Mummula

Millaista on olla mummu? Miksi se on erinlaista kuin olla äiti? Ja onko se erinlaista?

Ainakin tuntuu että sitä on vähän "hurahtanut" ja että siihen antaa itselleen täyden oikeuden.

Ehkä sitä puuttuu tietyn lainen vastuu! Vai puuttuuko sitä sekään?

Meidän lastenlapset, joita on kaksi kappaletta, ovat molemmat alle puolitoista vuotiaita.

Siksi mummun tekemässä lastenhuoneessa nallet istuvat vielä sievästi rivissä.

Eikä lastenhuoneessa vielä leiki kukaan, vaan leluja haetaan lapsille olohuoneeseen. Missä he ovat monen valvovan silmäparin alla.

Osa leluista on meidän lasten vanhoja, mutta suurimman osan olen ostanut kirpputorilta. Uusia leluja en ole juuri ostanut.

Leikkihuoneessa on myös sänky, niin että se voi toimia vierashuoneena. Mutta meillä on niin hyvä tilanne ,että vain yksi lapsistamme asuu muualla. Aina ei ole ollut näin.

Sitäkin olen miettinyt , että onko se niin suurta olla mummu siksi, että sitä saa tavallaan ne kaikki hyvät hetket päältä ja äidille ja isälle jää kaikki se vastuu jokaisen hetken ottamisesta.

On ollut aivan valtavaa seurata , kuinka päivä päivältä lapsi kasvaa, kehittyy, oppii...

Ja kuinka se pieni keskos vauvakin, joka oli jo syntyissään aivan täydellinen, pienintä kynttä myöten, on kasvanut ja on nyt iso ,kohta puolitoista vuotias vesseli.

Kun meidän lapset oli pieniä. Meillä oli kahdentoista vuoden aikana syntynyt kuusi lasta. Eniten olen jälkeenpäin miettinyt sitä annoinko jokaiselle lapselle yhtä paljon aikaa. Vai saiko se vaativa lapsi enemmän aikaa, kuin se hiljaisempi lapsi. Minun täti sanoi juuri yhtenä päivänä minulle, että se oma äiti on se oikea ja paras äiti juuri sille omalle lapselleen. Siihen sitä on turvaaminen.

Onko se oma mummu sitten se paras mummu juuri sille lapselle jonka mummuksi on päässyt.
Ainakin minun mummu oli maailman paras. Minä olin elävien vanhenpien orpo ja mummu ja pappa kasvatti minut. Ja olen siitä niin kiitollinen, että sanat ei riitä kertomaan.

Entä sitten kun elämä heittää eteen sairauksia, joita ihminen ei ole itse valinnut ja ne muuttaa persoonaa. Kun niinhän ne tekee ja sille et itse voi mitään. Pitääkö sinun silti olla täydellinen tai edes hyvä, vai riittääkö että olet sinä...

Vaikka juuri kirjoitin kuinka tyytyväinen olen omasta mummustani ollut. Niin kuitenkin sitten aikuisena, kun oli jo itse äiti, ymmärsi, kuinka paljosta on jäänyt paitsi, kun ei ollut omaa äitiä. Mutta sehän ei ollut mummun vika, päin vastoin...
Mutta minä en ole vieläkään ,vaikka olen yli viisikymmentä vuotta, päässyt yli siitä, että äiti jätti minut. Vaikka hän niin tehdessään, teki minulle suuren palveluksen.

Siksi toivon ja rukoilen, että nämä lastenlapset saisivat pitää omat vanhempansa ja että elämä ei heittäisi "kapuloita rattaisiin", niin että välit rikkoontuu.

Mutta nyt vähän valoisampaan päin. Muistan aina sen hetken , kun sain ensimmäisen kerran tyttöni lapsen syliini, kyllä siinä kyynel tuli silmään. Eikä sitä nyyttiä olisi halunnut antaa millään pois.

Nyt ne nyytit jo liikkuu kumpikin omalla tavallaan lattialla ja ovat jo selvästi kiinnostuneita toisistaan. Vaikka vielä vierekkäin leikkivätkin.

Kohta leikkihuoneeseen pitäisi saada pöytä ja tuolit, kun vähän vielä kasvavat ja osaavat istua ja alkaa piirrellä. Pöytään tai paperiin.

 Harvoin näkevät toisiaan serkuksetkaan, kun asuvat erillä paikkakunnalla. Mutta eivät sitä vielä pitkään aikaan ymmärrä.

 Mutta takaisin mummuuteen. Tai pitäisikö sanoa pari sanaa papastakin, se se vasta hurahtanut onkin.

 Siellä se makaa lattialla lasten kanssa ja "leikkii"

 Ja jos ei ole muutamaan päivään kuulunut mitään, kyllä lähtee watsapp viestiä.

 Mietin juuri meidän omia lapsia, varsinkin kahta nuorimpaa, jotka eivät vielä aivan selviä ilman apua yksinasumisesta. Kiitos kaikkien leikkauksien... Kyllä lapsi on lapsi aina ja vanhempi on vanhempi aina, niin se vaan on. Sittenkin kun ne siivet jo kantaa.

 Onneksi tuosta huoneesta loppuu tila, muuten tämä mummu ostais kaikki kirpputorit tyhjäks. Ei niin että näillä tavaroilla sitä rakkauttani osoittaisin, toivottavasti minulla on muutakin annettavaa. Olen nyt vaan ollut aina tavaroihin hurahtanut.

Toivottavasti minulla on jotakin annettavaa lastenlapsilleni, asioita joita erityisesti mummu minulle elämästä opetti ja joita on kantapään kautta joutunut oppimaan. Positiivisia ja kauniita asioita ja että meillä on Isä taivaassa joka huolehtii ja jokaisella oma suojelus enkeli.

Kohta tulee kesä ja saadaan tehdä ensimmäiset heikka kakut, ottaa lujat vauhdit keinussa ja opetella rakastamaan kukkia, niinkuin mummukin ja minun mummu.

Mutta nyt on vielä talvi ja lumienkelit on vielä tekemättä, kun ei ole ollut lunta.

Mikä sen ihanempaa kuin olla mummu ja saada pienet kädet poskille ja märkä suukko.

Kumpa teidän tie olisi turvallinen, ei liian helppo ja tasainen, koska silloin et opi oikeasti mitään elämästä ja ihmisistä, mutta turvallinen!

Ja toivottavasti teistä tuntuisi siltä että mummulaan voi aina tulla, kysymättä.

Rakastan teitä. T: mummu