perjantai 5. helmikuuta 2016

Ihan selvästi "kevättä rinnassa"



Olen nyt näköjään ruvennut menemään pöydän tai hyllyn kerralla läpi.
Ja tekemään jotakin muutosta.
Joko omilla vanhoilla tavaroilla, kirppari löydöillä tai SisustEllenin ostoksilla.
Mutta se on hyvä idea.
Tuntuu niin kuin olisi saanut enemmänkin uutta sisustukseen.
Vaikka se voi olla vain tavaroiden vaihtamista huoneesta toiseen.
Mä en oo oikein ennen tajunnut tätä.
Kaikki on ollut iät ja ajat samoilla paikoilla.
Tai sitten olen ostanut jotakin uutta.
Mutta tämän päivän muutoksesta vähän myöhemmin.

Lauantaina tulee auto ja hakee kahdeksan puunväristä huonekalua.
Ja vie ne sille naiselle tuunattavaksi.
Tai ei ne kaikki nyt ole aivan huonekaluja.
On siinä peili, ikkunakehyksiä, seinähyllyjä, arkku jne.
Oikeastaan huonekaluja on vain neljä, kaksi kaappia ja kaksi lipastoa.
Meillä on keväällä kahdet juhlat.
Tavallaan siksi olen antanut itselleni luvan laitatuttaa nuo huonekalut.
Vaikka on se vähän teko syy.
Kyllähän juhlat tulee pidettyä, kun siivoaa ja leipoo.
Mutta sitä on ovela...

Emme ole päässeet ystäväni kanssa kahville pitkään aikaan.
Hän on ollut sädehoitojen jälkeen huonossa kunnossa, aivopaine on noussut jne.
Itsekkin olen välillä niin kipeä, etten jaksa lähteä polkemaan pyörällä kaupunkiin.
Vaikka onneksi aamupäivästä on aina helpompaa.
Mutta hyvä että on keksitty kännykkä.
Puhuttu kyllä ollaan.

Minulla on maanantaina Oulun Yliopistolliseen Sairaalaan aika.
Se on vasta sellainen arvio aika.
Että voisiko minulle laittaa sellaisen kipu stimulaattorin.
Sen idea on katkaista kipu impulssin menemisen selästä aivoihin.
Ja näin ollen ei pitäisi aistia sitä kipua, ainakaan niin paljon.
Mutta menen tosiaan vasta arvioon.
Eikä siitä sen enempää.
Eipä tuo taida kaikkia kiinnostaa.
Mutta eipä täällä onneksi ole pakko joka sanaa lukeakkaan. :)

Nyt tuosta sisustus muutoksesta.
Tuossa on ensin kuva mistä lähdettiin liikkeelle.





Ensin vaihdoin tuon valkoisen peilin + valokuva kehyksen ja helmitaulun paikkaa.






 Sitten muutama kuva hevosen päästä. Vähän eri puolilta.











 Otin yhden kuvan vielä valkoista taustaa vasten, niin näkee paremmin, minkä lainen se on.





 Tässä sitten kuva kokonaisuudesta.





Sitten otin hurrikaanien alta ne alustat pois + valkoiset helmi mansetit.
Ja tilalle tuli kipsiset kynttilän jalat ja keltaiset kynttilät, joissa on pystysuunnassa olevia raitoja.
Näkyy tuolla myöhemmässä kuvassa peremmin.









Tuossa kuvassa näkyy nuo kynttilän raidat.
Tämän keltainen on kuulemma yksi kevään muoti väreistä.
Minulla meinaa kyllä vähän tökkiä, ei ihan ekaks tule mieleen ostaa keltaista.
Ei vaikka jollakin tapaa miellän sen kyllä pääsiäiseen.
Joka on kuitenkin kohta puoliin.
Meinasin ensin, että laitan tähän valkoiset kynttilät ja nämä vasta pääsiäisenä.
Mutta kyllä ne nyt tähän jäi.
Minusta ne on myös vähän liian pitkät tähän.
Kun tulee melkein tuon hurrikaanin reunan yli.





 Tuon lasi maljan/koristeen ostin Halpa-Hallin kangaskaupasta ale korista.






 Noi peili ja kehys on kirpparilta.







Tuon Pentikin ison lautasen olen ostanut Kallentorin Kirpputorimarketista.
Melkoinen löytö. Tarrat pohjassa, mikä auttaa jos joskus myyn eteenpäin, mitä en kyllä taida tehdä. Parhaita löytöjä mitä olen tehnyt. Tykkään Pentikistä tosi paljon.





Tuon Aalto maljakon olen ostanut kans Kirpputorimarketista.
Maksoin siitä alle 20 e.
Se on aivan ehjä, mutta siihen on kaiverrettu nimet ja päivämäärä.
Varmaan siksi myyjä ajatteli, ettei voi paljoa pyytää.
Mutta kun se on noin päin, että kaiverrus on seinäänpäin, en usko että kukaan on sitä ikinä huomannut.
Minua se ei ainakaan haittaa.



Yön aikana mun mieli taas muuttu.
Ja musta alko tuntua, että tuo hevosen pää tulis paremmin esille, jos sillä olis valkoinen tausta.
Ja eikö muuta ku taas helmitaulu ja peili+valokuvakehys toisinpäin, niin kuin ne aluks olikin. :)




Eikö olekkin nyt paljon parempi?
Aikamoista sähläämistä välillä, mutta kyllä ne tavarat aina lopulta paikkansa löytää.

Meillä on monta huonetta ja jos mun pitäis sanoa mikä on mun lemppari huone, niin se olis ehdottomasti olohuone. Se vaan on niin kodikas ja siinä ei ole niin paljon sellaisia asioita jotka haluaisin muuttaa, kuin muissa huoneissa. Ainut, että tilaa sais olla enemmän.
Ja aika rikkonainen se on kun on paljon kulku aukkoja muihin huoneisiin ja
iso ikkuna, niin että ehjää seinä pintaa on aika vähän, mikä tekee sen , että on vaikeasti kalustettavissa.
Mutta silti, paras.

Tälläisiä keväisiä muutoksia Aurinkokujalla on nyt tehty.
Toivokaa että saisin edes jonkin laista apua tuohon kipuuni sieltä Oulusta.
Jos en olisi niin kipeä, tekin varmaan tapaisitte iloisemman bloggaajan, kuin nyt, kun on aina enemmän tai vähemmän kipeä.

Hyvää viikonloppua kaikille.
Ja mukavaa laskiais sunnuntaita.Ja oikein herkullisia pullia. Nam!
Luulen, että tapaamme seuraavan kerran ensiviikolla.

                                                     - Piia -

54 kommenttia:

  1. Kauniita sisustusjuttuja sinulla. Mukava on välillä vaihdella järjestystä:-)

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    Kirjauduin muuten lukijaksi, mutta en ymmärrä miksi kuvakkeeni tuli ilman omaa kuvaani...

    VastaaPoista
  2. Terveysasiat ovat kurjia, toivottavasti saat apua!

    Pienillä muutoksilla saa joskus paljno aikaan ja sisustuksen saralla on kiva joskus vain kokeilla erilaisia sommitelmia. Tykkään noista hurrikaaneista tosi paljon, ihanat!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis tuo hevosen pää.
    Ihanaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää muutokset.
    Toivottavasti saat apua kipuihin! Kivut vaan niin syö ihmistä........

    VastaaPoista
  5. Toivon kovasti, että saat apua kipuihin.

    Kauniilta näyttää kuvissa

    VastaaPoista
  6. Valtavasti voimia ystävällesi ja sinulle myös...

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia ja pienetkin muutokset piristävät :)
    Olen ollut jo lukijasi jonkin aikaan,kävit siellä galleriablogissani ja kiva kun tulit sinne lukijakseni !Pääblogini on tuo Herkin liidoin sinisiipi, mulla muutamia kun teen niin erilaisia juttuja. :)
    Kivut ovat ikäviä ja toivon että saisit apua tuosta käynnistäi!
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Voimia! Kauniilta näyttää, tykkään tuosta hevosen päästä ja keltaisesta kynttilästä.

    VastaaPoista
  9. Tulin kylään, kun kutsuit. Aivan ihana blogi. Kauniita esineitä,kauniisti esillä. Mutta myös elämän vaikeuksia, siitä se elämäntarina syntyy itse kullekin, ja jakamalla se muille ehkä vähän helpottaa.

    VastaaPoista
  10. Tosi kivoja löytöjä olet tehnyt kirppareilta ja kauniisti olet laittanut ne esille:-) Toivottavasti kipuaistimukseen löytyy helpotus..

    VastaaPoista
  11. Tulin vastavierailulle ja ihastuin heti tuohon hevosenpäähän, onpa kaunis.
    Toivottavasti anatvata helpotusta kipuihisi. Minullakin on särkylääkearsenaali normilääkkeiden lisäksi. Hyvää laskiaista!

    VastaaPoista
  12. Ihania tavaroita! Ja kauniisti esillä. Nuo keltaiset kynttilät on kivat.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. You have a wonderful collection of decorative items!

    VastaaPoista
  14. Toivotaan, että saat apua kipuihin. - Ihania, kivoja sisustusideoita. Pienetkin muutokset piristävät. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Upeita löytöjä oletkin tehnyt kirppareilta :) Sinulle on myös silmää sisustamiseen :) Kivut eivät ole mukavia mutta onneksi olet löytänyt sellaisen harrastuksen joka tuo iloa elämääsi :)

    VastaaPoista
  16. Niin mukava miettiä miten harmoniaa syntyy. Kiva kun näytät eri vaihtoehtoja.
    Kipu on kurja seuralainen. Toivottavasti sinulle löytyy apua.

    VastaaPoista
  17. Kivoja muutoksia. Tuo hevosenpää on oikea aarre.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  18. Voi vitsi miten paljon kaikkea ihanaa löytyy sinun blogista :)

    VastaaPoista
  19. Sinulla on kaunis koti ja oivaltavia yksityiskohtia. Kivan rosoisia esineitä vaalean harmonian seassa :)

    VastaaPoista
  20. Sähläämistähän sisustus on, tavarat muuttavat useinkin paikkaa :) Kaunista olet saanut aikaan ♥ Stimulaattori onkin hyvä juttu jos se kipuun auttaa.
    Mukavaa laskiaista, minä se unohdin koko pullat :)

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia ja kevättä alkaa täälläkin olla rinnassa ja koti saamassa keväisempää ilmeen! Kiitos, kun kutsuit vastavierailulle, tämä oli ilo.

    VastaaPoista
  22. Hei, kiitos kyläilykutsusta <3 Ja oikein hyvää viikonloppua :)
    Toivottavasti kivut pian hellittävät.. <3

    VastaaPoista
  23. Tulehan nykimään hihasta jos satutaan tulemaan OYS,in käytävillä vastaan. Jos ystäväsi on hoidettavana oysissa niin olen varmaan häntä hoitanutkin. Kovasti voimatoiveita sinne.
    Itse olen ahkera kuskailemaan tavaroita paikasta toiseen. Milloin vaihtaa paikkaa verhot, milloin matot, milloin nojatuoli vaihtaa huonetta jne... olemassa olevilla tavaroilla saa paljon muutosta aikaan.

    VastaaPoista
  24. Hei ja kiitos kutsusta blogiisi! Täällähän on vaikkamitä ihanaa luettavaa ja seurattavaa. Palaillaan!

    VastaaPoista
  25. Mukavaa tuo tavaroiden siirtely ja huonekalujen siirtelyä täälläkin päin "harrastan"ahkerasti, luo mukavaa vaihtelua kun välillä vaihtaa tavaroiden paikkaa ja tekstiilejä vaihtamallakin saa näköä muutettua :) Tänä viikonloppuna en sisustele vaan olen päättänyt pitää sellaisen kunto painoitteisen viikonlopun mutta myös muistaa levätä ja kerätä voimia ensi viikkoon <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  26. Minä olen todella surkea sisustusasioissa ja siksi ihailenkin niitä ihmisiä, jotka sen osaavat. Tuo sinun helmitaulu on sellainen, jonka itsekin haluaisin =D. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  27. Kiitos kutsusta vierailla blogissasi! Sinullahan on kaikkea kivaa luettavaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Ihanan raikasta <3 Tulen ehdottomasti lukijaksi :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  29. Sinulla on paljon kauniita ideoita toteutettuna. Kevät saa mielestäni aivan erikoisesti kaipaamaan uudistamista. Toivottavasti saat apua kipuihisi.

    VastaaPoista
  30. Sinulla on paljon kauniita ideoita toteutettuna. Kevät saa mielestäni aivan erikoisesti kaipaamaan uudistamista. Toivottavasti saat apua kipuihisi.

    VastaaPoista
  31. Paljon kauniita tavaroita kodistasi löytyy, toivottavasti saat helpotusta kipuihisi. Olen myös ammatiltani sairaanhoitaja ja myös työkyvyttömyyseläkkeellä kahden suuren selkäoperaation jälkeen.

    VastaaPoista
  32. Hei, täältähän löytyy ihania kuvia ja esineitä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  33. Kivan muutoksen sait pöydällä aikaan, vaikka hyvä se oli ennenkin. Vaihtelu virkistää ja tuo iloa, oli muutos sitten iso tai pieni! :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos vierailusta blogissani ja kiitos kivasta kommentista. Tulin kurkkimaan mitä täällä näkyy ja kivaahan täällä näkyy olevankin. Täytyy tulla ihan tietokoneen kautta joku päivä tutustumaan, kännykällä hiukan haastavaa. :)

    VastaaPoista
  35. Kiva asetelma ja hieno tuo hevosenpää.

    VastaaPoista
  36. Kiva blogi sinulla ja kiitos vierailusta minunkin blogissani. :) Toivon sinulle hyvää kevättä ja että saat avun kipuihisi. :)

    VastaaPoista
  37. Kiva blogi sinulla ja kiitos vierailusta minunkin blogissani. :) Toivon sinulle hyvää kevättä ja että saat avun kipuihisi. :)

    VastaaPoista
  38. Kauniita sisustus-juttuja sinulla! Kiitos vierailusta blogissani, tulin käymään ja liityn jatkossakin seuraasi!

    VastaaPoista
  39. Onpa kiva blogi sulla :) Tykkään kans Pentikistä tosi paljon!

    VastaaPoista
  40. Olet tehnyt hienoja löytöjä kirpparilta! Sinulla on silmää kauneudelle! Hevosen pää onkin todella heino

    VastaaPoista
  41. Heipsistä!
    Kiva, kun olit jättänyt puumerkkisi blogiini, niin pääsin tutustumaan sinun sivuihisi!
    Kaunis asetelma ja tuo hevosenpää on minusta tosi ihastuttava ja hienosti koristeet löysivät paikkansa.
    Minä myös järjestelen samalla tavalla eli siirtelen joitakin esineitä huoneesta toiseen ja niin ne saavat uuden elämän.
    Kirppareilta voi tosiaan tehdä hienoja löytöjä.

    VastaaPoista
  42. Ihania sisustusjuttuja <3 mukavaa helmikuun jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  43. Ihana blogi sinulla tänne jää ihan jumiin.

    VastaaPoista
  44. Kiitos vierailustasi blogissani, liityin myös sinun lukijaksi.
    Ihastuttavia sisustusjuttuja.

    VastaaPoista
  45. Kivan rauhallinen sisustus teillä. Valkoinen tuo paljon valoa kotiin <3

    VastaaPoista
  46. Lämpimiä ajatuksia <3
    Tuttuja paikkoja mainitset, olen asunut joskus samoilla seuduilla. :)

    VastaaPoista
  47. Voikun kaunista! ♥
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!!!

    VastaaPoista
  48. Kiva, että löysit blogiini. Nyt löysin sinunkin kivan blogisi samalla. Onkin oikein mukava löytö, jään seurailemaan.

    VastaaPoista
  49. Heippis Aurinkokujalle.Tulinheti visiitille ihastelemaan sisutusideoitasi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  50. Huoh, tää talvi ja kevät piti omistaa remontille, mutta mitä meninkään tekemään; murtamaan koiven niin, että kesään asti nyt vain olen ja hengailen.. Nooh, kyl mä viel kerkeen sisustelemaan ja somistelemaan tän vuoden puolella; tahdon voimalla koiven on tultava kuntoon! Voi miten ihana tuo hevosen pää! Itsekkään en niin ole keltaisen ystävä, mutta pienenä väriläiskänä tykkään. :)

    VastaaPoista
  51. Huoh, tää talvi ja kevät piti omistaa remontille, mutta mitä meninkään tekemään; murtamaan koiven niin, että kesään asti nyt vain olen ja hengailen.. Nooh, kyl mä viel kerkeen sisustelemaan ja somistelemaan tän vuoden puolella; tahdon voimalla koiven on tultava kuntoon! Voi miten ihana tuo hevosen pää! Itsekkään en niin ole keltaisen ystävä, mutta pienenä väriläiskänä tykkään. :)

    VastaaPoista
  52. Kotinne näyttää ihanan viihtyisältä ja kiitos kun liityit blogiini seuraajaksi.Mielelläni seuraan sinunki kirjoituksia

    VastaaPoista