maanantai 4. heinäkuuta 2016

Minun puutarha



Tässä taas kuvia puutarhasta.
Toivottavasti ei ole samoja kuvia kuin viimekerralla.
Tai no mitäpä tuosta.
Meidän piha on aika paljon viher piha.
Ja kukat kukkii heinäkuun lopussa.
Ne mitä viime kesän jälkeen jäi.
Joten nämä kuvat on pitkälle viher kuvia.



Viher alue etupihalla kivien seassa varjossa,
tästä kuoli puoliks köynnös, syyshortensia
toinen kokonaan. :( , nimeä en muista.


Ruusu kukoistaa pohjoisen puolella.






Kaikki muun väriset ja muissa paikoissa olevat pionit kuoli
paitsi tämä.
Toivottavasti siemeniä on jäänyt maahan.






Punainen päivänkakkara tuo iloa.



Iiris yrittää vallata tilaa itselleen:







Luonnon taidetta:


Nämä menestyy aika hyvin meillä.



Tässä meidän takapihan eka polku.
Tämä pitkä polku n. 20 m, on mun lemppari poluista, joita on kolme.
Tässä oikealla näkyy se 7 metriä pitkä ruusu aita, joka ei vielä kuki.
Tämä on talon toinen pääty.
Mutta ton ruusuaidan takana on vielä 500 neliötä pihaa, jota saadaan käyttää.
Meidän talo on kujan päässä viimeinen talo,
no, tai ei näitä taloja ole kuin kaksi.
Rauhallinen ihana paikka,
ja silti kaupunkiin vaan 2,5 km.
Meillä on tontin joka reunalla paljon puita,
niin tänne pihaan ei paljon näy.


Valkoinen lupiini minun puutarhassa.
Ollaan asuttu tässä 25 v,
niin pensaita joutuu jo uusia ja leikata reilulla kädellä,
mutta hyvin nuo on lähtenyt uudelleen.


Tämä köynnös meni parhaiten talven yli:






Varrellinen sireeni toista kesäänsä,
nuokku luppio pysyi onneks hengissä.
Se on hauska kasvi.



kilpailua tilasta:



Mooseksen palavasta pensaasta jäi talven tuhojen jälkeen tämä:


Kosmoskukan eka kesä,
en muista että olisin ostanut tuota,
mutta mistä se muuten olis tuohon tullut.


Kuunlilja, nuo viihtyy meillä.




Oi, kuinka kaunis tämä on, vaikkei muotia oikein olekkaan,
löysin toisestakin kohti tätä , jes.
Löysin myös sellaisen lilan ikivanhan perennan,
jos saan sen siirrettyä parempaan paikkaan,
otan sitten kuvan. Nimeä en muista.
Mummolla oli sellainen.



Nämä on niin kauniita ja leviää nopeesti.


Kohta on keltaista:




Kohta kukkii, ton keltasen vieressä,
mikä lie lila kukka.



Koriste raparperi kukoistaa:






Polku ja tyhjät perenna tuet.
Osa kuoli kokonaan ,
osa lähtee maasta uudelleen,
mutta menee taas niin kauan ennen kuin ne on isoja.
No, ei ainakaan tartte ostaa kaikkia uusia.







Polun oikea puoli,
valkoinen kärhökin melkein kuoli kokonaan.



Ja vasen puoli:


Komea kuusi, tykkään tästä tosi paljon,
melko nopeasti on kasvanut.


Valtava ruusu, melkein räystäälle asti
ja talon toisen puolen mittainen.
Alun perin lähti pienestä juurenpalasta,
n. 25 v. sitten.
Ei olis ikinä uskonut että siitä tulee noin iso.
Vaikka joka talvi tulee katolta lumet päälle,
ei edes oksat katkea.





Ruusun kukka. Tästä ruususta on n. 7 metriä pitkä penkki,
voiko kauniimpaa olla.








Meidän takapiha koostuu kolmesta polusta,
jonka ympärille se kasvaa:




Mehiläinen ahertaa:


Hennon vaalean punainen ruusu:



Vaalean punaista ja valkoista sulassa sovussa.
Pitäis ostaa takapihalle valkoinen juhannusruusu.
Takapiha on etelän puolella.


Punainen päivän kakkara on jo aloittelemassa kukintaansa:


Tästä alkaa polku etupihalta.
Tarkoitus on ettei takapihalle jää nurmikkoa,
ei ainakaan paljon.



Keskipihalle.
Tosta oikealta menee polku
sinne "lisä" pihalle.

Takapihalle:
Vielä pitäis olla yks kuva,
niin näkyis aivan loppuun asti.





Sininen akileija.


Kohta kukkii keltaisenaan. Perenna tuki melkein hukkuu:


Mikäs sieltä kurkistaa pionin lehtien välistä ?



Muutama pionin kukka:



?

Polku toisin päin takapihalta etupihalle:



Kukas siellä vilahtaa?



Syys penkki kerää voimiaan etupihalla.






Kulta pallo kukkii myöhään syksyllä:


Syys kukkija.


Hennon sininen akileija.



Perenna penkki, kukkii vähän syksymmällä enemmän.



Akileija. suhero :( kuva.




Sade on hakannut myös pionia.
Huono tuki,
pitää laittaa ens vuonna parempi.
Otin muutaman kukan sisällekkin.



Mikä tän nimi on? Kertokaa jos joku tietää.
Tykkään tosi paljon.



 Ihana syvän tumma väri.




Tässä toinen takapihan polku.
Näiden käytävien varrella olevista laatikoista kuolin. 50-75 % juuri istutettuja perennoja viime talvena. Melkein tuli itku, En ole ostanut uusia. Katsotaan ensi keväänä.
Perällä aidan vieressä kasvaa 3 ruusua. Niiden edessä on valkoinen puutarhapenkki, joka nyt on lainassa etupihalla (jäi juhannuksena)



Kolmannesta polusta laitan kuvia taas ens kerralla.
Mies on siivonnut polun viimesen päälle hyvin.



Sade on hakannut ruusua.








Etupiha.
Oleskelu piha, ei kukka piha.
Vain kaksi kukka penkkiä.



Toinen kesä tällä köynnöksellä.
Tälläinen kuoli sen hortensian vierestä.



Tämäkin nimetön pikku kuusi meni eka talven yli. Latva vähän paleltu, saa nähä lähteekö silti.




Tässä kaksi kuvaa puusta joka on mennyt hyvin yhden talven yli, nimi hukassa.
Syksyllä ihan punainen.



Kolme haaraa. Huonosti näkyy.



Kohta kukkii pionit ja toi voimakkaasti tuoksuva valko kukkainen pensas.




Tykkään sisustamisen ja kirpparin jälkeen
tosi paljon puutarhan hoidosta.
Meillä on sellainen villi piha.
Kaikki ei ole niin just millilleen
ja yhden nokkosenkin voi löytää ja löytääkin.

En tiedä miksi otin niin raskaasti sen viime talven tuhon.
Ainakin siinä meni rahaa hukkaan ja työtä.
Olin just ostanut paljon perennoja
ja tehnyt uuden laatikko polun
ja siitä kuoli yli puolet.

Toki iloitsen jokaisesta kukasta joka vaan ikinä päänsä nostaa.
Pitää miettiä antaako olla näin vai ostaako uusia perennoja.
Aika karun näköinen se uus polku kyllä on.

Mikähän siinä on , että kukat saa ihmisen niin hyvälle mielelle?
Jokaisesta uudesta pienestä alusta iloitsee.
Ja hoitaa ja hellii kuin äiti lastaan.
Onko se se ihmisen kauneuden kaipuu?

Nyt mä oon niin monessa postauksessa vain valittanut,
kun kuoli niin paljon kasveja.
Nyt pitää kääntää kelkka toiseen suuntaan.

Kiitos tästä kauniista kotimaasta,
tästä kauniista koti pihasta kukkineen,
tuosta pionin nupusta tuossa olohuoneen pöydällä.
Joudun aina muistuttamaan itseäni näistä asioista
jotka ei ole itsestään selviä.


Aurinkokujalta iloisin terveisin

                                                                       - Piia -

ps. postaus toiveita voi esittää.
otan niitä TOSI mielelläni vastaan.



sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Voittaja









Arvonta oli ihan hirvittävän suosittu.
Sivuilla kävi katsomassa yli 1000 henkilöä.
Arvontaan osallistui n. 260
Pyydän anteeksi, etten vastannut jokaiselle erikseen,
mutta siihen ei millään resurssit riittänyt.
Pyrin aina vastaamaan jokaiselle henkilökohtaisesti.




Sitten arvonnan voittaja:

Ja lapussa luki Anu-Anneli
ja tässä suora lainaus mitä hän oli kirjoittanut: Ihana kakkuvati ja ihana on kyllä koko kastehelmi sarja. Koukuttava on myös
sinun blogisi :) Kahdella arvalla mukana.

Eli hurjasti Onnea sinulle Anu-Anneli

Laitappa nimi ja osoite,
niin laitan kastehelmi kakkuvadin sulle tulemaan.

Tarkistan että voittaja on liittynyt blogiini, kerta muuten se on muita kohtaan väärin,
koska osallistumisessa oli sellainen ehto.

Minun sähköposti: pia.kukkola@hotmail.fi

Mitä toivotte seuraavaksi?
Iittalaa, Riviera Maisonia, ihan mitä vaan voi ehdottaa.

Aurinkokujalta

                                                     - Piia -





perjantai 1. heinäkuuta 2016

Korkean kaapin tuunaus + 4 uutta pupua



KALUSTE ENNEN TUUNAUSTA:

Tässä on kuva korkeasta kaapista ennen tuunausta.
Kuvat on otettu talvella, kun on vielä talvi verhot.


Lipastokin näkyy tuossa vieressä.



Tässä on jo kaikki koriste-esineet otettu pois. Ja kaappi odottaa hakijaa.


En nyt millään muista mistä huonekalu liikkeestä nämä on ostettu.


Kaapissa lukee Isabella. Veikkaan Askoa, mutta varma en oo.


TUUNATTU KALUSTE:

Tässä sitten ensimmäinen kuva kaapista, kun se on tullut takaisin.


Sovimme että kaappi maalataan valkoiseksi ja sitten hiotaan kuluneen näköiseksi.
Tästä kuvasta puuttuu vielä lasihyllyt kaapista.


Kaappi on kyllä juuri sellainen kuin sovittiin.


Tässä sitten koko pariskunta, lipastokin.



Tämän työn teki Camilla Vuolle.
Hän pitää Kokkolassa ykköskirppistä.
Puh: 0440380046



HUONE MUUTEN:


Tässä on jo laitettu vähän koriste-esineitä paikoilleen.
Ja kaappiin hyllyt.


Tässä huoneessa on pinnasänky lastenlapsille.
Vaasan porukka varsinkin sitä tarttee,
kun ne on yleensä yötä.



Nurkassa on myös ikivanha nojatuoli. Jonka tilalle suunnittelen keinutuolia, joka on nyt tytöllä lainassa. Mutta se pitää myös ensin tuunata.


Pöydän ja sen alla olevan laatikon olen ostanut huutonetista
ja seinähyllyn kirpparilta.




Tykkään että on paljon koriste-esineitä. Niinkuin olette varmasti jo huomanneetkin.



Tuo tuolikin pitäis päällystää. Se on nimittäin niin hyvä istua.
Paitsi ettei sille oo paikkaa,
kun tuohon tulee se keinutuoli.




Valkoinen pyöreä virkattu matto on pestävänä, siksi ei näy näissä kuvissa.
Pestiin kaikki matot ennen juhlia.
Tästä huoneesta tuli niin valkoinen ja valoisa.
Kaunis vierashuone.

No pitihän se nyt ottaa yks kuva ,
jossa mattokin näkyy.
Tykkään niin virkatuista matoista,
mulla on niitä 10 kpl. :)




PUPUT:
Ostin Torista 4 pupua.
Tässä niistä eka, enkeli pupu.


Tää on kyllä sopiva lastenhuoneeseen.


Sitten pupu pariskunta.



Laitoin ne pinna sänkyyn.



Sitten 60 cm kokoinen pupu.
Tässä näkyy vähän alusvaatteita.



Tässä villatakki.


Ja laukku.


Ja ihanat tossut, aivan ihanat.


Pupu istuu vihreän huoneen tuolissa.


Mekon yksityis kohta.


Ja pupun kasvot.




Meillä on tosiaan aika iso tämä talo,
viisi makuuhuonettakin.
Mutta me ollaan päätetty ,
että asutaan tässä niin kauan,
kuin jaksetaan hoitaa talo ja piha.
Kun on niin ihanaa,
kun lapset (6) voi tulla käymään
milloin vaan,
kun tilaa on.
Ja yötäkin voi olla.
Ja jos noita lastenlapsia tulee lisää,
niin varsinkin silloin tilaa tarvitaan.
Me ollaan sellainen "tiivis" perhe.

Tällaisia kuulumisia Aurinkokujalta tällä kertaa.
Ens kerralla (ehkä)
vähän erikoisempi postaus,
jos en jänistä.
Tai sitten postaus etupihalta vielä.

p.s mä saan syksyllä kasvihuoneen. Jihuu!
Meillä on siihen jo  ikkunat ja puutavara.
Plexi katto pitää ostaa ja vanha ovi.
Ja mistä nyt sitten tehään  "kivijalka",
ehkä harkoista.
Varmaan ens keväänä tehään sitten lattia.
Voi ens kesänä mä saan sisustaa sen,
ja miettiä mitä siellä kasvatan.
Joskus on super kivoja päiviä.
Kiitos tästä päivästä.

Aurinkokujalta terveisin:
                                                                                   - Piia -

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Lastenlasten ulkolelut + muista kastehelmi arvonta



Lastenlapset on meille niin rakkaita ja tärkeitä.
Olemme ostaneet heille ulkoleluja.
Tässä niistä postausta.



Omien lasten lelut oli mennyt jo rikki.


Tämä keinu on ostettu Hobby-Hallista.
Tuolla takapuolella on kiipeily rappuset
ja edessä toiset naru rappuset
jotka on itse laitettu tähän lisäksi.


Tässä on sellainen kaks puoleinen keinu,
missä voi kaksi keinua yhtä aikaa.
Vähän isommille lapsille.


Reunassa on hämähäkki keinu.
Siinä meidän pikkuiset voi jo keinua.


Takana näkyvässä mökissä on nyt varasto tavaraa.
Siitä vois tehä leikkimökin.
Siinä on muuten 100-vuotta vanha ovi.
Ostin sen jostakin Vaasan läheltä.


Tässä siitä kuva lähempää.



Tässä kuva koko keinusta.


Liukumäki ja hiekkalaatikko on tässä kuvassa.
Hiekkalaatikossa ei ole vielä hiekkaa.
Ei ole vaan ehditty laittaa.
Juhannuksena pikkuset laski aivan kilpaa liukumäessä.


Tässä on vähän leluja,
mitä mummu on antanut ulko käyttöön.
ei tässä näköjään kaikki autot ole,
on jäänyt leikin tuoksinassa jonnekkin.


Lasten vanha keinun kehikko on vielä ehjä.
Siihen ostin erilaisia köysiä ja keinun.
Tässä tällainen.


Tässä sitten tällainen "keinu".


Ja tässä pikkulasten keinu.
Mikä taitaa olla hämähäkki keinun lisäks eniten käytössä.
Juhannuksena pikku poika keinu ainakin aika paljon.


Hiekkalaatikko taitaa jäädä suunnilleen tuohon kohti,
sitten kun saadaan siihen hiekka.
Ehkä vähän tänne päin.



Sellainen postaus meidän pikkuisten ulkoleluista.

Etupiha on enemmän tämmöinen oleskelu piha.
Onhan takapihallakin ne kaks ruoka pöytää,
grilli ja riippukeinu.
Ja paviljongissa kaksi keinutuolia.
Ja vielä aidan vieressä penkki.
Mutta silti oleskelu painottuu tänne etupihalle.
Oliskohan sääskillä syytä asiaan,
niitä on jonkin verran takapihalla,
etupihalla ei juuri ollenkaan.

Alussa kun muutettiin tänne oltiin koko ajan takapihalla.
Mutta puut oli vielä pieniä,
eikä varjostaneet aurinkoa.
Sitten kun ne kasvoi,
siirryttiin etupihalle.
Nyt sieltä on jouduttu kaataa kaksi omenapuuta.
Ja n. 7 terijoensalavaa,
kun ne meni ihan ränsistyneeks.
Nyt ne on alkaneet kasvaa ihanasti uudelleen,
ei näy yhtään pyörätielle,
eikä autotielle.

Noista rakkaista lastenlapsista mun piti kirjoittaa,
eikä puista.
Toivon että me saamme paljon lastenlapsia.
Meillä kun on kuusi aikuista lasta,
niin toiveita on.
Samaten kun halusin ison perheen ,
haluaisin paljon lastenlapsia.

Nämä mitkä meillä nyt on,
ovat n. 1.3 vuotias tyttö ja
n. 1.8 vuotias poika.
Alkaa näkyä jo yhdessä leikkimisen taitoja.

Ens kerralla taidan laittaa taas tuunaus postauksen.


Aurinkokujalta terveisin

                                                          - Piia -