perjantai 14. lokakuuta 2016

Eka tonttu.





Tämän tonttu tytön on tehnyt Anneli Haverinen.
Hän myy näitä Torissa,
jos joku haluaa ostaa.




Tämä tonttu sopi väriensä puolesta tähän tuoliin ja huoneeseen.
Ainakin minun mielestä hyvin.
Mitä mieltä olette, joko voi tonttuja pitää?




Ajatella nyt ollaan jo niin pitkällä,
että eka tonttu on hiippaillut meille.
Pitääpä olla kiltti,
tai ainahan sitä pitää olla kiltti,
mutta nyt erityisen kiltti.




Nämä tontut ja puput ja kaikki mitä olen Annelilta ostanut,
on kyllä täydellisesti tehty pienintä yksityiskohtaa myöten.
Ihailen kyllä hänen työtänsä.
Mitä mieltä olette onko tämä tontun näköinen?





Tämä tonttu on kiva kun sillä on hiukset.
Ja paksut hiukset onkin.



Tämä ei näytä liikaa tontulta,
kun tällä ei ole punaiset vaatteet,
tonttulakkikin on valkoinen,
siksi sopii hyvin tähän vuoden aikaan.






Kirpparilla on ensimmäinen viikko mennyt
paremmin kuin uskalsin toivoa.
Nyt on vielä kolme viikkoa edessä päin.
Ja saa nähä jatkanko sitten vielä vähän.
Riippuu onko tavaraa.
Kotona ei ole enään mitenkään erityisen paljon.
Kirpparilla on kyllä aika paljon.

Justiin puhuttiin siskon kanssa puhelimessa,
että ei ole kunnolla ehtinyt surra meidän veljeä,
kun on mennyt kaikki aika ja voimat perunkirjoitukseen.
Se on ollut kahdelle tällaiselle naiselle,
jolla ei ole aikaisempaa kokemusta asiasta,
tosi kova homma.
Ja tuntuu että koko ajan tulee ongelmia vastaan.
No, nyt toivottavasti aletaan olla loppu suoralla.
Me ollaan kahdestaan hoidettu koko homma,
meidän kahdesta sisaruksesta ei ole ollut mitään apua.
No, onneks ei myöskään ole olleet ongelmaksi.
Kyllä se varmasti tulee suremisenkin aika.
Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta,
kun ei ole ehtinyt surra.
Katse aina välillä siirtyy tuohon Block lamppuun,
jonka ostin veljeni muistolle.

Nämä loskakuuthan on mennyt hyvin,
nyt ollaan jo lokakuun puolivälissä
ja ilmat on varsinkin päivällä mitä ihanimmat.
Täällä ei ole satanut kunnolla varmasti
puoleentoista kuukauteen.
Kohta sitä alkaa odottaa niin kovasti joulua,
että melkein sama millainen ilma on.
No, toki sitä toivoo,
että olis hyvät ilmat
ja lunta jouluna.
Mikä on kuulemma turha toivo tänä vuonna,
sano jokin "sammakkomies" tai vastaava.

En ole vielä laittanut kovin paljon valoja,
kahdet pallovalot, yhdessä isossa talossa jossa voi
polttaa kynttilää, siellä on pienet sähkö valot
ja yhdessä paperinaru seinä koristeessa on valot.
Halpa-Hallista ostan joku päivä valoja ja edellis
vuotisia laitan ympäri taloa hiljalleen.
Muita koristeita on muutama, eli tuo tonttu
ja jokin muu, mutta se on vielä salaisuus.
Joko te olette laittaneet joulu valoja ja koristeita ?

Tämmöisiä kuulumisia Aurinkokujalta t. Piia





33 kommenttia:

  1. Huomenta. Valoja on sisätiloissa jo neljän sarjan verran!
    Tuo tonttu on symppis!💕
    Joululehti täytyy ostaa viikonlopuksi!
    Hyvää viikonloppua!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tuo tunnelmaa, kun laittaa sisälle valoja.
      Kiitos, tykkään tontusta itsekkin.
      Joululehtiä mun ei ole tullut vielä ostettua, pitääpä laittaa mieleen.
      Hyvää viikonloppua sullekkin.

      Poista
  2. Ihana tonttu <3 Tästä taitaa pikku hiljaa alkaa jo joulun odotus ja valmistelut :) Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina.
      Tästä se mulla ainakin hiljalleen alkaa joulun valmistelu.
      Oikein mukavaa viikonloppua sulle.

      Poista
  3. Onpa suloinen tonttutyttö <3
    Ihanaa viikonloppua Piia!

    VastaaPoista
  4. On kyllä ihana tonttu ja ei oo sellainen perinteinen. Joten vois pitää vaikk muutenkin näkyvillä. Tuo tekijä osaa kyllä tuon noiden tekemisen . Sekin on se pupu ihana joka aiemmin tuolilla.
    En ole vielä viritellyt mitään ,muuta kuin polttanut kynttilöitä.
    Viikonloppui ja niin se Joulu siel alkaa häämöttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin ei olekkaan perinteinen.
      Mietinkin että vois pitää ympäri vuoden tuossa.
      Anneli osaa kyllä hommansa.
      Se enkelipupu on myös ihana.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  5. Todellakin voi tonttuja jo pitää. Musta tuo on sellainen tonttu, että sopii tohon vaikka ympäri vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuota vois pitää tuossa ympäri vuoden.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  6. Ihana tonttu, joka voi olla esillä koko ajan.
    Jaksan ihastella jatkuvasti, kädentaitajia, jotka luovat noin upeita töitä.
    Ihanaa perjantaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, minä taidan pitääkkin tontun esillä koko ajan.
      Olen samaa mieltä, ihailen ihmisiä jotka osaa tehdä esim. käsitöitä.
      Ihanaa perjantaita myös sinulle.

      Poista
  7. Ihana tonttutyttö, niin kaunis ja niin kauniit asusteet, kyllä jaksaisin katsella! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Anneli tekee kyllä niin viimeisen päälle hyvin nämä tontut sun muut.
    Mukavaa viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuo tonttu sopii mielestäni jo hyvin olla esillä:) Minäkin tänä aamuna aloitin kynttiläkauden, eli lyhdyn laitoin aamupimeän aikaan keittiön pöydälle. Joskus meillä on syysloman aikaan laitettu takapihalle jo ulkokuusikin ja siihen valot, mutta nyt sitä ei vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin vaalea, että voi jo hyvin olla esillä.
      Minä olen niin huono polttamaan kynttilöitä.
      Ulkona onkin niin pimeää, että sinne valoja kaipaakin.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  10. Kiitos.
    Kivaa viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  11. Ihanan suloinen tonttu. En ole vielä laittanut joulua.

    VastaaPoista
  12. Sun postauksen innoittamana etsin, löysin ja ostin ne valopallot olkkarin ikkunaan. Ei ole patterilla, vaan töpseliversio niinkuin halusinkin! Laitoin vielä ajastimen, niin ei tarvi sytyttelystä ja sammuttelusta välittää.

    Mulla on ollut tonttu koko kesän etuoven vieressä. Ei sellainen puutarhatonttu vaan ihan joulun punaharmaavalkoinen tonttumies. Pistin tässä yhtenä päivänä sen varastoon, kun edellinen mureni palasiksi jäädyttyään talvella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin nyt meillä on pallovalot syksyks ja jouluks.
      Jos sulla on ollu tonttu kesän, niin kyllä mulla voi olla syksyn. :)

      Poista
  13. Ei ole liian jouluinen, käy oikein hyvin tuonne! :)

    VastaaPoista
  14. Onpa todella ihastuttava tonttu. Oikein hyvin voi pitää esillä vaikka ympäri vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati.
      Taidan pitääkkin esillä koko vuoden, mitäpä tuo kaapissa tekee. :)

      Poista
    2. Kiitos Kati.
      Taidan pitääkkin esillä koko vuoden, mitäpä tuo kaapissa tekee. :)

      Poista
  15. Kiva tonttu ja tuotahan voi pitää milloin vaan. Kiitos, kun liityit lukijakseni. Minä olen ollut lukijasi jo jonkin aikaa. Pidän kovasti kirjoituksistasi. Ne ovat rehellistä arkielämän puhetta. Jaksamista sinulle surussasi!

    VastaaPoista
  16. Totta tuota tonttua voi pitää ympäri vuoden.
    Kiitos olipas kauniisti kirjoitettu.
    Kiitos osanotosta.

    VastaaPoista
  17. Suloinen tonttutyttö! Ei kaikki tontut taidakkaan olla vaan joulutonttuja :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli on niin hyvä näitä tekeen.
      Totta, niitä on muitakin kuin joulu tonttuja, näköjään.
      Oikein mukavaa lauantai-iltaa.

      Poista
  18. Ihana tonttu! <3 Ihan ehdottomasti voi pitää minun mielestäni, sen verran olen joulu ihminen :D Me tytön kanssa käytiin vähän aikaan sitten läpi joulukoriste varastoa niin silloin jo tyttö tontun raahasi omaan huoneeseen eikä millään antanut jemmaan enään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Taidan pitää ihan ympäri vuoden.
      Kyllä minäkin olen jo joulu kaappia availlut, mutten ole ottanut käyttöön kuin valoja.
      Hyvää sunnuntai päivää sulle.

      Poista
  19. Totta tuota tonttua voi pitää ympäri vuoden.
    Kiitos olipas kauniisti kirjoitettu.
    Kiitos osanotosta.

    VastaaPoista