Tänään on ollut kyllä niin kiireinen päivä.
Joskus asiat vaan kasaantuu yhdelle ja samalle päivälle.
Koirallakin oli jo varmaan kova hätä ulos,
kun kello oli niin paljon,
kun ehdin kotiin.
Onneks ei ollu tehny tarpeitaan sisälle,
sekään ei ole meillä mahdottomuus.
Mutta kai koirankin rakolla on mittansa mitä sinne mahtuu.
No, alkoipas tämä nyt erikoisilla puheilla.
Ostin yks päivä noita sydän kynttilöitä.
Nyt keltainen kynttilä löysi paikkansa.
Se on niin, että aina kannattaa ostaa,
jos näkee jotain sellaista mistä tykkää
ja hinta on kohdallaan.
Vaikka ei sillä hetkellä tiedäkkään
mihin sen tavaran laittaa.
Kyllä se lopulta löytää paikkansa.
Tämäkin lipaston päällä oleva asetelma
kaipasi selvästi jotain väri pilkkua.
Ja keltainenhan on siihen juuri täydellinen.
Tosin tässä kruunussa ei voi polttaa kynttilää,
mutta se on nyt siinä vain koristeena.
Minulla oli myös tuollainen iso kruunu,
mutta möin sen kirpparilla.
Vähän meinaa harmittaa.
Joitakin tavaroita alkaa jälkeenpäin kaivata,
muttei sellaisia onneksi ole paljon.
Eikä niitä kannattais ruveta miettimään jälkikäteen,
ei ne takaisin tuu.
Olisin ostanut näitä lisää s-marketista,
mutta niitä ei ollut enään.
En tiedä oliko niitä alkujaankin vähän,
vai oliko ne ollut niin suosittuja,
että oli mennyt heti kaikki.
Mä en hirveästi tykkää teko kukista,
mutta nää roikkuvat pajunkissat on ihan kivoja.
Olen ostanut nämä Halpa Hallista.
Nää on ollu mulla jo jonkin aikaa,
enkä aio ihan heti hävittääkkään.
Pitää laittaa nyt esille,
kun tässä kuussa on jo pääsiäinen.
Toi iso lasinen purkki jossa ne on,
on kirppari löytö,
siinä oli tuo nauha valmiiksi.
Vaatteita, kenkiä ja varsinkin vaatteita,
on aivan hirveän vaikea kuvata. On on.
Ainakin minun, kun olen kuvannut vasta vajaa kolme kuukautta.
Nämä kuvat ei tee oikeutta näille vaatteille.
No, parempia en saanut.
Tässä siis kirppari löytöjä.
GUES.in laukun löysin Kirpputorimarketista.
Olen pitänyt laukkua ns. parempana laukkuna,
kun olen löytänyt myös kaksi arki käyttöön sopivaa laukkuakin.
Samoin edellisessä vaate postauksessa,
ollut valkoinen laukku,
on myös ns. parempi laukku.
Tämä on tällainen talvi käyttöön hyvin sopiva laukku.
Suurin osa minun löytämistä paremmista vaatteista, laukuista ja kengistä
on siitä samasta pöydästä josta kerroin,
missä se mies myy vaatekaupassa myyjänä olevan vaimonsa vaatteita.
Tää on ihan uuden veroinen.
Tosi hyvät jalassa ja kävellä.
Aika hyvä kuntoiset.
Matalalla korolla, kun olen niin pitkä,
etten ole sitten miestäni pitempi.
On minulla muutamat vähän korkeammalla korolla olevat kengätkin silti.
Onhan se mukava, kun mies katsoo minua ylöspäin, hah,hah, vitsi...
Tosta merkistä en tiedä mitään,
onko joku hieno merkki,
vai joku marketti merkki.
B.YOUNG merkkinen mekko/tunika, mikä lie,
on tosi kauniista kankaasta.
En oikein saanut sitä tähän kuvaan,
siis ton kankaan kuviointia.
Tästä olen tykännyt paljon.
Olen pitänyt monena sunnuntaina seuroissa.
SIRUP.in tunika on ollut kans tosi paljon käytössä.
Olen pitänyt farkkujen ja neuletakin kanssa.
Mun on vaikee tietää mikä on mekko, tunika, paita, tai joku muu.
Niin että täällä voi lukea ihan hassuja juttuja,
siitä mitä nää vaatteet on.
noista kauneimmista kohdista.
Ja tossa helmassa roikkuu kauniita kukkia.
Näkyy valitettavasti huonosti.
VILA.n tunika on kans ihan lemppari.
Farkkujen ja neuletakin kans oon pitänyt.
Onneks on kirpparit.
Ei mullakaan muuten olis tällaisia vaatteita.
Nämä on mulle tosi arvokkaita löytöjä,
varmasti monen mielestä ihan tavallisia,
mutta onneks me kaikki saadaan olla erilaisia,
ja onneks osaan olla pienestä kiitollinen,
kun ei tuo eläke nyt niin häävi ole.
Ja onneks kehtaan sanoa, että kuljen kirppari vaatteissa, pääosin.
Kyllä mä ostan kaupastakin vaatteita,
kaikkea ei yksinkertaisesti löydä kirpparilta.
Ja alusvaatteita en osta kirpparilta,
siinä mulla menee raja.
On ihan kuin uusi.
Sain jopa vähän paremman kuvan,
kuin muista.
Mä en oikein osaa pitää sukkahousuja,
vaan melkein aina mulla on farkut,
näitten tunika tyyppisten vaatteiden kanssa.
Toki on sellaisiakin tilanteita,
että pidän sukkahousuja ja hemetta/mekkoa.
Mutta ne on silloin juhlallisempia tilanteita.
NOA NOA.n tunika on kans mieluinen,
vähän on ehkä mulle liian avonainen kaula-aukko,
ainakin näin talvella.
Mutta kun laittaa villatakin ylimmän napin kiinni,
niin menee hyvin.
Helmassa on kaunis harsomainen röyhelö.
Kuva vääristää väriä,
on enemmänkin tumman vihreä.
MODSTRÖM ei sano mulle merkkinä mitään.
Mutta pidettyä on silti tullut.
CRISTELLE &CO.n mekko on taas aivan lemppari.
Olen pitänyt talven aikana monena sunnuntaina.
Vaikka tämä on näin pitkä,
olen silti pitänyt farkkujen kanssa.
Pitäisköhän mun opetella pitämään sukkahousuja, ehkä.
Varsinkin, kun talvella voi pitää paksujakin sukkahousuja.
PUSSYCAT.in tunika on yks lemppari vaate kans.
Kaunis toi helmi koristelu kaula-aukossa.
Siinä tämän kertaiset kirppis löytö esittelyt.
Ens kerralla taas leluja, ehkä.
Kohta pitäis tulla ne huonekalut,
sieltä tuunauksesta.
Odotan jo innolla,
että saan niitä esitellä.
Mutta siihen asti näitä kirppis löytöjä.
Vihreät sydän kynttilät löysi paikkansa Pentikin jalallisista kynttilä astioista.
Keskellä on tähti, jossa pupuja ja höyheniä.
Ostin noita pupuja viime vuonna Anttilasta.
Näyttää niin kuin nuo kynttilät olis noihin kuppeihin vähän liian isoja,
mutta kyllä ne on ihan sopivia,
pitäis vaan saada kuva ihan ylhäältä,
niin sen näkis kunnolla.
Nuo neljä samanlaista tyynyä,
joissa on paljon tekstiä,
olen ostanut ehkä viime syksynä, alesta Mini Manista.
Ja samalla sohvalla olevat kaksi tyynyä,
joissa kans tekstiä,
on viime jouluna ostettu joulukaupasta.
Tuossa korkeassa kaapissa
on niitä lasi astioita,
joita olen ostanut kirppikseltä
ja olen täällä esitellyt,
viime postauksessakin.
Tuossa kuvassa näkyy hyvin nuo Vallilan tyynynpäälliset,
joiden nimen olen unohtanut.
Ja sohvassa painauma,
jonka koira on tehnyt,
kun on istunut siinä ja katsonut ikkunasta ulos
ja odottanut meitä kotiin.
Reppana.
Onneksi ostin silloin monta noita pupuja,
niistä on kiva tehä asetelmia.
Ne on yksinkertaisuudessaan kauniita.
Tuo nauha kaulassa riittää koristeeksi.
Osasta olen ottanut senkin pois.
Noita pupuja on kahdenlaisia.
Toisilla on erivärinen nauha kaulassa.
Tuo vihreän sävy on kaunis.
Aivan kuin kevät,
puut hiirenkorvalla, ennen kuin ne juhannuksena muuttuu tummemman vihreäksi.
Kohta kun katsoo ikkunasta ulos,
näkee tota väriä, jee!
Nuo Pentikin kynttilä kipotkin on kirppikseltä, vai joko mä sen sanoin.
Vaikka ne on vaan tollaset peltiset,
niin ihan kivat.
Ei ole varmasti alun alkaenkaan maksanut paljon.
Joku kysyi noista matoista,
että olenko itse virkannut,
en heti vastannut
ja nyt en millään löydä sitä kommenttia,
jossa asiaa kysyttiin.
En ole virkannut itse,
olen Huutonetin kautta ostanut kaikki virkatut mattoni,
toki eri tekijöiltä.
Toivottavasti sinä joka kysyit näistä matoista,
näet tämän vastauksen.
Olen jossakin vaiheessa laittanut nämä kaksi viimeistä kuvaa jo tänne blogiin,
mutta olivat niin keväisiä,
että ajattelin,
ettei tuo haittaa vaikka ovat täällä uudelleenkin.
Ja aina voi olla joku uusi joka ei ole näitä vielä nähnyt.
Nuo puput on kans niin keväisiä.
Nämä olen jopa ostanut uutena,
ei mulla ihan kaikki ole kirpparilta.
Olis muuten kiva tietää,
kuinka iso prosentti kaikesta, on kirpparilta, Huutonetistä, Torista jne.
Ja kuinka pieni prosentti on ostettu uutena.
kun on keväällä ne juhlat
ja muutenkin,
että talon arvo säilyy.
Ja yks tärkeä, että on itsestä viihtyisää.
Tervetuloa blogiin,
taas kaikki te uudet ihmiset.
Ja kiitos kaikista ihanista kommenteista.
Olen saanut yhden kommentin,
josta melkein tuli itku
ja yhden,
josta en oikein tiennyt oliko se kirjoitettu hyvällä vai pahalla,
mutta siis kaikki muut sadat, melkein tuhat kommenttia,
on olleet niin ihania,
suuri kiitos teille niistä,
ne ovat niin tärkeitä.
Toivottavasti ensi viikolla
saan laittaa kuvia ja tekstiä,
niistä tuunatuista kalusteista.
Mutta jos ei,
niin sitten jostakin muusta.
Heippa siihen asti
ja oikein ihanaa, rentouttavaa viikonloppua.
Toivottavasti kenenkään ei tarvitse olla yksin,
vaan jokaisella on edes yksi ihminen elämässään.
Kirjoittelee tässä yksi sellainen,
jolla ei perheen lisäksi,
ole kovin monta ihmistä elämässään.
Siksikin tämä blogi on minulle niin tärkeä
ja ne teidän kommentit.
Toivottavasti muistan itse kommentoida tarpeeksi usein ja rakentavasti.
Mutta kun niitä ihmisiä on niin vähän,
tässä mun elämässä,
niitä osaa arvostaa EHKÄ paremmin,
kuin jos elämään kuuluu valtavasti ihmisiä.
Ehkä sen takia, kun en tiedä toisenlaisesta.
Seuraavaan kertaan.
- Piia -
p.s Voisko joku kertoa mulle miten se on,
jos blogissa on mainoksia,
voiko itse vaikuttaa millaisia mainoksia blogiin laitetaan,
vai päättääkö sen joku muu,
siis voiko sanoa jollekkin mainokselle kiitos ei.
Olin jo päättänyt ,
että mun blogiin saa laittaa mainoksia,
mutta viime metreillä,
juuri tuon takia peruin asia.
Minua oikein pyörryttää katsellessani noita kaikkia ihania sisustusjuttuja ja keväistä väritystä. Kaunista!!!
VastaaPoistaTosi kivoja, tuo NOA NOA:n tunika on huippu!
VastaaPoistaTuo sirupin tunika on ihana ja nuo pajunkissat on sieviä!
VastaaPoistaUpeita tunikoita olet kyllä kirppareilta löytänyt. Tykkään kaikista, joissa on röyhelöitä ja kimalletta :)
VastaaPoistaKirpparit on kivoja paikkoja tehdä löytöjä, joskus tosi edullisesti.
VastaaPoistaNiin hienoja kynttilöitä, ettei niitä raaskikaan polttaa.
VastaaPoistaKivan kotoisaa myös teidän kodissa! Kirppiksiltä kyllä tekee usein mahtavia löytöjä! :)
VastaaPoista-DEKOrento, Karita
tänne tulin katsomaan sinun kivaa blogiasi. Kiitos kutsusta :)
VastaaPoistaTuolta Suvikummun Marjan blogista piipahdan kylässä luonasi!
VastaaPoistaKauniita mekkoja tai tunikoita, samapa tuo miten niitä nimittää ja käyttääkö sukkisten tai farkkujen kanssa; sööttejä ovat. Ja nuo pikkupuput, jotka halivat toisiaan ♡
Mukavaa loppuviikkoa!
Kivoja löytöjä
VastaaPoistaIhana tuo kello! =) Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaPaljon hienoja vaatelöytöjä! Minä olen huono löytämään kirppiksiltä vaatteita. Minäkin saan usein inhottavia kommentteja, tai kommentteja joista ei tiedä onko ne hyvällä vai pahalla, tietyiltä bloggaajilta. Mutta varmastikin ne monesti kommentoijan mielestä on aivan hyvällä... Niistä vain monesti tulee hieman kummallinen olo, ei aina tiedä miten niihin suhtautuisi, jos on vielä herkkä ihminen. Ja yleensä tälläinen kirjoitettu teksti on helppo ymmärtää aivan väärin. Onneksi teidän vessaongelma ei kestänyt sen kauempaa, ikävää jos se olisi kestänyt monta vuorokautta. Hyvä että kaikki tuli kuntoon! :)
VastaaPoistaVoi kuinka paljon kaikkea kaunista ♥︎
VastaaPoistaIhanuuksia postaus pullollaan <3 Mukavaa maaliskuun alkua ja alkavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaMoi, vastavierailulla! =D
VastaaPoistaSinulla taitaa olla kirppissilmää! Minäkin käyn aika-ajoin paljonkin kirppareilla, mutta aikas harvoin löydän mitään mainittavaa. Varsinkaan vaatteita. Yleensä en edes niitä katsele, kun olen tälläinen pullukka! =D
Hei, tulin vastavierailulle kun olit käynyt jättämässä viesin blogiini ja olipa hyvä, että tulin! Ihanan näköinen blogi ja todella kivoja kirppislöytöjä. Olen itsekin kova kiertelemään kirppiksiä, mutta harvoin löydän itselleni mitään kivoja vaatteita, tai jos niitä onkin niin ihan liian kalliilla.
VastaaPoistaOikein ihanaa kevättä sinulle! :)
Perennapuutarhurin blogista tulin vastavierailulle ja kivaltahnan täällä näyttää. Nuo leluasiat on meilläkin nyt ajankohtaisia kun olemme mieheni kanssa tulleet isovanhemmiksi pienelle ihanalle pojalle <3 Harvoin on aikaa kierrellä kirppiksillä, mutta joskun kuitenkin. Kiva tuo korisäilytys tilkkupeitoille, niin ne on aina käsilllä kun tulee pieniä vieraita.
VastaaPoistaVastavierailulla minäkin. :)
VastaaPoistaKauniita sisustusjuttuja täällä on! Ja hienoja kirppislöytöjä! Mukavaa kevättä. :)