keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Peilin tuunaus + muista arvonta





Tässä on muutama kuva peilistä ennen kuin se on tuunattu.


Ostin peilin serkultani. Muistaakseni 20 e.lla
Peilihän on kaunis, mutta minun sisustukseen väärän värinen.


Tässä sitten valkoisena. Niin kauniina.




Luukut on aavistuksen vääntynyt, niin ettei niitä oikein voi pitää kiinni.




Mutta kauniithan ne on aukikin. Oikeestaan kauniimmat.




Tässä huoneessa on vielä vihreää.
Yhteen aikaan minulla oli melkein kaikki vihreää.
Mutta kyllä mä ihan tykkään tän huoneen vihreästä.
Sitä ei kuitenkaan ole liikaa.
Mutta en mä sitä lisääkään osta.

Vielä on jonkin verran puunvärisiä kalusteita,
niistä tärkein keinutuoli,
jotka pitää tuunata valkoiseksi.
Kysyin jo Camillalta, niin kyllä se lupas tuunata ne.
+ Sängynpäädyn ja kaks seinähyllyä.
Sitten alkaakin olla suht valkoista, ei ihan.



ASTIOITA

Aloin muuten kerätä kirkasta kastehelmeä,
kun minulla on melkein vaan vihreää,
yks tarjoilulautanen ja pari tuikkukippoa,
siinäpä ne taitaa olla kirkkaana.

Tässä kuva noista neljästä lautasesta. (Halpa-Hallista)




Tässä kaapissa on yläkaapeissa myös astioita, joita en ole esitellyt.
Siinä on vaan se huono puoli, ettei noiden verkkojen takana ole lasia,
niin astiat pölyyntyy niin nopeasti.
Voiskohan mun mies laittaa, pitää kysyä.




Ylähyllyllä Iittalan tuikkukippoja pieniä ja isoja. (osa kaupasta ja osa kirpparilta)
Sitten ne kastehelmi lautaset.
Alahyllyllä Pentikin juomalasit. (tilasin Pentikiltä)



Siis tällaiset tuolla ylähyllyllä vasemmassa reunassa.



Tällaiset ne Pentikin Juomalasit. Eli siis enkelin kuvat.







Toisessa reunassa ylhäällä Pentikin ruskea studio lautanen. (kirppis)
Ja Pentikin juomalasit. (kirppis)



Alhaalla oikeassa reunassa vihreitä Iittalan tuikku kippoja. (osa kaupasta ja osa kirpparilta)

Tässä kuva keskeltä.




Ostin muuten halppiksesta lisää noita kastehelmi lautasia ,
kun ne oli tarjouksessa.
Ostin kaksi peltirasiaa,
eli 8 lautasta.






Mä taidan olla "astiahullu".
Kai jokainen jotain kerää,
en vaan usko, etteikö jokainen jotain kerää. Esim tulitikkuaskin kansia jne...

Tää blogin pitäminen on tällä hetkellä mun paras harrastus.
Onneks aloitin tän.
Tää on sellainen mitä voin kipeällä selälläni tehä.
Ja kun mulla ei ole kuin yksi ystävä,
ja sekin nyt todella sairas,
niin tässä tulee kuitenkin oltua ihmisten kanssa tekemisissä.

Meillä oli ne yo-juhlat,
niin mun omat astiat riitti hyvin,
eli kyllä niitä aika paljon on.
Pikkulusikat oli ainoat jotka ei riittäneet,
mutta tytöt lainas niitä,
niin siitäkin selvittiin.

Nyt alan taas lopettelemaan, eli

ps. MUISTA ARVONTA!

Aurinkokujalta terveisin:

                                                                                       
                                                                     - Piia -

60 kommenttia:

  1. Kylläpä muuttui kunnolla peilin ilme tuon valkaisun jälkeen. Todella kaunis siitä tuli.
    Aurinkoista keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Sopii nyt paremmin meille.
      Aurinkoista keskiviikkoa myös sulle Outi!

      Poista
  2. Samaa mieltä! Peilistä tuli todella kaunis! Minusta bloggaaminen on myös kiva "harrastus". =) Ja mitä tuohon keräilyyn tuleen, niin nyt olen hillinnyt itseäni. Tosin pikkuhiljaa olen esimerkiksi vanhoja kauniita maljakoita yms. tuonut kotiini vanhemmiltani (heilläkin kun astioita yms. riittää...) Mutta en ole ostanut, niin ei tuo aviomies voi niin mätkättää... =) Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, melkein kuin uus peili.
      Minulle bloggaaminen on niin tärkeää.
      Toisaalta esim. muumi, Iittala, Arabian astiossa säilyy arvo ja nouseekin. Silleen olen ajatellut ettei mene raha hukkaan.

      Poista
  3. Kauniiksi tuli. Valkoinen väri sopii hyvin peiliin.

    VastaaPoista
  4. Peilistä tulikin hieno valkoisena!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin tuli. Meinasin yhdessä vaiheessa jo myydä sen.
      Mukavaa keskiviikkoa sinnekkin.

      Poista
  5. Kivalta näyttää, tuli ikään kuin kevyemmän värinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, totta, valkoinen kyllä keventää, ainakin minusta tuntuu siltä.

      Poista
  6. Hyvin sopii valkoinen väri peiliin, se on tosi kaunis! Ja ihania nuo Pentikin enkelilasit. Kyllä se niin on, että jokainen varmasti jotain kerää. Itsekin olen ihan viime aikoina alkanut kiinnostua astioista. Mukavaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kyllä se nyt on tosi kaunis tuo tuoli ja myös enkeli lasit.
    Mukavaa keskiviikkoa sinnekkin.

    VastaaPoista
  8. Onpa jännä tuo peili. Tuollaista en muista ennen nähneenikään. Ja tosi kauniit nuo enkelikuvioiset lasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä taida itsekkään ennen nähneeni tuollaista peiliä.
      Pentikin lasit on kyllä kauniit.

      Poista
  9. Kylläpä muuttui paljon, edukseen!
    tällaisilla töillä voisit osallistua hyvin myös Kuvakäs-haasteeseeni. Blogissani myös kuukausiarvonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, parempi siitä kyllä tuli.
      Pitääpä tulla käymään sun blogissa.

      Poista
  10. Toi peili on todella kaunis ja nimenomaan valkoisena. Luukut on hyvä pitää auki, sopii niin.
    Enkelilasit olivat aivan ihania. Koko kaappi sekä sen sisältö on kaunista katteltavaa.
    Pitänee näyttää isännälle nuo luukut, kun hän on suunnitellut tekevänsä kuistin ikkunoihin luukut.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, niin minustakin peili on kaunis, jos luukut laittaa kiinni peili ei näy.
    Tykkään itsekkin enkeli laseista. Näytähän vaan miehellesi millaiset luukut peilissä on.

    VastaaPoista
  12. Kylläpä muuttui jyhkeänoloinen peili kauniiksi ja kevyeksi valkoisella maalilla! Todella upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tosi hyvä huomio. Peili todella keveni paljon valkoiseksi maalaamisen jälkeen.

      Poista
  13. Hei! Todella iso muutos tuo valkoiseksi maalaaminen kaikissa noissa huonekaluissa, kyllä kannatti:)

    VastaaPoista
  14. Moro, olikin kaunis peili kehyksineen. Kastehelmeä olen minäkin säilyttänyt ja käyttänytkin ahkerasti. Ne olen hankkkinut heti niiden tultua markkinoille, vuosilukua en muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minä itse en ole vielä niin hirvittävän kauan kerännyt kastehelmeä, mutta nyt olen ihan koukussa siihen.
      Vihreät lautaset on ekat joita olen ostanut.

      Poista
  15. Oikein mielenkiintoinen blogi sulla..on kattomista ja lukemista..ite löysin tänään retron keltasen herätyskellon kirpparilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiinanruusu.
      Kirpparit on aivan parasta minustakin.

      Poista
  16. Ompa harvinaisen kaunis peilin kehys. valkoisen nuo kuviotkin näkyy niin hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se just on ,harvinainen ja nyt niin kaunis. Totta, kuviot näkyy nyt hyvin.

      Poista
  17. Äiti kertoikin, että peili oli saanut uuen värin. Peili on nyt paljon paremman näkönen! Kiva, kun sillä on uusi elämä teillä. Meillä ei ollut sille enää tilaa. Kiva blogi sinulla. Aion ehottomasti olla kuulolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kun "eksyit" tänne, mäkin oon käynyt sun blogissa. Vähänkö sää oot taitava.
      Hassu sattuma että nyt just oli postaus peilistä. Kyllä siitä tuli kiva ja kun se on niin erikoinen. Mistä oot muuten sen ostanut?
      Muistahan osallistua arvontaan.
      Meillä saa muuten käydä. :)

      Poista
    2. Ostin peilin 11 vuotta sitten yhden tutun suosittelemana. Hänen vaimonsa piti silloin sisustuskauppaa Lahdessa.
      Osallistuin äskön arvontaan. Toivottavasti on yhtä hyvä onni, kuin isällä ;)
      Ollaan Jossun kanssa puhuttu, että pitäisi käydä teillä tyttöjen kanssa. Monesti nämä mun pohojanmaan lomat vain loppuu aivan liian lyhyeen ja ei ole kerenny käyä kirkonkylää kauempana!

      Poista
    3. Voi tulkaa ihmeessä jos vaan ehditte.
      Ei kai se isäs oo menny lotossa voittaan. :)

      Poista
  18. Kiitos ja totta en ole tainnut nähdä tuollaista peiliä kuin kerran kuvassa.
    Hyvää torstai päivää sullekkin.

    VastaaPoista
  19. Kiitos ja totta en ole tainnut nähdä tuollaista peiliä kuin kerran kuvassa.
    Hyvää torstai päivää sullekkin.

    VastaaPoista
  20. Tosi kaunis peili! Ja kauniit kyllä enkelilasitkin (en oo aiemmin nähny) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ehkä vuosi sitten tilasin noi lasit Pentikiltä.
      Tykkään kyllä itekkin tosi paljon niistä.

      Poista
  21. kaunis peili, todella!
    Rentoa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä kaunis.
      Hyvää torstai päivää sullekkin,

      Poista
  22. sama täällä....astioita on joka kaappi täynnä mutta ne vaan on niin ihania.ja voishan sitä rahat laittaa johonkin turhempaankin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jokainen laittaa mihin haluaa ,autoon, ulkomaanmatkoihin, kesämökkiin jne.
      Mä laitan astioihin.

      Poista
  23. Hieno peili. Mä en varsinaisesti kerää mitään, mutta kaikkea silti kertyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta, että tavaraa vaan kertyy, pitäis laittaa toisesta päästä pois.

      Poista
  24. Kaunis peili ja ihana tunnelma kuvissa. :) Oli kiva löytää tänne blogiisi. :) t.Hilla

    http://hillas.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kiva kun löysit, toivottavastti löydät uudellleen.

      Poista
  25. Tulipa tosiaan kauniisti nuo kuviot esiin, kun peilistä tuli valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, onneksi en myynyt peiliä, niin kuin yhdessä vaiheessa mietin.

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Eikö. Kyllä valkoinen väri on hyvä tummuneille kalusteille.

      Poista
  27. Kaunis tuunaus!!
    Ja niin hurmaava tuo astiakaappi!
    Lempeää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin se onnistui hyvin.
      Sama henkilö on tuunannut myös asstiakaapin.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  28. Ihana peili tulikin :) Liisa/Liisan kotona

    VastaaPoista
  29. Ihana peili nyt valkoisena. Niin kaunista sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa kauniisti sanottu. Nyt kun sai 7 huonekalua valkoiseksi, niin tuntuu että on ihan kivan näköistä. Kun mä en oikein tykkää puunvärisestä, vaikka on mulla sitäkin vielä.
      Hauskaa sunnuntai päivää.

      Poista
  30. Minä aina suunnittelen pikku duunauksia, oon arka maalaamaan! Hyvin olet onnistunut! Mukavaa lukea blogiasi!

    VastaaPoista
  31. Minä aina suunnittelen pikku duunauksia, oon arka maalaamaan! Hyvin olet onnistunut! Mukavaa lukea blogiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ole itse näitä maalannut, minäkin olen arka maalaamaan.
      Kiva että tykkäät lukea blogiani.
      Mukavaa tiistai päivää.

      Poista