lauantai 2. tammikuuta 2016

Joulun pyhät on ohi.
Lapset olivat käymässä, samoin lastenlapset.
Uusivuosikin vaihtui melkein huomaamatta. Emme jaksaneet valvoa edes puoleenyöhön ja käydä katsomassa ilotulitusta. Vanhuusko se jo vaivaa :)
Uusivuosi tuntuu aina ,kuin puhtaalta tyhjältä kirjalta, jota päivä päivältä aletaan taas täyttämään.
Ja suurelta Taivaan Isän lahjalta, että saimme vielä tämän uudenvuoden.
Terveyden kanssa on ollut ongelmia, siksi tuli tähän vähän pitempi tauko kun olen viimeksi kirjoittanut.
Nyt innostuin sitten kuvaamaan yhtä meidän viidestä makuuhuoneesta.
Yhdestähän laitoinkin jo kuvia, eli "ruokailuhuoneesta".
Huonetta oli vähän vaikea kuvata, kun se on melko täyteen ahdettu tavaraa.
Mutta toivottavasti saatte jonkinlaisen kuvan.









Toivottavasti teidän kirja täyttyy iloisilla asioilla tämän uuden vuoden aikana.
Uusilla kivoilla sisustus ideoilla.
Ja että jaksamme lukea toistemme blogeja ja kommentoida niitä.
Ja kevään odotus jo hiipii hiljalleen jokaisen mieleen.
Seuraavaan kertaan.
                                      - Piitsu-

1 kommentti: