Olin ajatellut, että tänään kuvaan vähän ulkokuvia.
Kun on niin tosi paljon lunta puissa ja muuallakin.
Olin myös ajatellut, että tänään paistaa aurinko.
Tyhmä minä.
Luulisi, että tähän ikään mennessä, on jo jotakin oppinut.
Nimittäin, että meillä ilmat vaihtuu niin nopeasti.
Eilen paistoi se aurinko.
Niin, että ne kuvat olisi pitänyt ottaa heti , kun se idea mieleen tuli.
Eikä jättää tälle päivälle.
Nyt on sitten sankka pilviverho.
Huoh!
Ei auta kuin toivoa, että nuo lumet pysyy puissa.
Niin kauan, että tulee seuraava aurinko päivä.
Voishan tänäänkin kuvata.
Muttei niistä tuu niin kauniita, kuin aurinkoisena päivänä.
Sellaisia, kuin olin ajatellut.
Mutta, toiseen asiaan.
Löysin ne tyynynpäälliset, joista yks päivä kirjoitin.
Ne Vallilan tyynynpäälliset.
Pitäisköhän tässä kohden olla rehellinen ja kirjoittaa, että minun mies löysi ne.
Hän oli niin kiltti, että tyhjensi yhden kaapin.
Ja sieltähän ne löytyi.
Tulipahan samalla siivottua se kaappi.
Tuossa kuvassa näkyy hyvin ne tyynyt.
Sopii muuten noihin verhoihin.
Ja pöydän nurkalla, se keltainen esikko.
Tuonne päin kuvattuna, näkyy nuo olohuoneen tuolit.
Katsokaapa tuota sohvan oikean puoleista selkänojaa.
Se on vähän matalammalla, kuin muu sohvan selkänoja.
Miksiköhän?
Meidän Pyry koira istuu siinä, katsoo ulos ja odottaa, että me tullaan kotiin.
Se on niin meidän perään.
Kun me sitten tullaan kotiin.
Se haukkuu meidät aivan pystyyn, kun ollaan jätetty hänet.
Eikä olla otettu mukaan.
Mutta, kun ihan joka paikkaan ei voi ottaa mukaan.
Mutta selitäppä se tuolle karva tassulle.
Tässä alemmassa kuvassa näkyy hyvin nuo tyynyt.
Ne on tuollaiset aika löhöily tyynyt.
Voishan niihin laittaa napakammat sisätyynyt.
Mutta on ne kyllä aika kivat, tuollaisinakin.
Pehmeät.
Johon olen aivan ihastunut.
Meinasin katkasta siitä jalat.
Onneks en tehnyt sitä tyhmyyttä.
En millään muista noiden tyynynpäällisten nimiä.
Mutta, eipä se nyt ole niin oleellista.
Jossakin vaiheessa kyllästyin niihin, sen takia, kun niissä on vähän sinistä.
Nyt minusta näyttää, että sitä on niin vähän, ettei se haittaa.
Siirsin kaikki valkoiset tyynyt , tuohon toiselle sohvalle.
En raahtinut laittaa noita kahta reunimmaista kaappiin.
Ne kun on aika uusia.
Ostin ne vähän ennen joulua.
Saahan sitä vähän valkoistakin olla. :)
Iittalalle on tullut uusi väri kastehelmi kynttilälyhtyihin.
Smaragdi.
Ostin niitä Halpa-Hallista kaksi.
Ajattelin, että ne on kivan näköisiä kirkkaiden kanssa .
Joita minulla on ennestään.
Ja pitihän sitä viikonlopun kunniaksi ostaa uusi kukkakimppukin.
Vaikka ne valkoiset tulppaanit, jotka ostin viimeviikon perjantaina.
On vielä niin hyvässä kunnossa, että saavat koristaa keittiön pöytää.
Nämä uudet tuli "ruokailu huoneeseen".
Nämä kuvat on otettu valoisalla.
Tämäkään väri ei todellakaan ole mikään minun lempi väri.
Mutta olen nyt huomannut itsessäni uuden piirteen.
Uskallan kokeilla uusiakin värejä.
Kun sitä ei ole liikaa.
Ja minä näen tämän värin yhtenä vihreän sävyistä.
Joku toinen voi nähdä, ihan jonakin muuna.
Siksi minä ehkä ostin nämä kynttilälyhdyt.
Ja painoin sen mieleeni.
Hah !
Minulla ei ole hajuakaan mitä nämä kukat on.
Nämä kun ei ole sellaisia kukkia, joita yleensä ostan.
Kun minusta nämä sopi hyvin noiden kynttilä lyhtyjen kanssa.
Kuva on vähän suhero.
Mutta eikö sovikkin hyvin yhteen?
Tämmöistä taas Aurinkokujalta.
Ei Aurinkokujallakaan aina aurinko paista.
Mutta jos viikonloppuna paistaa, laitan niitä ulko kuvia.
Muuten hyvää viikonloppua.
Ensi viikolla tavataan.
Aion lukea teidän blogeja ja poimia ideoita ja ajatuksia.
- Piia -
Kaunista. Täällä paistaa aurinko. Mukavaa viikonloppua:)
VastaaPoistaKauniita kuvia. Tuo sohvspöytä on upea :) Täällä ei enää paista aurinko ja pakka alkaa hellittää (-18).
VastaaPoistakauniisti olet kaiken laittanut esille!
VastaaPoistaMeillä pakkanen pyllähti, aamulla oli -27 ja nyt -10° Ihanaa.
Hyvää viikonloppua!
Kauniita kuvia olet taasen laittanut ihanat kukatki niin piristää :)
VastaaPoistaIittalan kastehelmi-tuikkukipot on kyllä aivan ihania <3
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua.
Vastavierailulla.
VastaaPoistaTäälläkin oli pilvinen päivä ja paljon pakkasta. Ei kauheasti ollut pihalle asiaa.
Ihana sohvapöytä ja Kasthelmet sekä Festivot.
Voi karvatassua, kun ei haluaisi jäädä yksin.
Kauniilta näyttää, kivahan on välillä sisäkuviakin ottaa.
VastaaPoistaMeillä oli aamulla -25°C nyt illalla mittari -13°C, eli parempaan suuntaan ollaan menossa.
Mukavaa viikonloppua!
Mutta nyt tulikin kauniita kuvia sisältä:)
VastaaPoistaKäinpäs kurkkaamassa minäkin. Niin hempeitä värisävyjä on tyynyissäs, hyvinhän ne soppii verhojen kans yhteen.
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistatulin vastavierailulle blogiisi. Meillä on sama ikä ja ammatti ja minäkin harrastan lukemista :)
Kaunis tuo krysanteemikimppu ja todella hyvä just noiden smaragdinvihreiden tuikkujen kanssa.
Rauhallinen ihana tunnelma!
VastaaPoistaPakkanen hellittää ja hienot ulkoilukelit huomenna.
Ensivieraililla kävin minäkin. Kiitos kutsusta.Mukava saada uusia blogikavereita, kiitos kun liityit minun blogini lukijaksi.
VastaaPoistaKivoja juttuja olet laittanut tänne. Viehättävä on kotisi sisustus. Nuo kastehelmet on munkin lemppareita. sain just joululahjaksi kuusi ihanaa, harmaita ja sinisiä. Sininen kuuluu tulevan taas sisustukseen mukaan pitkästä aikaa.
Kukat on krysanteemeja siinä kimpussa. Ne kestää maljakossa tosi pitkään. Itse tykkään myös niistä omenenvihreistä.
Ihana lastenlasten huone teillä on siellä kotona. Pisti silmään näin tuoreena isovanhempana ( 3 vk.)
Pyrylle terveisiä lähettää meidän Sulo(austr. paimenk.)
Viikonlopputerkut Kaisalta
Tosi kaunista
VastaaPoistaKiitos mukavasta kommentista blogissani, liityin myös sinun seuraajaksi.
VastaaPoistaKukat piristävät kivasti kotona. Tosin, minäkin ostin eilen kauniita ruusuja s-marketista ja tänään ne on jo ihan nuupahtaneet :D Olisi pitänyt ehkä päätyä esikkoon tai muuhun ruukkukasviin jos olisi ollut vähän pidempikestoisia..
Mukavaa viikonloppua. Täällä aloitellaan leipomaan kahvikakkua :)
Kauniit vallilalaiset.
VastaaPoistaJYSKissä myydään höyhensisätyynyjä (40*40 & 50*50) muutamalla eurolla. Suosin niitä, koska pysyvät pöyheinä loputtomiin - ja ostan aina hieman liian ison tyynyn tyynypussiin, on näyttävämmän näköinen).
Kaunista...
VastaaPoistaKiva kun poikkesit blogissani =))
Kastehelmet on kyllä kauniita ja kiva että niissä on värejä mistä valita!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua :)
Moi! Eikös vain ole ihana sisustella. Talvi menee tässä puuhassa kuin huomaamatta. Ja voe että kätevää tuo tuommonen omalla kaapilla ostoksilla käynti :) Mäkin harrastan sitä! Siinä vasta tekeekin edullisia ja arvokkaita löytöjä.
VastaaPoista-Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-
Kiitos kommentistasi "mummulassa" ja tervetuloa uudelleen! Kuten huomasit, meillä sisustaminen on tällä hetkellä "minimissään", kokoa 1:12 :)
VastaaPoistaOmpa kauniita pöytäasetelmia siellä sinulla<3 Nuo pyöreät kynnttilät ovat kuin lumipalloja jääveistoksen päällä!
VastaaPoistaTunnelmallisia kuvia ja oikein kaunis aseltelma :)
VastaaPoistaKiitos kun kävit blogissani.Meijän blogit on kyllä ihan erilaiset kun minä harrastan ATC kortteja ja sinä sisustamista. Minäkin haluaisin että mun huusholli olis edes joskus esittelykelponen mutta kortteiluhasrrastus aiheuttaa sen että joku nurkka on jatkuvasti kaaoksen vallassa, mutta useimmiten koko huusholli ja kun oon leski niin ei sillä useinkaan oo mitään välii ja se NÄKYY.
VastaaPoistaKiitos vierailusta blogissani ja kutsusta vastavierailulle <3 Hurmaannuin välittömästi viimeisimmän postauksesi luettuani. Ihana tyyli sinulla. Tekstisi virtaa kuin runo <3 Tunnelmallista tammikuun jatkoa sinulle.
VastaaPoistaHei vaan! Nuo Kastehelmet on kyllä kauniita. Keräsin Siwasta jotain keräilymerkkejä ennen joulua ja sain pari tuommoista väritöntä tuikkukuppia. Toinen meni lahjaksi, toisessa itse asiassa pidän palasokeria. :)
VastaaPoistaKävin vastavierailulla. Mielenkiintoiset tiedot sinusta. Käyn lukemassa tarkemmin kunhan kerkiän, nyt on aika mennyt etten kerkiä lukemaan kaikkia blogeja mitä pitäisi :) Sinä olet saanut jo lyhyessä ajassa paljon lukijoita :)
VastaaPoistaMie olen ihan tumpelo sisustuksissa, joten voinkin oppia sinulta jotakin sisustuksesta :)
Vastavierailulla minäkin. Kiitos käynnistäsi ja niihän se kävi minullekkin, että aurinkoe ei tänään näkynyt, hieman tummemman sävyisiä kuvia tuli, mutta eikös se olekkin rikkautta, että nämä päivät ovat erilaisia. Nautitaan niistä.
VastaaPoistaKiitos käynnistä Tilkkutiellä. Sinullahan on täällä vaikka mitä. Ja teidän pihalla on samanlainen portti kuin meilläkin!
VastaaPoistateillä on kyllä niin kaunista!
VastaaPoistaTulin vastavierailulle ja lukijaksesi. Kiva väri tuo kastehelmen smaragdi. Vihreän eri sävyt ovat mielivärejäni muutenkin. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKauniita kuvia sinulla, vastavierailulla täällä minäkin. Kiitos käynnistä!
VastaaPoistaMoikka vaan !
VastaaPoistakiitos vierailustasi ja mukavaa vuoden jatkoa !
Kiitos käynnistäsi minun blogissani. Minullakin noita kastehelmen tuikkukippoja. Tuo smaragdi sopisi hyvin joukkoon... pitäpä harkita.
VastaaPoistaTulinpa käymään täällä. Kiitos kutsusta! :)
VastaaPoistaMinusta Aurinkokuja - ja Tauvonpaikka -sanoissa on jotain samaa. Sellaista huokaisua ja kiireettömyyttä! <3
Ihania juttuja ja kivaa kirjoittelua sinulla. Pitääpä tulla ajan kanssa. Yhteistä ikä ja avioliittovuodet. Siinä sitä jo onkin yhteistä taustaa! ;)
Sinulla on kaunis koti! =)
VastaaPoistaOnpa kaunis tuo uusi kastehelmen väri! Minullakin on kirkas ja harmaa, tuo passaisi hyvin joukkoon :)
VastaaPoistaAnkortit tuli vastavierailulle! <3 Minullakin noita festivo kynttilänjalkoja muutaman ja ihan samalla tavalla valkoiset pallokynttilät,kaunista teillä on..
VastaaPoistaMajan Molla täällä hei!
VastaaPoistaUlkona kuvaaminen on usein minuuteista kiinni ja siltikään se haluttu väri, tunnelma ei tallennu.
Tervehdys ja vastavierailu Aurinkokujalle.
VastaaPoistaSuomen luonto on kaunis kaikkina vuoden aikoina ja kuvauksellinen myös pilvisenä päivänä.
Olohuoneen klaffipöytä on komia vaikka se on uustuotantoa.
Kiitos vierailustasi mammanmaailmassa. Olisikohan tuo krysanteemikimppu pöydälläsi. Löhöilytyynyt ovat ihania ja kotoisia.
VastaaPoistaKauniita kuvia ja kaunis koti teillä! Ihania nuo sohvapöydällä olevat kynttilänjalat!
VastaaPoistaVastavierailulla, kiitos kun piipahdit luonani kylässä. Tervetuloa uudelleen.
VastaaPoistaTeillä on kaunista.
Vastavierailulla, kiitos kun piipahdit luonani kylässä. Tervetuloa uudelleen.
VastaaPoistaTeillä on kaunista.
Mukavat kuvat <3 leppoisaa pyhäpäivää sinulle :)
VastaaPoistaT: Ronja
Aivan ihana tuo sohvapöytä :)
VastaaPoistaOnpa teillä kaunista! Festivon kynttiläjalat ovat ihania ja tuo vihreä väri Kastehelmissä on valloittava. Hauska juttu, miten vuodenvaihteen jälkeen vihreä väri alkaa miellyttää silmää. Kevään odotustako? Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kiitos kun vinkkasit blogistasi, niin löysin tänne!
VastaaPoistaOnpa kaunis ja tunnelmallinen koti! Tuolla olisi oikein mukava istua neulomassa :D
VastaaPoistaOnpa teillä viihtyisän näköistä. Minulla on kastehelmestä suuri kulho kirkkaan sinisenä, äidin peruja, mutta nykyään sitä väriä ei saa enää. Tuo vihreä on kyllä nätti.
VastaaPoistaRauhallinen ja kaunis tunnelma kodissasi ♥.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :). Tulin vastavierailulle. Teillä on kaunis ja tunnelmallinen olohuone. Saisipa itsekin joskus laitettua noin kauniiksi kotia :)
VastaaPoistaVuoroin vieraissa...;) Profiilitekstisi luettuani ajattelin, että voisit olla yksi äitini ystävä, mutta ikä ei oikein täsmää.
VastaaPoistaVuoroin vieraissa...;) Profiilitekstisi luettuani ajattelin, että voisit olla yksi äitini ystävä, mutta ikä ei oikein täsmää.
VastaaPoistaMukavaa kun tulit blogiini ja vinkkasit omastasi, enhän olisi muuten löytänyt sitä :) Pienistä asioista koostuu viihtyisä ja kaunis koti, kuten tuikkukipoista, tyynynpäällisistä ja kukista, kaunis koti Sinulla ♥
VastaaPoistaKiitos vierailusta blogissani! Tunnelmallisia kuvia sinulla! Näyttää niin suloiselta tuo koiran painama selkänoja!
VastaaPoistaTeillä on tosi kaunis koti.
VastaaPoistatodella kaunista!
VastaaPoistaMonesti harmittaa kun unohtaa kameran kotia ja ois just niin ihana hetki jonka haluais ikuistaa.. Ihanansävyiset nuo ostamasi kipot!
VastaaPoistaKauniita pöytäkattauksia sinulla. Kivat sohvatyynyt. Kiitos, että kävit.
VastaaPoistaKaunis koti! Ihania tyynyjä ja varsinkin noi missä on tekstit <3 sanoo yks tyyny/tekstifriikki ;) Ja kevät sulla siellä! Esikoita, munkin pitää käydä ostamassa esikoita kun alkoi tuo tuleva kevät jo vähän kutkuttamaan :)
VastaaPoista(mulle tulee tuo kummallinen nimimerkki mutta alla mun blogiosoite, tervetuloa)
60luvunnahkahousut.com
Kaunis koti! Ihania tyynyjä ja varsinkin noi missä on tekstit <3 sanoo yks tyyny/tekstifriikki ;) Ja kevät sulla siellä! Esikoita, munkin pitää käydä ostamassa esikoita kun alkoi tuo tuleva kevät jo vähän kutkuttamaan :)
VastaaPoista(mulle tulee tuo kummallinen nimimerkki mutta alla mun blogiosoite, tervetuloa)
60luvunnahkahousut.com
Kiitos kun vierailit blogissani ja jätit kommenttia! :) Kävin jo aiemmin täällä kurkkimassa sun tekstejä ja kuvia, mutta jäi kommentoimatta kun tuli kiire pakkaushommiin. Täällä muuttolaatikoiden keskellä on kyllä kiva istahtaa välillä alas ja selailla blogeja. Odotan innolla, että päästään laittamaan uutta ja ihan ensimmäistä omaa kotia. Sisustuskärpänen on nyt iskenyt pahemman kerran tässä pakkailun lomassa :)
VastaaPoistaKiva, kun tulit muonamiehen mökkiin lukijaksi, minäpä liityn nyt tähän sinun blogiisi. Ihanat tyynyt ja tosi kaunis pöytä.
VastaaPoistaKiitos kutsustasi tulla kylään blogiisi ❤️ Kauniilta näyttää kodissanne ❤️ Ihania nuo Kastehelmi tuikkukipposet ❤️ Mukavaa alkavaa viikkoa ❤️
VastaaPoistaTulin vastavierailulle.Kauniit tyynyt kuvassa,näyttää kauniilta:)
VastaaPoistaKivoja kukkia ja puuhailuja siellä, :)
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Mukavaa, kun vierailit blogissani!:) Ihanan näköistä teillä. Sohvapöytä on upea.:)
VastaaPoistaTulin vastavierailulle ja liityin heti lukijaksesi :)
VastaaPoistaSinulla on kyllä kaunis ja todella viihtyisä koti ja aivan ihanat nuo tyynyt, ihan jokainen! Voiko tyynyjä koskaan olla liikaa? Minusta ei, mieheltäni jos kysyttäisiin, niin vastaus voisi olla toinen, vaan eipä kysytä ;)
Esikoiseni uuteen kotiin ostin juuri tuliaislahjaksi kaksi kastehelmi-tuikkukuppia hänen omasta toiveestaan, ja taidanpa seuraavaksi hankkia muutaman ihan itsellenikin.
Tulin juuri iltavuorosta kotiin ja huomenna 5:15 ylös kun aamuvuoroa pukkaa, joten nyt hyvää yötä!
Alkavaan viikkoosi toivon paljon iloa ja aurinkoa!
Tulin piipahtamaan vastavierailulla, kiva kun vinkkasit! :)
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa sinulle myös!
Oi täältähän löytyi ihana positiivinen ja aito blogi :) Upea kokoelma noita festivo kynttilänjalkoja!! Kiitos kun jätit viestiä!
VastaaPoistaKyllä on kiva blogi sinulla! Kiva kun vinkkasit. Liityinkin lukijaksi saman tien. Kiva saada uusia blogituttavuuksia.
VastaaPoistaHienoa, kun löytyy uusia kivoja blogeja seurattavaksi! Tuo sinun tyynynpäälliskangas näyttää kovasti sellaiselta, jota olen mieluillut makuuhuoneen ikkunaan verhoiksi. Siinä on kauniit ja rauhalliset värisävyt.
VastaaPoistaVastavierailulla olen, upeita sisustusjuttuja sinulla. Kiitos kun jätit kommentin, kiva katsella kuvia kun itse olen huono sisustaja....pieni koti ja niin paljon noita harrastuksia, mihinkään ei sovi mitään...olen isommasta asunnosta muuttanut 5v sitten pienenpään :-))
VastaaPoistaHei! Kiitos vierailusta :)
VastaaPoistaEn kaikkia kommentteja lukenut, mutta taitaa krysantteemeja olla sinun kukat.
Samoin minä tulin vierailulle! Kiitos kutsusta, kannattaa kyllä käydä vinkkaamassa toisille olemassaolostaan. On kiva löytää uusia blogeja näin. Minua kiinnostaa erityisesti puutarhanhoitosi ja mummun näkökulma. Terkkuja teille ja kiitos, kun tulit lukijaksi.
VastaaPoistaVastavierailulla! Sinulla on kaunis koti. Palaan uudestaan ajan kanssa :) Ihanaa kevään odotusta!
VastaaPoistaTulin myös vastavierailulle, kiitos kutsusta. Nuo kastehelmet ovat ihania ja pidän tuosta vihreästä erityisesti. Kaunis koti sinulla on. Iloista viikonloppua!
VastaaPoista