tiistai 24. joulukuuta 2019

Nukkekotijuttuja






Tässä on kuva jokaisesta Salmen perheen pienen kylän asukkaan kodista ja jokaisesta huoneesta.
Halusin ottaa nämä itselleni muistoksi, että voin sitten ensi jouluna verrata kuvia näihin.
Mikä on kenenkin kotona muuttunut, onko kylään muuttanut uusia ihmisiä tai jo tuttuja pois jne...
Onko kaikki saaneet nimen ja tarinan itselleen. Sillä suuri osa tätä minun nukkekoti kylää on se että jokaisella on nimi ja tausta ja vielä sekin että kaikkien tarinat kietoutuvat toisiinsa.
Voisin melkein varmuudella sanoa, ettei yksikään huone ole täysin valmis, mutta kun sinulla on kuva jota katsoa, ne puutteet huomaa helpommin.
Ja nyt minulla on sitten vuosi aikaa laittaa huoneita kuntoon.
Sitten ensi vuonna taas otetaan kuva ja tutkaillaan, mitä pitää tehdä.
Jos haluat lukea salmen perheen tarinaa ,sinun pitää lukea aikasempia kertomuksia, sillä
nyt en kovin paljon heistä kerro.
Valitettavasti minä en ole otsikoinut nukkekoti juttuja niin että ne voisi helposti



Minun nukkekoti harrastus alkoi tämän Salmen perheen tarinalla. Jos minun pitäisi sanoa miten kaikki sai alkunsa ,en ehkä osaisi sanoa. Ehkä se sai alkunsa siitä kun ostin lastenlapsille nukkekodin ja se olikin sitten jotenkin liian "hieno". Otin sen itselleni ja ostin lastenlapsille uuden. Ehkä se syy ei ollut se. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan nukkekoti kylää rakentamassa

Tässä siis ensimmäisenä Salmen perheen talo ,vanha ja uusi puoli.












































seuraava talo (en jaksa nyt kirjoittaa perheistä tarkemmin)











seuraava(uusi, ei ole ollut blogissa ennemmin)




















Salmen perheen piha (kuusesta unohtu valot)











kylän pieni puoti



seuraava koti













seuraava















seuraava
















seuraava















seuraava











seuraava












Raimon ja Paula tytön koti















seuraava











seuraava



















seuraava







seuraava







Salmen perheen ranta sauna (remontissa)






kylän vanhainkodin oleskelu huone (hoitajat ei tule koskaan kuviin, kuvat ei ole olleet ennen blogissa)











Tähän on muuttamassa uusi perhe, kaikki on vielä aivan kesken. (kuvat ei ole olleet ennen blogissa)



















Rauhallista joulun aikaa kaikille blogiani seuraaville!

Piia



26 kommenttia:

  1. Hyvää joulunaikaa Piia ja Salmenperheelle.❤️

    VastaaPoista
  2. Niin upea nukkekotimaailma♥ Hyvää ja rauhaisaa joulua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti siitä ainakin tulee upea.
      Rauhaisaa joulua.

      Poista
  3. Tämä nukkekotisi on hurjan upea. Kiva kun laitoit paljon kuvia. Ihanaa joulua sinulle ja Salmen perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, iso se jo alkaa olla, upea toivottavasti tulee joskus.
      Joo, kuvia on jo aikamoinen kasa.
      Rauhallista joulua.

      Poista
  4. Tämä nukkekotisi on hurjan upea. Kiva kun laitoit paljon kuvia. Ihanaa joulua sinulle ja Salmen perheelle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kun olet kertonut meille Salmen perheen tarinaa.
    Nukkekotisi on tosi upea.
    Toivottavasti tarinaan tulee jatkoa.....
    Toivon sinulle ja perheellesi oikeen rauhaisaa Joulua ja hyvää uutta vuotta.
    Leena L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun taas saan voimia ,kerron kyllä vielä Salmen perheen tarinaa. Sillä haluan itsekkin saada jokaiselle nimen, tarinan ja kertoa miten hänen tarinansa sekoittuu muiden kylän ihmisten tarinoihin.
      Kiitos, onhan toi iso , upeasta en tiedä.
      Rauhaisaa joulua.

      Poista
  6. Onpa upeita koteja sinne kertynyt. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi Piia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt tehdä asuntoja laidasta laitaan ja ihmisiä kans.
      Rauhaisaa joulua sinnekkin.

      Poista
  7. Todella ihana nukkekoti ja sen asukkaat.

    Rauhallista Joulun Aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vanhainkodin rakentamiseen olen nyt ihan hurahtanut.
      Rauhallista joulua.

      Poista
  8. Hyvää joulua!
    Sinulla on siellä oikein asuntomessualue! Eihän noita voi vuoden päästä mitenkään muistaakaan ilman kuvia! Ihania huoneita ja kaikissa erilainen aihe ja asukkaat. Pihat ja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista joulua.
      Joo noin mä en ole osannut ajatellakkaan.
      Niin mä ajattelinkin, että voi sitten verrata vaikka jotakin yksittäistä huonettakin ,mitä kehitystä on tapahtunut.
      Kiva kyllä kun sai mahtumaan pihankin.
      Rauhallista joulua.

      Poista
  9. On kyllä erityisen soma nukkekoti. Ehkä sillä oli tarkoituksensa, että päädyit ottamaan sen ensimmäisen ostamasi nukkekodin sittenkin itsellesi. Uskon, että kaikella on.

    Oikein rauhallista joulua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jonna. Mä uskon kans että kaikella on tarkoituksensa.
      Nukkekoti harrastus on kyllä kiva ja musta on hauska että niin moni mies harrastaa nykyään nukkisjuttuja.
      Harmittaa kun oon ollu täältä niin kauan poissa, mutta ei oo vaan "rahkeet" riittänyt. Joulu kuvia on kyllä pakko laittaa joitakin , että jää joku muisto tästäkin joulusta.
      Ja tosi kiva että täällä ei unohdeta jos on jonkin aikaa pois.
      Rauhallista joulua.

      Poista
  10. Kaunis nukkekoti!
    Hyvää Joulun aika ,Sinne Aurinkokujalle!!

    VastaaPoista
  11. Ihania huoneita. Minun nukekkotini on aina vain autio. Josko ensi vuosikymmenellä...
    Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Repu, jotkin huoneet alkaa olla valmiita ja ihan kivoja, mutta sitten on paljon (16) huoneita joista puuttuu kokonaan takaseinä ja tapetti, ne on ihan kamalia vielä.
    Miksi sinun on vaikea jatkaa nukkekotiasi, onko vaikea valita tyyliä. Toivotaan että pääset alkuun, sillä tämä on tosi kivaa. Varsinkin nyt, kun olen löytänyt monta ihanaa nukkekotikauppaa.
    Hyvää vuodenvaihdetta sinnekkin.

    VastaaPoista
  13. Ihana,harrastus!
    Hyvä alkanutta uutta vuotta! 2020!

    VastaaPoista
  14. Tätä nukkekotia rakentaessa unohtuu ainakin hetkeksi huolet ja kivut.
    Hyvää uutta vuotta sinnekkin.

    VastaaPoista