lauantai 30. tammikuuta 2016

Vanha ovi




Olen monta monta kertaa katsonut tätä ovea, kun olen kulkenut SisustEllenin ohi.
(Tai heidän "varaston" ohi.)
Ja miettinyt että tuon oven minä haluaisin. Kun se on niin erilainen, kuin ovet , joita yleensä on myynnissä.
Sitten vielä kuulin, että ovea on moni muukin halunnut omakseen.
Silloin mietin, että nyt jos haluan oven, se on ostettava.
Tai muuten jonakin päivänä, siinä missä tämä ovi oli, on vain tyhjä paikka.
Ja siinä se päätös sitten kypsyi. Ja ovi oli minun.




Olin ajatellut, että laitan oven juuri tähän. Olohuoneen ja keittiön väliin.
Harmitti vähän , ettei tausta ollut valkoinen. Silloin ovi olisi erottunut paremmin.
Mutta muuta paikkaa minulla ei ovelle ollut.




Näissä kuvissa ovi nojaa seinää vasten. Mutta niinhän se ei voi jäädä. Kun on ne kaksi pikkuista.
Jotka voivat kaataa sen päällensä. Kiinni se on jotenkin laitettava. Vaikka muuten se kyllä pysyisi näinkin pystyssä.




Ovea oli hiukan vaikea kuvata. Kun tilaa ei tuntunut olevan riittämiin, kummastakaan suunnasta.
Ovi on 210 cm korkea ja 39 cm leveä.
Minun mies käytti ovesta hassua nimeä, eli että tämä on parioven se puolisko, jota sanotaan vasikaksi.




Olen miettinyt paljon, että millaisessa tilassahan ovi on ollut.
Kun siinä ei ole lasia, tuon raudasta tehdyn koristeen takana.
Se ei ole ainakaan pitänyt niin hyvin ääntä.
Ja kun ovi on melko kapea, vaikka siinä kaksi puoliskoa on ollutkin.
Minun mies sanoi, että onhan se toinen puolikas voinut olla leveämpi. Aivan!



Oven alkuperäisestä väristä on vaikea sanoa mitään.
Ehkä kuitenkin jokin tumma väri. Puun laadustakaan, en osaa sanoa muuta, kuin , että jos se on Suomalaista puuta se on mäntyä. Mutta jos se on jostain ulkomailta, niin ...





Nuo raudasta tehdyt koristeet, on näin naisen silmällä katsottuna ,tehty hyvin.
Olen kyllä aika tarkka, niin että jospa ne tosiaan on tehty hyvin.




Ja kauniit ne minusta on myös.




Harmi toisaalta, että oven toinen puolikas ,ei ole kulkeutunut tämän toisen mukana.




Minulla on tämmöinen ärsyttävä tapa, laittaa aina yhdestä ja samasta kohteesta kymmeniä kuvia.




Mutta kun on niin vaikea valita mitkä laittais ja mitkä jättäis pois.





Ei ehkä pitäis ottaa niin monta kuvaa.





Mutta, eihän sitä ole pakko katsoa jokaista kuvaa niin tarkasti ja kauan.





Toivottavasti minulle ei tule kiusausta maalauttaa tätä ovea valkoiseksi, sillä silloin se menee kyllä pilalle.




Tässä kuvassa näkyy olohuoneeseen päin.




Paljon leveämpi ovi tähän paikkaan ei olisi sopinutkaan.





Koirakin on näköjään tunkenut kuvaan. Eikä edes poseeraa kameralle, vaan viuhtoo menemään, niin että pää vaan heiluu.




Näissä kuvissa näyttää, niin kuin tuo ovi olisi jotenkin vääntynyt. Johtuisikohan se siitä, että se tuolleen nojaa tuohon seinään.




Mutta ihan suora se kuitenkin onneksi on.




Valitettavasti en tiedä ovesta, tai pitäisikö sanoa oven toisesta puolikkaasta.
Muuta kuin sen, ettei ovi ole Suomesta kotoisin.
Vaikka eräs henkilö (minun mies) jolla on rakennusalan koulutus, oli asiasta eri mieltä.
Mutta mitään varmuutta ,ei siis ole.
Olisi aina niin mukava , jos tietäisi, esim. jonkin huonekalun tarinan.
Mutta pääasia on , että minä tykkään ovesta ja että se on meille sopiva.
Vaikka ei ole edes valkoinen. :)





Tuossa kuvassa näkee vielä paremmin, miten se on olohuoneen ja keittiön välissä.
Ja miten sen yläpuolelle jää vielä reilusti tilaa, vaikka ovi korkea onkin.





Tämmöistä olen touhunnut täällä Aurinkokujalla.
Toivotan teille kaikille hyvää ja rentouttavaa viikonloppua, näiden kukka kuvien kera.





Laitan tänne loppuun vielä sen sisustus liikkeen tiedot ,jossa eniten käyn ja josta tämäkin ovi on ostettu.

                                                      SisustEllen
                                            -Sisusta itsesi onnelliseksi-

                                            Kauppakeskus Kallentori
                                            67100 Kokkola
                                            06-8318122
                                            www.foto-jakobsson.fi

Kannattaa käydä kurkkimassa, mitä sieltä löytyy.
Ja jos et löydä etsimääsi, kysy.
Sillä tavalla ainakin minä olen löytänyt lopulta sen oikean tavaran, jota olen ollut etsimässä.

                                                      -Piia -



91 kommenttia:

  1. Ovi käy hienosti tuohon paikkaan ja sisustukseesi. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ovi käy hienosti tuohon paikkaan ja sisustukseesi. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana löytö! Äläkä vaan maalaa, täydellinen sellaisena!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä löytö! Mitenhän vanha lieneekään...

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle :) IHanan oven olet löytänyt <3 Ja se valkoinen tausta onnistuu maalaamalla kaapin oven? Tai ostamalla(ainakin etolasta löytyy)sellaista päällystysmuovia, jolla voi huonekaluja yms päällystää, vähän kuin kontaktimuovia :D Mieheni tuunasi sellaisella meidän tv pöydän ja ilme muuttui samantien :) Mukavaa viikonloppua ja aurinkoa :) Tulen paremmalla ajalla lukemaan pidemmällekin :)

    VastaaPoista
  6. Vau mikä löytö, älä ihmeesssä maalaa sitä kaunis ihan noin. Jotenkin kuvia katsellessa siitä huokuu mennyt aika :)

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavuoroisesti käymään blogissasi. Mielenkiintoinen löytö tuo ovi, kaunis sellainen, anna olla ihan tuollainen, vanhan ajan patinaa ja parhaiten sopii tuohon kohtaan minne olet laittanut.

    VastaaPoista
  8. Tulin vastavuoroisesti käymään blogissasi. Mielenkiintoinen löytö tuo ovi, kaunis sellainen, anna olla ihan tuollainen, vanhan ajan patinaa ja parhaiten sopii tuohon kohtaan minne olet laittanut.

    VastaaPoista
  9. Todella hieno ovi! Kiva löytö oli.

    VastaaPoista
  10. On pakko olla joku sisustusgeeni. Mä oon jäänyt sitä ilman. Luultavasti sitä ei ole koko suvussa. Hieno löytö. Harmi kun ei oo mitään tietoa sen historiasta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kaunis ovi ja sopii just tuohon paikkaan hyvin :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis ja yksilöllinen ovivanhus!
    Sopii mainiosti tuohon seinälle. Hyvä kulkea silmät ja mieli avoinna, niin löytää kaikkea ihanaa:)

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis vanhus tuo ovi. Älä vain pilaa maalaamalla seinää tai ovea, juuri noin se on hyvin tasapainoinen elementti.

    VastaaPoista
  14. Heipä, kyllä on kaunis! Maalaa tuo tausta vaan valkoisella niin ovi erottuu hyvin ja näyttää vielä kauniimmalta. Tuohon on ihana laittaa vaikka joku pieni välisarja. Täytyykin katsoa vanhemmat pistiäiset:) mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Heh tätä tabletin ennustavat kirjoitusta, tarkoituksena oli tietenkin lukea postaukset:))

    VastaaPoista
  16. Hurmaavan kaunis ovi!!!
    Ihanaa viikonloppua täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
  17. Kaunis vanha ovi. Mielestäni sopii tuohon , missä olet kuvannutkin sen.

    VastaaPoista
  18. Onpas kaunis ovi. Ja tuossa paikalla se on hyvin edukseen. Terveiset täältä Pohjois-Karjalasta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  19. Kaunis ovi, joka sopii hyvin "koristeeksi". Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  20. Oi,kuinka kauniin oven oletkaan löytänyt...tuo rautakoriste tekee siitä erikoisen...hyvä ostos.
    Liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
  21. Blogisi on oiva esimerkki ahkerasta markkinoinnista. Piipahtelet muiden blogeissa muka kommentoimassa, kun vain ja ainoastaan teet sitä että saisit itsellesi lukijoita. Noh, onhan se näköjään toiminut.
    Mitäpä jos käyttäisitkin enemmän aikaa blogiisi jättettyjen kommenttien vastaamiseen. Minusta on kohteliasta vastata. Ei näitä kommentteja nyt niin paljon ole ettei siitä selviäisi.
    Ja valokuviin toivon laatua. Nämä eivät silmää hivele. Jospa blogisi muualla markkinoinnin sijaan menisit valokuvauskurssille. Blogisi laajalla lukijakunnalla on oikeus saada tasokkaampia kuvia katseltavakseen.

    Parhain terveisin
    Tympääntynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas ikävä ihminen! Jos tyyli ei miellytä, kannattaa jättää kommentoimatta.

      Poista
    2. Kuulehan sinä Tympääntynyt - kyllä tänne on varmaan jokainen ihan vapaaehtoisesti tullut käymäään, kutsusta tai jonkun toisen blogin kautta. Ketään ei takuulla ole tänne pakotettu.
      Tulithan itsekin ja ilmeisesti olet useammankin päivityksen lukenut kun tuollaisen kommentin kirjoitit? En löytänyt sinulta blogia, josta olisi voinut ottaa mallia, millainen blogin tulee olla?
      Tervetuloa käymään minunkin blogissani, saa arvostella sisällön, tyylin ja kuvat, mitä nyt ikinä keksitkin - lupaan vastata kommentiisi ;)

      Poista
  22. Kannattaa olla päättäväinen, ettei tilaisuus mene ohi. Kaunis ostos.

    VastaaPoista
  23. Kiitos että jätit blogiini kommentin ja kutsuit käymään! Hieno ovi ja varmaan se onkin juuri vasikka, joka on kai aina toista oviosaa pienempi. Älä vaan maalaa tätä ovea, on niin hieno väritys hänessä!

    VastaaPoista
  24. Tuollaisen oven voi laittaa piiloon, jollei halua kenenkään tulevan kylään. Peikkokin kätkee luolansa oven kaislikkoon aina, kun lähtee ulos, eikä silloin kukaan pääse luolaan. Kerran peikko unohti, missä ovi oli piilossa ja sen piti muistella monta kertaa kaikki asiat takaperin. Nyt sen tekisi mieli avata tuo ovi ja katsoa, mihin siitä pääsee…

    VastaaPoista
  25. Kaunis ovi, ja tosiaan erilainen :)

    VastaaPoista
  26. Kiva ovi. Älä vaan maalaa ovea, maalaa sen tausta sen sijaan valkoiseksi. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
  27. Kaunis ovi! Voithan sä maalata ton taustaseinän valkoiseksi, jos haluat. Sehän on pikkuhomma, kun on niin kapea kaistale. Luin esittelysi ja meillä on tosi paljon yhteistä. Vieläpä sekin, että minunkin mieheni on rakennusalan mies, rakennusmestari.

    VastaaPoista
  28. Todella kaunis, erikoinen sisustuselementti. En minäkään oven väriin koskisi.

    VastaaPoista
  29. Onpa upea ovi! Jos kotini olisi erilainen (se haaveilemamme omakotitalo), niin sinne voisi tuollaisia ostaa :D
    Ja kuten moni on sanonut, älä vaan maalaa sitä, se on kaunis juuri tuollaisena.
    Taisit pohtia myös sen paikkaa, voiko se olla tuossa lasten vuoksi. Keksisikö miehesi siihen jonkinlaisen kiinnityssysteemin, joka ei vahingoittaisi ovea, sillä paikka vaikuttaa aikalailla täydelliseltä, kun sen taustan maalaa?

    "Eksyin" muuten tänne tuon Susannan (Susanna Maalta) blogin kautta :) - tervetuloa vastavierailulle, jos vain ehdit.

    VastaaPoista
  30. Olit käynyt Pikku Akan Tilkkuvakassa kylässä, tulinpa vastavierailulle. Kauniin oven olet löytäyt. Älä ihmeessa maalaa valkoiseksi. Juuri hyvännäköinen nuin. Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  31. Hauska ovi, kelpaa vaikka sängyn päädyksi jos et halua käyttää sitä ovena.

    VastaaPoista
  32. Kaunis ovi. Eiköhän tuolle paikka löydy :-)

    VastaaPoista
  33. Tosi kaunis ovi. Minäkin tykkäisin :)

    VastaaPoista
  34. Onpa tosiaan kaunis ja erikoinen ovi!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  35. Valtavan kauniin, vähän erilaisen, oven olet löytänyt ja minustakin se on juuri hyvä tuon värisenä <3

    VastaaPoista
  36. Todella kaunis ovi :) Olisi kyllä kiva tiettä sen alkuperä. Minua myös kiinnostaa tavaroiden ja hunonekalujen historia. Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  37. Tulin kynään, kutsumanasi! Oikein huokailin noita ovikuvia katsoessani. kallistun kannallesi siinä, ettei ovi ole suomalaista perua. Voi toki olla Suomesta, mutta jonkin muun kulttuurin edustjan kodista. Sisiliassa viime lokakuussa vieraillessani, villamme yhdessä sisäovessa oli tuommoinen viritelmä, josta saattoi katsoa sisään pyrkijää!Joka tapauksessa, ovi on KAUNIS! Jos ikinä aiot luopua siitä, ota yhteyttä ensimmäisenä minuun!

    VastaaPoista
  38. Tulin siis kyLään. Voi noita minun kirotusvireitäni!

    VastaaPoista
  39. Hieno löytö, tuo sisustukseen tunnelmaa<3

    VastaaPoista
  40. Niin kaunista! Terveisiä Arkirallista :)

    VastaaPoista
  41. Todella kaunis ovi. Hyvä, että ostit, niin ei ehtinyt mennä! Olisit muuten harmitellut. Hyvä paikka tuossa, nostaa vaikka seinällekin kiinni ja siihen valoja tunnelmavaloja tai jotain;) Näyttäisi varmaan upealta tuota olohuoneen tummempaa tapettiakin vasten;)

    VastaaPoista
  42. Hei
    Voi miten upea ostos. Toivottavasti et maalaa sitä valkoiseksi. Ovessa on luonnetta ja karismaa sekä elämän patinaa. olen vuorostani vastavierailulla blogissasi. Kiva ja kaunis blogi sinulla.t. Peikkomuorin pesän Minnuli

    VastaaPoista
  43. Wau ! Ompas ihana ovi, minäkin tahdon :D

    VastaaPoista
  44. Tulinpa vastavierailulle. Aivan mahtava sisustuselementti tuo ovi, älä vain erehdy maalaamaan sitä.

    VastaaPoista
  45. Hei, tulin vastavierailulle.
    Sinulla on kaunis koti. Ovi on kaunis sisustuselementti.

    VastaaPoista
  46. Heipsan! Kiitos vierailusta, mutta mistä löysit mun blogiin? Tuntuu ettei siellä juuri kukaan käy. Sulla on kiva blogi ja selvästikin todella kaunis koti. Tämä mun tönö kaipaisi päivitystä, mutta se aika ja raha...hmmm... Kaikki liikenevä taitaa mennä käsitöihin ;) Siis sekä aika että raha. Ovi on kyllä tosi kaunis, älä ihmeessä maalaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja, en vaan sisustus blogeja. Sillä tavalla sattumalta löysin blogiisi. Jokainen laittaa ne yli jäävät rahat siihen mikä on itselle tärkeää, toinen sisustukseen toinen lankoihin.

      Poista
  47. Hei mukavaa kun vierailit blogissani ja kutsuit kylään tänne ihanaan blogiisi. Kirjauduin heti lukijaksesi ♥ Oma blogini on virittäytymässä jatkoon kun on ollut tauolla jonkin aikaa. Mutta aurinko alkaa paistaa ja mieleen mahtuu jo paljon iloisia ideoita. Todella kaunis tuo uusi hankintasi, monestihan sitä saa jäädä nuolemaan näppejään jos liian kauan jahkailee ostosten suhteen ;) Mulle käy aika usein niin.
    Iloa uuteen viikkoon ♥

    VastaaPoista
  48. Kauniin oven olet löytänyt.Hyvä ostos ja sopii kivasti valitsemaasi paikkaan.

    VastaaPoista
  49. Kiitos kutsusta Aurinkokujalle. Mahtava ovi, kyllä kannatti hankkia!

    VastaaPoista
  50. Kiitos kutsusta kaikki alkaa aina jostaki.
    Tuo ovi älä pahoita mieltäsi, mutta luulen sen
    olevan uustuotantoa (maali/takorauta/mitat)
    tehty vartavasten sisustuskäyttöön eli ei ole vanha.

    VastaaPoista
  51. Kiitos kutsusta kaikki alkaa aina jostaki.
    Tuo ovi älä pahoita mieltäsi, mutta luulen sen
    olevan uustuotantoa (maali/takorauta/mitat)
    tehty vartavasten sisustuskäyttöön eli ei ole vanha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pahoittanut mieltäni. Se keneltä ostin oven sanoi samaa, kuin sinäkin. Mutta tiedä sitten...

      Poista
  52. Terkut Retuperällään-blogista. Hienoja kuvia sinulla ja kaunis koti. Siistiltä näyttää monen lapsen taloksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaikki lapset on jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. :)

      Poista
  53. Kyllä on kaunis väri ovessa nyt, älä vain maalaa! Ja ristikko myös taiten tehty. Sopii juuri hyvin tuohon paikkaan ☆☆ hauskaa helmikuuta ☺

    VastaaPoista
  54. Upea ovi! Tuli mieleeni , että se olisi luostarin ovi jostain ulkomailta:)

    VastaaPoista
  55. Täällä ollaan, kivoja juttuja sinulla. Pitää tutustua oikein ajan kanssa:-) Onkin komea tuo ovi ja silmiin pisti tuo olohuoneen matto myös, oletko itse sen virkannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole virkannut itse. Huutonetin kautta löysin sen henkilön joka on virkannut suurimman osan mun matoista. Mulla on joka huoneessa virkattu matto. :)

      Poista
  56. Kaunis ovi rautakuvioineen, hieno ostos! Ja blogisi nimi on niin ihanan aurinkoinen :)

    VastaaPoista
  57. Hyviä ovikauppoja olet tehnyt on nimittäin tosi kaunis ovi ja sopii mainiosti teidän kotiin kuvista päätellen. Vai asut Kokkolan lähellä jossain, itse asun Vaasassa :o)

    VastaaPoista
  58. Kiva kun vastasit :) Joo kyllähän mäkin käyn erilaisissa blogeissa, tosin välillä enemmän ja välillä vähemmän, ei aina ole aikaa niin paljon että ehtisi niitä ns. vakkareitakaan seurata tiiviisti. Mistä sitä aikaa sais ostaa lisää...

    VastaaPoista
  59. Voi mikä pieni suloisuus tuolla parissa kuvassa vilahti!

    VastaaPoista
  60. Voi kuinka ihanan löydön oletkaan tehnyt! Todella kaunis ovi, hyvä että hait pois kuleksimasta ;).

    VastaaPoista
  61. Voi kuinka ihanan löydön oletkaan tehnyt! Todella kaunis ovi, hyvä että hait pois kuleksimasta ;).

    VastaaPoista
  62. Löysin sitten tieni tänne Aurinkokujalle. :) Ja on kyllä tosi kaunis ovi, kannatti ostaa!

    VastaaPoista
  63. Vastavierailulla Haltiapolulta. :)
    Kaunis ovi, tuollaiset vanhat esineet on ihania, kun niillä on historia.

    VastaaPoista
  64. Tosi kauniin oven olet löytänyt. Tuo hienosti särmää teidän herkänvalkoiseen sisutukseen. Muutenkin kauniita esineitä kodissanne. Kiitos vierailusta blogiini.

    VastaaPoista
  65. Vastavierailulla seikkailen blogissasi. Ihania sisutusjuttuja sulla täälä. Meillä on tässä sisustustyyli vaihtunut aina vain modernimpaan, mutta kyllä tällainen vanha on kaunista, arvostan sitäkin! Vielä meiltä kyllä löytyy paljon maalaisromanttistakin tavaraa kaapeista, mutta pikkuhiljaa olen niistä luopumassa. :)

    VastaaPoista
  66. Vastavierailulla seikkailen blogissasi. Ihania sisutusjuttuja sulla täälä. Meillä on tässä sisustustyyli vaihtunut aina vain modernimpaan, mutta kyllä tällainen vanha on kaunista, arvostan sitäkin! Vielä meiltä kyllä löytyy paljon maalaisromanttistakin tavaraa kaapeista, mutta pikkuhiljaa olen niistä luopumassa. :)

    VastaaPoista
  67. Vastavierailulla minäkin. Hienon oven olet hankkinut, hyvä päätös. Mainitsit, että et osaa päättää mitkä kuvat laittaisit blogiin esille, joten laitat kaikki. Eihän niitä kuvia ole kaikkia pakko katsoa, mutta jos ajattelet meitä lukijoita, niin sivut latautuvat hitaammin katseltavaksi, kun kuvia on liikaa.

    VastaaPoista
  68. I still liked this article, good, good content, and unique design.Thank you for sharing the article

    agen resmi qnc jelly gamat,obat untuk mengatasi penggumpalan darah di kepala,pengobatan untuk sembuhkan limpa membesar,obat pereda batuk berdahak dan kering tradisional,obat patah tulang selangka tradisional,pengobatan untuk sembuhkan infeksi rahim,obat pelancar susah buang air besar tradisional,cara ampuh mengatasi obesitas atau kegemukan,pengobatan untuk sembuhkan fistula ani,pengobatan untuk sembuhkan payudara bengkak,pengobatan untuk sembuhkan jantung aritmia,cara menaikan trombosit pada penderita dbd,pengobatan untuk hilangkan telinga berdegung,pengobatan alami untuk sembuhkan varikokel,pengobatan alami sembuhkan step pada anak,pengobatan alami hilangkan benjolan di ketiak,pengobatan untuk sembuhkan tipes pada anak,pengobatan untuk sembuhkan stroke ringan,pengobatan untuk sembuhkan gondok beracun,obat pereda sinusitis tradisional,obat penghilang kista coklat tradisional,obat penghilang polip hidung tradisional,obat penghilang gondongan tradisional,obat penghilang lipoma tradisional,obat pereda batuk berdahak tradisional,cara mengatasi penyakit ispa pada anak,obat pereda nyeri rematik tradisional,obat pereda nyeri ulu hati tradisional,cara mencegah dan mengatasi bunion,obat pereda demam tinggi tradisional,obat pelebur batu empedu tradisional,cara mengobati bab berdarah dan berlendir,pengobatan tradisional kista medullary,obat pereda nyeri otot dan sendi,pengobatan tradisional hemofilia

    VastaaPoista
  69. I still liked this article, good, good content, and unique design.Thank you for sharing the article

    obat pereda nyeri punggung tradisional,obat ensefalitis tradisional,cara mudah dan sehat membakar lemak di perut,suplemen pembakar lemak tercepat,ganoderma plus capsule,obat penghilang jerawat di punggung dan dada,pengobatan untuk sembuhkan abses payudara,cara ampuh mengatasi jantung berdebar-debar,obat tradisional degenerasi makula,pengobatan untuk sembuhkan tukak lambung,obat kolik abdomen tradisional,obat penghilang eksim basah dan kering tradisional,obat pembersih jerawat meradang tradisional,pengobatan untuk sembuhkan lemah syahwat (impotensi),pengobatan untuk sembuhkan syaraf mata rusak,obat penghancur kista endometriosis tradisional,pengobatan alami sembuhkan mata konjungtivitis,cara alami menyembuhkan mata buram,pengobatan untuk sembuhkan keputihan abnormal,pengobatan untuk sembuhkan gagal ginjal akut,obat penghilang nyeri punggung tradisional,tips alami mengangkat sel kulit mati di wajah,obat pereda vertigo tradisional,obat penghilang benjolan di belakang telinga tradisional,pengobatan tradisional penyakit pneumonia,obat pereda sakit pinggang tradisional,obat pereda asam lambung tinggi tradisional,pengobatan tradisional kanker nasofaring,pengobatan tradisional paru-paru kering,pengobatan tradisional mata bintitan,pengobatan tradisional penyakit hepatoma,pengobatan tradisional kuku cantengan,obat pelebur batu ginjal tradisional,cara menyembuhkan alergi seafood,obat adenomyois tradisional

    VastaaPoista
  70. Hieno löytö ja sopiva paikkakin! Mukava blogi sinullakin! :)

    VastaaPoista
  71. Erikoinen ja kaunis ovi! :) Vanhan ja uuden yhdistäminen sistuksessa tekee kodista kyllä helpommin persoonallisen. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että uutta ja vanhaa yhdistämällä saa persoonallisen kodin. Mutta sehän on jokaisen oma mielipide, mistä tykkää. Ja hyvä että jokainen saa tehdä sellaisen kodin missä viihtyy.
      Hyvää viikonloppua sulle!

      Poista
  72. Anteeksi, pakko tuottaa sinulle pieni pettymys...mutta ovi ei ole vanha vaan aivan uustuotantoa, ihana se kyllä on! Tiedän sen aivan takuu varmaksi, koska itselläni on samanlainen ja myin näitä aikoinani omassa sisustusliikkeessä. Mutta niinkuin sanoin, ei sillä väliä kunhan vain on kaunis :)

    VastaaPoista