perjantai 12. helmikuuta 2016

Vanhat astiakaapit




Olin niin sen Oulun reissun lumoissa viime postauksessa, että unohdin kokonaan, että silloin oli laskiais tiistai.
Niin suuri asia se oli minulle, että saan tähän kipuun apua, että unohdin kaiken muun.
Mutta eipä tuossa nyt kovin pahasti käynyt.
Kyllä niin moni muu on varmasti siitä aiheesta kirjoittanut, että ei jäänyt kenellekkään epäselväksi, mikä päivä oli.

Ulkona olis aivan ihana käydä koiran kanssa lenkillä.
On tullut jo tosi paljon kevät lintuja, jotka sirkuttaa aivan onnessaan.
Nyt sen huomaakin, että ne on puuttuneet.
Pakkasta on muutama aste ja tuulta ei melkein ollenkaan.
No, aurinkoa ei ole kyllä näkynyt moneen päivään.
Mutta, pyörätiet on vieläkin paikoitellen niin liukkaat ,että olen pitänyt nastoja lenkkareissa.
Ja pyörällä en ole uskaltanut ajaa moneen päivään.
Vaikka minulla on molemmissa renkaissa nasta rengas.
Mutta tällä minun selällä kun yhdesti kaatuu, niin siinä se sitten on...
En uskalla ottaa riskiä.
Olenkin sitten ollut täällä kotona.
Miehen kyydissä nyt tosin pääsis kaupunkiin, mutta siitä tulis neljän tunnin reissu, vähän turhan pitkä.
Ja illalla ei jotenkin jaksa lähteä.
Ruoka kaupassa nyt voi käydä, muttei kirpparilla jne.
Tänään on vielä kaiken lisäksi tullut tosi paljon lunta.
Pyörällä ei pääse mihinkään.
Kävellenkin oli raskasta.
Eli, seli seli, olenpa täällä kotona ja sisällä. :)


Tämän vanhan astiakaapin olemme ostaneet mieheni kanssa n. 24-vuotta sitten.




Kaappi oli silloin ns. myrkyn vihreä.
Olemme nyt alkuvuodesta maalauttaneet sen Kokkotyösäätiöllä valkoiseksi.





Olen tosi tyytyväinen kaapin väriin nyt.
Ja myös työn jälkeen.
Mietimme, että maalaammeko koko kaapin valkoiseksi, vai jätämmekö tasot ja nupit puunvärisiksi.
Jotenkin kallistuimme jälkimmäiseen, kun sellainen se oli alkujaankin.




Tuohon pöytätasollekkin vaihtuu tavarat aika tiuhaan.
Niinkuin muuallekkin talossa.
Nyt on tällainen asetelma.





Nuo kaksi purkkia, joissa on erikoiset ja kaunnit puiset kannet,
olen ostanut SisustEllenistä.




Tähän lasilautaselle ,jossa on tärkätty pitsi koriste.
Olen kerännyt erilaisia kynttilöitä + tuikkukippoja.





 Tässä Noel lasikulhossa on kirpparilta ostettuja korkkeja.



Tämä toinen astiakaappi on ostettu Kokkolalaiselta Ykköskirppikseltä.
Kaapin ikää en osaa sanoa.
Varmasti joku, joka tietää huonekalujen iät kuvien perusteella,
osaa kertoa minulle, miltä vuodelta tämän tyylinen kaappi on.
Olisko jostain 50 - luvulta.





Tämänkin väliin tein uuden asetelman.




Muuten ihan kiva, mutta tuo pelti sanko ei oikein sovi yhteen muiden kanssa.
Pitää siihen vielä miettiä jotain muuta.





Kaappi on kulutettu kivasti vanhan näköiseksi.





 Ja nuo tekstit on kans tosi kivat.





Minusta tuntuu, että niissä on lakka päällä.
Ainakin niitä on ihan helppo pyyhkiä, ilman että ne alkais irrota.










Ovissa on lasin tilalta "kanaverkkoa".
Sekin on kiva idea.
Ei ole aina samanlaista.






Sitten keskellä on vielä tähti, jossa on helmiä.
Täydellistä!








Ylä listassa, tai mikä koriste se nyt onkaan.
On vielä pienellä teksti.












Siinä lähikuva sinkkiämpäristä.
Se vois olla kesällä kiva ulkona ja siinä luonnon kukkia.





Yritin löytää kirjasta ohjetta laskiaispullista, mutta sitä ei ollut.
Siispä pipari ohje sai vielä jäädä.





Tässä vielä kuva jossa suunnilleen näkyy nuo pienet talot, joita kerään.
Ja sitten tuo iso kello.
Ja muutenkin tuo kohta missä kaappi on.
Eli korkein kohta meidän talosta.














Vaihdoin sitten kuitenkin sen ämpärin tilalle tuollaisen purkin jossa on kiva tarra ja tosi kaunis kansi + nuppi.







Tämmösiä juttuja halusin nyt teille esitellä.
Ylimmästä kaapista on tarkoituksella sutattu lasit, ettei näy sisälle.
Pitäis tehä reissu kirpparille, mutta voi olla että se jää ensiviikkoon.
Odotan kovasti sähköpostia siltä naiselta, joka tuunaa niitä mun puunvärisiä huonekaluja, että missä
mennään.
Jotenkin on niin hyvä mieli nyt, kun tietää, että mahdollisesti saa jotakin apua noihin kipuihin.
Toivo on ihmeellinen asia, se voi muuttaa niin paljon, jopa koko elämän.
Mutta tällaisiin tunnelmiin lopetan Aurinkokujalta.
Toivottavasti teilläkin on toivo korkealla.
Ja hyvää ystävänpäivää kaikille, ettei se taas unohdu. :)

                                                            - Piia -



     






tiistai 9. helmikuuta 2016

Pienikin muutos piristää!




Nyt on kaikki huonekalut viety tuunattavaksi valkoiseksi.
Tai no ei ihan kaikkia, kolme olis vielä.
Mutta pitää nyt katsoa mitä niiden kanssa teen.
Ainakin sen keinutuolin haluan vielä käsiteltävän.
Se on yksi meidän yhteisistä ensimmäisistä huonekaluista.
Sillä on tunne arvoa.
Laitan sitten aina sitä mukaa tänne kuvia kun saan niitä huonekaluja takaisin.
Kiva kun saa ne takaisin ennen niitä kevään juhlia.

Oltiin miehen kanssa eilen siellä Oulussa.
Sieltäkin on hyviä uutisia kerrottavana.
Minulle laitetaan se kipu stimulaattori.
Eli on toivoa että saan näihin kipuihin siitä apua.
Tässä nyt puolen vuoden sisällä se sitten laitetaan siellä Oulussa.
Vähän kyllä pelottaakin, mutta sitä en kyllä rupea nyt vielä miettimään.

Löysin heti taas yhden huonekalun, joka ei ole valkoinen.
Tämä vanha pesukomuutti.
Mutta vaikkei minulla ole mitään muuta tuota väriä, niin tätä huonekalua ei kyllä maalata valkoiseksi.




Minusta tämä on niin hyvin tehty vanhan näköiseksi.
Ja sitten vielä lakattu.
Niin että on helppo pitää puhtaana.
Tämä jää kyllä punaiseksi.




Sitten vielä kun tämä on ruokailu huoneessa, sellaisessa paikassa, ettei näy sieltä hyvin mihinkään.
Pitää mennä sinne huoneeseen, että näkee tämän.




Ja muutenkin tämä sopii siihen huoneeseen, kun siellä on kaikki huonekalut vanhoja.




Tähän pikku pöydälle vaihdoin vähän sisustus tavaroita.
Minun piti ottaa pöydästä kuva, kun se oli aivan tyhjä, mutta unohdin.




Pöydässä on kiva teksti ja kuvat.
No joku toinen kerta sitten.
Tässä on taas aloitus kuva.



Pöydästä lähtee osa tavaroista ja tilalle tulee kaksi uutta tavaraa.



Tuo lasinen korkea purkki kannella.




Ja tuo kynttilän jalka + kynttilä.




Muuten tavarat vaan vaihtoi vähän paikkoja.




Laitoin tuonne purkkiin vielä kynttilän.
Siinä olis hyvä säilyttää pitkiä kynttilöitä.
Voi kuulemma polttaa tuikkuakin, kun tuossa kannessa on reikiä.
En oikein tiedä.
Tämän näköinen siitä sitten tuli.
Ainakin itseä piristää, vaikkei ole kuin pieni muutos.




Yritin ottaa sellaisen kuvan jossa näkyis paremmin millaisessa ympäristössä tuo pöytä on.
Mutta oli vielä aika aamu päivä ja valoa ei vissiin ollut tarpeeksi.
Niin tuli tosi huono kuva.




Sitten kun laittoi lamppuun valon, näkee vain lampun ja muu hukkuu taka-alalle.
No, aina ei voi tulla täydellisiä kuvia.
Ulko varaston ovenkin, olis näköjään voinut laittaa kiinni.










Aurinkokujalla oli tänään aivan selvästi arki tunnelma, valokuvia myöten.
Jospa loppu viikosta tulis sitten vähän tasokkaampaa tekstiä ja kuvia. :)

Oikein mukavaa viikkoa teille kaikille.
Muistakaa olla tyytyväisiä, jos olette terveitä.
Minun oli pakko kirjoittaa, tuo lause tuohon.
Niin monella tavalla sairaita ihmisiä, näin eilen siellä Oulussa.
Jaksaa taas vähän aikaa olla itsekkin tyytyväinen, huonomminkin vois asiat olla itselläkin.
Kuitenkin ilman mitään apuvälineitä pystyn vielä liikkua ja pitkiäkin matkoja.
Yötkin saan nukuttua, vaikka päivällä kipu voi olla kovaakin.
Terveydestä ei muista olla kiitollinen, ennenkuin sen menettää.
Niinhän se tahtoo olla kaikkien asioiden kohdalla.

Tavataan taas loppuviikosta.

                                            - Piia -


perjantai 5. helmikuuta 2016

Ihan selvästi "kevättä rinnassa"



Olen nyt näköjään ruvennut menemään pöydän tai hyllyn kerralla läpi.
Ja tekemään jotakin muutosta.
Joko omilla vanhoilla tavaroilla, kirppari löydöillä tai SisustEllenin ostoksilla.
Mutta se on hyvä idea.
Tuntuu niin kuin olisi saanut enemmänkin uutta sisustukseen.
Vaikka se voi olla vain tavaroiden vaihtamista huoneesta toiseen.
Mä en oo oikein ennen tajunnut tätä.
Kaikki on ollut iät ja ajat samoilla paikoilla.
Tai sitten olen ostanut jotakin uutta.
Mutta tämän päivän muutoksesta vähän myöhemmin.

Lauantaina tulee auto ja hakee kahdeksan puunväristä huonekalua.
Ja vie ne sille naiselle tuunattavaksi.
Tai ei ne kaikki nyt ole aivan huonekaluja.
On siinä peili, ikkunakehyksiä, seinähyllyjä, arkku jne.
Oikeastaan huonekaluja on vain neljä, kaksi kaappia ja kaksi lipastoa.
Meillä on keväällä kahdet juhlat.
Tavallaan siksi olen antanut itselleni luvan laitatuttaa nuo huonekalut.
Vaikka on se vähän teko syy.
Kyllähän juhlat tulee pidettyä, kun siivoaa ja leipoo.
Mutta sitä on ovela...

Emme ole päässeet ystäväni kanssa kahville pitkään aikaan.
Hän on ollut sädehoitojen jälkeen huonossa kunnossa, aivopaine on noussut jne.
Itsekkin olen välillä niin kipeä, etten jaksa lähteä polkemaan pyörällä kaupunkiin.
Vaikka onneksi aamupäivästä on aina helpompaa.
Mutta hyvä että on keksitty kännykkä.
Puhuttu kyllä ollaan.

Minulla on maanantaina Oulun Yliopistolliseen Sairaalaan aika.
Se on vasta sellainen arvio aika.
Että voisiko minulle laittaa sellaisen kipu stimulaattorin.
Sen idea on katkaista kipu impulssin menemisen selästä aivoihin.
Ja näin ollen ei pitäisi aistia sitä kipua, ainakaan niin paljon.
Mutta menen tosiaan vasta arvioon.
Eikä siitä sen enempää.
Eipä tuo taida kaikkia kiinnostaa.
Mutta eipä täällä onneksi ole pakko joka sanaa lukeakkaan. :)

Nyt tuosta sisustus muutoksesta.
Tuossa on ensin kuva mistä lähdettiin liikkeelle.





Ensin vaihdoin tuon valkoisen peilin + valokuva kehyksen ja helmitaulun paikkaa.






 Sitten muutama kuva hevosen päästä. Vähän eri puolilta.











 Otin yhden kuvan vielä valkoista taustaa vasten, niin näkee paremmin, minkä lainen se on.





 Tässä sitten kuva kokonaisuudesta.





Sitten otin hurrikaanien alta ne alustat pois + valkoiset helmi mansetit.
Ja tilalle tuli kipsiset kynttilän jalat ja keltaiset kynttilät, joissa on pystysuunnassa olevia raitoja.
Näkyy tuolla myöhemmässä kuvassa peremmin.









Tuossa kuvassa näkyy nuo kynttilän raidat.
Tämän keltainen on kuulemma yksi kevään muoti väreistä.
Minulla meinaa kyllä vähän tökkiä, ei ihan ekaks tule mieleen ostaa keltaista.
Ei vaikka jollakin tapaa miellän sen kyllä pääsiäiseen.
Joka on kuitenkin kohta puoliin.
Meinasin ensin, että laitan tähän valkoiset kynttilät ja nämä vasta pääsiäisenä.
Mutta kyllä ne nyt tähän jäi.
Minusta ne on myös vähän liian pitkät tähän.
Kun tulee melkein tuon hurrikaanin reunan yli.





 Tuon lasi maljan/koristeen ostin Halpa-Hallin kangaskaupasta ale korista.






 Noi peili ja kehys on kirpparilta.







Tuon Pentikin ison lautasen olen ostanut Kallentorin Kirpputorimarketista.
Melkoinen löytö. Tarrat pohjassa, mikä auttaa jos joskus myyn eteenpäin, mitä en kyllä taida tehdä. Parhaita löytöjä mitä olen tehnyt. Tykkään Pentikistä tosi paljon.





Tuon Aalto maljakon olen ostanut kans Kirpputorimarketista.
Maksoin siitä alle 20 e.
Se on aivan ehjä, mutta siihen on kaiverrettu nimet ja päivämäärä.
Varmaan siksi myyjä ajatteli, ettei voi paljoa pyytää.
Mutta kun se on noin päin, että kaiverrus on seinäänpäin, en usko että kukaan on sitä ikinä huomannut.
Minua se ei ainakaan haittaa.



Yön aikana mun mieli taas muuttu.
Ja musta alko tuntua, että tuo hevosen pää tulis paremmin esille, jos sillä olis valkoinen tausta.
Ja eikö muuta ku taas helmitaulu ja peili+valokuvakehys toisinpäin, niin kuin ne aluks olikin. :)




Eikö olekkin nyt paljon parempi?
Aikamoista sähläämistä välillä, mutta kyllä ne tavarat aina lopulta paikkansa löytää.

Meillä on monta huonetta ja jos mun pitäis sanoa mikä on mun lemppari huone, niin se olis ehdottomasti olohuone. Se vaan on niin kodikas ja siinä ei ole niin paljon sellaisia asioita jotka haluaisin muuttaa, kuin muissa huoneissa. Ainut, että tilaa sais olla enemmän.
Ja aika rikkonainen se on kun on paljon kulku aukkoja muihin huoneisiin ja
iso ikkuna, niin että ehjää seinä pintaa on aika vähän, mikä tekee sen , että on vaikeasti kalustettavissa.
Mutta silti, paras.

Tälläisiä keväisiä muutoksia Aurinkokujalla on nyt tehty.
Toivokaa että saisin edes jonkin laista apua tuohon kipuuni sieltä Oulusta.
Jos en olisi niin kipeä, tekin varmaan tapaisitte iloisemman bloggaajan, kuin nyt, kun on aina enemmän tai vähemmän kipeä.

Hyvää viikonloppua kaikille.
Ja mukavaa laskiais sunnuntaita.Ja oikein herkullisia pullia. Nam!
Luulen, että tapaamme seuraavan kerran ensiviikolla.

                                                     - Piia -

tiistai 2. helmikuuta 2016

Iloa elämään




Heippa!
Oikein kivaa tiistai päivää kaikille.
Kävin eilen Kallentorilla Kirpputorimarketissa.
Nyt alkaa hiljalleen pöydät täyttyä ja myynti lähteä käyntiin.
Melko nihkeästi joulun jälkeen ihmiset alko päästä myymisen alkuun.
Sanoo tässä paraskin puhuja, kun en itse ole edes vielä täällä kotona jaksanut alkaa katsoa tavaroita joita myyn ja hinnotella niitä. Nyt keväällä on kyllä pakko pitää kirpparia. Pitää laittaa itselleen osto kielto, jos en aloita kirppistä, niin mitään uutta ei saa ostaa tilalle. Eiköhän ala purra! Sen verran hyvin tunnen itseäni, etten kauaa pysty olla kirppari lakossa. :)

Kiitos muuten kaikista kommenteista, koskien sitä vanhaa ovea.
Kommentteja tuli tosiaankin laidasta laitaan.
Jotenkin kun niitä luki, tuli itselle sellainen selkeä kuva, mitä teen oven kanssa.
Eli, olen nyt ajatellut, että maalaan taustan valkoiseksi, enkä tee ovelle mitään.
Tai sitten en yksin kertaisesti tee mitään, annan kaiken olla, niin kuin kuvissa nyt.
Oven iästä tuli paljon kommentteja ja siitä mistä ja missä ovi on mahdollisesti ollut alkujaan.
Taitaa jäädä mysteeriksi kaikki.
Harmi, kun tuollaisen vanhan tavaran tarina, ei ole kulkenut oven mukana.

Kyllä nämä elämän ilon aiheet on pieniä. Harvoin sattuu kohdalle niitä suuria.
Mutta ei ne pienet varmaan tuntuisikaan miltään, jos aina olisi niitä suuria.
Istuin eilen meidän keittiön pöydän ääressä ja kuorin perunoita. Aurinko paistaa tällä hetkellä vielä niin alhaalta, että se paistaa suoraan meidän keittiöön. Jonkin aikaa siinä meni, kun ne perunat kuorin ja se aurinko paistoi suoraan kasvoihin. Ja minä vaikka vannon niin se aurinko LÄMMITTI.
Ulkona sitä ei vielä huomaa, mutta sisällä...
Vai onko kukaan muu huomannut, että kyllä se lämmittää.
Sanokaa nyt joku, että lämmittää se, ettei mene kuumien aaltojen piikkiin.

Sain muuten tuunaajan niille kaikille puun värisille huonekaluilleni. Keinutuoli jää vielä tuunaamatta valkoiseksi, kun se on minun tytöllä lainassa, olkoon nyt vielä siellä.
Laitan sitten heti ennen ja jälkeen kuvia, kun saan ekan huonekalun takaisin.

Mutta nyt toinen pieni ilon aihe. Kävin siellä kirpparilla ja löysin kaksi jonkun toisen hylkäämää tavaraa, jotka tuli tänne meidän kotiin tuomaan iloa.
Toinen oli tuollainen pitkä puinen kynttilänjalka. Noita näkyy nyt olevan paljon sisustus liikkeissä.
Laitan tuohon tuttuun tapaan ensin ennen muutosta kuvan.
Tuolla oikeassa reunassa on tuollainen lasinen kynttilän jalka jossa on tähden muotoinen "kaulus".
Se saa mennä nyt johonkin muualle tai kirppari kasaan.





Tässä alemmassa kuvassa sen paikalla on tuo uus kynttilän jalka.
Siinä on vähän hassu tuo mansetti joka on kynttilän ympärillä.
Voi olla että otan sen pois.
Ja kynttilä on poltettu aivan liian lyhyeksi. Pitää ostaa Halppiksesta kevään keltainen, pitempi kynttilä.
Eikös keltainen ole yksi kevään uusista sisustus väreistä?
Täytyy kyllä sanoa, ettei oikein ole minun makuun.
Ehkä nyt aivan vaalean keltainen, voi olla vähän aikaa. Niinkuin punainen jouluna.





Tässä alemmassa kuvassa sen näkee vielä paremmin.






Tässä on lähi kuva toisesta reunasta.






Tossa näköjään vielä lähempi kuva , jossa näkyy hyvin nuo kynttilän jalan "raidat".






Toinen löytö on sitten tuo tähti kuvioitu ruosteinen sanko.
En tiedä onko se alunperin tarkoitettu kynttilän polttamiseen, mutta niin minä sen ajattelin.
Lapussa luki, että ostettu sisustus liikkeestä, tiedä sitten.






Kokeilin ensin tuohon valmiiseen koukkuun, joka on olohuoneen ja eteisen välissä.





Mutta ei se ole siihen hyvä.
Se on siihen aivan liian iso.






Sitten kokeilin ulos, kun siellä on kans valmis koukku.
Ja siellä pimeässä se olis kaunis.
Mutta kun mä olen niin laiska polttaan ulkona kynttilöitä, ei se vielä jäänyt sinnekkään.







Eteisen kaapin päällä, oli juuri sopiva tyhjä paikka, kuin tehty tälle sangolle.




Tässä minun voi tulla jopa poltettua kynttilää.
Vaikka minulla on jo mielessä, idea miten käytän tätä kesällä ulkona, mutta siitä sitten kesällä enemmän.




Näistä kahdesta vanhasta tavarasta minä sain iloa päivääni, auringon lämmön lisäksi.
Laitan vielä tähän loppuun tietoja tästä kirpparista, mistä nämä löydöt tein.
Oikein mukavaa tiistai päivän loppua sinulle sinne ruudun taakse.
Loppuviikosta taas uudet kujeet, siihen saakka heippa Aurinkokujalta.

                                                     - Piia -



                                 Kirpputorimarket
                                 Osoite:
                                 Kallentori 2 krs
                                 Pitkänsillankatu 15
                                 67100 Kokkola
                                 Puh:  050 5560260
                                 Auki: ma-pe 10.00 - 17.30
                                 la 10.00 - 15.00
                                 www.kirpputorimarket.fi