lauantai 6. tammikuuta 2018

Lumista



Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Talvi
kuura on peittänyt korret
kaiken alla uinuu kesä ja elämä
minäkin olen kuuran peitossa
mutta minussakin sykkii pieni liekki
ehkä minäkin sulan kun kevät tulee
toivottavasti


Kuvahaun tulos haulle tammikuu


Latu
mutkan takana on jotakin
jotakin uutta ja kaunista
siksi jaksan vielä hiihtää
kun mieleni on utelias
utelias näkemään mitä en ole koskaan ennen nähnyt
jonkin uuden luonnon ihmeen
vaikka talitintin

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Aurinko
ihme näin tammikuussa
ihme jaksaa nousta hetken ylös
kohti taivaan kantta
sitten se jo laskee mäkeä alas
kohti uutta maata
lämpimämpää kuin tämä meidän maa


Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Aurinko
leikkii hippaa
juosten puulta puulle
turvapaikasta toiseen
aivan innoissaan
kesällä on sitten eri leikit


Salmen perheen tarinaa:





Tänään on kaunis talvinen päivä. Lunta sataa hiljalleen lisää, vaikka sitä on
jo ennestäänkin paljon. Aurinkoa ei vain ole näkynyt pitkään aikaan.
On harmaata aamusta iltaan.
Viime kerralla kerroin jo pikkuisen uudesta asukkaasta joka on muuttanut
kylään jossa Salmen perhe asuu.
Naisen nimi on Helena, hän on yksinäinen nainen, ei siis ole naimisissa ,
eikä hänellä ole lapsia. Tällä hetkellä hän ei seurustele kenenkään miehen kanssa.
Paitsi että hän on tavannut kylällä mielyttävän tuntoisen miehen jonka nimi
on Rauno. He ovat tavanneet kerran, he olivat yhdessä ravintolassa syömässä.
Helenan mielestä Raimo vaikutti oikein mukavalta mieheltä. He sopivat että
soittelevat toisilleen, kun keksivät missä voisivat seuraavan kerran tavata.
Helenasta oli mukavaa, että Raimo kertoi heti suoraan ,että hän on ollut
naimisissa ja hänen vaimo on kuollut ja että hänellä on 13-vuotias tyttö nimeltä Paula.
Senkin Raimo oli kertonut että hän on ammatiltaan opettaja, mutta on ollut nyt pitkään
työttömänä.


Asunto johon Helena muutti on aika pieni, oikeastaan vain yksiön kokoinen.
Mutta hän ajatteli , ettei hän isompaa asuntoa tarvitse ,eikä hänellä ole
huonekalujakaan isonpaan asuntoon.
Olohuoneen Helena on saanut jo kalustettua. Hänellä on iso valkoinen
nahkainen kulmasohva ja musta/valkoinen Eero Aarnion pallotuoli.
Keskellä valkoinen sohvapöytä, jossa kaunis kukkiva kukka.
Sohvan vieressä on vielä pienehkö musta kapea hyllykkö, johon Helena
ei ole vielä kerennyt laittaa koriste-esineitä. Myös matto vielä puuttuu.
Taulut ja jotakin pientä. Sohvatyynyt Helena löysi paikalliselta kirpputorilta,
jossa hän on käynyt jo kerran.
Asunnossa on pieni makuualkovi ja pieni keittiö, missä on kaikki tarpeellinen.
Ja tietenkin vessa jossa on suihku.



Helena on sihteerinä kunnantalolla ja hänellä on siellä vakituinen työpaikka.
Helena harrastaa paljon kaikenlaista, kun hänellä on aikaa paljon iltaisin ja
viikonloppuisin. Ykkös harrastus on käsitöiden tekeminen. Hän tekee monenlaista
kotona ,mutta käy myös kutomassa ja tekemässä melkein mitä vain kirkonkylän
koululla järjestetyssä käsityöpajassa.
Toinen harrastus on liikunta. Hän liikkuu sen mukaan mikä vuodenaika on meneillään.
Niin kuin nyt talvella hän hiihtää, luistelee, käy laskettelemassa ,missä lähin hiihtokeskus on.
Kolmas harrastus on musiikki, hän soittaa viulua ja laulaa kuorossa, onneksi kirkon-
kylällä toimii kuoro seurakuntatalon yhteydessä.


Helena on vähän yli kolmekymmentä vuotias. Vaalea hoikahko sievä nainen.
Hän huolehtii hyvin ulkonäöstänsä.
Nytkin hänellä on kauniit letit paksuissa hiuksissaan, harmi ettei ne näissä
kuvissa näy.
Luonteeltaan Helena on rehellinen, iloinen ja ulospäinsuuntautunut.
Toivotaan kovasti että Helenasta ja Raimosta tulisi pari, vaikka ei se niin
itsestään selvää ole. Aika sen sitten näyttää.
Jatkossa Helenasta lisää.



Salmen pappa ei jaksa olla talvellakaan tekemättä mitään,
vaikka hänen pitäisi ottaa sydämensä takia löysemmin,
lepäilläkkin välillä. Mutta vaikeaahan se on ,kun on oppinut koko elämänsä
tekemään työtä ja työtä.
Nyt pappa on tehnyt hienon sillan. Se laitetaan kesällä rantaan kulkemaan pienen puron yli
rannalta toiselle. Eikö olekkin hieno? Pappa on niin taitava.


Keittiökin on taas arki asussaan. Kaikki leipomukset on korjattu pois
ja tilalla on normaali aamupalapöytä.



Myös olohuone on vaihtunut arki asuunsa.
Kuusi on viety pois ja tilalle on tuotu piano, mikä siinä on aina ollutkin.
Lahjat on kadonneet kuusen alta jo aattona.
Pöydältä on myös siivottu pois joululiina ja joulukoristeet
ja tilalla on vanhat tavarat jotka pöydällä on aina olleet.


Jatkuu taas ensi kerralla.

T. Piia




perjantai 5. tammikuuta 2018

Talvisia kuvia

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Tällä rannalla olen kävellyt kesällä monta kertaa
pää painuksissa
huolten kuorma olkapäillä
ajattelin että voisin heittää sen tuonne kivien väliin
ainakin minulla on kevyenpi askel
kun kuljen kotiin päin

(kuva ei ole tammikuulta)



Kuvahaun tulos haulle tammikuu

En poiminut kaikkia marjoja pois
että pienet ystäväni saavat myös talvella herkutella
heitä on ollut harmaan sävyisiä
mutta myös kelta ja punarintaisia
kaikki tasapuolisesti samassa herkkupöydässä



Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Katsoppa oikein tarkasti
jokaista pientä kidettä
joista on valmistunut aina yksi oksa
luonnon taidetta
mihin me emme pysty
vain ihailemaan pystymme



Kuvahaun tulos haulle tammikuu


Haluan ajatella että
pupujussi on ollut sunnuntai kävelyllä
nauttimassa hänkin kauniista luonnosta
ei niin että hän on loikkinut henkensä edestä
pakoon isonpaansa
ainakaan ei näy kaksia jälkiä
huokaa mieleni


Salmen perheen tarinaa:



Haluan vielä kertoa muutamalla sanalla Pentin ja Liisan tarinaa
ja esitellä varsinkin loppuun heidän kotinsa.
Olohuoneessa jatkuu asunnon sininen väritys.
Olohuone on pienehkö, mutta kun perheellä on ruokailu huone
viettää perhe paljon aikaa myös siellä.
Siellä voi pyöreän pöydän ympärillä lukea lehteä tai läksyjä
niin kuin pojat tekeekin kun heiltä puuttuu vielä se koulupöytä.
Pöydässä voi myös kuunnella radiota jne.




Liisa on valinnut olohuoneeseen sini/valko kukalliset sohvat.
Ja valkoisen lipaston ja paljon kukkia.
Sohva pöytä puuttuu vielä.
Äiti on tänään menossa kirpparille katsomaan
jos löytyisi pienehkö neliön muotoinen sohvapöytä.



Salmen perheen mummo tekee valkoista mattoa lattialle.
Liisa on tilannut sen.
Sitten vielä äidin maalaamia tauluja seinille
niin kotona alkaa olla kodikasta.




Makuuhuoneen sänkyyn on tehty päiväpeitto samasta kankaasta
kuin olohuoneen sohvakalustokin on.
Makuuhuoneessa on valkoinen vaatekaappi ja
valkoinen erityisen kaunis peilipöytä
jonka päällä on pieni rasia ja samanlainen pullo.
Tuolina on pieni sininen jakkara.




Perheen pojista on vielä Otto ja vauva esittelemättä.
Yritän saada esiteltyä heidät mahdollisimman pian,
Vesan olenkin esitellyt jo monta kertaa kun hän on niin paljon Salmen perheellä,
kun on Karin paras ystävä.
Isä ja äiti on tullut esiteltyä viime kerroilla.




Liisa on kuullut että pieneen yksiöön olisi muuttanut vieras nainen.
Liisan pitäisi leipoa ja mennä käymään toivottamassa nainen tervetulleeksi ,
sellainen on kylässä tapana.
Sellaistakin Liisa oli kuullut, että hänet olisi nähty Raimon kanssa ulkona syömässä.
Olisikohan hän joku Raimon sukulainen, vai ei kai hän ole muuten Raimolle tuttu...



Liisa ajatteli ruveta vähän siivoamaan sillä aikaa kun vauva nukkuu.
Vaikka Liisalla on niin siistiä aina, ettei paljon siivoamista ole.
Kylän naiset tulevat illalla kylään, kun he pitävät sellaista lukupiiriä.
Kaikki lukevat aina saman kirjan ja sitten kokoonnutaan vuorotellen
jonkun naisen kotiin keskustelemaan kirjasta ja päättämään mikä kirja
luetaan seuraavaksi.
Homma toimii nyytti kesti periaatteella.
Nyt viimeksi on luettu Pirjo Tuomisen kirja Suuren joen maa.
Kirja on kirjasarjan ensimmäinen kirja.
Ensimmäinen kirja kertoo kolmen tytön tarinaa 1700 luvun suomessa.
Päätetään yksimielisesti lukea ainakin sarjan seuraavakin kirja,
Kuningasväylä.




Seuraavalla kerralla taas jatkoa Salmen perheen tarinalle.

T. Piia




torstai 4. tammikuuta 2018

Luminen tammikuu





Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Talvinen puu.
Toukokuussa kukkii tuhansin valkoisin kukin.
Mehiläiset kerää innolla mettä.
Lehdet ja hedelmän alut tulee kesäkuussa.
Syksyllä punaposkiset isot hedelmät.
Omenahilloa lättyjen päälle myöhemmin syksyllä.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Näin kesällä erittäin vanhan pariskunnan istuvan
käsi kädessä penkillä.
Sitten tuli talvi ja pariskunta poistui,
lumi tuli tilalle.
Odotan kevättä ja sitä tuleeko
pariskunta vielä,
vai onko tuoni korjannut talven aikana.


Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Mieheni teki viime syksynä minulle
uuden kasvihuoneen.
Olin vähän murheissani,
kun en ehtinyt nähdä siellä vielä kukkia.
Mutta en muistanut,
että tulee talvi ja kasvihuoneeni on täynnä
kukkia, kuurankukkia.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Syksyllä en raahtinut leikata kaikkia kukkia
maata vasten poikki.
Jätin linnuille ruokaa
ja itselleni talvista taidetta,
hyvää mieltä ja kauneutta, iloa


Salmen perheen tarinaa:



Jatketaan vielä Pentin ja Liisan tarinaa.
Ja tietenkin myös poikien tarinaa.
Tässä esitellään myös perheen isä, Pentti.
Kolmella perheen pojalla on yhteinen huone,
koska talossa on vain kaksi makuuhuonetta.
Kimmo vauva käyttää huonetta vasta aamupäivisin,
kun Vesa ja Otto ovat koulussa,
muuten hän käyttää vielä vanhempien makuuhuonetta.
Pitäähän pojilla olla lukurauhakin, kun käyvät koulua.


Isä ja äiti on miettineet tekisivätkö he ruokailuhuoneesta
kolmannen makuuhuoneen vai muuttaisivatko he isonpaan asuntoon.
Mutta kun perhe ei millään haluaisi muuttaa pois pienestä kylästä
ja sieltä ei kyllä isonpaa asuntoa saa.


Äiti löysi kirpparilta juuri saman värisen lampun ,
kuin huone on muuten,
se vaan pitäisi saada vielä vaihdettua kattoon.
Poikien huoneeseen pitäisi vielä löytää pöytäkin
missä pojat voivat tehdä läksyjä,
sen voisi laittaa hyllykön paikalle.


Uuden matonkin äiti löysi poikien huoneeseen.
Se on sinisävyinen ja on paljon käytännöllisempi,
kuin valkoinen matto, joka huoneessa oli aikaisemmin.
Äiti on myös saanut taas yhden taulun valmiiksi
ja on saanut kehystettyä sen.
Äiti ajatteli laittaa sen poikien huoneen seinälle.


Pentti isä sanoi kerran Otolle ohi mennessään,
että ei kai Otto ole ihastunut Paulaan.
Otto ei sanonut mitään, mulkaisi vaan isää ja
meni huoneeseensa.
Isä näki Paulan kerran lähdössä koulun pihasta
ja kysyi, onko Otto nyt kiusannut Paulaa.
Paula kertoi, että yhtenä päivänä Otto oli tullut
Paulaa vastaan ja oli ollut, kuin ei olisi Paulaa
nähnytkään eikä ollut sanonut mitään.


Äiti ja isä olivat jo vuoteessa ja juttelivat päivän kuulumisista.
Pentti kertoi tämän Paulan tarinan äidille.
Äiti sanoi, että Otto voi olla ihastunut Paulaan tai sitten
hän ei voi edes sietää Paulaa.
Mutta äiti olisi iki onnellinen jos Otto nyt lakkaisi kiusaamasta Paulaa.



Salmen papalla on kanootti ja hän laittaa sitä kuntoon näin talven aikana.
Kari on papan apuna "puunaamassa" kanoottia, koska hän on sitten kesällä
innokas melomaan papan kanssa pitkin Lappajärveä.
Mummolla taas on iso pullataikina kohoamassa.
Mummo ei oikein muista mitä lääkäri sanoi, että pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin.
Marjatta ja Jarmo ovat töissä ja ovat niin onnellisia kun isäkin sai vakituisen työpaikan.
Kaikilla kun ei ole edes sijaisuuksia ,niin kuin esim. Raimolla ,vaikka hän on
ammatiltaan opettaja.
Kari ja Pia ovat koulussa, Pialla on juuri matematiikan tunti ja hän on saanut
kokeensa takaisin ja hän on saanut siitä yhdeksän. Pia on niiin onnellinen,
hän ei ole ikinä saanut matikasta ysiä. Mutta se voi olla kun Kari on Piaa välillä
iltaisin opettanut. Pian pitää oikein kiittää Karia. Ja mitähän vanhemmat sanoo :).
Maija on juuri pukenut kaksoset lämpimästi ja on lähdössä heidän ja koiran
kanssa ulkoilemaan. Kissakin livahtaa samassa oven avauksessa ulos hiirijahtiin.

Päivi ja Vellu opettelevat sanomaan vauvaa Veetiksi, sillä he päättivät vauvan
nimen edellisenä iltana, ennen kuin oli ristiäiset.
Vellulla on aina kova kiire kotiin töistä, hoitamaan vauvaa ja antamaan äidille
vähän vapaa-aikaa. Päivi ei ole vielä ulkoillut Veetin kanssa.
Aimo on töissä ja Anne koulussa. Maijakin pukee Elma vauvaa ja on lähdössä
hänen ja pentu koiran kanssa ulos.
Maija tapaa ulkona Salmen perheen hoitajan Maijan ja he juttelevat pitkään
kylän asioista, samalla kun lykkäävät vauvoja vaunuissa ja ulkoiluttavat koiria.
Vilikin on töissä, hänhän on kylän lääkäri, Veera on koulussa.
Hannakin on Eila vauvan kanssa ulkona, kun Maija soitti hänelle ja pyysi
häntä kanssaan ulkoilemaan. Nyt naisia on oikein enemmänkin yhdessä.
Raimo on kotona ja laittaa ruokaa, kun Paula tulee kohta koulusta kotiin.
Raimolla on hymy huulilla, sillä eräs nainen soitti hänelle ja pyysi
illalla ravintolaan syömään. Raimo lupasi mennä ja soitti heti Salmen
perheen mummolle ja kysyi jos Paula voisi tulla muutamaksi tunniksi illalla
Salmen perheen luokse. Vaikka yöksikin, sanoo mummo, mutta Raimo
sanoo ,että muutama tunti riittää. Mummo kuitenkin muistuttaa että jos on
tarve niin Paula voi tulla yöksikin. Tytöille se kyllä sopisi hyvin.
Pentistä ja Liisasta jo kerroinkin.
Harri, kylän toinen lääkäri on myös töissä. Kirsi on Elias vauvan kanssa kotona.
Maija soitti Kirsillekkin, että tulee Eliaksen kanssa ulos, mutta Kirsille ei
nyt sopinut. Kirsiä en ole vielä teille esitellytkään, mutta esittelen
aivan lähi tulevaisuudessa. Muutenkin osa kylän perheistä on vielä
esittelemättä, esittelen heitä tässä hiljalleen ja myös heidän kotejaan.

Ensi kerralla taas lisää Salmen perheestä:

T. Piia




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tammikuu





Kuvahaun tulos haulle tammikuu maisema

Kohta on tammikuun ensimmäinen viikko mennyt ohi.
Siitä sitä hiljalleen mennään kohti kevättä.
Joka päivä aurinko paistaa vähän kauemman.
Ja valoisa hetki on muutaman minuutin pitempi.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu maisema

Kukat jotka on lumi vaipan alla,
alkaa hiljalleen kurkistella kohti aurinkoa.
Ei mene niin hirmuisen kauan kun ensimmäiset
silmut alkavat pullistua.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu maisema

Aurinko ei vielä lämmitä,
mutta ei siihenkään enään kauan mene.
Vaikkei aurinko vielä lämmitäkkään,
kaunis se kuitenkin on
ja saa tuhannet timantit hangella loistamaan.
Nautitaan nyt vielä näistä muutamista
kevät kuukausista.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu maisema




Salmen perheen tarinaa:





Pentin ja Liisan koti on kokonaan sini/valkoinen.
Niin ruokailuhuonekkin.
Myös astiat ovat sinisiä tai valkoisia.
Liisa harrastaa maalaamista,
tässä näkyy yksi hänen maalaama taulu.


Liisa on nytkin maalaamassa uutta taulua, kun vauva nukkuu.
Hän miettii samalla kuinka osaisi puhua pojalleen niin,
ettei hän enään kiusaisi Paulaa.
Liisaa hävettää kauheasti, kun hän on opettaja ammatiltaan
ja ei silti saa lastansa ymmärtämään miksi toista ei saa kiusata.
Ei Otto paha poika muuten ole, Paulaa hän vaan tykkää "kiusata"


Vesa on jo tullut koulusta ja on syönyt välipalan
ja tehnyt läksytkin.
Vauva kuuluu vähän kitisevän ja Kari menee antamaan hänelle leluja
jotka vauva aina heittää sängyn laidan yli ja nauraa perään.
Kari aikoo leikkiä vauvan kanssa niin kauan, kuin vauva viihtyy,
niin äiti saa vähän kauemman maalata.
Onko Otto jo tullut koulusta kotiin ,äiti kysyy Vesalta.
Ei ole tullut, Vesa vastaa, jäi varmasti poikien kanssa laskemaan mäkeä.
Kenen poikien, kysyy äiti.
Joidenkin kirkonkylän poikien, tietää Vesa.
Olisi saanut tulla suoraan kotiin, kun huomenna on englannin koe, huokaa äiti.


Salmen perheen mummo ja pappa ovat nyt voineet hyvin.
Mummokin kävi siellä lääkärintarkastuksessa,
kun on ollut niin väsynyt. Mutta ei tutkimuksissa ja verikokeissa ja
sydänfilmissä näkynyt mitään.
Mummon pitää vaan yksinkertaisesti ruveta ottamaan vähän löysemmin,
eikä touhuta niin paljon. Pitää uskoa että ikä tulee vastaan.
Isä ja äiti on käyneet töissä ja huolehtineet perheestään.
Viime viikonloppuna he olivat Veeti vauvan ristiäisissä kummeina.
Kari ja Pia ovat käyneet reippaasti koulua ,nyt taas jaksaa kun on
ollut pitkä joululoma.
Kaksoset ovat kasvaneet kovasti ja oppineet taas uusia taitoja.
Tällä hetkellä Salmen perheessä on kaikki hyvin.


Ensi kerralla taas lisää.

T. Piia




tiistai 2. tammikuuta 2018

On uusi vuosi.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Vuosi on vaihtunut.
Vanha on jäänyt taakse.
Muistoihin.
Uudelle vuodelle on annettu lupauksia.
Elämällä näemme mitkä niistä toteutuu ,mitkä ei.




Kuvahaun tulos haulle tammikuu


Joulun pyhätkin on takana päin.
Meillä oli oikein ihana joulu.
Kaikki lapset ja lastenlapset pääsi käymään.
Ja yhtenä päivänä olimme kaikki yhtäaikaa koolla.
Muutaman päivän ikäinen uusi tyttö vauvakin oli menossa mukana.
Sain hoitaa häntä monta monta tuntia.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu

Ilmat on olleet oikein talviset.
Pikku pakkasta on ollut.
Välillä on tullut lunta oikein kunnollakin.
Aurinkokin pilkisti jonakin päivänä.
Oikein hyvät koiran ulkoilutus ilmat.

Kuvahaun tulos haulle tammikuu



Salmen perheen elämää:



Vuosi on vaihtunut ja eletään vuorra 2018.
On aurinkoinen tammikuun toinen päivä.
Pakkasta on muutama aste, lunta matalahko kerros maassa.
Aurinko nousee hetkeksi ja laskee melkein saman tien.
Mutta hetken on kuitenkin todella kaunis päivä.
Uuden vuoden kunniaksi esittelen teille uuden perheen, (ja uuden keittiön)
jotka asuvat samalla kylällä kuin Salmen perhe
ja ovat heidän kanssaan erittäin hyviä ystäviä.
Niin kuin kaikki kylän perheet keskenään.


Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kolme poikaa.
Pentti isä on rakennusmestari ja Liisa äiti on opettaja.
Molemmilla on töitä ,mikä ei ole niin itsestään
selvää näin pienessä kylässä.


Poikien nimet on Vesa, Otto ja Kimmo.
Vesa on lapsista vanhin ja Salmen perheen Karin paras kaveri.
Otto on vuoden Vesaa nuorempi. Hän, joka valitettavasti välillä kiusaa Paulaa.
Kimmo on vielä vauva.
Otolle on moneen kertaan selitetty, ettei ole Paulan oma syy, ettei hänellä
ole yhtä hienoja vaatteita ja urheiluvälineitä ,kuin niillä lapsilla joiden vanhemmat
ovat töissä. Mutta aivan kuin Oton luonteessa olisi ilkeä puoli, jolle vanhemmat,
opettaja ja kyläläiset eivät ole voineet mitään. Onneksi Otto kiusaa Paulaa vain
silloin kun he ovat kahdestaan, jos nyt niin voi sanoa.


Liisa on vielä Kimmo vauvan kanssa kotona. Hän on ajatellut mennä töihin kun
Kimmo täyttää vuoden. Harmi ettei Raimo (Paulan isä) saanut Liisan äitiysloman
sijaisuutta, vaan sen sai joku mies kirkonkylältä. Se olisi ollut Raimolle todella
tarpeeseen. Mutta kaikki toivovat että Raimokin saa vielä töitä.
Liisa on kovasti uusinut heidän keittiötään. Nyt hänellä on ollut siihen aikaa.
Vauva on ollut kiltti ja isot pojat ovat mielellään hoitaneet häntä.


Hän on maalannut pöydän ,syöttötuolin ja tuolit sinisiksi
ja laittanut kaikki siniset "tavarat" esille.
Heillä on myös upea puuhella ja jää/viileäkaappi.
Jatkossa kerron perheestä enemmän.






Päivin ja Vellun vauvalla on ollut ristiäiset.
Salmen perheen isä ja äiti olivat kummeina,
koska he ovat perheen parhaat ystävät.


Vauva sai nimekseen Veeti Ilmari.
Ilmari on Vellun (eli Veli-Matin) toinen nimi.
Kaste tilaisuudessa oli sukulaisten lisäksi koko kylän väki,
eli kaikki 6 esittelemääni perhettä.
Niin kylässä on tapana.
Ristiäiset olivat siis suuret.
Tapana on että jokainen perhe tuo tullessaan leipomuksiaan,
ettei kaikki jää uuden äidin vastuulle.
Vauva on ollut todella kiltti, vain muutamia kertoja hän on itkenyt
maha vaivojaan. Ja nukkuu yölläkin pitkiä pätkiä.
Valvookin jo päivisin hetkiä ja "seurustelee".


Jatkossa lisää Salmen perheen tarinaa.

T. Piia