tiistai 9. helmikuuta 2016

Pienikin muutos piristää!




Nyt on kaikki huonekalut viety tuunattavaksi valkoiseksi.
Tai no ei ihan kaikkia, kolme olis vielä.
Mutta pitää nyt katsoa mitä niiden kanssa teen.
Ainakin sen keinutuolin haluan vielä käsiteltävän.
Se on yksi meidän yhteisistä ensimmäisistä huonekaluista.
Sillä on tunne arvoa.
Laitan sitten aina sitä mukaa tänne kuvia kun saan niitä huonekaluja takaisin.
Kiva kun saa ne takaisin ennen niitä kevään juhlia.

Oltiin miehen kanssa eilen siellä Oulussa.
Sieltäkin on hyviä uutisia kerrottavana.
Minulle laitetaan se kipu stimulaattori.
Eli on toivoa että saan näihin kipuihin siitä apua.
Tässä nyt puolen vuoden sisällä se sitten laitetaan siellä Oulussa.
Vähän kyllä pelottaakin, mutta sitä en kyllä rupea nyt vielä miettimään.

Löysin heti taas yhden huonekalun, joka ei ole valkoinen.
Tämä vanha pesukomuutti.
Mutta vaikkei minulla ole mitään muuta tuota väriä, niin tätä huonekalua ei kyllä maalata valkoiseksi.




Minusta tämä on niin hyvin tehty vanhan näköiseksi.
Ja sitten vielä lakattu.
Niin että on helppo pitää puhtaana.
Tämä jää kyllä punaiseksi.




Sitten vielä kun tämä on ruokailu huoneessa, sellaisessa paikassa, ettei näy sieltä hyvin mihinkään.
Pitää mennä sinne huoneeseen, että näkee tämän.




Ja muutenkin tämä sopii siihen huoneeseen, kun siellä on kaikki huonekalut vanhoja.




Tähän pikku pöydälle vaihdoin vähän sisustus tavaroita.
Minun piti ottaa pöydästä kuva, kun se oli aivan tyhjä, mutta unohdin.




Pöydässä on kiva teksti ja kuvat.
No joku toinen kerta sitten.
Tässä on taas aloitus kuva.



Pöydästä lähtee osa tavaroista ja tilalle tulee kaksi uutta tavaraa.



Tuo lasinen korkea purkki kannella.




Ja tuo kynttilän jalka + kynttilä.




Muuten tavarat vaan vaihtoi vähän paikkoja.




Laitoin tuonne purkkiin vielä kynttilän.
Siinä olis hyvä säilyttää pitkiä kynttilöitä.
Voi kuulemma polttaa tuikkuakin, kun tuossa kannessa on reikiä.
En oikein tiedä.
Tämän näköinen siitä sitten tuli.
Ainakin itseä piristää, vaikkei ole kuin pieni muutos.




Yritin ottaa sellaisen kuvan jossa näkyis paremmin millaisessa ympäristössä tuo pöytä on.
Mutta oli vielä aika aamu päivä ja valoa ei vissiin ollut tarpeeksi.
Niin tuli tosi huono kuva.




Sitten kun laittoi lamppuun valon, näkee vain lampun ja muu hukkuu taka-alalle.
No, aina ei voi tulla täydellisiä kuvia.
Ulko varaston ovenkin, olis näköjään voinut laittaa kiinni.










Aurinkokujalla oli tänään aivan selvästi arki tunnelma, valokuvia myöten.
Jospa loppu viikosta tulis sitten vähän tasokkaampaa tekstiä ja kuvia. :)

Oikein mukavaa viikkoa teille kaikille.
Muistakaa olla tyytyväisiä, jos olette terveitä.
Minun oli pakko kirjoittaa, tuo lause tuohon.
Niin monella tavalla sairaita ihmisiä, näin eilen siellä Oulussa.
Jaksaa taas vähän aikaa olla itsekkin tyytyväinen, huonomminkin vois asiat olla itselläkin.
Kuitenkin ilman mitään apuvälineitä pystyn vielä liikkua ja pitkiäkin matkoja.
Yötkin saan nukuttua, vaikka päivällä kipu voi olla kovaakin.
Terveydestä ei muista olla kiitollinen, ennenkuin sen menettää.
Niinhän se tahtoo olla kaikkien asioiden kohdalla.

Tavataan taas loppuviikosta.

                                            - Piia -


28 kommenttia:

  1. Minäkin olen tykästynyt valkoiseen ja huomaan että vähän väliä tulee nyt mietittyä minkä voisinkaan maalata valkoiseksi ;) Ihania muutoksia olet tehnyt ja tähän aikaan vuodesta ei oikein taida valokuviin saada kunnon valoa, tai minä en ainakaan saa :( Mukavaa kuluvaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Moi. Onpas hieno lipasto ylimmäisissä kuvissa.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanan värinen tuo pesukomuutti on. Olet oikeassa, sitä ei kannata käydä maalaamaan.
    Kaunista tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Hei! Valkoinen on ihana väri, varsinkin kaikessa vanhassa. Tosin olen samaa mieltä ettei tuota pesukomuuttia kannata maalata. Itsekin pidän kovasti sisustamisesta, mutta liikunta ja työ vie kaiken ajan... Olen joskus haaveillutkin sisustusbloginkin pitämisestä, mutta se on jäänyt... =)

    Mukavaa viikkoa!=)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia! Tuo vanha pesukomuutti on hieno ja hyvän värinen juuri noin.
    Mukavaa tiistai iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisia juttuja täällä - kiitos vierailustasi blogissani. Jatkan surffaamista täällä ----iloa elämääsi-----

    VastaaPoista
  7. Vastavierailua harrastettu :)
    Aivan ihana blogi siulla. Todella kivoja juttuja löysin. Lukijaksesi tuun ilomielin.

    VastaaPoista
  8. Vastavierailulla ;) Tuo pesukomuutti on ihana. On täällä paljon kaikkea muutakin kaunista ja kuvaa, mutta tuo pesukomuutti sulatti sydämeni. Mielestäni on hyvä, jos annat sen olla väriläiskänä, juuri tuollaisena, vastapainona kaikelle valkoiselle.

    VastaaPoista
  9. Vanhat, rustiikkiset huonekalut on juuri tuollaisina kuluneen näköisinä ihan parhaita! Itse tykkään kovasti vanhasta ja tuollaisesta kuluneesta.

    VastaaPoista
  10. Hei vaan,tulin vastavierailulle ja klikkaan itseni lukijaksi. :)
    Ihanan komuutin olet löytänyt!
    Toivottavasti saat avus kipustimulaattorista!
    Eräs läheiseni kärsii monista selkäongelmista joiden takia on sairaseläkkeellä ja jatkuvasti kipeä. Myös hänelle on väläytelty suota stimulaattorin mahdollisuutta. Vielä kuitenkin pärjää lääkkeillä, vaikka todella huonojakin päiviä on.
    Voimia ja jaksamista arkeesi! Kipu ei todellakaan ole kiva kaveri...

    VastaaPoista
  11. Ihana komuuti. Täyttä totta, tuo kirjoituksesi terveydestä.

    VastaaPoista
  12. Ihanuuksia! Minäkin keräilen noita talolyhtyjä!

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis komuutti, ja muutenkin! Mä usein päädyn maalaamaan valkoiseksi, mutta yritän tsempata, ettei meillä kaikki olisi valkoista :D

    VastaaPoista
  14. Oletko tutustunut V33-maaleihin, tartuvat lähes mihin tahansa. Voi tuunata itse;)

    VastaaPoista
  15. Upea lipasto! Toivottavasti saat kipuihin apua!

    VastaaPoista
  16. Kiva kun kävit blogissa ja jätit kommentin :D Tulin vastavierailulle.

    VastaaPoista
  17. Hyvä jos pienet muutokset piristävät, toivottavasti kipu pysyy hallinnassa.

    VastaaPoista
  18. Onpas hieno löytö tuo pesukomuuti. Olen samaa mieltä, ettei sitä kannata maalata valkoiseksi. Silloin siitä katoaisi jotain.

    VastaaPoista
  19. Kauniita löytöjä. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  20. Kauniita löytöjä. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  21. Älä maalaa komuuttia, anna sen olla tuollainen, kaunista vanhaa patinaa

    VastaaPoista
  22. kävit minunkin blogissani,ja heti tulin tutustumaan sinun blogiisi :) Tuo pesukommuutti tuo niin lapsuuden mieleen,meillä oli aivan samanlainen,väriltään kirkkaan keltaista ja punaista :)

    VastaaPoista
  23. Kaunis kommuutti! Kiitos vierailustasi blogissani :)
    Sinulla on ihana blogi.

    VastaaPoista
  24. Vastavierailulla :) Tuo kommuutti on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  25. Kiva blogi sinulla! Tervetuloa lukijakseni. Blöogini puolella on ollut vähän hiljaista tiiviin opiskelun ja uuteen työpaikkaan sisäänajon vuoksi! Lupaan tsempata vii,eistään maaliskuussa :)

    VastaaPoista