torstai 18. elokuuta 2016

muumi keräilyt + muista arvonta.



Täällä yksi muumihullu.
Ja astia hullu yleensäkkin.
Olen kerännyt muumeja kauan,
mutta en alusta asti ,
eli minulla on vain uusimpia muumeja.


Nämä mukit ostin vähän aikaa sitten Torista ja Huutonetista.
Yksi muki on vielä tulematta.
Tätä rilli mukia mulla ei ennestään ollutkaan.




Tässä muki toiselta puolelta.






Kerään myös Heljä- Liukko Sundströmin pupumukeja.





Tätä ruskeaa Nipsu mukia olen halunnut kauan.



Muumi muki hurraa.



Tämä muki meni rikki, siksi ostin uuden.
Tää on kiva, humoristinen.



Säilytän osaa mukeista ja kannuista tässä kaapissa.
Lautaset on toisessa kaapissa.



Kannuja olen ostanut vasta nyt.
No, punaista voi ainakin käyttää jouluna.



Kerään myös Minna Immosen nallemukeja.
Niitä on vain neljä erinlaista.
Ne on suloisia.



Pupumukit.
Niitä minulla puuttuu vielä muutama.
Kalleimmat niistä.
En ole varma ostanko niitä.


Muumimukit.
En osaa yhtään sanoa mikä on vanhin.


Muumimukit.
Näitä ei niin paljon tule käytettyä.


Muumi-  ja pupumukeja.


Nämä on minusta melkein kauneimpia muumeja.
Siksi ostin niitä aika paljon.
Näitä myös joskus käytetään.


Nämä Rakkaus lautaset mulla on ollut jo aika kauan.
Näitä aina välillä käytetään.



Kulhoja olen kerännyt yhtä kauan kuin mukejakin.
En tiedä kumpia on enemmän,
mukeja vai kulhoja,
ehkä mukeja.



Näistä osa on arkikäytössä.





Sellaisia muumi juttuja mulla on.
Mukeja ainakin aion kerätä jatkossakin.
Muista en niin tiedä.
Myyä en ainakaan aio näistä mitään.
Lapset saa nämä sitten jos haluavat,
jos ei niin myyköön sitten pois.
Rahan takia en ole näitä kerännyt,
vaan siksi että näistä tulee hyvälle tuulelle.
Ja saa vähän huumoria kattaukseen,
kun laittaa näitä.

Mun tekis mieli käymään  Kälviän kotieläin puistossa
ja samalla sisustus liikkeessä joka on siinä lähellä.
Siellä on kaikkea vanhaa ihanaa tavaraa.
Siitä sais kivan postauksen.
Kun saisin tuon miehen mukaan.

Keittiön pöydälle pitäis kans ostaa
uus muovinen Marimekon liina.
Kun vaan löytäis mieleisensä.
Siitäkin sais kivan postauksen.
Eli ainakin sellaista vois olla tulossa.

Tilasin uudet tyynynpäälliset olohuoneen sohville Riviera Maisonilta.
Niistä tulee ihanat.
Niitä on kolme erinlaista tyynynpäällistä.
Yhteensä kymmenen.
Viisi molemmille sohville.
Ne on Ihanaaat.
Siitä joskus postaus.


Tällaisin terveisin Aurinkokujalta

                                                         - Piia -



61 kommenttia:

  1. Ihana muumimuki-kokoelma! :) Täällä kans keräillään, ihan kaikkia ei ole varsinkaan niitä vanhempia, mutta muuten on kaapit pullollaan muumeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Mulla kans alkaa loppua kaappitila. Mutta kyllä mä ainakin mukit ostan kaikki mitä tulee uusia.

      Poista
  2. mä keräilen myös muumimukeja....ensimmäinen on muistaakseni vuodelta -98 ja meillä ne on ihan joka päiväisessä käytössä =) pupumukitkin olis kivoja,mutta pakko jostain tinkiä kun loppuu kaappitila....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin osaa käytetään, muttei ihan kaikkia.
      Pupumukit on kans omalla tavallaan kivoja.
      Mulla kans alkaa loppua kaappitila.

      Poista
  3. Upea on kokoelmasi. Noissa muumimukeissa on sitä jotain ihnuutta....

    VastaaPoista
  4. Sinulla on todella upea kokoelma mukeja.. täällä on myös yksi muumimukikeräilijä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan noita jo jonkinverran. Kun raahtis ostaa niitä vanhempiakin mukeja.

      Poista
  5. Onpa sinulla mukava kokoelma muumi yms mukeja.
    Meillä muumimukit ovat ihan arkikäytössä, kullakin oma suosikkinsa. Minustakin ne ovat hauskoja. Jo useampana vuonna olen saanut tyttäreltäni jonkun "äiti" aiheisen mukin äitienpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, alkaahan noita olla.
      Meilläkin osa on välillä käytössä, osa ei.
      Siitäkin ne on kivoja , kun löytyy muki joka juhlaan, jos haluaa ostaa, niinkuin nyt äitienpäivään.

      Poista
  6. No on siinä muki poikineen...minulla ei ole ensimmäistäkään Muumi-mukia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita jonkun verran.
      Etkö tykkää muumeista ,vai jostain muusta syystä?

      Poista
  7. Sinulla on upea Muumi kokoelma!
    Minullakin on muumimukeja. Käytetään niitä ihan joka päivä.
    Jouluiset muumimukit otan vain jouluna käyttöön.
    Ihanaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Me enemmän käytetään lautasia kuin mukeja.
      Pitäiskin katsoa montako jouluista muumimukia mulla on.
      Ihanaa torstaita sinnekkin.

      Poista
  8. Upea kokoelma mulla ei oo yhtään =)
    Pojalla tosin yksi muki ja kulho saa vaikka sitten mukaan ku lentää pois pesästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, onhan noita. Lapsille mäkin noita oon lähinnä kerännyt (meillä 6 lasta) ja osa on käytössä.

      Poista
  9. Ihania muumimukeja! Meidän kaapista löytyy vain kuusi muumimukia. Olen ostannut vain sellaisia, joista itse pidän paljon. Tarkoitus ei ole kaikki haalia, mutta tuo Hurraa-muki on sellainen, joka vietävästi harmittaa. En ostanut sitä silloin kun niitä myytiin kaupassa ja nyt niistä pyydetään jo aika hyvää hintaa kirpputoreillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      Totta Hurraa mukista pyydetään jo aika paljon.

      Poista
  10. Ompa mahtava muumi kokoelma. Mulla vaan 20 mukia, jotka käytössä koko ajan. Muumit on kyllä ihania.

    VastaaPoista
  11. Ompa mahtava muumi kokoelma. Mulla vaan 20 mukia, jotka käytössä koko ajan. Muumit on kyllä ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      Muumit on kyllä niin ihania ja positiivisia.

      Poista
  12. Täällä ilmoittautuu toinen muumihullu =D. Meillä kerätään muumimukeja ja vain kolme kalleinta puuttuu. Ne lienee jäävät haaveeksi. Hienot kokoelma on sinulla muumiastioita =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Onpas sulla mukeja. Ne kalleimmat on aika kalliita, jää kyllä mullakin haaveeksi. Harmittaa paljon kun en heti ymmärtänyt alkaa keräämään, kun ekat tuli kauppoihin.

      Poista
  13. Wau! Onpa upea kokoelma!
    Siskoni keskimmäinen tytär (juuri kastetun Veikon äiti siis) on myös Muumi-fani, ja hänellä (ja Veikolla myös) on jos jonkinlaista Muumi-aiheista tavaraa ja tekstiiliä.
    Minulla on yksi jolla on minulle paljon tunnearvoa, Muumi aiheinen Arabian setti johon kuuluu lautanen ja pieni muki sekä lusikka. Taivaspoikani sai sen ristiäislahjaksi (1989)...♥ Muutamia mukeja on ihan käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.
      Minulla ei muuten olekkaan kuin muutama pieni muumi pyyheliina.
      Varmasti sulle erityisen tärkeä tuo lahja.

      Poista
  14. Kyllä sulla on paljon mukeja,kulhoja, lautasia.....hyvä kun ovat näkyvillä.
    Meillä on vain yksi muki: muumipappa, isännän lahja !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kaikki lautaset ei mahu näkyville.
      Muumeista onkin helppo keksiä lahjoja.

      Poista
  15. Rakastan Muumi-kuppeja ja niitä on kertynyt nyt 24 kappaletta. Kerään vain mieleisiä värejä :D
    Ihanan paljon sinulle on kuppeja kertynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita jo jonkin verran.
      Mä tykkään kans muumeista tosi paljon, en vois kuvitella etten keräilis niitä.

      Poista
  16. Upea kokoelma! Olen kerännyt muumimukeja n. 10 vuotta. Harmi, että valmistus on siirtynyt pois Suomesta, se näkyy laadussa. Mutta en ole lopettamassa keräämistä. Muumit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      En kyllä aio itsekkään lopettaa keräilemistä.

      Poista
  17. Huhhuh! On sulla melkoiset kokoelmat muumeja!👌👌 Kivannäköiset tuolla kaapissa!👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, on niitä aika paljon. Harmi kun lautasille ei ole paikkaa lasikaapissa.

      Poista
  18. Minä en oikeastaan kerää mitään. Roinaa on muutenkin nurkat pullollaan. Nuo muumimukit on tuttuja vaan tyttärien keittiöistä. Mulla on kaksi mukia veneessä. Niissä muumi istuu puisessa paatissa ja ne sopivat meidän paattiin. Lisää haluaisin Heljän pupuja. En niinkään mukeja, vaan pikkuisia keramiikkapupuja. Jos joskus näet sellaisia, niin ilmoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoitan toki jos niitä näen.
      Noi muumit veneessä sopii varmasti hyvin teidän paattiin.

      Poista
  19. Vaikuttava kokoelma.
    Itse en ikinä ole innostunut noista, mutta nyt teinityttäreni on toivonut muutamaa itselleen. Hänelläkään ei ole kuin vain muutama, minkä haluaa. Olen sitten ostanut aina joksikin lahjaksi yhden osan(kulho tai muki), nyt on menossa yhdeksi syntsälahjaksi yksi musta kulho(hahmoa en muista), ja joululahjaksi sitten lautanen. Musta muki hänellä siis jo on. Nipsuun ei lautasta ollutkaan saatavana, se vähän harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Muumi juttuja ostetaan varmasti paljon lahjoiksi ja siihen ne onkin hyviä.
      Joo niitä lautasia ei ole kaikkiin mukeihin.

      Poista
  20. Muumimukeja on mullakin, mutta viimeisimpiä en ole ostanut. Kaappitila on loppu:) Ja käytössä joka päivä. Kulhoja tai lautasia en kerää.
    Tytär muutti kesällä kotoa poikaystävän luo ja annoin muutaman mukin mukaan. Rillimuki olis kiva, on vaan se rillitön vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on täälläkin kun kaappitila loppuu.
      Oman rillimukin ostin Torista tai Huutonetistä.

      Poista
  21. Ihania muumimukeja <3 mulla on niitä vasta 30 kpl :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ne kyllä on.
      Onhan kolmekymmentä jo paljon.
      Siitä ne hiljalleen lisääntyy, jos haluaa ostaa uusia.

      Poista
  22. Oho, onpa sinulla melkoiset muki- ja lautaskokoelmat. Itselläni ei ole kuin kaksi muumimukia, mutta niitä olen hankkinut kuitenkin kummilapsilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan niitä aika paljon.
      Lahjaksi ne onkin oikein tosi hyviä ostaa.

      Poista
  23. Onpa hyvä kokoelma. Mä en jostain syystä oo koskaan osannut hurahtaa muumeihin. Sarjakuvaa (alkuperäisversio) kerään ja alkuperäisen Toven taulun voisin ostaa jos pätäkkää löytyis, mut siihen se sitten jääkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan noita.
      Se on hyvä ettei kaikki kerää samaa, eihän siitä mitään tulis .
      Hyvä kun kerätään eri asioita.
      Hyvää perjantai päivää sulle.

      Poista
  24. Aivan upea kokoelma! Itselläkin jonkin verran noita muumeja, varsinkin Stockmannin muumikuosi viehättää itseäni. Mutta suurimpana keräilyn kohteena mariskoolit ja kastehelmi astiat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, vielä kun olis niitä vanhojakin muumeja.
      Itsekkin kerään myös kastehelmeä ja on mulla mariskooliakin ihan vähän.
      Olen ihan hurahtanut astioihin.

      Poista
  25. Wow mikä kokoelma!
    Muumit ovat kyllä ihania ja meilläkin on pieni kokoelma (ulkosuomalaisen ylpeys), mutta sinun kokoelmasi on kerrassaan mittava.

    Kiva, kun löysit minunkin blogiini visiitille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Olen kerännyt niitä niin kauan.
      Kiva kun sinäkin tulit käymään minun blogissa.

      Poista
  26. Kiitos kommentista blogiini. Sitä kautta osasin tulla tänne. En ole ennen käynytkään. Niin paljon kuvia, ettei tahdo toimia vanhalla kännykälläni tämä. Täytyy käydä uudestaan oikein koneella jossain vaiheessa.
    Mutta on sinulla aivan valtava muumikokoelma. Meiltä löytyy vain pari mukia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne.
      Onhan noita muumeja tullu kerättyä.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  27. Onpas sinulla hieno kokoelma muumeja!!
    Kattauksessa saa olla iloa ja värejä muumien kanssa!
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon aika kauan kerännyt.
      Varsinkin kun on oma porukka on kiva kattaa välillä hassustikkin.
      Rentoa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  28. Vastaukset
    1. Kiitos hirveästi.
      Onhan noita, mutta vain uusia mukeja ym.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  29. Kiitti, vaikkei mulla niitä vanhoja ole ollenkaan.

    VastaaPoista
  30. Mahtava kokoelma! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  31. Vau miten paljon muumiastioita!
    Miulla itellä on kanssa muutamia muumimukeja, yks kulho ja yks kannu.
    Kannu on mustavalkoinen seikkailu- kannu ja kulho on musta muumipappa kulho.
    Ne on kivoja mut niitä harvoin raaskii ostaa mut lahjaks oon saanu suurimman osan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, onhan noita kertynyt.
      Muumi astiat onkin hirmu hyviä lahja ideoita.
      Oikein hyvää viikonloppua.

      Poista
    2. Kiitti, onhan noita kertynyt.
      Muumi astiat onkin hirmu hyviä lahja ideoita.
      Oikein hyvää viikonloppua.

      Poista