perjantai 22. tammikuuta 2016

Viikonlopun alku





Olin ajatellut, että tänään kuvaan vähän ulkokuvia.
Kun on niin tosi paljon lunta puissa ja muuallakin.
Olin myös ajatellut, että tänään paistaa aurinko.
Tyhmä minä.
Luulisi, että tähän ikään mennessä, on jo jotakin oppinut.
Nimittäin, että meillä ilmat vaihtuu niin nopeasti.
Eilen paistoi se aurinko.
Niin, että ne kuvat olisi pitänyt ottaa heti , kun se idea mieleen tuli.
Eikä jättää tälle päivälle.
Nyt on sitten sankka pilviverho.
Huoh!
Ei auta kuin toivoa, että nuo lumet pysyy puissa.
Niin kauan, että tulee seuraava aurinko päivä.
Voishan tänäänkin kuvata.
Muttei niistä tuu niin kauniita, kuin aurinkoisena päivänä.
Sellaisia, kuin olin ajatellut.


Mutta, toiseen asiaan.
Löysin ne tyynynpäälliset, joista yks päivä kirjoitin.
Ne Vallilan tyynynpäälliset.
Pitäisköhän tässä kohden olla rehellinen ja kirjoittaa, että minun mies löysi ne.
Hän oli niin kiltti, että tyhjensi yhden kaapin.
Ja sieltähän ne löytyi.
Tulipahan samalla siivottua se kaappi.






Tuossa kuvassa näkyy hyvin ne tyynyt.
Sopii muuten noihin verhoihin.




Ja pöydän nurkalla, se keltainen esikko.




Tuonne päin kuvattuna, näkyy nuo olohuoneen tuolit.




Katsokaapa tuota sohvan oikean puoleista selkänojaa.
Se on vähän matalammalla, kuin muu sohvan selkänoja.
Miksiköhän?




Meidän Pyry koira istuu siinä, katsoo ulos ja odottaa, että me tullaan kotiin.
Se on niin meidän perään.
Kun me sitten tullaan kotiin.
Se haukkuu meidät aivan pystyyn, kun ollaan jätetty hänet.
Eikä olla otettu mukaan.
Mutta, kun ihan joka paikkaan ei voi ottaa mukaan.
Mutta selitäppä se tuolle karva tassulle.




Tässä alemmassa kuvassa näkyy hyvin nuo tyynyt.




Ne on tuollaiset aika löhöily tyynyt.



Voishan niihin laittaa napakammat sisätyynyt.
Mutta on ne kyllä aika kivat, tuollaisinakin.
Pehmeät.




Tuossa näkyy tuo sohva pöytä.
Johon olen aivan ihastunut.
Meinasin katkasta siitä jalat.
Onneks en tehnyt sitä tyhmyyttä.






En millään muista noiden tyynynpäällisten nimiä.
Mutta, eipä se nyt ole niin oleellista.
Jossakin vaiheessa kyllästyin niihin, sen takia, kun niissä on vähän sinistä.
Nyt minusta näyttää, että sitä on niin vähän, ettei se haittaa.




 Siirsin kaikki valkoiset tyynyt , tuohon toiselle sohvalle.




En raahtinut laittaa noita kahta reunimmaista kaappiin.




Ne kun on aika uusia.
Ostin ne vähän ennen joulua.




Saahan sitä vähän valkoistakin olla. :)





Iittalalle on tullut uusi väri kastehelmi kynttilälyhtyihin.
Smaragdi.
Ostin niitä Halpa-Hallista kaksi.
Ajattelin, että ne on kivan näköisiä kirkkaiden kanssa .
Joita minulla on ennestään.
Ja pitihän sitä viikonlopun kunniaksi ostaa uusi kukkakimppukin.
Vaikka ne valkoiset tulppaanit, jotka ostin viimeviikon perjantaina.
On vielä niin hyvässä kunnossa, että saavat koristaa keittiön pöytää.
Nämä uudet tuli "ruokailu huoneeseen".






Nämä kuvat on otettu valoisalla.





Tässä vähän hämärämmällä.
Tämäkään väri ei todellakaan ole mikään minun lempi väri.
Mutta olen nyt huomannut itsessäni uuden piirteen.
Uskallan kokeilla uusiakin värejä.
Kun sitä ei ole liikaa.





Joskus kauan sitten vihreä oli yksi minun lempi väreistä.
Ja minä näen tämän värin yhtenä vihreän sävyistä.
Joku toinen voi nähdä, ihan jonakin muuna.
Siksi minä ehkä ostin nämä kynttilälyhdyt.




Kauniita ne on kaikki ylimääräiset valon tuojat, tähän pimeyteen.





Katsoin kaupassa tosi tarkkaan, että mikä tämän kukka kimpun nimi on .
Ja painoin sen mieleeni.
Hah !
Minulla ei ole hajuakaan mitä nämä kukat on.
Nämä kun ei ole sellaisia kukkia, joita yleensä ostan.






Ostin näitä kukkia, sitä varten.
Kun minusta nämä sopi hyvin noiden kynttilä lyhtyjen kanssa.





Kuva on vähän suhero.
Mutta eikö sovikkin hyvin yhteen?





Tämmöistä taas Aurinkokujalta.
Ei Aurinkokujallakaan aina aurinko paista.
Mutta jos viikonloppuna paistaa, laitan niitä ulko kuvia.
Muuten hyvää viikonloppua.
Ensi viikolla tavataan.
Aion lukea teidän blogeja ja poimia ideoita ja ajatuksia.

                                                       - Piia -




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Keskellä viikkoa





Kevään ensimmäiset esikot oli tullut kauppaan.
Toivottavasti nuo nyt edes on esikoita.
Mä tykkään kaikesta kauniista.
Mutta kukkien nimet voi mennä ihan väärin.
Tärkeintä nyt kuitenkin se kauneus.





Jos mä oikein muistan, nuo voi keväällä istuttaa ulos.
Jos saa sinne asti pysymään hengissä.
Mummu olis ihan kauhuissaan, kun se lukis tätä.
Niin hyvin se opetti rakastamaan ja kasvattamaan kukkia.
Oli ne sitten sisä- tai ulkokukkia.
Ja kyllä mä rakastankin, mutta jostain syystä ne ei enää nykyään välttämättä pysy hengissä.




Mutta niin iloisen mielen nuo pienet keltaiset auringot tuo.
Teki mieli ostaa jotain värikästä.
Eikä sitä ainaista valkoista.




Tuosta olohuoneen pöydältä, ne osuu silmiin tullessa ja mennessä.
Ja ollaanhan nyt menossa pääsiäistä kohti.
Pääsiäiseen mä jotenkin miellän tuon keltaisen värin.












Pieniä aurinkoja.
Hyvin sopii Aurinkokujalle.


Mä taisin edellisessä postauksessa luvata, etten laita enään kuvaa tulppaaneista.
Mutta nyt kun ne on auenneet.
Ja tuo keltainen väri tuli esiin.
En voinut olla laittamatta vielä yhtä kuvaa.
Ostin nuo kukat perjantaina.
Ja ne on noin hyviä vielä.
Voi olla että ne menee viikon.
Nämä kukat ilahduttaa keittiössä.
Taitaa aika monta kimppua tulla ostettua.
Ennen kuin saa kimpun omasta puutarhasta.






Onhan sitä tietenkin tullut tehtyä jotain sisustus muutoksiakin.




Tuossa kuva meidän vanhasta puusohvasta.
Joka on "ruokailu huoneessa".
Tässä kuvassa siinä on tyynyjä, joissa on jokaisessa erinlainen päällinen.
Sitten laitan kuvia muutoksesta.





Tosi hyvin sopii tuon pöytäliinan kanssa.
Tuo tumma väri on melkein sama kuin pöytäliinan väri.
Kiva idea painaa kankaalle kuva virkatusta liinasta.
Ei tietenkään yhtä hieno, kuin tyynyliina johon on ommeltu oikea pitsiliina.
Sopii hyvin yhteen pitsiliina ja vanha puusohva.
Noi tereet jotka kiertää tyynyn päällistä viimeistelee kivasti nuo tyynyliinat.
Tykkäsin itse tosi paljon.
Mitä mieltä olette kumpi on parempi vaihto ehto?

Tuosta tuli mieleen, että minulla on jossakin Vallilan tyynynpäälliset.
Niitä on neljä tai viisi samanlaista.
Ne vois sopia hyvin olohuoneen toiselle sohvalle.
Se on jotenkin vaisu.
Kun on valkoinen päällinen, siinä sohvassa ja kaksi valkoista sohva tyynyä.
Niissä Vallilan tyynyn päällisissä olis vähän väriäkin.
Jos vaan löytyy niin monta ylimääräistä sisätyynyä.
Laitetaanpa se seuraavaksi mietintä myssyn alle.

Tämmöistä on ollut Aurinkokujalla.
Mitäs teille kuuluu?

                                                          - Piia -

p.s Kirppari touhukin alkaa pikku hiljalleen piristyä.
Löysin H&M.n uuden valko beesin tuubihuivin ja kaksi muumimukia.




 Vähän sumea kuva, mutta eiköhän nuo tuosta tunnista.














maanantai 18. tammikuuta 2016

Uusi viikko alkaa



Meillä on ollut aika paljon pakkasta, verrattuna siihen mitä täällä ruukaa.
Eilen illalla kahdeksalta oli - 33 astetta, kun mies käytti koiraa viimeisen kerran lenkillä.
Joku oli puhunut, että yöllä olisi ollut - 35 astetta.




Luntakin on satanut.
En osaa sanoa montako senttiä.
Mutta ainakin niin paljon, että kasvit ovat suojassa pakkaselta.




Kun oltiin koiran kanssa lenkillä.
Valo osui lumeen niin, että näytti siltä kuin hangella olisi ollut tuhansia timantteja.
Harmi etten osaa vielä kuvata niin hyvin, että olisin saanut siitä kuvan.




Minusta on hyvä, että meillä on neljä erinlaista vuodenaikaa.
Minä nautin kyllä niistä kaikista.
Jokaisessa on hyvät puolensa.
Mutta se on minun mielipide.
Jokaisella saa olla omansa.





Tuntuu, että päivä on jo pidentynyt tunnin verran.
Ei ole tullut mistään katsottua tarkkaa aikaa.
Kevättä ja valoa kohti ollaan kuitenkin menossa.




Pitää nyt nauttia talvisista päivistä.
Niin kauan kuin niitä on.
Onneksi tuo meidän Pyry koira vie minut kaksi kertaa päivässä lenkille.




Monen blogista olen lukenut, kuinka jänikset ja peurat jne. on tehneet puutarhassa tuhoja.
Meillä oli alussa, kun muutettiin tähän jäniksiä.
Mutta nyt ei ole ollut moneen vuoteen.
Tai ainakaan ne ei ole syönyt mitään puutarhasta.
Ei ole kyllä ollut jälkiäkään.




Lunta on ollut välillä niin paljon puiden oksilla, että oksia on katkennut.
Ainakin männystä ja sireenistä on katkennut meillä oksia.




Tuonne se taas laskee aurinko ja tulee sininen hetki.




Mutta nyt siirrytään sisälle.
Ostin perjantaina valkoisia tulppaaneja.
Hurja kuinka ne kasvaa pituutta.
Leikkasin aamulla niiden varsia ainakin viisi senttiä.
Ja silti ne on pitkän näköisiä vaasissa.
Osa on auennut kauniin näköisesti.
Niin että sisältä pilkottaa keltainen sisus.








Sitten tämän päivän sisustus muutokseen.
Pitäähän sitä jatkaa tätä tavaroiden muuttamista, niin kauan kuin intoa riittää.
Kohta tulee sitten joku muu villitys.




Minulla on eteisessä kahden makuuhuoneen oven välissä pieni pätkä seinää.
Ja siinä on pieni kaappi.
Joka on tämän päivän muutoksen kohde.
Tässä kuva siitä ennen kuin mitään muutettiin.
Pentikin lamppu ja kaksi valkoista kehystä sai jäädä.
Mutta pupu joka istuu tuolilla ,kaksi oksista tehtyä sydän koristetta ja Pentikin tuikkukippo sai lähteä muualle.





















Tässä sitten lopputulos.
Löysin kirpparilta Pentikin kukkamaljakon/tuikkukipon.
Se tuli sen toisen Pentikin tuikkukipon tilalle.
Tämä uus on vähän isompi.
Ja tykkään tästä enemmän.
Pupun ja tuolin tilalle tuli nuo kaksi hirveä.
Jotka ostin SisustEllenistä.

Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Kirpputoria pitäis jaksaa pitää, että sais myytyä vanhaa tavaraa pois.
Ja sais sitten uutta tilalle.
Oli se sitten omia vanhoja tavaroita, kirpparilta ostettuja tai sisustusliikkeestä tai mistä vaan.

Tälläistä Aurinkokujalla tänään.
                                                        - Piia -