Vielä tällä hetkellä on vaikea löytää ns. pääsiäis kukkia.
Tai sitten minä olen vaan etsinyt vääristä paikoista.
Mutta olen tyytyväinen, että olen löytänyt edes muutamia.
Ne niin muuttaa kodin ilmettä.
löysin kukkakaupasta.
Yhden mini narssissin olen löytänyt marketista.
Ja siinä on minun pääsiäis kukat.
Vaikka ne on noin pieniä asioita, ne on kuin aurinkoja meillä sisällä.
Oli tosi kivan näköinen, kun laittoi Iittalan kivi tuikku kipot puiseen tähden muotoiseen alustaan.
Joskus keksii jo kotona olevista tavaroista, kivoja muutoksia.
Ei aina tartte ostaa uutta.
Noissa kahvikupeissa lukee especially for yuo...
En saanut niin hyvää kuvaa, jossa se olisi näkynyt.
Tuo lähi kuvaus mulla on vielä hukassa.
Mutta opettelen.
Jonakin päivänä se vaan vahingossa onnistuu.
Hain jo koivun oksia Alvar Aalto maljakkoon.
Jos vaikka tulis silmuja.
Ne tuo pienen palan kevättä sisälle.
Yritin ottaa uusia, nuoria oksia.
Vanhoihin ei niinkään tule silmuja.
Nuo perhoset oli koristeena, kun ostin sydämen muotoisia kynttilöitä.
Niillä oli sidottu se sellofaani kiinni.
Huomasin sitten vaan ,että nehän voi laittaa koivun oksiin.
Olisin ostanut vielä muutaman lisää, mutta ne oli loppu.
Niitä oli ihan vaan s-marketissa.
Ihan kivan näköisiä ja värisiä.
Ja just sopivan painosia.
Ei oksat taivu alaspäin.
Ostin myös sellaisia höyhen koristeita.
Mutta ne oli koivun oksiin liian painavia.
Pitää keksiä niille jotain muuta käyttöä.
Jos löytäis sellaisen kauniin oksan.
Vois laittaa sen narulla roikkumaan vaikka oviaukkoon,
Ja siihen sitten ne koristeet.
Sitten kirppis löytöjä.
Nää on kaikki mun mielestä ihan huippu löytöjä.
Useimmat näistä on samasta pöydästä.
Siinä yks mies myy vaimonsa vaatteita.
Vaimo on töissä jossakin vaatekaupassa.
Tällä kertaa kuvissa vaatteita, laukku ja kengät.
Ekaks By Malene Birger mekko/pitkä paita.
Vaikuttaa tosi hyvä kuntoiselta.
Mutta en tiedä onko uusi.
Väri on just mulle mieleinen.
Löysin Kokkolasta Kallentorin Kirpputori marketista.
Sitten Repeat neuletakki.
Tämä oli ostaissa uusi.
Tämä on yks mun lemppari neuletakki.
Ja väri on mieluinen kans.
Löysin myös Kirpputori marketista.
Munthe plus Simonsen silkki tunika oli uusi ostaissa.
En ole vielä käyttänyt, niin on osa lapuista vieläkin paikoillaan.
Tässä luki että alkuperäinen hinta olis ollut yli 300 e, tiedä sitten.
Kirpputori marketista.
Day Birger et Mikkelsen mekko.
Luultavasti käytetty, mutta uuden veroinen.
On kans tosi mieluinen.
En ole kylläkään päässyt vielä käyttämään missään.
Kirpputori marketista.
MYYTÄVÄNÄ!
Rolling Soft by Gabor kengät.
Kokko 4, vastaa Suomen kokoa n. 37
Joku myi kirpparilla ihan pilkka hinnalla.
Ostin, vaikka ovat mulle pienet.
Ajattelin, että saan varmasti omani pois, kun myyn eteenpäin.
Tosiaan myyn kengät, jos hinnasta päästään sopimukseen.
Katoin hinnan googlesta, 129,95 e
Myyn toki halvemmalla.
Niin, kengät on uudet, muttei ole laatikkoa, eli uuden veroiset.
Kirpputori marketista.
Sitten vielä viimeinen, muttei vähäisin.
Tommy Hilfiger valkoinen laukku.
Oli käytetty, mutta aivan uuden veroinen.
Olen tykännyt tosi, tosi paljon.
Kirpputori marketista tämäkin.
Ostin vielä SisustEllenistä pääsiäis munia.
Tohon verkko seinillä varustettuun taloon oli kivat, kun näkyy tuolta väleistä.
Kivan värisetkin.
Ihan kuin niiden ruskeiden kanojen munat.
Ihanaa kun tulee pääsiäinen.
Saa väkertää kaikkia sommitelmia.
Ostin jo multaa ja ohran siemeniäkin.
Taidan ekat kylvökset jo kohta laittaa, vaikka ne itää niin nopeasti.
Mutta ainahan voi kylvää uudelleen.
Ens kerralla taidan taas esitellä leluja kirppari osiossa.
Laitan vielä loppu viikosta jos jaksan ja ehdin.
Valitettavasti en muista kaikkien ostosten tarkkaa hintaa, siksi on parempi, kun en laita hintaa ollenkaan.
Nyt on sitten jo keskiviikko ja kohta viikonloppu.
Miten musta tuntuu, että viikot menee nopeampaa, kuin ennen.
Onko se tämä ikä?
Ei, ei varmaankaan.
En ainakaan tunnusta olevani vanha, sama pikku tyttö mun sisällä asuu, kuin aina ennenkin.
Nautitaan kauniista ja heleistä helmikuun päivistä.
Sillä ennen kuin huomaammekaan on kevät.
Tervetuloa kaikki uudet blogin seuraajat, toivottavasti viihdytte.
- Piia -
Kauniita kuvia ja voi hitsi miten hienot kirppislöydöt!
VastaaPoistaSiis aivan mahtavia vaatelöytöjä ♡♡♡
VastaaPoistaKivaa keskiviikkoa!
Mahtavia kirpparilöytöjä. Etenkin tuo silkkitunika.
VastaaPoistaMahtavat löydöt. Vaatteet niin ihanan hempeitä :)
VastaaPoistaKaunis idea tuo kivituikkujen laittaminen tähteen! Ja kivoja löytöjä kirppikseltä: Erityisesti tuo laukku: Ihana!
VastaaPoistaHienoja löytöjä!
VastaaPoistaEi täälläkään ole näkynyt pääsiäiskukkia, helmililjoja vähän jo kaipailisin ;)
Upeita löytöjä, etenkin tuo laukku.
VastaaPoistakeväisiä koristuksiakin olet laittanut , ne piristää varmasti tämän lumimäärän keskellä.
Ihania löytöjä! Kauniita kuvia! Jyväskylässä on jo jonkinverran kevään kukkia myynnissä, varsinkin tuolla Viherlandiassa!
VastaaPoistaUpeita kirppislöytöjä :)
VastaaPoistaSiis aivan käsittämättömän upeita kirpparilöytöjä! :)
VastaaPoistaHyvän paikan olet löytänyt, itselle tulee aina tosi kiva olo kun tekee jonkun edullisen löydön. :)
Mukavaa pääsiäisen tunnelmaa teillä! :)
Täällä kun olen keskittynyt jo niin ristiäisjärjestelyihin, niin nyt vasta havahduin, että pääsiäinenkin on sittene ensi kuussa. ;)
Iloista viikon jatkoa sinulle! :)
T: Emppu / Iloa & Unelmaa
Kivoja löytöjä
VastaaPoistaKauniita kirpparilöytöjä! Oi apua, pääsiäinen, se on vielä niin kaukana...
VastaaPoistaHei vaan! Sinun kotoasi löytyy kaikkea kivaa ja kaunista, voisin monet niistä "kotiuttaa" itselleni!
VastaaPoistaHienot kippari löydöt!
VastaaPoistaKivoja kirpparilöytöjä olet tehnyt. Minä en ole vielä lainkaan ajatellut pääsiäistä.
VastaaPoistaKivoja kirpparilöytöjä, tuo laukku olis voinut tipahtaa omaankin ostoskoriin (riippuen hinnasta tietty). Tähtitarjotinkin on mukavan näköinen.
VastaaPoistaMullakin on jo pari pääsiäisaiheista ruukkukukkaa - kyllä niitä alkaa ilmestyä myyntiin vähitellen.
Nättejä vaatteita oot löytänyt. Kiva et löysit mun blogin. Mäkin oon kirppis ihmisiä. Tulee just vaatteita ja muuta ostettua (:
VastaaPoistaIhania kirpparilöytöjä! :)
VastaaPoistaIhana neuletakki ja tunika!
VastaaPoistaKaunis koti sinulla.Eihän sinne pääsiäiseen enää niin kauaa ole.Kevät tulee..ihanaa.
VastaaPoistaKiitos käynnistä!
VastaaPoistaPääsiäinen on mullakin ollu jo mielessä... Lidlissä myytiin heti joulun jälkeen narsisseja, mutta ei oo sen jälkeen näkyny.
Ihania kuvia. Pikkuasioilla saa kyllä kodin ilmeen muuttumaan.
VastaaPoistaKiva kun löysit blogiini ja tulin nyt vastavierailulle:)Täällähän on kaikkea ihanaa:)
VastaaPoistaViimeinkin kerkesin vastavierailulle:) Jatkankin tutustumistani hienoon blogiisi!
VastaaPoistaOlipa täällä paljon kaunista ja valoisaa! Ja niin ihanasti aistittavissa kevään tulemisen lupaus! Et arvaakaan, miten ilahduin käynnistäsi hiljenneellä blogillani. Taidanpa ihan tosissaan pohtia, josko sitä hiljalleen vielä koittaisin elvytellä:) Vilkutan ja hymyilen täältä suuntaasi ja toivotan paljon valoisaa uuden kasvun ihmeiden aikaan! Kevätvalo kajstaa jo maalaa maisemaan ihanan kajon. Iloitaan siitä!! Ja kaikesta kauniista ympärillämme!! Sinua on selvästi siunattu kauneuden laittamisen ja huomaamisen lahjalla!!
VastaaPoistaKivoja kirppislöytöjä ja varsinkin tuo silkkitunika oli iiiihana! Raikkaan näköinen tuikkuasetelma. Kyllä ne koivunoksat kohta puhkeaa hiirenkorville, mulla oli jo niitä (linkki blogiini) ja pitänee hakea uusia.
VastaaPoistahttp://60luvunnahkahousut.com/2016/02/11/appelsiini-tuoksuu-keittiossa/
60luvunnahkahousut.com
Ihanan rauhallinen tunnelma huokuu kuvistasi. Mukavaa keväänodotusta sinulle!
VastaaPoista-Nanna
Ihania löytöjä kirpparilta!
VastaaPoistaMinulla on sama tähtitarjotin.
Kiitos kun kävit vierailulla ja liityit lukijaksi :-)
VastaaPoistaPiti heti tulla katsomaan uuden lukijan blogia ja täältähän löytyy vaikka mitä ihanaa! Todella kaunis koti sinulla ja mahtavia kirpparilöytöjä olet tehnyt. Sait minusta uuden lukijan blogiisi :-)