torstai 14. tammikuuta 2016

Uusi pikku kaappi




Minulla oli selvästi puheripuli vai pitäisikö sanoa kirjoitusripuli.
Mutta ainahan voi katsoa vain kuvat, jos ei jaksa lukea kaikkea minun höpinää.

Ainut huono puoli siinä , että asuu meren rannalla, on se, kun tuulee oikein kovaa pohjoisesta.
Minä harvoin valitan ilmoista.
Minusta se on pukeutumis kysymys.
Mutta tänään, kun sataa suoraan kasvoihin lunta.
Niin että on märät kasvot.
Ja sitten siihen tuulee jäätävän kylmästi mereltä päin, niin valitin kyllä miehelleni, että on liian kylmä.
Mutta koiran kanssa on käytävä ulkona.
Ja jos haluaa täältä kotoa vähän kaupungille tuulettumaan.
Vaikka kirpparille.
Niin pyörällä on poljettava.
Ihme kyllä etten ole saanut mitään flunssaa.
Kun tuntuu että melkein kaikilla on.
Nyt olen kyllä niin taikauskoinen, että täytyy koputtaa kolmesti puuta.

Pidän tässä pienen tauon ja soitan parhaalle ystävälleni.
Kun hän on yrittänyt soittaa minulle kahdesti.
Mutten ole pystynyt juuri silloin vastata.

On se ihana asia , että on oikein hyvä ystävä.
Ei sitä tarvitsekkaan kuin sen yhden, jolle voi kertoa kaiken.
Tällä minun ystävällä on päässä syöpä.
Nyt maanantaina loppu sädehoidot.
Toukokuulle pitää nyt odottaa, että kuvataan se pää.
Aika pitkä odotus.
Sitten saa tietää onko se pienentynyt.
Toivottavasti.

Kohta pitää ruveta laittamaan ruokaa.
Mutta sitä ennen, vähän sisustus juttuja.
Jäin silloin viimeksi miettimään, oliko se iso kynttilän jalka hyvä, vai ei.
Tein vielä pari muutosta siihen.
Ja nyt olen tosi tyytyväinen siihen.
Pakko laittaa siitä vielä yks kuva.




Laitoin tuonne seinälle tuon suodatin pussi kranssin.
Ja tuohon pöydälle tuon "kruunu koristeen".
Nyt kun tuosta kulkee ohi, tuntuu, että tuo kynttilän jalka, on tuohon aivan täydellinen.
Voi olla, että siihen on muutamassa päivässä tottunutkin.
Onneksi en ostanut valkoista.

No niin, nyt pastaa ja lihapullakastiketta tekemään.
Nyt on maha täynnä.
Ja ei muuta ku jatkamaan tätä kirjottelua.

Kävin eilen, ihan vaan huvikseni.
Kokkolan Halpa-Hallin kangas kaupassa.
Halpa-Hallilla on täällä Kokkolassa erikseen vielä kangas kauppa.
Siellä on ollu myytävänä, myös sisustus tuotteita.
Ja siks meninkin, katsomaan, vieläkö niitä on.
Muttei siellä periaatteessa sisustus tuotteita enään ollut.
Mutta löysin yhden meidän lapsen asuntoon maton.
Siellä oli Vallilan matot alennuksessa ja ostin sitten sellaisen.
Ja parasta mitä löysin, oli sellainen pieni valkoinen kaappi.
Olen etsinyt kauan pientä valkoista pöytää tai kaappia.
Ja nyt se löyty sitten yllättäen.
Se kaappi oli - 60 % alennuksessa.

Mulla oli yhdessä makuuhuoneessa.
Lipaston ja nojatuolin välissä, sen nojatuolin jalkarahi pöydän virkaa hoitamassa.
Siinä oli vaan pöytäliina päällä, ettei siitä rahista näkynyt, kuin jalat.
Harmi, kun en huomannut ottaa kuvaa siitä, ennen kuin laitoin uuden kaapin tilalle.






Muuten just sellanen mitä olen etsinyt, mutta yks hylly olis ehkä saanut olla.
Kivat noi lasit noilla sivu seinillä.








Ajattelin laittaa tänne sisustus kirjoja.
Pitää valita mitkä laittaa.
Kun istuu tuossa vieressä nojatuolissa, on kiva selailla kirjoja.
Mutta suurempi syy miks tarvitsin tähän kaapin, on se, että modeemi ja varas- ja palohälyttimen reititin, piti saada tähän päälle.







Sitten vaihdoin vielä lamppujen paikkoja, niin sain nuo lampun taakse pois näkyviltä.






Sitten tuohon viereen voi laittaa jonkin pienen koriste-esineen.






Tai sitten laittaa vain tuon lampun, niin siihen viereen jää vielä tilaa vaikka silmälaseille tai kahvikupille.






 Kiva toi lamppu. Joku oli tehnyt sen ja myi sitten kirpparilla.




On se aina niin piristävää, kun saa jotain uutta. Tai vaihtaa paikkoja.



Siinä sitä sitten istutaan ja uneksitaan uusista sisustus jutuista.







Päivät ovat selvästi jo pidentyneet.
Mutta vielä kauan saadaan polttaa kynttilöitä, ennen kuin tulee kevät.


Mukavaa torstai illan jatkoa kaikille Aurinkokujalta.


                                                         - Piia -








 



52 kommenttia:

  1. Kiitos kommentistasi blogiini! Tulin vastavierailulle :) Kaunis on kaappi <3 Minä olen aina haaveillut asuvani meren äärellä vaikka tiedänkin miten armotonta se voi toisinaan olla. Mukavaa päivänjatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  2. tännepä tulin kurkkimaan! :) Ihastuttava pikkukaappi! Suloinen blogi ja kodikas meininki!

    VastaaPoista
  3. Vastavierailulla ;-)
    Kaunista kodikasta tunnelmaa teillä.
    Voin kuvitella tuulen meren äärellä, lumisateella ei niin kiva.

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi miten ihana!!! Onkohan meidänkin Halpiksessa tollasia.. :) Söpö! Vähän harmi kun meillä ei oo sitä HH-kangaskauppaa ollenkaan :/

    VastaaPoista
  5. Vierailulla kurkkimassa. Mukavia pakkaspäiviä toivottelen sinulle. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana pikkukaappi! Oiskohan täällä Oulun Halpa-Hallissakin noita..
    ? Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavierailulle lueskelemaan blogiasi :) Kaunis pieni kaappi <3 Muutenkin kauniita huonekaluja :)

    VastaaPoista
  8. Tuolta Kotonasi-blogin kautta löysin tänne, kivasti kirjoitat ja ihanalta näyttävät kuvatkin! Kaunis on kaappi! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Kiitos vietistäsi blogissani :)
    Pikaiselle vastavierailulle tulin nyt ensin käymään. Laitan blogisi lukulistalleni sivupalkkiini, että tiedän tulla myöhemmin uudestaan paremman ajan kanssa.
    Kivaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Täällä on kuule ihminen jolla on lähes aina puheripuli. Osaisinko edes joskus olla hiljaa? No tuskinpa.
    Joo merenrannalla aina asuneena tiedän että aina tuulee jostain.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kun jätit merkin käynnistäsi! Täältä löytyy kauniita kuvia ja niistähän minä tykkään :)
    Lähellä merta täälläkin ollaan ja kylmä tuuli usein seurana :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä on kauniita sisustus kuvia, voi kun tuon taidon osaisikin, sisustaa kotia. Kaikki ollut samalla paikalla ties kuinka kauan.

    VastaaPoista
  13. Kaunista ja kodikasta teillä :)
    Kiva kun kävit blogissani ja liityit lukijaksi, kiitos siitä.
    Ihana pieni kaappi!

    VastaaPoista
  14. Välillä iskee puheripuli ja silloin pitää antaa palaa vaan. :) Onneksi on blogi, jonne voi jutella. Juu kyllä nyt on hyytävää, en valita, mutta hih valitan silti. Aivan ihana kaappi ja kaunista muutenkin. Oikein kirpsakkaa ja mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Vau mitä löytöjä oletkin kirparilta tehnyt! Nätiksi olet sisustanut kotisi :D

    VastaaPoista
  16. Kaappi on kyllä ihana, ottaisin tuon itsellenikin. Tutun näköinen sisustuskirja siinä heti ensimmäisenä. Mulla on myös se :)

    Meillä on mökillä taas tuulen kanssa niin, että pohjoistuuli on se ainoa tuuli joka ei sinne puhalla!

    VastaaPoista
  17. Täällä toinen, jonka postauksia vaivaa puheripuli;)
    Ja joka arvostaa ystäviään yli kaiken <3
    Kaunis kaappi ja sopisi meidän makkariin vallan mainiosti.

    VastaaPoista
  18. Kiitos vierailustasi:)
    Linkitin itseni myös lukijaksesi. Pikaiseltaan kurkkasin juttujasi ja näyttää mielenkiintoiselta ja mukavalta:) Paremmalla ajalla tulen uudelleen:)

    VastaaPoista
  19. Voi kuinka nätti kaappi :) ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  20. Hurmaava tuo kynttilänjalka!!
    Ja kauniin vaaleaa ja suloinen kaappi!
    Kiva kun löysit Mantelilaaksoon niin minäkin löysin tänne!
    Viikonlopun kauneutta sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kauniit sisustuskuvat!
    Kiitos terveisistä omassa blogissani - tulin heti lukemaan sinun blogiasi ja liityin saman tien lukijaksikin :-)

    VastaaPoista
  22. Kauniit sisustuskuvat!
    Kiitos terveisistä omassa blogissani - tulin heti lukemaan sinun blogiasi ja liityin saman tien lukijaksikin :-)

    VastaaPoista
  23. Heippa, mukavaa kun olet löytänyt tännr blogimaailmaan. Käyn silloin tällöin kurkkimassa, en pysty hyvin lukemaan enkä saa kuvisra kovin hyvin selvää, olen ollut yhdeksän kuukautta näkövammainen 85 prosentin verran.
    Kivoja hetkiä sinulle blogisi parissa.
    Toivottaa Tuomontuvan Anni

    VastaaPoista
  24. Merenrannalla mekin täällä mökkimaisemissa Turun saaristossa. Kyllä,
    Jäätävän kylmä on täälläkin, vaikka ollaankin etelässä :)
    Kiva kun kävit kommentoimassa postaustani, niin löysin tieni tänne
    sun ihanaan blogiisi.
    Leppoisaa lauantai-iltaa <3

    VastaaPoista
  25. Tulin vastavierailulle :) Tosi nätin kaapin olet löytänyt. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  26. Kivaa viikonvaihdetta tulin pikaisesti toivottelemaan :)Ihania juttuja blogi pullollaan <3
    Ilona

    VastaaPoista
  27. Heippa, vastavierailulla minäkin :) Mullahan on enemmänkin värikäs koti, mutta tuli mieleeni että varmaan tykkäisit Anjan blogista: Anjan puuhasteluja...siellä on myös vaalea koti, googlaamalla pääset sinne varmaankin, tämä näin vinkkinä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Voi miten kiva löytö :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  29. Vastavierailulla ollaan :)
    Mukavaa viikonloppua :D Meillä paukkuu kova pakkanen täällä.

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Kyllä, pukeutumis kysymys on ulkoilu.

    Kaunista sisustusta.

    Hyvää viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
  32. Kiitos käynistä blogissani.Tulin vastavierailulle täällähän on hyvin kaunista ja kodikasta kivoja löytöjä oletkin löytänyt jäin myös lukiaksi
    Hyviä talvi päiviä sinulle :)

    VastaaPoista
  33. Kiitos kun piipahdit blogissani. Täälläpä onkin ihanuuksia pullollaan oleva blogisi. Hetihän piti lukijaksi tulla minunkin.

    VastaaPoista
  34. Voi miten viihtyisä paikka istuskella ja haaveilla tai lueskella kirjoja.

    Det är inte dåligt väder det är bara dåliga kläder. Mutta jos sataa suoraan naamalle, niin se ei kyllä ole kovin kivaa.

    VastaaPoista
  35. Oletpa saanut paljon vastavierailukommentteja. Kiitos kun kävit mun luona. Mä en nyt ihan vakilukijaksi liity mutta käyn piipahtamassa silloin tällöin. Sisustus ei ole ihan mun juttu mutta joskus katsottuna ja luettuna on kivaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  36. Kivoja sisustusjuttuja, tuo pikkukaappikin on aivan ihana.

    VastaaPoista
  37. Kiitos kutsusta, tulinhan minä käymään ja jäinkin seuraajaksi =) Ompa sinulla koti täynnä kauniita tavaroita, selailin niitä pitemmältäkin ajalta. Se meillä on yhteistä, että pyörällä on poljettava talvellakin, kun ei ole ajokorttia =)

    VastaaPoista
  38. Kiitos kutsusta, tulinhan minä käymään ja jäinkin seuraajaksi =) Ompa sinulla koti täynnä kauniita tavaroita, selailin niitä pitemmältäkin ajalta. Se meillä on yhteistä, että pyörällä on poljettava talvellakin, kun ei ole ajokorttia =)

    VastaaPoista
  39. Olet idearikas. Kiitos kutsusta ja käynnistä Blogissani.

    VastaaPoista
  40. Vastavierailulla ja mukaan jäin. :) Teillä on tosi kaunista! :)
    Noita suodatinpussikransseja olen ihaillut mutta vielä en ole saanut aikaiseksi tehdä.
    Kauniita pyöräilykelejä sinne toivottelen! :)

    VastaaPoista
  41. Vastavierailulla blogissasi. Kauniita sisustusjuttuja ja kiva pikku kaappi.
    Mukavaa viikonloppua sinne niin tuttuun Kokkolaan.

    VastaaPoista
  42. Kiitos kommentistasi blogiini! Kivoja sisustusjuttuja sinulla täällä :)

    VastaaPoista
  43. Tulin vastavierailulle kuten lupasin. Hienoja juttuja sinulla on täällä. Minä en sisustele muuten kuin tekstiilien värejä muuttamalla ja sitäkin hyvin hyvin harvoin. Kun jokin tavara, huonekalu tai muu, on löytänyt paikkansa, se pysyy siinä. Ja väritkin yleensä vuosikausia. Mutta on se hienoa, että toiset jaksavat sisustaa.

    VastaaPoista
  44. Kiitos vierailusta ja kutsusta, kyllähän meitä sisustushöperöitä löytyy :)

    VastaaPoista
  45. Tulin vastavierailulle ja täällähän on mielenkiintoinen blogi! Minäkin jäin seuraajaksi :) kiva tutustua!

    VastaaPoista
  46. Vitsi, että on ihana pieni kaappi. Tuollaisen ottaisin minäkin.
    Kiva blogi sinulla, vihjasit tästä minun blogissa, kiitos vierailusta.
    Mukavaa tiistaita.

    VastaaPoista
  47. Sinulla on ihania sisustusjuttuja täällä! Itsellä ei kyllä ole silmää millekään, jos pitäis omaa kotia laittaa :(

    VastaaPoista