lauantai 23. heinäkuuta 2016

kukat heinäkuussa.





KOIRA:



Meidän vauva (kohta 8 v) on käynyt parturissa
ja on vähän nolon näköinen.
Minusta tuli oikein hyvä kesä turkki.


Hapsu häntäkin jätettiin Pyry pojalle.




KUKKIA:


Vettä sato melkein viikon
ja tuuli aika kovasti.

Nämä kuvat on otettu viikko sitten.




Siivosin kuistin oikein kunnolla.
Mattokin oli ihan liti märkä.
Ja tuolinpäälliset piti kuivata
kuivauskaapissa ,ettei homehdu.
Isossa paviljongissa onkin siivoaminen.
Jos huomenna paistaa aurinko siivoan sitten.
Kukat on mennyt oikein hyvin,
vaikka pohjosen puolella ovatkin.



Etupihan penkissä ei taida olla uusia kukkijoita.
Ennen kuin liljat ja syysleimut alkaa kukkia.


Muutama kukka jo.









Vesihöyryä on joka paikka täynnä,
vaikkei enään oikeestaan sadakkaan.



Tätä penkkiä ei ole sade hakannut.



Polku toiselta puolelta.




Kohta tämä kukkii.
On hurjan pitkä.
Yli kaks metriä.



Pionit on vähän nuupahtanut.



Tässä kaikki on pysynyt pystyssä.



Voi, kuinka kaunis voi kukka olla.



Kolmen laatikon takana on 4 näitä pensaita.
Jokin angervo.



Ympyrä penkissä on pioni jo melkein kukkinut.
Sitten on vuorossa jokin sininen kellokukka ja kuunlilja.



Ei ole paljon kerennyt keinutella kiikkustuoleissa.



Liljankukka.





Tästä pitkästä kukasta tulee sininen,
onkohan se sama kuin tuo pitkä valkoinen kukka?
Ainakin on yli kaks metrinen sekin, melkein kolme.
Ihme ettei sade ja tuuli ole katkaissut.



Tämä polku on vielä surkean näköinen,
kun viime talvi sen tuhosi.
Mies just siivos ton polun
ja nyt sais taas siivota.







Yksinäinen iiris.




Siirsin tota mun lemppari kukkaa tähän laatikkoon.
Jaoin sen kukan joka mulla oli,
en ostanut uusia.
Että sais hiljalleen näitä laatikkoja täyteen.



Polku toisesta suunnasta.




Paviljonki takaa päin.



Tässä näkyy lehtikuusi ja mänty.




Näin valtavat pihlajat on takapihan terassin edessä.
Talokin näkyy vähän tuolta takaa.




Köynnökset kärsi viime talvesta tosi paljon.
Tähän jäi vähän elämää.
Vesi seisoo tuolla pellolla,
niin paljon on satanut.




Tämä on mun lemppari polku.




Joissakin laatikoissa onneks vähän kukkii.



Toinen meidän lastenlapsista tykkäis kuljeskella näitä polkuja pitkin.
Varmaan yks vuotiaasta vähän kuin viidakossa.




Kohta edes joku kukkii.




Kaksi alppiruusua.




Hauskan näköinen toi sumu,
ei aina tartte paistaa,
kun kuvaa.




Takapihan terassi.




Tässä sade hakkas kukat pahasti.




Kesäkukat on hyvin elossa.


Siivoamista sateen ja tuulen jälkeen riittää.




Mikä tän nimi muuten on?



Tästä polusta tykkään toisiks eniten.




Ihanuus!



Siroja valkoisia kukkia.




Nää on aina takuuvarmoja kesäkukkia.



Tämä polun varsi kukoistaa suunnasta mistä hyvänsä.




Jasmiini tuoksuu kohta.




Tummemmat pionit on vasta nupuilla.



Tämä pensas jota pidän syys kukkijana,
kun kukkii lumen tuloon asti,
aloittelee jo kukintaa.
Nyt pitää nauttia joka päivästä
ennen kuin tulee oikeasti se syksy.



Alppiruusu ja toi pitkä neulasinen mänty,
nimi hukassa. :)
Ai, sembra mänty, toi muisti jo tökkii.



Onneks toi toinen köynnös lähti kasvamaan,
toinen kuoli.


Angervo.


Etukuistin edessäkin alkaa kukkia.




Kesäkukkia vielä.



Äitienpäivä ruusukin kukkii.



Sydän koriste.




Suunnilleen tästä kohti on otettu kuvat ihan vasta.

Ruusu.



Jasmiini aloittelee kukintaa.

Polku.

Toiselta puolen.

Pionit alkaa kukkia.


Samoin angervo.


Perä pihan penkki.


Kuunlilja.


Pionit.


Maanpeitekasvi.


Keltaista loistoa.


Onneks sade ei hakannut pioneja pahasti.


Angervo kukkii hienosti.



Iiris.


Männyn alla alppiruusuja, kääpiövuorimänty, ruusu, koriste vatukka jne.



Polku vähän eri suunnasta kuvattuna.


Mun lemppari polku.


Sora polku sivu pihalle.


Ruusut + mänty.



Tässä taas kuvia puutarhasta.
Niitä on aika paljon,
mutta kaikkia ei ole pakko kahtoa,
jos ei jaksa.
Ainakin vielä yhden kerran teen postauksen puutarhasta.
Meillä kun kukkii enemmän näin syyskesästä.
Alku kesästä on enemmän vihreää.
Tuleehan sitten pitkä talvi ettei voi laittaa yhtään puutarha kuvaa.

Kokkola postauskin valmistuu hyvää vauhtia.
Vielä on sellaisia kuvia ottamatta
minne pitää mennä autolla.


ASTIOITA:

Olen välillä ostanut pupu ja muumi astioita.
Tämä on siis Heljä Liukko-Sundströmin pupumuki.
Tätä mulla ei ollut, vaikka paljon pupu mukeja onkin.



Sitten ostin muumimukeja:



Tässä on ne rillit sisällä.


Ruskea nipsu muki.


Hurraa muki.



Tämä pikkumyy muki mulla oli jo aikaisemmin, mutta meni rikki, niin piti ostaa uusi.


Ja vielä 1- 2 mukia, jotka ei oo vielä tullu postista.
Seuraavaan postaukseen sitten.
Nää pupu ja muumi mukit ei oo mulla käytössä.
Eikä Minna Immosen nalle mukit.


Tällaisin terveisin Aurinkokujalta

                                                           - Piia -






46 kommenttia:

  1. Kiva kesäinen postaus. Kaunista kukintaa sinulla joka puolella pihaa. Tuo paviljonki on niin kaunis. Hienot astiat. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään yhtäpaljon piha hommista kuin sisällä sisustamisesta. Muumit ja pupu mukit on niin kivoja.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
    2. Kiitos, tykkään yhtäpaljon piha hommista kuin sisällä sisustamisesta. Muumit ja pupu mukit on niin kivoja.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Oi miten upeita ja raikkaita kuvia täällä sinun blogissasi! :)

    ♥ http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Ihana puutarha! Ja kaunis teranssi.
    Pyryllä ja Niilolla on samanlainen kesätukka..:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, mun viidakko piha. Terassi on kyllä kiva.
    Vai on pojilla samanlainen kesätukka, kyllä on tytöt ihmeissään.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Pyryllä on nyt kivaa kun on lyhyt kesäkarva, ihana koira :) Kukatkin nauttivat nyt auringosta ja kauniisti kukkivat, monenlaista teidän pihasta löytyykin, kiva kierrellä varmaan katsomassa onko uusia kukkijoita. Ihanat mukit!

    VastaaPoista
  6. Sillä oli niin pitkä, että oli varmasti kuuma. Tuleehan tuota monta kierrosta tehtyä. Muumi ja pupu mukit on niin kivoja.
    Hyvää lauantai päivää.

    VastaaPoista
  7. Aivan valtavan ihana puutarha ja ihania istutuksia. Sumu luo kuviin hauskaa särmää, kuvata kannattaa säässä kuin säässä, saa ihan erilaisia kuvia.

    VastaaPoista
  8. Pionit on minun lemppareita! Blogissani olisi tarjolla ATC-joulukalenteri-vaihtoa sekä vuosien jälkeen Toveri Elokuu-vaihto! Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni on kyllä niin kaunis.
      Kiitos tiedosta , pitääpä tulla käymään.

      Poista
  9. Liljat on kauniita. Sulla on tosi kauniita kukkia ja muutenkin piha ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on kyllä kauniita. Kiitos, mulla on vähän sellainen villi piha.

      Poista
    2. Liljat on kyllä kauniita. Kiitos, mulla on sellainen villi piha.

      Poista
    3. Liljat on kyllä kauniita. Kiitos, mulla on sellainen villi piha.

      Poista
  10. Mikä ihana hännänheiluttaja <3 Kauniita kuvia puutarhasta. Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyry on komea poika, vaikka yleensä sitä luullaan tytöksi.
      Kiitos, tykkään puutarhastani.
      Ihanaa sunnuntaita sullekkin.

      Poista
  11. Oli sulla kyllä ihana piha. Anteeksi, että ihan ilmoittamatta poikkesimme. Ada puhui Pyrystä koko illan, koiruus teki vaikutuksen, vaikka sitä piti vähän aristella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.
      Ei se mitään haittaa, meidän omia lapsiahan siinä vaan oli.
      Oliko Ada se pienempi tyttö?

      Poista
    2. Ei kun se isompi, Noora oli pienempi.

      Poista
  12. Oi kun Pyry on komea poika! Onko teillä ollut ongelmaa punkeista? Meillä ihan riesaksi asti, toki oltiin saaristossa ja muutenkin rannikolla, mutta myös Äänekoskelta tarttui runsaasti riesoja meidän pikkuiseen. Eli hyvää löytyy talvestakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyryllä on punkkipanta, eikä ole tullut yhtään ainutta punkkia.

      Poista
    2. Meillä on kummallakin ollut jo vuosia tipat niskassa.Punkkeja ei ole ollut kiinni koirissa, vaikka asumme täällä punkkialueella ja seilaamme pitkin saaristoa. Tosin kampaan koirat ennen veneeseen pääsyä, jos ollaan oikein punkkisessa saaressa, etteivät tuo punkkeja veneeseen ja sitä kautta ihmisiin. Tokihan meilläkin on rokote ja lapsenlapsilla myös, mutta eihän se anna suojaa kuin toista tautia vastaan.

      Poista
    3. Ei meilläkään koira oo tuonu sisälle eikä ihmisiin, onneks.

      Poista
  13. Teillä on kaunis pihapiiri! Ihana tuo sydänkoriste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, on me ainakin yritetty tehä töitä pihan hyväks.

      Poista
  14. Oih.. onpa sinulla huikean kaunis puutarha♥

    VastaaPoista
  15. Oi että mikä söpöliinikoira ja hieno piha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden justiin söpöliinin koiran kanssa lenkille.
      Kiitos, pihaa olen yrittänyt laittaa kovasti.

      Poista
  16. kylläpä sinulla on ihanan vehreä piha, tiadat olla oikein viherpeukalo, terkkuja hauvvelille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainahan sitä voi yrittää. Pyry lähettää takaisin terkkuja.

      Poista
  17. Onpa sinun pihalla vaikka mitä ihanuuksia! Ja niin suloinen koiruliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi sinne pihalle vielä kasvejakin, vaikka viime talvi suuren osan vei
      Koiralla on uusi kesä turkki.

      Poista
  18. Ihana Pyry <3. Meidän edesmenneen afgaaninvinttikoirapojan turkki trimmattiin myös kesäksi. Kun koira oli tottunut pitkään turkkiin, sen olo tuntui hetken aikaa epämukavalta, kun oli vilpoisaa ja vähän kutittikin, mutta kyllä hän sitten tottui parin päivän kuluttua. Nyt meillä asustaakin vain kaksi sileäkarvaista staffityttöä :). Pyrylle rapsutuksia <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyry sai terveiset ja rapsutukset. Ja lähettää sinne tytöille terveisiä.

      Poista