tiistai 8. maaliskuuta 2016

Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää!




Minulla on ollut vähän ongelmia tän ohjelman kanssa.
Tää aina yhtä-äkkiä heittää mut pihalle tästä omasta blogista.
Ja ennen kuin minä (tai siis poika) huomasi miten pääsen tänne takaisin,
mulla meni tavallaan monta päivää,
ihan hukkaan.




Mutta nyt on taas homma hanskassa.
Ja hanska tallessa.
Vai miten tuo sanonta meni.




Näitä pupuja on kiva kuvata,
kun tuo pääsiäinenkin on aivan kohta.




Olen varmaan jo aikaisemminkin
laittanut näistä kuvia.
Mutta ei kai se haittaa.
Olen ostanut nämä uutena Huutonetistä.
Tykkään näistä tosi paljon.
Nää on niin hyvin tehty.
Ja muutenkin söpöt.




Näistäkin Maileg pupuista on voinut olla kuvia jo aikaisemminkin.
Mutta nämäkin sopii tähän pääsiäis aiheeseen.
Nämä olen jopa ostanut aivan uutena.




Eivät ole kirpparilta,
niin kuin suurin osa mun tavaroista.




Näitä mun tekis mieli lisää.
Kun löytäis kirpparilta tai Huutonetistä tai Torista tai jostakin käytettynä.
Ne vähän isommat on jo sitten niin kalliita.




Tän pupun löysin Ykköskirppikseltä -50% pöydästä.
Maksoin tästä muistaakseni 7 e , vaikka tämä on näin iso.
Ja hyvin joku käsin tehnyt.




Nämä pupu neitokaiset on löytyneet Kirpputorimarketista.
Nämä oli kans uusia.
Joku on nämä käsin tehnyt.
Maksoi siinä 10 e luokkaa.
Aika halpoja verrattuna noihin Maileg pupuihin.
Muita pupuja mulla ei olekkaan.
Eikä yhtään tipuja tai kanoja.
Olen myynyt ne kirpparillä pois.
Jos löytäis jotain mieleisiä,
vois ostaa,
kuuluu ne kuitenkin niin pääsiäiseen.




Mulla oli vielä näitä lasi purkkeja,
joita kerään,
niin kuvaamatta muutama.

Tämä purkki taitaa olla Halpa-Hallista tai sitten kirpparilta.




Tässä Cookies purkissa ei ole valmistajan nimeä.
Tämäkin on Halpa-Hallista tai kirpparilta.
Ihan kiva silti.





Tämäkin on kirpparilta,
eikä ole valmistajaa.




Muistaakseni Halpa-Hallista.
Tämäkin silti aika kiva.







Nämä on ihan marketti tai kirppis kamaa.
Toisesta meni tiskikoneessa kansi rikki!?




Tämän alusta on Halppiksesta
ja kansi kirpparilta.
Nauha on ainakin Riviera Maisonin,
olisko koko kupukin, en tiedä.



 Tässä näkyy vähän paremmin tuo jalka.



Tässä kuvassa on kaikki lasi purkit ym. jotka olen kerännyt.
Kaikista olenkin laittanut kuvan johonkin postaukseen.
Jaa, kun tarkasti katsoo
on noista osa jäänyt kuvaamatta.
Niin kuin olen sanonut jo aiemmin,
olen alkanut keräämään astioita 15-vuotiaana ja olen nyt 52-vuotta.
Joten onhan tässä ollut aikaa kerätä.
Näistäkin vain kolme on ostettu SisustEllenistä,
muut on marketeista tai kirppareilta.



Kaapin jossa näitä säilytän
olen ostanut Jyskistä,
samoin kuin viereisen lipaston.




 Joka näkyy vähän tässä kuvassa.








Innostuin ottamaan kuvia samalla
kun pyyhin pölyjä olohuoneesta.
Sitä hommaa riittää,
mutta itsehän olen halunnut tällaisen sisustuksen
jossa on paljon tasoja ja paljon sisustus tavaraa.
Mutta onhan mulla aikaa pyyhkiä pölyjä,
ei sen puoleen.



Näistäkin paikoista mistä kuvasin
on varmaan jo aikaisemminkin ollut kuvia,
mutta otin nyt kuitenkin uudelleen.




Tämä pöytä olis kiva
jos se sais olla näin
ja sitten tähän laittais tuolin.




Mutta niin kuin olen aikaisemminkin sanonut,
olohuoneessa täytyy olla paljon istuma paikkoja
ja olohuone on pienehkö
ja vaikeasti kalustettava
kun on paljon kulku aukkoja
ja iso ikkuna.




Siksi tuon pöydän eteen
täytyy laittaa kaksi nojatuolia.
Paitsi kesällä,
kun takkaa ei käytetä,
ne tuolit voi laittaa takan eteen.




Olen saanut aika pitkälle itse suunnitella
tämän talon pohja kuvan,
niin ei voi oikein syyttää
epäkäytännöllisestä olohuoneesta,
muita kuin itseään.






Mutta ollaanhan tällä toimeen tultu.
Makkaritkin on niin täynnä,
ettei tuota työ pöytää
voi niihinkään siirtää.

Otin myös tälläisiä laajempia kuvia,
kun mun tulee helposti
kuvattua kaikkea pientä,
yksityiskohtia.

Tämä kuva on eteisestä olohuoneen kautta ruokailuhuoneeseen.
Tuo valkoinen tuossa matolla on koira,
joka ei ole hetkeäkään paikallaan,
että sais kunnon kuvan. :)








Tää kuva on sitten vielä lähempää,
olohuoneesta ruokailuhuoneeseen.




Sitten toisin päin.
Ruokailuhuoneen ovelta olohuoneen kautta näkymä
kahteen makuuhuoneeseen.




 Ja vielä vähän lähempää.




 Tässä on kuva keittiöstä olohuoneeseen.




 Vähän eri kulmasta eteisestä olohuoneeseen.




Tässä kuva olohuoneesta keittiöön.




Ja tässä kuva ruokailuhuoneen ovelta sisälle.
Toivottavasti tässä ei näy liian hyvin
nuo tavarat tuossa pöydällä.
Siinä on tulossa kaikenlaisia pääsiäis asetelmia,
joita ripottelen sitten ympäri taloa.



Nyt pitää lähteä käymään kaupassa,
että ehtii laittaa ruuan
ennen kuin mies tulee töistä.
Sillä voi olla vähän kiire,
kun on menossa illaksi tapetoimaan yhden seinän.

Tuosta pöydästä vielä.
Siinä on jostakin syystä mennyt tuo kansi tuolleen kuprulle,
reunat on noussu vähän ylös.
Haaveilen että laittaisin siihen
vanhasta kauniista ovesta uuden kannen ja siihen lasi päälle.
Ja tuoleihin pitäis teettää uudet huput,
kun nuo on ostettu Ellokselta
eikä ne ole aivan sopivan kokoiset,
niin kun noihin tuoleihin istuu
kuuluu aina "räks" ja jokin sauma repeää.
Mutta on niin paljon haaveita,
että täytyy laittaa niitä vähän tärkeys järjestykseen, jonoon.

Yks suuri haave on,
nyt kun kevät lähestyy
vanhoista ikkunoista ja ovesta kasvihuone.
Mutta sen heti tiedän,
että se menee ainakin seuraavaan kesään.
Haluaisin siitä sellaisen
jossa puoliks kasvattaisin kukkia ja vihanneksia, kasviksia
ja puoliks se olis oleskelu huone.
Joo, haaveita pitää olla.

Mutta nyt lopetan tältä kertaa
ja taas toivon
että ne kalusteet olis tullut seuraavaan kertaan mennessä.

Täällä aurinko vähän pilkistää pilven takaa.
Oikein hyvää tiistai päivän jatkoa kaikille
ja erityisesti kaikille naisille
näin naisten päivänä,
enpäs nyt unohtanut.
Heippa!

                                                           - Piia -





perjantai 4. maaliskuuta 2016

Leluja kirppikseltä





Ihmiset myy kirpparilla kyllä todella hyvä kuntoisia leluja.
Mutta jos ne on ollut vaikka yhdellä lapsella,
niin onhan ne hyvä kuntoisia.
Ja sitten kun kaikki jotka käy kirpparilla
tietää kirppari hinnat,
niin leluja saa muutamalla eurolla.
Yhdestä lelusta olen maksanut vähän enemmän,
mutta varmaan se on uutena ollut kallis.

Play 2 learn merkkinen nukkekoti.
Tämä oli hyvä löytö
ja vielä kun tässä on tallessa ihmiset , eläimet ja huonekalut.




 Tässä on kolme aikuista ja vauva.



Ja tosiaan nuo kolme eläintä.




Talo on hyvä kuntoinen.
Meidän pienet leikkijät on vaan vielä liian pieniä leikkimään tällä.
Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa.
Haluaisin sellaisen puisen nukkekodin.
Olen yhden ainoan kerran nähnyt sellaisen kirpparilla,
mutta se taisi olla aika kallis.
Mutta kyllä sellainen varmasti uutena onkin kallis.
No katsotaan ja mietitään.




B kids merkkinen lelu.
Tämä lelu on kyllä iloisimman värinen lelu mikä meillä on.
Vähän on vielä tämäkin liian vaikea meidän pikkusille.
On sillä koitettu jo leikkiä,
muttei siitä tullut oikein vielä mitään.




Tässä on neljällä eri sivulla,
eri toimintoja.
Äänetkin tottakai.



Tuon kannen saa irti ja siinä on noita ratoja
joita pitkin liikutella noita pieniä osia.
Ja neljä palikkaa jotka pitää osata laittaa oikeasta aukosta sisään.
Yksi on näköjään eksynyt väärään koriin.
Me yritetään tehdä niin,
että saa hakea muutaman lelun kerralla
ja sitten pitää viedä ne pois,
ennen kuin saa hakea uusia.
Ettei mene kaikki lelut sekaisin,
meillä kun on niitä niin paljon.
Aika hyvin on toiminut tähän asti.



Holiday flight lelu.
Tämä lentokone pitää ainakin ääntä,
en muista liikkuiko se jopa.
Kuljettaja ja yksi matkustaja oli mukana,
plus tankkaus piste.


Fisher Price lelu.
Tämä laiva on myös hyvä kuntoinen.
Tässä ei ollut ihmisiä mukana,
mutta onneks sitä voi ottaa toisesta lelusta ukkeleita lainaan.


Fisher Price lelu.
Tässä paloautossa on ukkelit mukana.
Ja kiva toi nostokurki.
Tällä on jo leikitty.
Poika leikkii vaikka kuinka kauan itsekseen,
kun on vaan yksi mieleuinen auto.


Tämä merirosvo laiva on tarkoitettu lego ukkeleille.
Tämä voi vielä mennä rikki,
tällä ei ole vielä leikitty.


Tämä on se lelu josta maksoin aika paljon,
kirppari leluksi.
Mutta tää on aivan kuin uusi
ja kaikki huonekalut
ja hahmot tallessa.
Tälläkään ei ole vielä leikitty.


Nämä alkaa olla sellaisia leluja,
jotka on tällä hetkellä käytössä.
Mä en vaan tajua miksi noi äänet
on pitänyt tehdä niin kamaliks,
välillä laitetaan ne pois päältä,
kun ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella.
Voihan niillä silti leikkiä.


Tämä lelu on kans vielä liian vaikea,
mutta kyllä molemmat yrittää laittaa noita hahmoja oikeista rei`istä.



Tässä oppii sitten värejäkin.


Fisher Price lelu.
Tämä on kans yks tämän hetken lemppari lelu ainakin pojalla.


Cotoons lelu.
Tästä lelusta tykkäsin itse tosi paljon,
kun on niin kauniit värit.
Tässä on kans neljä palikkaa,
jotka pitää osata laittaa oikeista aukoista.
Jäi sellainen kuva ottamatta.


Fisher Price lelu.
Näiden neljän palikan sisällä on eläin hahmo,
joka on vedessä.
Tämä on vähän kuin Nooan arkki.



Tällä kauniilla puuhyllyllä on Pentikin nalleja.
Niillä ei ole ainakaan vielä leikitty.



Joitakin sisustus juttujakin on.
Mutta lähinnä kyllä leluja.



Nämä Aino puput olen kerännyt kirpparilta
ja pessyt.
Kaikista on tullut aivan hyviä.
Yhden olen antanut pois.
Tuo pienikin on Aino pupu,
en edes tiennyt,
että tuollaisiakin on,
ennen kuin kirpparilla törmäsin tuohon.



Nämä uudet tyttö puput joku oli tehnyt kirppari pöytäänsä.
Minusta ne oli kauniit.



Tuon puisen sinisen tuolin,
olen ostanut kirpparilta.
Teddy Kompaniet nallet olen ostanut kauan sitten jostakin sisustus liikkeestä.
Ne on jo aika huono kuntoisia,
päässeet leikkeihin,
kun eivät enään sisustukseen kelpaa.
Jos en sitten innostu korjaamaan tytön rikki menneitä vaatteita.



Tämä kori oli söpö.
Säilytän sen sisällä tilkku peittoja,
joilla vauva voi lattialla köllötellä.
Nyt meillä ei ole sen ikäistä lastenlasta,
joten peitot oottaa korissa,
jospa vielä joskus tulis käyttöä.


Tässä on toinen tilkku peitto.
On kyllä mennyt pahasti ruttuun säilytyksessä.
Ostin tämän kirpparilta
ja -50% pöydästä.



Tämän tilkkupeiton joku huutonetissä
teki mulle,
kun sanoin minkä värisen haluan.



Playskool lelu.
Tästä lelusta saa nuo rattaat irti,
ne pyörii kun työntää eteenpäin.
Tällä hetkellä paljon käytössä.



Shelcore lelu.
Samoin tämä lelu on paljon käytössä.
Hassun näköinen toi kuski.



Fisher Price lelu.
Tämäkin on tämän hetken paljon käytössä oleva lelu.
Aivan kuin uusi.



Fisher Price lelu.
Tämäkin on kiva auto.
Vähän niin kuin tytölle tarkoitettu.
Ukkelit oli tallessa.



Simba lelu.
Puhelimessa on paljon toimintoja.
Kiinnostaa niin kauan ,
että oikea kännykkä tulee näkyviin.
Jos joku vaan antaa oman kännykkänsä ,
se menee kyllä kaikkien muiden lelujen edelle.



Tämäkin on vähän hassun näköinen lelu.
Just sopiva nyt.



Nämä Prion puu lelut ,
oli kyllä ihan kiva löytö.



Pehmo lelujakin olen ostanut muutamia.
Tämä on ehkä vähän isommalle lapselle.



Tämä koira on paremmin tämän hetken leluja.



Minun pääsiäis pöytään,
missä teen noita asetelmia,
oli jokin lintu/kana käynyt munimassa kaksi valkoista munaa.




Aika pieneen pesään oli saanut munat munittua,
ei ole kyllä näkynyt ketään hautomassa,
käy varmasti silloin kun en ole kotona tai olen nukkumassa.


Siirsin munat tuohon koppiin,
ettei kukaan muu käy niitä rikkomassa.


Pitää vaan jättää ovi auki,
että lintu pääsee hautomaan.
Tiedä vaikka saan pääsiäiseksi pieniä kanan poikia.



Minulla on tällä hetkellä surua,
kun se minun ainoa ystävä,
jolla on päässä se kasvain/syöpä,
oli saanut viime viikon perjantaina jonkinlaisen kohtauksen.
Oli ollut kolme päivää aivan poissa tästä todellisuudesta.
Oli viety ensin Ouluun ja sieltä tuotu sitten takas tänne neurolle tarkkailuun.
Nyt on kyllä päässyt osaston puolelle
ja kun puhuin eilen puhelimessa,
niin ei huomannut mitään ,
että tällaista on sattunut.
Toivottavasti se oli vaan joku tommonen kohtaus,
ettei ole lopun alkua.
Ainut asia mitä voi tehdä,
on rukoilla jumalalta,
että tällaista ei enään tapahtuisi.
Toisesta on niin vaikea ajatella , että pitäisi luopua.
Ja helposti huomaa,
että ajattelee miten minä sitten selviän,
vaikka pitäisi ajatella vain ja ainoastaan sitä toista.
Mutta ihminen on sellainen.


Ei sitten muuta,
kuin toivottelen kaikille oikein hyvää viikonloppua.
Toivottavasti ensi viikolla saisin ne huonekalut takas,
en malttais enään millään odottaa.
Luultavasti vaihdamme samalla kolmen huoneen järjestystä
ja samalla teemme pientä pinta remonttia.
Niistäkin on sitten kiva laittaa kuvia.
Hei, hei ensi viikkoon.

                                                   - Piia -