perjantai 8. tammikuuta 2016

Sitä sun tätä




Siivosin tänään vessan, saunan, pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen. Ja vessassa oli vielä tällaista vessapaperia. Mun oli ihan pakko laittaa siitä kuva, kun musta se oli niin kiva joulu idea, ostaa jouluista vessapaperia. Vaikka kun joulu on jo ohi, niin siitä ei ehkä enään niin kiinnostu. Mutta en nyt voinut sitä ensi jouluunkaan jättää, tiedä onko meillä sitä edes ensi jouluna. En ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt tällaista, nyt sitä oli halpa-hallissa. Eli meillä oli joulu vessassakin. :)










Halusin ottaa aamun sinisestä hetkestä kuvan. Sekin melkein meni ohi siinä kun keskittyi siihen siivoamiseen. Lunta on tullut vihdoinkin ja oikein monta senttiä, niin että pyörätietkin oli pitänyt aurata, kun oltiin koiran kanssa lenkillä. Pakkanen on laskenut, meillä on ollut tänään siinä 20 astetta, vähän allekkin. Piti ottaa sitten vielä toinen kuva kun aurinko nousi. Noin korkealla ja kauan se ei ole ollut kyllä pitkään aikaan. Nyt on kyllä täydellinen ulkoilu ilma. Onneksi on tuo koira, joka vie minut kahdesti päivässä lenkille. Tänään tehtiin meidän pitkä lenkki.





                                                                                  
                                          Päiväkahvit.
                                                                                   





Minulla on keliakia. Ostin eilen ihan vaan huvikseni itselleni muffineita, kun olin leipä ostoksilla. Laitan tämän tähän, jos joku keliaakikko sattuisi huomaamaan, oli siis niin hyvää.
Fria gluten free omenamuffini. Oli siis pakastealtaassa. Pussissa oli neljä muffinia. Sisällä oli reilusti omena kaneli marmelaadia. Kannattaa kyllä kokeilla. Hillo oli aika makeaa, mutta yhdelle kahvikerralle sopiva herkkupala. En minä aina näin hienosti kata, kun juon päiväkahvit, mutta pitihän sitä nyt kun kuvat pääsi oikein blogiin. Enkä edes juo kovin usein päiväkahvia, kun nukun sen kivun takia muutenkin huonosti, niin yritän vähentää kahvittelua, ettei se ainakaan lisää sitä unettomuutta.
Tekisi mieli pitää tässä vielä pieni saarna, siitä kun keliaakikoilta otettiin pois se vähän reilu kakskyt euron kuukausi maksu. Mutta olisikohan paras pitää nyt suu kiinni, tai ainakin jättää seuraavaan kertaan..





Tosi huono kuva tuli näistä laseista, mutta kyllä näistä nyt näkee mitkä nämä on. Näitä olen joutunut ostaa aika paljon kaupasta, vain joitakin olen löytänyt kirpparilta. Nämä on minun lemppari lasit. Jotenkin tyylikkäät, juuri sopivan kokoiset ja näillä saa minusta nätin kattauksen. On se jännä, että me ollaan niin erinlaisia me ihmiset. Joku haluaa mennä ulkomaille, joku kerää astioita , joku laittaa rahat säästöön jne. Mutta hyvä niin. Kauhea jos kaikki olis samanlaisia , kuin minä. :)




Oli niin valoisa päivä, että innostuin kuvailemaan vähän sieltä sun täältä.
Tämän arkun päälle olen laittanut peitot jotka ei tällä hetkellä ole käytössä. Nuo liilat sais kyllä laittaa seuraavaan kirppari kasaan.









Kranssi on vähän jouluinen tai ainakin talvinen, sen tilalle sais laittaa valokuvan joka siinä ruukaa olla. Nuo tähdet on tehty koivun tuohesta, harmi ettei ne näy tässä kuvassa paremmin, ne on kivan näköiset.






Kyllä pitäis oikeesti pitää sitä kirppari pöytää. Tämäkin lamppu on kiva, mutta sille ei ole kunnollista paikkaa, kun meinaa olla vähän täyttä...


Tässä yksi asetelma josta ei mielestäni ole vielä aikaisemmin kuvaa.








Tässä on kaunis puinen vaatekaappi, mutta kun väärän värinen, tykkäisin niin valkoisesta. Mutta en edes uskalla kokeilla maalata itse. Ja sitten jos maalauttaa jollakin, maksaa kuitenkin aika paljon.
Ihailen kyllä teitä jotka maalaatte itse.


















Tässä makuuhuoneessa on kaikki puunväriset kalusteet, myös nämä pienet hyllyt.





Kerään astioiden lisäksi myös kirjoja. Sisustus-, joulu- ja puutarhakirjoja. Jonkin verran keittokirjoja, jotka on kyllä enemmän koristeena. Olin aluksi kirjakerhossa, mutta ne kirjat oli tosi kalliita. Ja sitten kun aloin käydä kirpparilla, huomasin että ne kirjat oli hetken kuluttua siellä muutamalla eurolla. Huutonetistä olen ostanut myös jonkinverran.





 Tässä taas tämän päivän kuulumiset Aurinkokujalta.

Ja tuttuun tapaan loppuun kysymys jollekkin ystävälliselle ihmiselle. Miten te saatte kaksi kuvaa vierekkäin tai esim. vielä kaksi kuvaa siihen alle, niin ettei jää mitään välejä. Minä saan näitä kuvia vain alekkain.

                                             -Piitsu-








4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Puuarkun on puuseppä tehnyt, sain sen kerran mieheltäni lahjaksi.

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle ja paljon kivoja juttuja löytyy blogistasi! <3 Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit ja sain sinusta uuden lukijan blogilleni. Käyn itsekkin liittymässä blogiisi. Hyvää viikonloppua!

      Poista