Näytetään tekstit, joissa on tunniste paviljonki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paviljonki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Etupihan paviljonki.











Otin ekaksi kuvan tuosta etupihan paviljongin katosta.
Siksi, että se on minusta erikoinen.
En ole nähnyt kenelläkään tuollaista.
Ja siksi ,että se oli tosi hankala tehdä.
Miehelle siitä suur kiitos.


Täältäpäin kuvattuna paviljonki on hieno,
silloin kun morsiushuntu kukkii.
Nyt olen vähän myöhässä kamerani kanssa.


Ihme kun Pyry-koira ei lähtenyt karkuun kun näki kameran.
Yleensä se vihaa kuvaamista.
Onko teillä muilla sellaisia koiria?



Tässä kuvassa näkyy Ikeasta tilaamani aurinkotuolit
ja päällykset. On kyllä olleet hyvät. Tyytyväisiä ollaan oltu.



Ekaks tuonne paviljonkiin ostettiin Hobby-Hallista
tuo sohva ja kaksi nojatuolia, joissa on valkoiset päälliset
ja pöytä jossa on lasikansi.
Niin ja tuo matto joka on lattialla.
Silloin taisi olla vielä maalattia.


Me kokoonnutaan usein just meille,
kun meillä on eniten tilaa.
Meitä kun on jo sen verran paljon,
kun ollaan kaikki yhtä aikaa meillä.
Aikuisia 12 ja lapsia 5
Niin ostin sitten vielä 4 tuolia lisää,
nuo joissa on tummat päälliset.
Harmi vaan kun ei ollut samanlaisia kuin entiset.
Mutta toisaalta, olen jo niin tottunut noihin
etten edes enää huomaa eroa.



Lattia tehtiin siinä vaiheessa,
kun kyllästyttiin kantamaan
tuoleja ja pöytää pois paviljongista,
aina ruohon leikkuun ajaksi.
Ja tosi hyvä lattiasta tulikin.


Tässä kuvassa on pöydällä siniset liinat.
Tilasin Hobby-Hallista Alesta 8 tyynynpäällistä
ja 2 vilttiä (jos on viileitä iltoja)
En ole vielä saanut niitä laitettua paikoilleen.
Sillon pitää etsiä pöydällekkin erivärinen liina.
(onpa tarkkaa)


Pyry vanhus ottaa aurinkoa.
Siitä se tykkää.
Pyry täyttää syksyllä jo 11-v


Viimeseksi tähän paviljonkiin
Tehtiin nuo valkoiset kaiteet.


Niitä olen ajatellut, että vois vähän lisätä.
Eli justiin tuossa alakuvassa näkyy nuo
kaiteet tuonne tielle ja naapuriin päin.
Ne vois tehdä ihan täys korkeat,
niin ne suojais paremmin.



Kukka tilannetta olen miettinyt.
Toisaalta nyt vois laittaa kesäkukkia,
kun olen luultavasti paljon kotona ,
niin olis helppo hoitaa niitä
(tän selkäleikkauksen takia siis olen kotona)
Mutta toisaalta kesällä on muitakin
kukkia niin paljon,että meniskö
niillä kukilla.
No pitää miettiä.


Etupiha on enemmän tällainen oleskelupiha,
takapiha on taas minun kukkapiha,
vaikka on sielläkin oleskelu paikkoja.


Tähän paistaa melkein koko päivän aurinko,
aamulla ja vähän aamupäivästä ei vielä kunnolla.


Kukkapenkkejä täällä  ei ole kuin yksi
ja siinäkin perennat kukkii vasta elokuussa.


Paitsi tämä kaunotar tässä.



Toisessa penkissä ei ole montakaan kukkijaa,
melkein kaikki on viherkasveja.
Mutta se on silti hieno.



Tämän kukan sain yksi vuosi tytöltäni äitienpäivä lahjaksi.



Etupihalla on monenlaisia lasten keinuja ja
kiipeily telineitä ja liukumäkiä (iso ja pieni)
ja hiekkalaatikko ,missä ei ole hiekkaa. :)


Tuossa alla on se kukkapenkki
joka sulostuttaa kukillaan elokuussa.


Ihan nätti se on tuollaisenaankin.


Minusta ihan kivan näköinen tuo paviljonki,
ihan minun näköinen.
Saapa nähdä sitten kun olen laittanut ne uudet tyynyliinat
ja viltit.


Jos ajattelee viime kesää ja muita,
niin ei ole tultua istuttua tuossa paviljongissa,
kuin sunnuntaisin.
Nyt tulee varmaan useammin istuttua,
kun ei tän selän kans saa "riehua" kukkapenkeissä
ainakaan 3 kk. Sitten siellä kasvaa nokkosta ja voikukkaa,
eikä niitä kehtaa kuvata ja laittaa tänne.


Luulis yhtä-äkkiä että noi isot koivut suojaa tätä paviljonkia,
mutta kyllä ne ennemmin sotkee.
Älkää ikinä tehkö paviljonkia ym. vastaavaa koivujen alle,
jos ette halua lisää siivottavaa.



Oikein rankkasateella me käydään kaatamassa kaikki pehmusteet
vasten tuota pöytää, muuten ne saattaa kyllä kastua.
Sellainen "arkku" olis hyvä, mihin vois laittaa noi pehmusteet                                                                sateen ajaksi. Niitä pitäis kyllä olla kaks, että noi kaikki sinne mahtuis.
Ei hyvä idea, ei ne arkut mahu mihinkään.                   





Tämmöisiä höpinöitä tällä kertaa.

Aurinkokujalta:
                                                                            - Piia -




maanantai 4. heinäkuuta 2016

Minun puutarha



Tässä taas kuvia puutarhasta.
Toivottavasti ei ole samoja kuvia kuin viimekerralla.
Tai no mitäpä tuosta.
Meidän piha on aika paljon viher piha.
Ja kukat kukkii heinäkuun lopussa.
Ne mitä viime kesän jälkeen jäi.
Joten nämä kuvat on pitkälle viher kuvia.



Viher alue etupihalla kivien seassa varjossa,
tästä kuoli puoliks köynnös, syyshortensia
toinen kokonaan. :( , nimeä en muista.


Ruusu kukoistaa pohjoisen puolella.






Kaikki muun väriset ja muissa paikoissa olevat pionit kuoli
paitsi tämä.
Toivottavasti siemeniä on jäänyt maahan.






Punainen päivänkakkara tuo iloa.



Iiris yrittää vallata tilaa itselleen:







Luonnon taidetta:


Nämä menestyy aika hyvin meillä.



Tässä meidän takapihan eka polku.
Tämä pitkä polku n. 20 m, on mun lemppari poluista, joita on kolme.
Tässä oikealla näkyy se 7 metriä pitkä ruusu aita, joka ei vielä kuki.
Tämä on talon toinen pääty.
Mutta ton ruusuaidan takana on vielä 500 neliötä pihaa, jota saadaan käyttää.
Meidän talo on kujan päässä viimeinen talo,
no, tai ei näitä taloja ole kuin kaksi.
Rauhallinen ihana paikka,
ja silti kaupunkiin vaan 2,5 km.
Meillä on tontin joka reunalla paljon puita,
niin tänne pihaan ei paljon näy.


Valkoinen lupiini minun puutarhassa.
Ollaan asuttu tässä 25 v,
niin pensaita joutuu jo uusia ja leikata reilulla kädellä,
mutta hyvin nuo on lähtenyt uudelleen.


Tämä köynnös meni parhaiten talven yli:






Varrellinen sireeni toista kesäänsä,
nuokku luppio pysyi onneks hengissä.
Se on hauska kasvi.



kilpailua tilasta:



Mooseksen palavasta pensaasta jäi talven tuhojen jälkeen tämä:


Kosmoskukan eka kesä,
en muista että olisin ostanut tuota,
mutta mistä se muuten olis tuohon tullut.


Kuunlilja, nuo viihtyy meillä.




Oi, kuinka kaunis tämä on, vaikkei muotia oikein olekkaan,
löysin toisestakin kohti tätä , jes.
Löysin myös sellaisen lilan ikivanhan perennan,
jos saan sen siirrettyä parempaan paikkaan,
otan sitten kuvan. Nimeä en muista.
Mummolla oli sellainen.



Nämä on niin kauniita ja leviää nopeesti.


Kohta on keltaista:




Kohta kukkii, ton keltasen vieressä,
mikä lie lila kukka.



Koriste raparperi kukoistaa:






Polku ja tyhjät perenna tuet.
Osa kuoli kokonaan ,
osa lähtee maasta uudelleen,
mutta menee taas niin kauan ennen kuin ne on isoja.
No, ei ainakaan tartte ostaa kaikkia uusia.







Polun oikea puoli,
valkoinen kärhökin melkein kuoli kokonaan.



Ja vasen puoli:


Komea kuusi, tykkään tästä tosi paljon,
melko nopeasti on kasvanut.


Valtava ruusu, melkein räystäälle asti
ja talon toisen puolen mittainen.
Alun perin lähti pienestä juurenpalasta,
n. 25 v. sitten.
Ei olis ikinä uskonut että siitä tulee noin iso.
Vaikka joka talvi tulee katolta lumet päälle,
ei edes oksat katkea.





Ruusun kukka. Tästä ruususta on n. 7 metriä pitkä penkki,
voiko kauniimpaa olla.








Meidän takapiha koostuu kolmesta polusta,
jonka ympärille se kasvaa:




Mehiläinen ahertaa:


Hennon vaalean punainen ruusu:



Vaalean punaista ja valkoista sulassa sovussa.
Pitäis ostaa takapihalle valkoinen juhannusruusu.
Takapiha on etelän puolella.


Punainen päivän kakkara on jo aloittelemassa kukintaansa:


Tästä alkaa polku etupihalta.
Tarkoitus on ettei takapihalle jää nurmikkoa,
ei ainakaan paljon.



Keskipihalle.
Tosta oikealta menee polku
sinne "lisä" pihalle.

Takapihalle:
Vielä pitäis olla yks kuva,
niin näkyis aivan loppuun asti.





Sininen akileija.


Kohta kukkii keltaisenaan. Perenna tuki melkein hukkuu:


Mikäs sieltä kurkistaa pionin lehtien välistä ?



Muutama pionin kukka:



?

Polku toisin päin takapihalta etupihalle:



Kukas siellä vilahtaa?



Syys penkki kerää voimiaan etupihalla.






Kulta pallo kukkii myöhään syksyllä:


Syys kukkija.


Hennon sininen akileija.



Perenna penkki, kukkii vähän syksymmällä enemmän.



Akileija. suhero :( kuva.




Sade on hakannut myös pionia.
Huono tuki,
pitää laittaa ens vuonna parempi.
Otin muutaman kukan sisällekkin.



Mikä tän nimi on? Kertokaa jos joku tietää.
Tykkään tosi paljon.



 Ihana syvän tumma väri.




Tässä toinen takapihan polku.
Näiden käytävien varrella olevista laatikoista kuolin. 50-75 % juuri istutettuja perennoja viime talvena. Melkein tuli itku, En ole ostanut uusia. Katsotaan ensi keväänä.
Perällä aidan vieressä kasvaa 3 ruusua. Niiden edessä on valkoinen puutarhapenkki, joka nyt on lainassa etupihalla (jäi juhannuksena)



Kolmannesta polusta laitan kuvia taas ens kerralla.
Mies on siivonnut polun viimesen päälle hyvin.



Sade on hakannut ruusua.








Etupiha.
Oleskelu piha, ei kukka piha.
Vain kaksi kukka penkkiä.



Toinen kesä tällä köynnöksellä.
Tälläinen kuoli sen hortensian vierestä.



Tämäkin nimetön pikku kuusi meni eka talven yli. Latva vähän paleltu, saa nähä lähteekö silti.




Tässä kaksi kuvaa puusta joka on mennyt hyvin yhden talven yli, nimi hukassa.
Syksyllä ihan punainen.



Kolme haaraa. Huonosti näkyy.



Kohta kukkii pionit ja toi voimakkaasti tuoksuva valko kukkainen pensas.




Tykkään sisustamisen ja kirpparin jälkeen
tosi paljon puutarhan hoidosta.
Meillä on sellainen villi piha.
Kaikki ei ole niin just millilleen
ja yhden nokkosenkin voi löytää ja löytääkin.

En tiedä miksi otin niin raskaasti sen viime talven tuhon.
Ainakin siinä meni rahaa hukkaan ja työtä.
Olin just ostanut paljon perennoja
ja tehnyt uuden laatikko polun
ja siitä kuoli yli puolet.

Toki iloitsen jokaisesta kukasta joka vaan ikinä päänsä nostaa.
Pitää miettiä antaako olla näin vai ostaako uusia perennoja.
Aika karun näköinen se uus polku kyllä on.

Mikähän siinä on , että kukat saa ihmisen niin hyvälle mielelle?
Jokaisesta uudesta pienestä alusta iloitsee.
Ja hoitaa ja hellii kuin äiti lastaan.
Onko se se ihmisen kauneuden kaipuu?

Nyt mä oon niin monessa postauksessa vain valittanut,
kun kuoli niin paljon kasveja.
Nyt pitää kääntää kelkka toiseen suuntaan.

Kiitos tästä kauniista kotimaasta,
tästä kauniista koti pihasta kukkineen,
tuosta pionin nupusta tuossa olohuoneen pöydällä.
Joudun aina muistuttamaan itseäni näistä asioista
jotka ei ole itsestään selviä.


Aurinkokujalta iloisin terveisin

                                                                       - Piia -

ps. postaus toiveita voi esittää.
otan niitä TOSI mielelläni vastaan.