keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Aamu auringon nousu...






Jos aloittais tämän kertaisen postauksen tällä kauniilla auringon nousulla.
Olen ottanut tämän ikkunan läpi, siksi vähän huono laatuinen.
Tuohon kohti tulee kesällä se kasvihuone.
Voi kuinka minä lasken siihen päiviä.
Ne maalarin tikkaathan minä ostin jo sinne kasvihuoneeseen.
Muuta en ole vielä sinne hankkinut.
Pitää ensin katsoa millainen siitä tulee valmiina.
Kovin isohan siitä ei tule.
Tarkoitus on lähinnä kasvattaa siellä uusia perennantaimia.
Ja kesäkukkia.




Nyt täällä on + 2,6 astetta lämmintä.
Ja justiin oli parikymmentä pakkasta.
Vaikka oli siellä aika kylmä viima.
Eikä ainakaan tule aurinko päivää.
Mietin kun olin koiran kanssa lenkillä,
että laitanko hupun päähän vai en ,
oli kuitenkin niin kova viima.
Paitsi ensimmäisen kerran ulkona tuoksui kevät,
johtuisko se plussa asteista.
Vai kuvittelenko vaan.
Sellaiset ilmat täällä.


Kahden viikon kuluttua mulla on kontrolli OYKsiin.
Tämä kipustimulaattori on ollut kyllä tosi hyvä ,
varmasti pystyn vähentää kipulääkkeitä paljonkin.
Käydään samalla tytön luona ,
kun minä en ole käynyt siellä vielä ollenkaan.
Tyttö tulee sitten meidän kans junalla Kokkolaan,
kun sinä viikonloppuna tulee taas kaikki lapset kotiin,
paitsi tämä poika joka on siellä Australiassa.
Pitääkin muistaa ostaa juna liput ajoissa.


Nyt näyttää hyvältä ,se että saan sen pöydän,
josta kirjoitin viime postauksessa.
Vähän on vielä epäselvyyttä sen kuljetuksen kanssa.


Kyllä minä aina ihmettelen mistä tuota pölyä riittää.
Minusta kuitenkin tuntuu että minä tosi usein pyyhin pölyjä.
Onko se sitten se kun meillä ei ole ilmastointia.
No, onneksi se on sellaista työtä mitä minä pystyn tehä.
Monissa muissa töissä tarvitsen apua.


Ensi viikolla saa sitten laittaa joitakin uusiakin kuvia,
sellaisista mitä minä olen ostanut.
Kun saa ensin noita joulu juttuja pois alta.


Pitää tässä kohta ruveta antaan koiralle ruokaa
ja suunnitella sitten lenkille lähtöä.
Meillä jäi eilisiä ruokia niin paljon,
ettei tänään tartte laittaa uutta ruokaa.
Nyt olis hyvä väli lähteä käymään kaupungilla katsomassa
vaikka kirppareita.



Tästä pienestä hyllystä tulee harvoin otettua kuvaa.
Se on vähän meillä sellaisessa "piilossa".


Tässä lastenlapsille aakkostaulu, menee kauan ennen kuin ne osaa näitä opetella.
Mutta onpahan valmiina.
Tämä on minustakin kaunis.


Tämä erikoinen hyllykkö on vihreän huoneen seinällä.
Tämä on vähän tavallista erilaisempi.


Nämä koristeet on korkean kaapin päällä.
Näkyvät sieltä vähän huonosti.


Tämä asetelma on yhden makkarin lipaston päällä.
Mies on saanut tuon taulun työpaikalta lahjaksi,
olikohan se ollut 30-vuotta töissä kunnalla.
Se on arvokas.
Väristä en vaan tykkää.


Tämä on samassa huoneessa.
Tässä on vielä tytön hääkuva,
mutta se pitää ottaa aina pois kun kuvaa.


Tässä vielä yksi pieni asetelma.
Tämäkin on oikein kaunis.



Sellaisia kuvia ja juttuja.
Ja tänne loppuun vielä yksi oikein iloinen uutinen.
Meidän vanhimmalle tytölle tulee vauva huhtikuussa.
Sitten meillä on kolme lastenlasta.
Heillä on jo yksi lapsi enestään,
n. 2-vuotias tyttö.
En nyt laita tähän sukupuolta,
kun en huomannut kysyä, saako sitä sanoa.
Meillä on jo tyttö ja poika,
niin että periaatteessa sama.
Ihana taas kun saa hoitaa sellaista
pientä kääröä.
Ja hyvä kun syntyy keväällä, niin voivat useammin käydä
meillä ja me siellä , kuin talvella.
Näin iloisia uutisia täällä.
Aurinkokujalta terveisin Piia


28 kommenttia:

  1. Ihania uutisia. On ne vaan niin mukavia nuo pienokaiset.
    Onnea ja siunausta uudelle tulokkaalle ja koko perhekunnalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Sylvi.
      On se niin mukavaa kun saa uuden pienokaisen perheeseen.
      Mukavaa torstaita.

      Poista
  2. Oikein hyvää kuluvaa vuotta ! olipas mukavia uutisia että saatte uuden perheenjäsenen,eli onnea tulevalle lapsenlapselle <3 kyllä sitä kevättä alkaa olla jo ilmassa...itse vielä toivoisin pakkasia.... mutta kyllä se kevät sieltä tekee jo tuloaan. kepeää keskiviikkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinnekkin.
      Kiitos, on se niin ihanaa kun saadaan uusi lastenlapsi.
      Itsekkin toivon että vielä olis kunnon talvi ja sitten tulis kevät.
      Mukavaa keskiviikkoa sinullekkin.

      Poista
  3. Hyvää Uutta vuotta ja onnea tulevasta perheenjäsenestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinnekkin.
      Kiitos, pieni ihana käärö on niin tervetullut.
      Mukavaa keskiviikkoa.

      Poista
  4. Kaunis auringonnousu! Iloisia uutisia teillä! Hieno juttu, että olet saanut kipusimulaattorista apua.
    Päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin se on kaunis.
      Tosi ihanaa että tulee vauva.
      Olen todellakin saanut kipustimulaattorista apua.
      Mukavaa keskiviikkoa.

      Poista
  5. Oi ihanuus. Vauva tulossa. Onnea.
    Kävin tässä äsken lenkillä. On kyllä huono keli. Tais vähä ripotella vettäkin, kun silmälasit vähä kastu. Mutta muuten niin raikas ilma.
    Sunnuntai-iltana oli sellanen olo, että pelkäsin flunssan tulevan. Ei maanantaiaamuna ollu mitään, mutta tänään alkoi nenä vuotaa ja aivastelin. Toivon sen jäävän tähän. Mutta.....
    Kivan näkönen tuo vihreän huoneen hylly. Jätätkö ne maalarintikkaat sellaisiksi, vai aiotko tuunata niitä. Musta ne näyttää hienoilta noin. Itsekin olen haaveillu pienestä kasvihuoneesta. Vanhoja ikkunoitaki löytyis. Niistähän monet on tehneet kasvihuoneita. Sitten vanhoja tiiliskiviä lattian päällysteeksi. Ai että,olis ihanaa. Koko vois olla sellainen, että mahtuis pieni pyöreä pöytä ja pari tuolia nurkkaukseen.siinä vois kahvikupposen juoda ja ihailla taimien kasvua. Pieni kesäsadekaan ei haittais. Olisko ihanampaa.
    Kivaa keskiviikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kun tulee vauva.
      Minäkin käyn kaks kertaa päivässä lenkillä Pyry koiran kanssa,
      oli ilma mikä tahansa.
      Voi että noita tauteja on valtavasti liikkeellä. Toivottavasti pysyt terveenä.
      Joo toi hylly on vähän erilainen.
      Ajattelin jättää ne maalarin tikkaat sellaisiksi.
      Me tehään se kasvihuone juuri vanhoista ikkunoista. Ja siitä tulee vaan sellainen melko pieni.
      Mukavaa keskiviikkoa.

      Poista
  6. Onnea vaan oletko Sinä mummi vai mummo vai jotain muuta :)
    Minä olen mummi siksi lapsenlapset rupesivat kutsumaan vanhempien avustuksella kun olivat pieniä olin esittänyt toivomuksen et "mummi" olin niin nuori tullessani mummiksi :)
    Joo ja noita pölyjä riittää täälläkin mut se on just onneksi sitä mitä jaksaa tehdä ja jokapäivä vaik muuhun kun ei paljoo kykene :(
    Onneksi Sinulla on tuollaisia unelmia ja odottelua uudesta ne kantavat pitkälle tällei kun on kokoajan kotosalla luulisin....
    Viikonjatkoi Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tellupa, minä olen mummu.
      Minäkin toivoin että sanotaan mummuksi.
      Onneks sää ymmärrät, että niitä pölyjä on ja että niitä jaksaa pyyhkiä.
      Niinhän se on, että unelmat, vaikka nyt kasvihuone , kantavat pitkälle. Kun vaan täällä kotona nyhjöttää.
      Mukavaa keskiviikkoa sulle.

      Poista
  7. Onpa hyvä, että kipustimulaattori auttaa sinua! Serkulleni laitettiin sellainen pari viikkoa sitten, eikä se ole auttanut... Todella harmillista. Oikein hyvää tammikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä auttanut tosi hyvin.
      Harmi kun serkullasi ei ole auttanut, tosi harmi.
      Mukavaa tammikuun jatkoa sinullekkin.

      Poista
  8. Sama en ole itsekään sinisen ystävä, mutta muuten hieno taulu ja onhan sillä niin rahallista kuin tunnearvokin mistä ja miksi se on saatu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nuorena mulla oli kaikki sinistä, sitten se vaan yhtä-äkkiä alkoi tympäsemään. Nyt en tykkää yhtään.
      Taulu kuitenkin on tärkeä.
      On siinä pöydässäkin minkä ostan, sinistä.
      Pitää kahtoa pitääkö maalata.

      Poista
  9. Se on totta että pölyä tulee. Sullakin on paljon pyyhkimistä kun on ihania koristeita, mutta kiva kun pystyt tuota tekemään.
    Onnittelut myös tulevasta vauvasta, ihanaa aikaa odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleeko sitä pölyä muillekkin, tuntuu ettei niin paljon voi tulla muille, kuin meille. Totta, paljon on pyyhkimistä, mutta onneksi pystyn sitä tehdä.
      Kiitos, aivan ihanaa kun tulee pieni käärö meille, mummolaankin.

      Poista
  10. Kaunista. Täälläkin pikkuhiljaa on ruvennut olemaan kesä mielessä ja päiviä lasketaan. Voi, mistä sitä pölyä oikein riittääkin...aina saisi olla pyyhkimässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Se on kumma kun joulu on ohi sitä heti alkaa odottaa kesää.
      Teilläkin varmasti on kun on kaksi isoa koiraa, mutta kyllä on meilläkin.

      Poista
  11. Onnea tulevasta vauvasta! isovanhemmuus on ihana siunaus elämässä.
    Sinulla on paljonb kaunista ympärilläsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, niin on .
      Tykkään laittaa kotia, kun ei minulla oikein muuta ole, kun en ole työelämässä.

      Poista
  12. Onnea ihanasta uutisesta. Tuo abc-taulu on kyllä ihana. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon.
      Minäkin tykkään kirjain taulusta.
      Mukavaa torstai päivää.

      Poista
  13. Kivoja uutisia, vauva ja sinäkin olet voinut paremmin ❤. Sinulla on paljon kauniita asetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva uutinen oli kyllä niin ihana.
      Ja on toki ihana että olen parantunut keuhkokuumeesta.
      Kiitos , noita asetelmia kyllä on.
      Hyvää torstai päivää.

      Poista