Hyvää kolmatta adventti sunnuntaita.
Otin välillä vähän laajempia kuvia,
kun olen kuvannut niin pieniä yksityiskohtia.
Kuvasin ns. keskiosaa, eli eteinen,
olohuone, ruokailu huone ja keittiö.
Laitoin sen eilen ikkunaan, ei ole ollut aikaisemmin missään kuvissa.
On sellainen metallinen tähti. On olohuoneen ikkunassa.
Kauniit säteet tulee noista pienistä raoista.
Kaksi paperi tähteä on vielä laittamatta makuuhuoneen ikkunoihin.
Jos saadaan ne laitettua ,niin otan vielä niistä kuvat, tai sitten ens kerralla.
Joulukuusi taidetaan laittaa vasta lähempänä joulua.
Ehkä ensi viikolla kun on saatu keskiosa siivottua.
Hiljalleen alkaa jokainen joulukoriste löytää oman paikkansa.
Niin tontut kuin enkelitkin, jouluvaloista puhumattakaan.
Muutamia jouluvaloja on vielä laittamatta etukuistille,
kun olen tilannut ne Ellokselta ja eivät ole vielä tulleet.
Meillä on aina ollut huonosti ulkovaloja,
viimevuonna laitettiin takapihan terassille valkoinen lyhty
ja siihen sähkövalot. Se on nytkin siellä takapihalla.
voin ottaa siitäkin kuvia samalla kuin etupihan valoista.
Piparitkin on vielä leipomatta. Niin tavalliset kuin gluteenittomatkin.
Joulutorttuja me ei leivota etukäteen pakkaseen ,
vaan aina sitten kun niitä päätetään tarjoilla, niin leivotaan,
niitä kun tekee niin nopeasti ja ne on kuulemma niin
paljon parempia uusina kuin pakkasesta.
Koiraa käytettiin eläinlääkärissä, kun oli rokotus aika.
Meidän koira on nyt 8 vuotta.
Lääkäri samalla kuunteli sydämen ja keuhkot.
Ja otti verikokeita, joista näki esim. sen ettei ole kasvaimia.
Oli vielä tutkinut kaulasta ja muualta, ettei ole mitään patteja.
Oli sanonut tuo lääkäri miehelleni, että on niin hyvässä
kunnossa koira että hyvin voi elää vielä toiset 8-vuotta.
Toivotaan niin. Ja toivotaan että pysyy terveenä.
Että näkee meidän kanssa vielä monta joulua.
Kuuntelen tässä samalla joululauluja kun kirjoitan tätä postausta.
Ei joululaulujakaan tule kuunneltua enään sitten kun joulu on ohi.
Kyllä ne kaikista parhaat jouluhetket on näin tässä vähän ennen
joulua ja sitten itse joulupäivät.
Koristeitakin haluaa heti olla ottamassa pois kun joulu on ohi.
Varsinkin kaikkia punaisia koristeita.
Valot on sellaiset jotka on ainakin meillä pisimpään.
Tammikuu kun koittaa, niin sitä haluaa ruveta odottamaan kevättä
ja kääntää katseet ja puheet siihen suuntaan.
Ostaa ensimmäiset tulppaani kimput...
Mutta nyt meni pois asiasta, ja joulusta.
Minä olen jo yhden lahjan saanut,
tämän kipustimulaattorin.
Sen jälkeen kun tämä laitettiin, minulla ei ole ollut
jalat kipeät ollenkaan. Selässä tuntuu pieni kipu alue.
Mutta ei tämän pitänytkään viedä tätä selkä kipua pois.
Seuraavaksi varmaan kokeillaan, voisiko vähentää kipulääkkeitä,
toivottavasti. Minulla on nimittäin niitä aika paljon käytössä.
Olisihan se hyvä jos niitä voisi vähentää.
Kaikenlaisia lahjoja sitä voi saada.
Nyt rupean taas lopettelemaan.
Oikein mukavaa joulun odotus aikaa teille kaikille.
Toivottelee Aurinkokujalta Piia