lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kukkia siellä, astioita täällä.




PUUTARHASSA:

Jaksatko vielä katsoa näitä puutarhakuvia.

Valitan ekojen kuvien laatua,
mutta ne on kuvattu ikkunasta
jotta näkee vanhan puolen vehreyden kunnolla.





Tämä on niin sanottu kakkos polku.


Tämä on takapihalla vanhinta aluetta.


Tykkään vähän tällaisesta viidakko tunnelmasta.


Tämä kakkos polku alkaa terassilta ja päättyy sivupihalle.


Ainoa puu on tuo vanha omenapuu.


Pensaita on valkoinen sireeni ja muutama pienempi pensas.


Tuossa oikealla on vanhoja marjapensaita.
Ne otetaan nyt syksyllä pois ja siihen tulee se kasvihuone. Jihuu!


Meillä on myös riippukeinu ja sellainen kehikko mihin sen saa riippumaan.
Nyt sitä ei ole laitettu, mutta kyllä se on tarkoitus laittaa juuri tähän takapihalle.


On tarkoitus ettei takapihalle jää nurmikkoa.
Tämä on aika rehevä tämä osa takapihassa.



Verrattuna uudenpuolen laatikoiden tyhjyyteen,
jotka viime talvi tappoi.
No, muutaman vuoden kuluttua
toivottavasti täälläkin kukoistaa.


Ihan näinkin yksinkertaista meidän pihassa on.
Nämäkin on itsestään tähän kylvääntynyt.



Etupihan penkki.



Ruusu aita alkaa jo vähän kukkia.


Työtehtävässä.










Tässä polun varrella on lehtikuusi ja mänty ja siinä välissä kaks kääpiövuorimäntyä ja kaks alppiruusua ja joku pieni havu.
Vähän kauempana ruusu ja tuoksuvatukka.



Iiris





Kukintaa odotellessa.



Laitoin jo yhteen laatikkoon josta kuoli kaikki
paitsi kärhö,
niin jaoin yhden kuunliljan.


Mun yks lemppari



Alkaa hiljalleen kukkia.



Kivikkokasvejakin.



Tässä laatikot toiselta puolelta kuvattuna.



Toisen polun vartta. Kultapallot kukkii tässä syksyllä.



Tässä rehoittaa kolme viljely laatikkoa,
kaikki on melkein yhtä.



On kasvilla pituutta,
ihme että on pysynyt pystyssä,
odotan vain kukintaa,
näkyy sisällekkin.





Tästä menee polku sinne ylimääräiselle pihalle,
joka on 500 neliötä,
meidän piha 1000 neliötä.



Ruusun kukkia.


Koristevatukka:


Aidan vierus penkki.



Onneks pionit ei kaikki kaatunut, kun sato rankasti.



Nämä vaaleat pionit vasta alkaa kukkia.



Pikku sydän.


Jokin lilja, näitä on kaksi.



Vasta värejä.



Takapihan terassin kulmalla:



Etupihan toinen kukkapenkki,
tai viher penkki.


Rankkasateen jälkeen.


Tässä näkyy miten laatikot on vain puolillaan perennoja,
vaikka olen istuttanut ne täyteen.





Mikähän tämän kärhön nimi on?
Olen istuttanut sen siemenistä.
Niitä on minulla kaksi,
toinen kasvaa vanhaa omenapuun runkoa vasten.
Varsi on punertava.


Voi tuota naapurin aitaa. :(


En olis istuttanut tätä tähän jos olisin tiennyt miten se leviää.
Täytyy repiä taas osa pois,
ettei valtaa koko penkkiä.


Kakkos polku, talon suuntaisesti.


Vähän rankkasade hakkas pioneja.


Sama tässä.


Kesä pikku sydän.


Odotan tämän kukkimista.
Onneks ei kaatunut rankkasateella.


Sisältä kuvattuna.


Polku toisin päin.


Koriste vatukka .
Jäi keväällä "siivoamatta" nuo kuolleet oksat.



Jasmiinin tuoksua odotellessa.
Ei mene enään kauan.


Tämä pioni rivi on vähän tummemman punainen kuin ne pionit jotka jo kukkii.
Sitten minulla on 8 vähän erikoisempaa pionia, mutta niistä kukkii
tänä kesänä vasta yksi , olen istuttanut ne kaksi vuotta sitten.
Jospa ne ensi vuonna jo kukkis, tosin ne on pikkusen varjoisessa paikassa.
No, jos ne ei ala kukkia, niin pitää siirtää aurinkoisemmalle paikalle.


Tässä ne kaikki pionit ja yks nuppu.


Ykkös polku.
Sade hakannut aika pahasti.
Saa nähä nouseeko yhtään.


Luulin että tämä valkoinen kärhö kuoli kokonaan,
mutta lähti kuitenkin maasta.
Tämäkin jäi keväällä siivoamatta.
Luulin että se kuoli kokonaan
ja ajattelin että siivoamisella ei ole kiire.
Olis kuitenkin ollut.
Nyt on hankala siivota,
noita kuolleita risuja pois,
katkomatta uusia.
Olikohan tämä lumikärhö ?









ASTIOITA:


Olen taas käynyt ostamassa Halpa-Hallista uusia astiota.
Aloin kerätä kastehelmi kulhoja.
Niistä näkyy mikä vaan jälkiruoka kauniisti.
Niitä on nyt kuusi, kun 13 tarvitsen.
No, hitaasti hyvä tulee.


Tässä kaikki kolmetoista.


Pitää talven aikana miettiä tarkkaan
mitä kasveja keväällä ostaa
noihin tyhjiin kohtiin laatikoissa.
Ja kärhöjä pitää ostaa kans.

Omenoita meille ei tule tänä vuonna.
Harmi, tykkään niin omenahillosta.
Pitää ostaa jonkin verran torilta.
Saa muutaman kerran tehtyä lättyjä jne.
Uusia omena puita on tulossa,
meillä on siis vain yksi vanha puu.


KOIRA:


Pyry koira poseeraa (se inhoaa sitä)
uudessa kesä turkissaan.







Tällaisia terveisiä Aurinkokujalta tänään.
Olen suunnitellut postausta Kokkolan kauneimmista paikoista,
mutta se on vähän hankalaa,
kun ei ole sitä autoa itsellä.
Yhden kuvaus reissun jo tein pyörällä ja toisen,
kun pääsin perille ,
huomasin ettei oo muistikorttia,
kyllä ei ollu itku kaukana.
Onneks tollaset unohtuu.
Tulipahan vähän kuntoiltua.

                                                                            - Piia -








tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pupuja ja muumi astioita.




PUPUT:




Ostin vielä kaksi pupua.
Kuvasin nyt tällä kertaa puput vaate kerros kerrokselta.
Anneli Haverinen on tehnyt nämä kaksi pupua.
Ostin puput Torin kautta.

Puput ovat hyvin tehty.
Tässä ensin pupun aluspöksyt.



Tässä kuva lähempää.
Rusetti sydämet polvissa. Pitsiä lahkeissa.





Tässä pupun sininen hihaton mekko.




Villatakit on erittäin hyvin tehty.
Tykkään niistä tosi paljon.





Tässä villatakki myös takaa.




Myös tossut ovat suloiset.



Tällä pupulla on tämmöinen kesä kassi,
jossa on kaksi sydäntä.
Kassin saa myös olkapäälle.




Tämä pupu on enkeli pupu.
Siivet saa myös pois.



Tässä tuolilla on pupun paikka.





Tässä toinen pupu aluspöksyissään.





Tällä pupulla on vaalea lyhythihainen kesämekko.



Ja nämä suloiset tossut.




Villatakki on yhtä hyvin tehty ,
kuin toisella pupulla.
Niissä on jopa pienet taskut.




Tällä pupulla vähän erilainen kesäkassi.




Tässä sitten pupu ja kaikki vaatteet.


Toinen pupu istuu puusohvalla.
Tai sitten tässä tuolilla.
Sama huone kuitenkin.







Puput sijoitin perimmäiseen makkariin
toisen tuolille ja
toisen ruokailuhuoneen puusohvalle / tuolille.






MUUMI KANNUT:


                                Pikku myyn päivä:



                                muumi seikkailu:



                                muumimmamman päivä:



                                ystävyys:



Toivottavasti nimet tuli oikein.
Korjatkaa toki ,
jos meni pieleen.



Kannut on toisen vanhan astiakaapin päällä.



Ruokailuhuoneessa.



Kaksi ylintä kannua ostin nyt.
Kaksi alinta olen ostanut aiemmin.

Kerään näitä astioita nyt itselleni ja miehelleni.
Ja kun meistä aika jättää
saavat lapset (6) nämä.
Ehkä näillä ainakin osalla
on sitten jo enemmän arvoa.

Niin kuin olen jo aiemmin sanonut
laitan ylimääräiset rahani
sisustus tavaroihin,
kirppari löytöihin,
puutarhaan
ja astioihin
ja säästöön.

Minulla ei ole ajokorttia, eikä autoa.
En ole ikinä käynyt ulkomailla,
meillä ei ole kesä mökkiä jne...

Eli jokainen valitsee mihin rahansa käyttää,
ei sitä voi toinen arvostella.
Tai voi,
muttei siitä ole mitään hyötyä.

Olen ainakin yrittänyt,
siinä aina onnistumatta,
olla puuttumatta aikuisten lasteni
valintoihin ja ostamisiin.
Ja samoin toisin päin.
Toki neuvoa voi ja pitääkin
mutta varovasti
toista loukkaamatta.
Mutta muiden ihmisten valintoihin minulla ei ole mitään sanomista.

Tällaisin terveisin Aurinkokujalta:

                                                                          - Piia -

ps. tekeekö kukaan myyntiin niitä afrikankukista tehtyjä eläimiä?
Ostaisin lastenlasten leikkeihin.
Ne on ihan yli söpöjä. <3

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Arvonta 5 / 6 Iittalan kastehelmi kulhoa 23 cl kirkas




ARVONTA





Palkintona on 6 Iittalan kastehelmi kulhoa 23 cl kirkas.
Arvonta suoritetaan muutaman päivän sisällä arvonnan päättymisestä.


Arvonta on Aurinkokujalla blogin oma arvonta ,siihen ei osallistu mikään muu taho.
Olen ostanut astiat paikallisesta marketista.

ARVONTA AJALLA  10.7 - 31.7.2016

Arvontaan voi osallistua 1 arvalla liittymällä blogiini nyt.
Arvontaan voi osallistua 2 arvalla olemalla liittynyt blogiini jo aiemmin.
Ja ylimääräisellä arvalla ( molemmissa tapauksissa ) kommentoimalla postausta.
Ilmoita monellako arvalla osallistut.

Tarkistan onko voittaja liittynyt blogiini,
koska se on muita kohtaan reilua.

Hurjasti onnea arvontaan kaikille!




torstai 7. heinäkuuta 2016

Minun uusia vaatteita. + astioita.







VAATTEITA:


Yleensä ostan vaatteeni kirpparilta.
Mutta välillä tulee seinä vastaan
ja on pakko ostaa kaupastakin.
Sitäpaitsi en ole pitkään aikaan
käynyt kirpparilla.
Pitäis oikein ryhdistäytyä
ja alkaa taas käymään.

Olen 52-vuotias nainen.
Kuuden lapsen äiti.
Olen lihonut 10 kiloa ,
kun tuo selkä on kipeä
ja se liikkuminen on aika vähäistä.
Niin ettei täällä ruudun toisella puolella
mikään prinssessa oo.
Mutta ajattelin ,että nuo vaatteet
kuitenkin näkyy paremmin,
kun ne on päällä,
kuin henkarissa kuvattuna.

Minun piti ostaa itselleni Halppiksesta
housut joissa voin ulkoiluttaa koiraa kun on kuuma ilma.
Ja kengät joilla on hyvä kävellä,
mutta ei kuitenkaan lenkkareita.
Mutta kuinkas kävikään.





Paidan ostin Zalandosta,
Kun tarvitsin tietystä syystä paitaa,
jossa on puolipitkät hihat.
Paita on Espritin paita.
Paidan hihoja voi pitää napilla kiinni,
vähän lyhyempänä.


Housut sattui halppiksessa silmiini ohikulkiessa.
Minulla on kahdet mustat vanhat collarit.
Mutta esim. minun tytöllä on aina niin kivoja collareita,
kun se meillä käy.
Ajattelin että nuo ostan,
niin minullakin on sitten yhdet vähän siistimmät collarit.
Possun punaiset.
Housut on merkiltään Reach.

Paidan hihoja voi pitää myös suorassa.




Tällainen kiva kirjoitus oli tossa ylä osassa.
Tosin se ei näy,
kun on paita päällä.




Nämä housut joita oikein lähdin ostamaan on tässä.
Merkki on icepeak.
Nää oli kyllä just sopivat ja hyvät.




Kengät löysin myös halppiksesta.
Merkki on Vans.
Tosi hyvät jalassa.






Mutta mitkäs nämä on.
Eihän mun pitänyt ostaa kuin yhdet housut.
Nämäkin sattui ohimennen silmiin.
Merkki on x treme.
Nämä oli alennuksessa
ja sain nämä niin halvalla ,
ettei harmittanut.





Sitten tilasin sieltä Zalandosta,
myös vähän siistimmät vaatteet.
Valkoiset puuvilla housut ja tunika.







Tunika on merkiltään Desigual.
Aika erikoinen tunika mulle,
mutta toisaalta kiva.
Ihanan ohut ja kepeä
kuumalla ilmalla.
Mutta kangas on vähän erikoinen.
Mulla on varmaan vähän
tottumista tähän.




Housut s.oliver merkkiset.
Ovat puuvilla housut.
Ja kans kevyet kuumalla ilmalla.



Tässä vielä kuva lähempää tästä kankaasta.
On se kivakin.




Oli muuten vaikea kuvata ,
niin ettei tullut kasvot kuvaan.
Jotenkin tuo kamera tuli niin tuohon eteen.
Ois pitänyt pyytää miestä ottamaan kuvat,
mutta kun se ei ole oikein ottanut kuvia.

No, toivottavasti näistä saa jonkinlaisen kuvan.
Kuvan minkälaisia nämä vaatteet on,
ja millainen tyyli minulla on.

Näin kalliita vaatteita,
kuin näistä osa oli
ostan harvoin.
Ja kun ostan niin paljon kirpparilta,
niin se kompensoi
näitä vähän kalliinpia.

Sitä paitsi minä pidän vaatteita niin hyvin ,
että ne menee kauan,
ei vain muutaman kerran.
Ja sitten myyn ne kirpparilla,
eli osa rahasta tulee tavallaan takaisin.




ASTIOITA:

Tästä muumi astiastosta  tykkään tosi paljon.
Halusin ostaa näitä sen 13, että voin käyttää,
kun ollaan koko poppoo koolla.
Nämä alkoi loppumaan kaupasta,
niin että oli pakko ostaa kerralla aika paljon,
jos halus yleensä saada.
Mutta sellaista se välillä on.







 Näitä kastehelmi tuikku kippoja mulla ei ollutkaan.



Vaikka muun värisiä mulla on montakin.



Vettä on tullut taivaan täydeltä
monta päivää.
Ja tuleekin vielä monta päivää lisää.
Pelottaa kuinka pahasti sade hakkaa kukat ulkona.
Minun mies on lomalla.
Ollaan sitten tehty sisä hommia
minä siivonnut
ja mies maalaillut paikkoja.
Sitä hommaa kans omakotitalossa riittää.
Missään reissussa ei ole nyt oltu,
mutta yks viikonloppu reissu on suunnitelmissa.
Olispa hyvä ilma,
kun siellä ollaan melkein vain ulkona.
Miehellä on sitten vielä elokuussa
pari viikkoa lomaa jäljellä.
Tykkää marjastaa,
niin ottaa siksi aina silloin lomaa.
Minä en kipeän selkäni takia paljon pystyis marjassa käydä.
Olishan se miehelle mukavampi,
kun ei tartteis yksin olla metässä.
Lapset joskus,
varsinkin mustikassa,
käy isänsä kanssa.


Tällaisia terveisiä Aurinkokujalta tällä kertaa.

                                                                   - Piia -