lauantai 10. syyskuuta 2016

Palkinto/haaste-blogger recorgnition awards







PALKINTO/HAASTE-BLOGGER RECORGNITION AWARD


1. SAIN HAPPYSTARHOME-BLOGISTA PALKINNON/HAASTEEN JOHON

NYT PÄÄTIN HETI VASTATA. KIITOS <3


HAASTEEN SÄÄNNÖT MENEVÄT NÄIN:

- Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

- Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

- Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

- Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.

- Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.





2. Kun mietin ajatusta että aloittaisin pitämään blogia,
en edes ajatellut, että sitä muutkin lukis.
Ajattelin että se on lähinnä päiväkirja tyylinen minulle itselle.
Ajattelin kirjoittaa sisustamisesta ja puutarhanhoidosta ja kirppari löydöistä.
Yksi ajatus oli myös, että oppisin käyttämään kameraa ja tietokonetta paremmin.
Kirjoitan myös isosta perheestäni, mutta en nimillä, enkä kuvilla.
Blogin nimen valinta on salaisuus. :)


3. Uuden bloggaajan kannattaa olla rehellinen, oma itsensä.
Mikään esittäminen ei kannata.
Toisten blogeja ei kannata matkia.
Kirjoita itselle tärkeistä asioista.
Kauniit, hyvälaatuiset kuvat on tietenkin hyvä lisä.


4. Habbystarhome blogissa iloa ja intoa täynnä oleva Elina
kirjoittaa oman perheen elämästä leppoisaan tyyliin.
Myös sisustamista näkee blogissa.
Elinan motto on : onnekas on hän joka löytää
pienistä arjen asioista jotakin suurta.
Tykkään blogista ERITYISEN paljon.
http://happystarhome.blogspot.fi/





5. Palkinnon/haasteen lähetän seuraaviin blogeihin:


- Outi´s life

- Titin blogi

- Paperinaru

- My sweet home

- Tavallista arkea

- Pömpeli

- Täyttä Elämää

- Aseman laidalla.

- Oman kodin onnea

- Lumienkeli




Aurinkokujalta terveisin Piia.

18 kommenttia:

  1. Oi! Minäkö?! Kiitos todella paljon, arvostan! :) <3 Teen tämän pikimmiten. Kiitos vielä, piristit päivääni! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon palkinnosta ja haasteesta <3

    VastaaPoista
  3. Kiva kun toteutit palkinnon/haasteen näin pian <3 Kiitos kauniista sanoistasi <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tehä heti pois alta.
      Olet kauniit sanat ansainnut.
      Oikein hyvää lauantai päivää.

      Poista
  4. Onneksi olkoon palkinnosta! Ja kiitos esittelyistä, kaikki ovatkin minulle uusia blogeja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä jos löysin listaltani sulle outojakin blogeja.
      Oikein hyvää lauantaita sulle.

      Poista
  5. Onnea! 👏 Kiva bongata listastasi uusia 'tuttavuuksia'👀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä kun oli uusiakin tuttavuuksia.
      Oikein hyvää lauantai iltaa sulle.

      Poista
  6. Iso kiitos haasteesta!
    Koitan (muistaa) pikimmiten vastata haasteeseen!
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain.
      Hyvää sunnuntaita sulle.

      Poista
  7. Onnea palkintohaasteesta :) leppoisaa pyhäpäivää ja terkut Pietarsaaresta !

    VastaaPoista
  8. Kiitos.
    Terkut sinne myös.
    Oikein hyvää sunnuntai päivää.
    Tervetuloa lukijaksi. <3

    VastaaPoista