perjantai 3. kesäkuuta 2016

Vaatekaappi + muista arvonta



Tässä on kuva vaatekaapista ennen tuunausta.
On muuten kehittynyt valokuvien otto taito, kun vertaa tätä, sitten niihin valkoisiin.


Minä muistan että tämä on tilattu Ellokselta. Mutta ihan varma en ole.


Tuo koriste joka on kaapin päällä häiritsee minua joskus, mutta sitä ei saa pois.


Löysin kirpparilta nuo numerot ja laitoin kaapin oviin.


Tämä on sen verran vanha, että on jo vähän kulunut.


Tässä kaappi  sitten takaisin tulleena.
Minusta muutos on valtava. Olen niin tyytyväinen.


Vetimistä yksi on rikki. Pitää ostaa uudet. SisustEllenissä oli aivan ihania. Toivottavasti niitä on vielä.
No olihan niitä, tässä kuvat ensin vanhoista, joista yks on rikki ja sitten uusista.


Eikö oo aika kivat, ei ihan tavalliset.


Nyt tuo kaapinpäällä oleva koriste ei haittaa niin paljon.


Joskus sitä tekee melkoisia mokia sisustuksen suhteen. Niinkuin minä valitessa tätä tapettia, tämä on ihan hirveä. Pitää maalata se jollakin ruskean sävyllä.
Myös tuon lipaston Camilla teki nyt.



Näissä kuvissa on jo sitten laitettu sisustus tavaroita paikoilleen.
Tässäkään kuvassa ei ole mattoa, kun ne on kaikki pesussa.
Tuolla nurkassa on puunvärinen kaappi, sen tilalle pitäis löytää vanha pieni kaappi.


Arkun päällä pidän yleensä ylimääräisiä vilttejä, päiväpeittoja jne.


Myös tän arkun Camilla teki nyt.
Ja se on tässä huoneessa. Tää arkku on 28-vuotta vanha.
Sain sen mieheltäni joululahjaks.
Sen sisällä on esim. kaikki meidän rakkauskirjeet, kun ei silloin ollut kännykkää ,puhelin vain, mutta ei sitä kovin usein voinut soittaa, ettei tule kalliiksi, niin piti kirjoittaa kirjeitä. <3


Tämän työn teki Camilla Vuolle.
Hän pitää Kokkolassa ykköskirppistä.
Puh: 0440380046

Ehkä seuraava postaus on etupihan paviljongista. Kun ei ole saatu sitä valmiiksi "sisustettua" ja kukatkin oli ostamatta.


37 kommenttia:

  1. Aurinkoista perjantaita ja tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. No kylläpä tuli kaunis! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis kaappi, aivan ihana.
    Blogissani on arvonta, tuuhan osallistuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eikö olekkin. Hyvää viikonloppua.
      Ilman muuta tuun osallistuun.

      Poista
  4. Aivan huikea tuo kaappi uudella ilmeellä!

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin on kyllä.
      Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  5. Vetimet on kyllä piste i:n päälle! Vähän niinkuin korvikset :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä siitä tuli entistäkin kauniimpi, kun on valkoinen:)

    VastaaPoista
  7. Kaapin ilme muuttui täysin maalamisen myötä ;) Hyvältä näyttää :) Ihanat noi pehmosydämet <3Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,tuli kyllä niin hyvä. Pehmo sydämille pitää löytää nyt ehkä joku uus paikka.

      Poista
  8. Kaunis vaatekaappi ja samoin on myös lipasto!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se paljon muuttui.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sullekkin.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Voi kiitos, niin kyllä minustakin.
      Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  11. Ihana kaappi ja löysitpä kauniit uudet vetimetkin siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaappi on kyllä upea ja joskus on tuuria ja löytää vielä hienot vetimetkin.
      Hyvää alkanutta viikkoa,

      Poista
  12. Hieno tuli kaapista. Melkein saman tyylinen oli torissa myynnissä ja mun oli tarkoitus ostaa se mökille ja maalata valkoiseksi, mutta olikin mennyt päkvässä,nyyh.
    Mäntykaapit on niin kauniita:)

    VastaaPoista
  13. Hieno tuli kaapista. Melkein saman tyylinen oli torissa myynnissä ja mun oli tarkoitus ostaa se mökille ja maalata valkoiseksi, mutta olikin mennyt päkvässä,nyyh.
    Mäntykaapit on niin kauniita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin.
      Harmi, jospa niitä tulis vielä uusia myyntiin.
      Hyvää keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  14. Aivan mielettömän upeaksi muuttui kaappi! IHANA!

    VastaaPoista