinusta.
      Ja kiitos, kaikki leikkaus tsempit tulee ,kyllä tarpeeseen.
      Ihanaa huhtikuuta sinnekkin.

      Poista
  10. Ihanaa keväistä tunnelmaa huokuu postauksesi, kiitos sinulle. RimpsuTildasi on niiiin herttainen, oikea kevätunelma. Aurinkoa polullesi toivottelee Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Sieltä se kevät taas tulee, vaikka jossakin kohti talvea tuntuu, ettei se tänä vuonna taida tullakkaan.
      Olen kyllä samaa mieltä nukestani, Anita on kyllä ylittänyt itsensä sitä tehdessään.
      Aurinkoa tässä kyllä tarvitaankin, niin pitkän talven olen taas rämpinyt kipuni polulla.

      Poista
  11. Kauniita koristeita upea tunnelma. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva ja oikein mukavaa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  12. Oi miten ihana kuulla sinusta❤ Niin kivoja kevät juttuja ja kauniita koristeita! Mukava olisi kuulla nukkekodinkin kuulumisia! Kaunista alkavaa kevättä ja kaikkea hyvää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on mukava olla taas täällä.
      Olen vähän samanlainen kuin joulunakin, että meinaa mennä välillä vähän överiksi ton koristelun kanssa.
      Kyllä minä kirjoittelen tässä nukkekodin henkilöistäkin.
      Rentouttavaa viikonloppua sinne.

      Poista
  13. Olipa mukava kuulla sinusta :) ihania kuvia !

    T: Suvi Pietarsaaresta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että edes muutamat muistaa minut vielä, olin kuitenkin niin kauan poissa.
      Kiitos, minustakin kuvat on pirteitä, kun niissä on paljon väriä, sopii hyvin kevääseen.
      Ai, me ollaan naapurin tyttöjä.
      Rentouttavaa sunnuntai päivää sinulle!

      Poista
  14. Tervetuloa takaisin. Ihania pääsiäiskoristeita.
    Toivon, tai oikeastaan rukoilen että leikkaus onnistuu ja pääset pian paranemaan.
    Jumalan siunausta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, on mukava olla täällä taas ja huomata, että täältä löytyy kaikki vanhat tutut.
      Ainakin pirteitä, kun on väriä, vielä muutama vuosi sitten, ei olisi käynyt kuin valkoiset koristeet.
      Voi kiitos Sylvi, rukouksella on valtava voima. Kiitos, koko sydämestäni. On turvallista mennä leikkaukseen, kun tiedän että toisten rukoukset kantaa.

      Poista

  15. Voi tota koiraa, ymmärrän tuskasi kun haluaa syödä vain lattialta, mutta onhan tuo huvittava tapa. Ehkä koiriinkin iskee vanhemmiten joku "vanhuudenhöperyys".

    Tosi nätit sohvat olet hankkinut, selkeälinjaiset.

    Ihan hirveästi tsemppiä leikkaukseen asti ja toki sen jälkeen selän kanssa, toivotaan, että iso osa kivuista jää sinne pöydälle. <3

    Aurinkoa sunnuntaihin!

    VastaaPoista
  16. Onneksi toi meidän hauva suostuu sentään edes juomaan kupista, ettei sitäkin tartte kaataa lattialle, sitten oltais jo hukassa. :)
    Joo, kyllä itekkin tykkään uusista sohvista. Mutta aina kun näkee ne entiset valkoiset päälliset sohvissa, tuntuu että mä haluun noi takas. Mut onneks sit muistaa että kun ne ei vaan toimineet, niin on näihin uusiin ihan tyytyväinen.
    Kiitti, mä itse ootan tosi paljon tolta leikkaukselta, varsinkin just se että pystyis sitten taas kävellä.
    Rentouttavaa sunnuntaita sulle.

    VastaaPoista
  17. Kauniit kuvat ♥ voimia ja paranemista Sinulle toivon ♥ minullakin oli iskias, kolmeen päivään en astunut askeltakaan, niin oli kipeää. Mutta nyt jo mennyt ohi, kaksi kertaa jouduin käymään lääkärissä, ensimmäinen antoi ihan väärän lääkkeen, sitä söin kaksi viikkoa ja kävely oli hankalaa, niin paljon sattui. Sitten pääsin omalle lääkärille. Aurinkoisia keväisiä päiviä t. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena.
      Nää selkä kivut on kyllä viheliäisiä ja kun ne melkein aina sitten säteilee sitä kipua jalkaa/jalkoihinkin. Ja siihenkään ei kaikki särkylääkkeet auta. Ja mikä auttaa yhdelle ei sitten autakkaan toiselle. Mutta hyvä että olet nyt saanut apua.
      Oikein lämmintä ja aurinkoista viikkoa sinne.

      Poista
  18. Hei ja kiva kun tulit piipahtamaan blogiisi.👋
    Hannahin kirjat ovat ihania luettavia!👍
    Onnea sinulle selkäleikkaukseen ja kaikkea hyvää!🌸🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin tulit käymään Aurinkokujalla.
      Jos haluaa välillä lukea jotain kevyttä, muttei hömppää, niin voi suositella Hannahin kirjoja.
      Kiitos, on mukava kun tietää että moni ajattelee kun menee leikkaukseen.
      Oikein mukavaa tiistai päivää sulle.

      Poista
  19. Kiva et palasit :) olen ain välill käynyt kurkkimassa et ootko postannut. Niin moni on lopettanut tuon postaamisen ja siirtynyt muualle :)

    Onnittelut uudesta lapsenlapsesta ja tsemppiä kaikkeen joka vaatii voimia

    VastaaPoista
  20. Mukava että et ole minua unohtanut. En ole koskaan ajatellut, että lopettaisin, mutta joskus on vaan pakko pitää paussia, tästä nyt vaan tuli aika pitkä tauko.
    Lastenlapset on kyllä niin ihania, niistä saa kyllä voimia, jos mistä.
    Kiitos tsempeistä, niitä kyllä tarvitaan, niin monenlaista on menossa jo perhepiirissäkin.
    Oikein aurinkoista ja lämmintä loppuviikkoa.
    Täällä oli kunnon takatalvi ja myrsky, nyt just alkaa taas paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  21. Tervetuloa takaisin blogimaailmaan! Olet ollut pitkään poissa, mutta eihän tuo lukeminen ja ympäröivät tapahtumatkaan huonoja ole. Kaikkea hienoa tapahtuu ja joskus vaan aika vie pois blogista, mutta äkkiähän tänne taas kiinni pääsee. Sinullapa on paljon kauniita esineitä. Ja tuo pupujengi on ihan paras <3

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  22. Kiitos, mukava oli tulla takaisin. Sitä tulee taas aivan uudella innolla, kun on ollut pois. Mulla tuo aika venähti turhankin pitkäksi.
    Tää blogi touhu vie aika paljon aikaa, saas nähdä milloin kaipuu kirjoihin taas vie voiton, mutta kokonaan en kyllä tätä lopeta.
    Mä tykkään koristella ihan tosi paljon jouluksi, mutta nyt viime vuosina se koristeleminen on alkanut näin pääsiäisenäkin. Joo, puput on kyllä kivoja (paitsi omenapuun juurella)
    Oikein ihanaa kevään odotusta sulle.

    VastaaPoista
  23. Olipa mukavaa kuulla sinusta pitkästä aikaa. Kivasti olet pääsiäistä laittanut ja mukavaa, kun porukkaa tulee viettämään sitä kanssanne. Minustakin tulee mummo syyskuussa :) odotan jo kovasti!

    Harmi tuo sinun selkä, mutta hyvä, että se leikataan ja elämänlaatusi paranee sen myötä.
    Ihanaa myös, kun jo niin valoisia päiviä ja kevät tulee!

    Kivaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  24. Kiitos ja samoin kiva kuulla sinustakin.
    En ole vielä kovin montaa vuotta laittanut näin paljon pääsiäistä, vaan ruohot ja pajunkissat ennen.
    Voi se on niin ihanaa kun tulee mummoksi, en tiedä mihin sitä vertaisi.
    On kyllä tympee kun ei pysty liikkumaan, kuin sisällä, olen jo ihan hermona, kun olen ollut koko talven täällä sisällä ja melkein vaan kotona. Toivottavasti leikkauksen jälkeen voin taas kävellä ulkona, vaikka kaikkia kipuja ei saataisikaan pois.
    On kyllä ihan huippua kun tulee kevät ja toivottavasti voin laittaa eka kertaa kasvihuonetta.
    Aurinkoista ja lämmintä loppuviikkoa sinne.

    VastaaPoista
  25. Teillä on kaunis koti <3 Olet laittanut ihania pääsiäisasetelmia! Voimia sinulle leikkauksen odottamiseen!

    VastaaPoista
  26. Kiva kun kävit kommentoimassa. Kiitos, ainakin meidän koti on aivan minun näköinen. Olen vasta viime vuosina innostunut laittamaan pääsiäistä. Joulua olen kyllä laittanut aina. Nyt minua ihan vähän jännittää se leikkaus, tai oikeastaan se leikkauksen jälkeinen kivunhoito. Eka kerralla en jännittänyt yhtään ja kaikki meni hyvin. On kuitenkin mukava kun tietää, että on niin monia jotka ajattelee minua.

    VastaaPoista
  27. Onneks olkoon melkein tuoreelle mummulle. Toivottavasti pääset kesällä hieman jo liikkumaan. Kirjat on onneksi ihanaa ajanvietettä. Minä olen hurahtanut äänikirjoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa aurinkokujalle.
      Minäkin toivon sydämestäni, että pääsisin kesällä jo hiljalleen liikkeelle.
      Minun tyttö kuuntelee äänikirjoja, kun hänellä on kaksi pientä lasta, niin ei lukeminen oikein muuten onnistuisi. Itsekkin olen miettinyt äänikirjoja, mutta ainakin vielä luen itse.

      Poista
  28. Toivottavasti selkäleikkaus menee hyvin ja tervehdyt mukavasti! Samoin terveyttä miehelle ja koiralle. Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit pitkästä aikaa käymään.
      Kiitos Saila. Me aletaan olla miehen kanssa siinä iässä, että kaikenlaista pikku remppaa alkaa tulla.
      Oikein mukavaa pääsiäistä sinnekkin.

      Poista
  29. Olipas jo ihanasti pääsiäiskoristeluja :) Minä ajattelin tänään ottaa niitä esille, kunhan ensin saan siivottua.
    Tsemppiä leikkaukseen ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  30. Mä laitan koristeet aina ajoissa ,kun ei niitä tule sitten pidettyä kovin kauan pääsiäisen jälkeen, vaan ne tulee otettua melkein heti pois.
    Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  31. Täältähän löytyi aivan ihana blogi, kiitos kutsusta!
    Niin paljon kaikkea kaunista.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa ja tsemppiä leikkaukseen.

    VastaaPoista
  32. Kiva kun piipahdit... minäkin jossain vaiheessa olin alkanut seuraamaan blogiasi. ♥Laitoin sinut myös lukulistalleni. Sinulla on valtavan kaunis koti ja paljon kauniita sisustusjuttuja, tykkään niin. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  33. Mukava kun tulit ja kommentoit.
    Kiitos, onpa kauniisti sanottu, minäkin kyllä tykkään kodistani, mutten koskaan ajattele että se olisi niin kaunis että sitä voisi verrata kenenkään toisen kotiin, eikä tarvitsekkaan. Se riittää että tämä koti riittää ja kelpaa meille. Mutta kyllä se aina tuntuu mukavalta kun joku sanoo kauniiksi.
    Mukavaa loppu viikkoa sinnekkin.

    VastaaPoista
  34. Ihania esineitä kodissasi💗 ekaa kertaa piipahdin, taidan käydä toistekin ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.
      Kiva kun tulit käymään, tule toki uudelleenkin.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sulle.

      Poista
  35. Kiitos samoin, tulehan käymään uudelleenkin.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  36. Kiitos vierailusta blogissani! Kiva blogi sinulla, tutkailin kauan aikaa sitä.
    Tsemppiä sinulle leikkaukseen ja pikaista toipumista. ♥
    Mukavaa kesän odottelua ! ♥

    VastaaPoista
  37. Kiva kun tulit vierailulle.
    Kiitos jos pidät blogissani.
    Tsempit selkäleikkaukseen tulevat aina tarpeeseen. Toipumisessa voi mennä useampi kuukausi, mutta hyvä kun sen tietää, niin ei odota kuntoutumista niin nopeasti, eikä sitten pety.
    Mukavaa kesän odottelua sinnekkin!

    VastaaPoista