perjantai 18. maaliskuuta 2016

Vaaleanpunaisia pääsiäiskoristeita.




Olen tänä vuonna ostanut sen verran pääsiäiskoristeita,
että nyt niitä on moneksi vuodeksi eteenpäin.
Jotain pientä kivaa voi toki aina ostaa lisäksi.
Eikä nyt ole sellaisia mitkä pitäis laittaa kirppari kasaan.





Tuon sydämen muotoisen muratin ostin muistaakseni halppiksesta.
Sitä pitäis näköjään vähän ohjata kasvamaan oikeaan suuntaan.
Yleensä olen huono saamaan murattia pysymään hengissä.
Niihin tulee sellaisia pieniä valkoisia ötököitä
ja sitten ne kuolee.
Kesällä saan kyllä ulkona pysyyn hengissä.
Ja muutenkin olen parempi ulko kukkien kanssa,
kuin sisäkukkien.
Kunhan ei olis pakkanen tappanut kovin paljon ulko kukkia.
Mitkään eläimet ei ole verottanut pensaita ym.




Onneksi ostin tuon alustan SisustEllenin poisto pöydästä.
Mulla oli heti silloin jo ajatus,
että siihen on hyvä tehdä asetelmia.
Nuo munat on myös SisustEllenistä.
Ostin niitä kolmen erin värisinä,
valkoisina, ruskeina ja vaaleanpunaisina.



Myös tuo pesä jossa nuo munat on,
on SisustEllenistä.
Mun tulee käytyä paljon siinä,
kun se on niin hyvällä paikalla.




Nuo puput ostin viime vuonna Anttilasta,
ostin niitä aika monta.
Mutta niillä on kiva koristella pääsiäistä,
tykkään tosi paljon.



Tuo pesä on kyllä kans mieluinen,
vaikka vaan tuollainen "heinä kasa" ja muutama muna.
Mutta monesti yksinkertainen on kaunista.
Tuo vaalean punainen ei ole kans yhtään minun väri,
eikä ehkä oikein pääsiäisenkään väri,
mutta tykkään tosi paljon siitäkin.




Tuonkin valkoisen vadin ostin SisustEllenin tarjous pöydästä.
En tiedä itääkö minun ohrat,
kun en laittanut niiden päälle multaa.
Nuo valkoiset karvakasa tiput löytyi s-marketista.




Nuo puput on ihan kivoja ilman tuota nauhaa kaulassakin.
Osalla oli vaalean punainen ja osalla oranssi nauha.




Tämä asetelma jää luultavasti,
juuri tähän ruokailuhuoneen pöydälle.
Ja pesä kans.
Jotenkin ne kuuluu yhteen.








Tuossa valkoisessa alustassa voi pääsiäisen jälkeen pitää vaikka kynttilöitä.
Tai kehitellä jonkin muun asetelman.





Sitten on tämä tähti,
jossa on vähän höyheniä
ja nuo oranssi nauhaiset puput.
Ne on sen näköisiä niin kuin niillä olis joku neuvottelu menossa.
Toivottavasti eivät ainakaan syö mun omena-, luumu- ja kirsikkapuun alkuja.
Päärynäpuu tais kuolla yks kesä,
vai istutinkohan mä uuden.
Voi tätä muistia.
Mä kun en tykkää jättää kasveihin niitä nimi lappuja.
Pitää varmasti kohta ruveta jättämään.
Jos haluaa tietää mitä kasveja on.





Voi olla että laitan sittenkin tämän keittiön pöydälle
ja jätän tuon tähden tähän ruokailuhuoneen pöydälle.
Varmasti mukava lukea näitä mun pähkäilyjä. :)





Tuohon olohuoneen pöydälle sopii kans vaikka mikä asetelma.





Mutta mulla on jo siihen ihan oma juttunsa.
Mutta siitä en kerralla enemmän.





Nuo helmililjat on jo kukkineet loppuun.
Nyt mä tiedän,
kiitos yhden bloggaajan,
ettei mun tartte saada niitä pysymään hengissä kevääseen.
Vaan voin istuttaa ne sipulit keväällä maahan,
kunhan säästän ne.
Olen aina heittänyt ne menemään,
kun ne on kuolleet ennen kevättä.
Kiitos vielä tiedosta!





Tämäkin on kiva yhdistelmä,
ruosteinen kaunis kukka kehikko
ja narssissi.
Pitää vaan laittaa tuolle narssissille suoja ruukku,
niin on hienomman näköinen.





Tuo murattikin sopis tohon olohuoneen pöydälle.
Oliskohan niitä enään kaupassa?





Sitten kuvailin kaikkea ihan muuta,
kuin pääsiäiseen liittyvää.
Tämän pöydän olen ostanut Ikeasta,
Yleensä se on aivan täynnä mun tavaroita.
Otetaanpas nyt kerrankin kuva,
kun se on tyhjä ja juuri pyyhitty pölyt.
Peili on kirppis löytö.




Mun rihkama koruille olen tehnyt kaksi säilytys ratkaisua,
ilmoitustaulusta ja tapetista + nuppineuloista.
Ihan toimiva.





Tämä pieni seinä hylly, sen päällä oleva tähti laatikosto ja kangas sydämet
on kaikki kirppari löytöjä.
Kynttilänjalat + kynttilät on kauan sitten ostettu Sittarista.





Kauniita nää sydämet.



Tämä pöytä on tuunattu vanhasta huonekalusta.
Käytän sitä yö pöytänä.
Siitäkin nyt kuva tyhjänä,
yleensä aika täynnä tavaraa,
niin kuin mulla ruukaa.




Siinä kaunis yksityis kohta tuo nuppi ja teksti.
Se joka on tehnyt tämän,
tuunaa ne huonekalut,
joita tässä kohta jo alan odotella takaisin.
Tämän tyylistä sieltä on siis tulossa.




Tämän tuolin olen ostanut huutonetistä.




Niin kauniisti tehty kaikki yksityis kohdat.
Niin kuin tämä kangas ja nämä napit.





Teksti on kans kiva.




Tässä koko kokonaisuus.




Tuohon olohuoneen kasvihuoneeseen sopii kans nuo kanan munat.




Just sopiva määrä.



Ostin tän kasvihuoneen Ykkös kirppikseltä.




On kyllä ihan kuin uusi
ja tuo Pentikin lasilintukin tuossa vielä tuli mukana.



Toiseen kasvihuoneeseen,
jonka olen ostanut uutena.
Kokeilin laittaa keltaisia kynttilöitä.



Näin jossain sisustus liikkeessä,
että oli laitettu vielä keltaisia höyheniä alle,
oli kivan näköinen.
Mulla ei nyt ollut höyheniä.




Kivasti tuo keltainen tuo tuohon ryhmään
pääsiäis tunnelmaa.




Jospa ne huonekalut tulis kohta.
Niissä onkin sitten esittelemistä.
Niitä oli muistaakseni kahdeksan.

Täällä sataa tällä hetkellä (torstaina) räntää
aivan taivaan täydeltä.
On ollut niin kauniita
aurinkoisia päiviä.
Mutta huomenna pitäis vissiin jo taas paistaa.
Joo nyt on se torstai,
kun jatkan tätä.
Paistaa kyllä aurinko,
mutta pakkasta ja aivan jäätävä pohjoistuuli.
Pyörä tietkin alkaa olla sulia,
on niin helppo lenkkeillä.
Paitsi mikä peseminen koirassa.
Se meneekin maanantaina trimmattavaksi,
kyllä se sitten helpottaa vähän pesemistä.
Punkki pannankin joutui jo ostaa,
täällä rannikolla kun on niin valtavasti niitä punkkeja.
Heti tulee jos ei ole pantaa
tai jotakin muuta estoa.
Minä tykkään käyttää pantaa,
eikä ole ainakaan mitään koiralle tullut siitä pannasta.

Ensi viikolla vielä yksi postaus ennen pääsiäis viikonloppua.
Meillä ei ainakaan tule kaikki lapset käymään.
Osalla on muuta menoa,
mutta suurin osa kuitenkin.
Pitää muistaa ostaa pienille noita-akoille karkkeja.
Meillä niitä käy jonkin verran.
Muttei meinaakkaan niin paljon kuin silloin,
kun omat lapset oli pieniä.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille
toivottelee Aurinkokujalta

                                                        - Piia -


55 kommenttia:

  1. Upeita nuo valkoiset puput! Ostaisin heti, jos tulisi eteen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä onko niitä enään siellä Anttilassa, kannattaa aina kysyä.

      Poista
  2. Ihania koristeita sinulla on ♡
    Aurinkoista ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita koristeita, itsellänikin pitäisi hieman päivittää pääsiäiskoristeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekkin innostuin blogin myötä. Jotenkin kun lapset kasvoi isoksi, pääsiäis koristelu vähäksi aikaa jäi. Nyt kun lastenlapset kasvaa on taas kiva laittaa kaikkia.

      Poista
  4. Ihania pääsiäiskoristeita muutenkin kaunista. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita pääsiäisasetelmia. Paljon muutakin silmiä hivelevää kotonasi.

    VastaaPoista
  6. Hei vaan ja kiva kun löysit blogini! Täällä onkin kaikkea ihanaa katseltavaa, oikein herkullista1 Pitääpä tulla uudemman kerran oikein ajalla lukemaan ja katselemaan.
    Kauniita ovat sinun pääsiäisasetelmasi, vau!

    VastaaPoista
  7. Vaaleanpunainen tuo kevään!
    Ihanat värit ja tuo kasvihuone on niin söpö!
    Omani jäi joskus Suomeen...kai myin sen kirppiksellä tai annoin hyvään kotiin.

    Lempeää pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaaleanpunainen on kyllä kevään väri jos mikä.
      Hyvää pääsiäisen odotusta sinnekkin.

      Poista
  8. Sinulla on nätti ja rakkaudella vaalittu koti. Tykkään noista pörröisistä valkoisista tipuista. Muratti on tarkka kasteltava sisällä. Jos se kerrankin pääsee kuivahtamaan, seuraa ötökkäinvaasio. Litimärkänäkään ei saa pitää :) Pitää suhtautua kuin leikkokukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän nyt kastella tarkasti, kun on niin nätti sydämen muotoinen kukka. Joku on joskus sanonut että pitää suihkuttaa ahkerasti, tiedä sitten.

      Poista
  9. Ihania vaaleanpunaisia somisteita, kyllä on kaunista katseltavaa :)

    VastaaPoista
  10. Nuo vaaleanpunaiset munat on niin ihania!
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  11. Kiitos vierailustasi mun blogissa. Ihania juttuja täällä sulla, niin kauniita tavaroita.

    VastaaPoista
  12. Onpa suloisia pääsiäismunia ja pupuja. Noita jaksaisi katsoa pääsiäisen jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama kuin joidenkin joulu koristeiden kanssa, niitäkin jaksaa toisia katsoa kauemmin, kun toiset pitää saada heti pois.

      Poista
  13. ihastuttavia koristuksia;) tykkään paljon enämpi vaalean punaisesta Pääsiäisestä kuin keltaisesta - siitä kun tulee aina voikukka mieleen.tälleen voi tietty ajatella vain tämmöinen rikkaruohojen suurin vihollinen..
    hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuohan oli hyvä selitys miksi vaaleanpunainen on parempi, aivan järkeen käyvä. :) Hauskaa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  14. Kivoja asetelmia. Mulla taitaa pääsiäinen mennä ilman suurempia koristuksia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuleehan se pääsiäinen ilman koristeitakin, eikä se edes ole se tärkein asia. Mukavaa viikonloppus myös sinne.

      Poista
  15. Ihania pääsiäiskoreja ja koristeita ❤️ Kauniita yksityiskohtia ❤️ Aurinkoista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  16. Kiitos! Hyvää viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  17. Nuo puput on mun suosikkeja - sattuneista syystä ;-)

    Ihanan tunnelmallista teillä!

    VastaaPoista
  18. Kauniita pääsiäistavaroita! Minä en ole vielä ottanut mitään koristeita esille, ehkäpä sitten tiistaina, kun on melkein-vapaapäivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä olen jotenkin tänä vuonna innostunu, pitkästä aikaa. Ehtiihän tuota vielä. Mä vaan mietin, että onhan joulu koristeetkin aika kauan esillä, miksei tänä vuonna pääsiäis koristeetkin. Vaikka otan kyllä varmaan heti pääsiäisen jälkeen pois, luulisin.

      Poista
  19. Eihän tänne voi tulla ku alkaa ideoita olemaan enemmän ja vähemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tietenkin enemmän tuota aikaa, kuin työssä käyvillä, kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kehitellä kaikenlaista. Mutta on mullakin ollut kiireisiä vuosia kun oli 6 lasta, opiskelin sairaanhoitajaksi, tein kolmivuoro työtä. Ei tainnu olla ihan tämän näköistä meillä. Mutta aina kiva jos jollekkin kelpaa jokin mun ideoista :)

      Poista
  20. Peikko tykkää pupuista. Tuli ihan virnistys :)

    VastaaPoista
  21. Hui! Onneks peikko on siellä ruudun toisella puolella. Ja kettu varsinkin.

    VastaaPoista
  22. Tulin vastavierailulle! =) Onpa sinulla hieno blogi, ja paljon ihania kuvia! Erityisesti pidän kaikistä näistä "vanhan näköisistä" asioista! =)

    VastaaPoista
  23. Kiitos! Itsekkin tykkään vanhasta sekoitettuna uuteen. Tulehan uudelleenkin.

    VastaaPoista
  24. Tulin vierailulle. Ihmettelin, kun löytänyt kommenttiani. Luulin jättäneeni. Luulin myös olevani lukijasi. Hassua. Muistin nuo puptkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne ei ole tallentunut, tai jotain. No, onneksi voi tulla uudelleen. Onneksi tulit.

      Poista
  25. Oi miten kauniita kuvia! Olisivat aivan minun sisustustyyliäni :)

    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    Sanni

    www.sofiesfood.blogspot.fi

    VastaaPoista
  26. Kiitos! Ja mukavaa pääsiäisen odotusta myös sinne.

    VastaaPoista
  27. Kiitos! Hyvää pääsiäistä sinnekkin.

    VastaaPoista
  28. Suloisia pääsiäiskoristeita.

    VastaaPoista
  29. Kiitos paljon ja hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista