keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ensimmäiset joulukoristeet.





Heippa taas pitkästä aikaa.
En ole todellakaan unohtanut teitä,
vaan olen miettinyt teitä joka päivä.
En vaan ole jaksanut päivittää blogiani
tai käydä kommentoimassa teidän blogeja.
Mutta jospa tämä taas tästä lähtisi käyntiin.




21.11 ilmestyi ensimmäiset joulukoristeet Aurinkokujalle.
Ensimmäiseksi sohvalle tuli istumaan tämä vekkulin näköinen tonttu.
Olen ostanut tontun kasvot ja vartalon kirpparilta.
Ja myös vaatteet on kirpparilta ,vaihdoin ne vaan tontun päälle.
Tämä tonttu oli tosi halpa, vaikka tässä on ollut kova homma tehdä.



Tontulla on todella vekkuli ilme.
Annoin näille neljälle isolle tontulle yksi vuosi nimetkin,
mutta olen unohtanut ne.



Myös olohuoneen pöytä sai joululiinan (Pentik )
ja Vestifo kynttilänjalat.


Ja pöydän alle puukoriin laitoin jo joulu viltit.


Salmen perhe:

Salmen perheestä en ole kirjoittanut puoleentoista kuukauteen.
Paras uutinen on se ,että pappa pääsi ensin Vimpelin terveyskeskukseen
ja sieltä sitten kotiin.
Mummo on niin kiitollinen että pappa parantui
ja saavat jatkaa yhteistä matkaansa.
Myös isän jalka on parantunut ja isä on ollut jo kauan töissä.
Äidinkin elämä on palannut taas oikeille raiteilleen,
äitihän oli jo melko väsynyt.
Lapset ovat käyneet koulua, olleet kavereiden kanssa,
perus alakoululaisten elämää.
Kaksoset on voineet hyvin ja kasvaneet.

Mitä muuta uutta Salmen perheessä on tapahtunut.
No, ainakin pikkuiset ovat saaneet uuden oman huoneen.
Onhan äidin ja isän huone melko pieni,
kun ei sinne mahdu edes kahta pinnasänkyä.



Huone on hennon vaaleanpunainen.
Molemmilla tytöillä on omat kehdot, samanlaiset.
Vasemmassa nurkassa on lila nukkekoti.
Maton mummo on virkannut.


Lamppukin on sävy sävyyn vaaleanpunainen.
Korkeassa kaapissa on leluja.
Ja lipastossa on tuttöjen vaatteita.



Taulutkin sopii hyvin tyttöjen huoneeseen.
Keinutuolissa äidin on hyvä syöttää ja nukuttaa lapsiaan.
Ja vain istua ja katsoa lapsiaan.



Jouluakin äiti on jo vähän laittanut.
Olohuoneen pöydällä on mummon ristipisto joululiina
ja sen päällä punainen amaryllis.
Vieressä on kynttilä asetelma.




Joulukuusi seisoo paikallaan,
sitä koristaa yksi joulunauha,
se koristellaan vasta lähempänä joulua.
Kuusen juurella on jo lahjapaketteja.

Salmen perheestä ja meidän joulusta taas ensi kerralla lisää.

T.Piia





18 kommenttia:

  1. Mä olin vähän kaipaillutkin sun postauksia, mutta silloin kirjoitetaan kuin jaksetaan, täällä me kuitenkin pysytään. Varsinkin näin jouluaikaan oikein toivoin sinun postauksia, koska teillä on niin tunnelmallinen koti ja jo pelkkiä kuvia katsoessa pääsee heti joulufiiliksiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun olen oikein kipeä, olen myös aika väsynyt/masentunut, niin voi tulla pitkäkin väli näihin postauksiin.
      Kiitos, olipas kauniisti kirjoitettu, mukava kuulla että joku kaipaa mun postauksia.

      Poista
  2. Näitä sun nukkekotitarinoita on niin kiva lukea ja kuvitella kaikki eläväksi.

    Toivon, että vointisi on nyt parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sä viitit niitä lukea. Niissä onkin ripaus totta.
      Kyllä mulla on nyt voimia taas kirjoittaa tätä blogia ja kommentoida muiden blogeja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eija.
      Ja oikein mukavaa keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  4. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Ihanalta näyttää nyt pyötä ja nuo kynttilänjalat.
    Tonttuisaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee aina pätkiä, ettei jaksa kirjoittaa. Mutta mukava kuulla että on kaivattu.
      Pöydästä tuli kivan jouluinen.
      Tonttuisaa keskiviikkoa sinnekkin. :)

      Poista
  5. Kiva että postailet taas!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olla täällä blogi maailmassa taas.
      Mukavaa loppuviikkoa sullekkin.

      Poista
  6. Ilahduin, kun huomasin kommenttisi blogissani. Kiva, että olet taas täällä ja pääsen ihailemaan joulukotiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla,että olet ilahtunut siitä, että olen taas täällä.
      Nyt onkin mukava tehdä joulu postauksia.

      Poista
  7. Mukava käydä jälleen lukemassa postauksiasi :) mukavaa loppuviikkoa Sinulle.

    - Ronja -

    http://valokuvauksenlumo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, käyhän vaan blogi kylässä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  8. Voi miten kiva "nähdä" sinua ja Salmen perhettä♥ Ihania kuvia ja suloinen tonttu! Kynttilänjalat ovat kauniit! Mukavaa päivää sinne kaikille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun on kaivattu.
      Kiitos, piti jo vähän alkaa laittaa joulua.
      Mukavaa päivää sinnekkin.

      Poista
  9. Voi, ompa mukavaa, kun olet palannut. Toivottavasti voit paremmin nyt.
    Ihana asetelma pöydällä. Itsekin olen laittanut vähä valoja, himmelin ym joulujuttua.
    Nukkekoti on aika hyvällä mallilla, mutta aina sinne voi lisätä jotain.
    Nyt virkkaan Suomi 100v torkkupeittoa. Palanen kerrallaa. Kaikkiaan 24 palaa, josta mulla on valmiina 15. Vielä on tehtävää, kun ei koko aikaa voi vaan virkkailla.
    Mutta, oikein hyvää päivää sulle. (mulla siivouspäivä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisikaan täällä jos en voisi paremmin.
      Laitan aina jouluksi Vestifo kynttilänjalat olohuoneen pöydälle.
      Minäkin olen laittanut myös valoja.
      Nukkekoti on valmis, kaikkia huoneita en ole vielä kuvannut blogiin. Olen tehnyt myös ystäväperheiden asuntoja valmiiksi monta kappaletta. Vaikea vain kuvata kun mulla on tätä vapinaa käsissä niin tulee niin epätarkkoja kuvia.
      Toi torkkupeitto on kyllä kaunis.
      Mukavaa siivospäivää, meillä se edessä huomenna.

      Poista