tiistai 18. lokakuuta 2016

Maileg tyttö tonttu iso.




                                                         ISO TONTTU TYTTÖ



Ostin kaksi näitä vaaleita tonttuja kerrallaan.
Tämä on vähän isompi kokoinen.
Tämä iso tyttö tonttu sopi väreiltään
hyvin tähän huoneeseen ja tähän puusohvaan.





Minä en ymmärrä käsitöiden tekemisestä mitään,
mutta minun mielestä tämä on älyttömän hyvin tehty.
Vai mitä mieltä te ootte jotka näistä asioista jotain ymmärrätte?





Pitsipöksyt ja pitkät villa sukat. <3




Katsokaa näitä yksityiskohtia.




Vaihan joulukuussa sitten jotain punaisempaa tilalle tai lisäks. :)




Tämän ison tonttu tytön on tehnyt Anneli Haverinen.
Hän myy näitä Torissa.
Jos haluat ostaa.




Nyt on nuorin tyttö turvallisesti muutettu Ouluun.
Sai ihan uuden asunnon,
ei ollut kukaan ennen asunut siinä.
Ja silti vuokra oli ihan kohtuullinen,
eikä tarvinnut maksaa ylimääräisten kuukausien vuokraa,
vaan henkilö takaus riitti.
On se aina äidin ja isän sydämmeltä pois huoli,
kun lapsi pääsee ns. elämisen alkuun.
Poika vielä muuttaa kuun vaihteessa sinne Tampereelle.
Yks tytöistä asuu Vaasassa,
kaksi täällä Kokkolassa
ja yksi poika siellä Australiassa.
Siinä on meidän pesue.
Kyllästyttekö te kun kirjoitan niin paljon lapsista?
Mutta kun ne on niin lähellä äidin sydäntä.
Ymmärrättekö te muut äidit minua?
Tai muut kuin äidit ?

Syksystä yritän nauttia ja nautinkin,
kun on ollut puoli toista kuukautta
aivan uskomattomat ilmat.
Koiran kans kun käy kahdesti lenkillä
ja yhdesti polkaisee pyörällä kaupunkiin
kirpparille, niin voi nauttia syksyisestä luonnosta.
Mutta toisaalta täällä kotona sisällä ja ulkona,
tekee jo niin kovasti mieli laittaa joulua.
Valoja ja noita vaaleita tonttuja nyt olen laittanut.
Mutta valoja tekis mieli laittaa tosi paljon lisää.
Minä kun olen niin huono polttaan kynttilöitä,
niin tekee mieli noita sähkö valoja.
Onko teillä jo miten paljon joulua laitettu?

Minä olen hirmu kova pelkäämään kaikkia,
tarkoittaa siis lähinnä tietynlaisia miehiä.
Aamulla seitsemältä kun käyn koiran kans lenkillä
kyllä mua pelottaa, kun on niin pimeä.
Toinen on kun olen yksin kotona, esim illalla.
Laitan aina hälärit päälle.
Se on meidän perheessä sellainen hyväntahtoinen
kiusoittelun aihe, äidin pelot.
Mutta kun lukee lehtiä ja nettiä,
kuinka paljon kaikkea tapahtuu.
Ja yhtenä iltapäivänä tytön päälle kävi jokin seko mies,
onneksi siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä.
Pelkääkö kukaan muu kuin minä?

Kirpparilla on mennyt tosi hyvin.
Nyt pöytä on ollut 13 päivää
ja olen saanut yli puolet siitä summasta minkä laskin
että voisin maksimissaan saada.
Onneksi jaksoin aloittaa pitämään pöytää.
Niilläkin rahoilla on kiva ostaa sitten uutta joulujuttua.

Tämmöisiä terveisiä Aurinkokujalta t. Piia

50 kommenttia:

  1. Upeasti tehty tyttönen.
    Tervetuloa tytöllesi Ouluun, täällä on ihana asua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä.
      Kiitos, Ouluun se oikein kovasti halusi.
      Se mitä ollaan käyty Oulussa, kun meidän toinenkin tyttö asu siellä aikanaan, tykätään miehen kanssa siitä paikasta tosi paljon.

      Poista
  2. Ihana tyttö!
    Täällä on kans yksi pelkääjä , vitsi meilläkin.
    Joulua en ole vielä laittanut, mut sisystusvalija ja kynttilöitä lisäillyt.
    Kiva on lukea lapsista, nehännkuuluu elämäämme <3
    Ihanaa loppuviikkoa!
    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mulla ei ole ajokorttia eikä autoa, niin täytyy aamulla aikaisin ja illalla myöhään aina kävellä tai pyöräillä, sekin vaikuttaa siihen pelkäämiseen.
      Minäkin hiljalleen laittelen lisää joulua.
      Äidit sen varmasti ymmärtää, mutta kyllästyykö muut, kun aina puhuu lapsista.
      Oikein hyvää tiistai aamua sulle.

      Poista
  3. Huomenta. Ihana tuo tyttö-tonttu! 🌞 Olenkin jo aiemmin sanonut, että symppiksiä ovat!
    Ei kai lapsistaan koskaan liikaa puhu. Aina ovat mielessä, vaikka aikuisia ovat. Huojentunut äidin sydän, kun tietää, että lapsilla on kaikki hyvin!🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minulla on vaalea ja tumma tonttu tyttö, toinen vähän isompi.
      Niin äitinä sitä tykkää puhua lapsista, mutta kyllästyykö muut. Vaikka eihän sitä ole kaikkea pakko lukea, voi hypätä yli sen kohan.
      Hyvää tiistai aamua.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, vaikken ole itse tätä tehnytkään.
      Hyvää tiistai aamua.

      Poista
    2. Kiitos Ritva, vaikken ole itse tätä tehnytkään.
      Hyvää tiistai aamua.

      Poista
  5. Hei vaan ja kyllä me näitä sun juttujasi jaksetaan lukea, oikein varta vasten minäkin tänne aina aamuisin pientä piristystä tulen hakemaan. Anna tulla lapsistakin, iso osa elämäämme ovat. Toki piipahtelen illan puolellakin vilkuilemassa, onko tapahtunut. Useimmiten en kommentoi, kun liekö nyt niin, että olematta sisäänkirjautunut blogiini, en pysty kommenttia jättämäänkään. Siksi se usein jää. Pelkäämisestä: kyllä noita ihmisten aikeita useinkin on alkanut epäillä, kun kaikenlaista tapahtuu ja outoja tyyppejä liikkuu. Kotonani en pelkää, minulla on hiilihanko, pesäpallomaila ja vanha kävelykeppi joita käyttäisin armotta väkisin sisäänpyrkiviin. Puolustus se olla pitää, vaikkei ihan pärjäisikään, mutta moksauttamatta meille ei tulla :) Kadulla sen sijaan, esim. tänä aamuna piti mennä nostamaan rahaa automaatista (pimeällä pyöräillen) keskustasta, mutta kun matkalla ohitin epämääräisen jannun, päätin olla riskeeraamatta ryöstetyksi tulon pelosta. En halunnut "testata", oliko jannu ihan normaalilla asioilla. Tsemppiä iltoihisi ja iloa päivääsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, olipas kauniisti sanottu.
      Lapsista on niin ihana kirjoittaa, voihan sitä hypätä yli sen kohan jos ei jaksa lukea.
      Voi kommentit on niiin tärkeitä , niitä niin odottaa kovasti, ihan muutamaa sanaakin.
      Mulla on kans kun ei ole autoa, niin aina pitää kävellä ja pyöräillä joka paikkaan aamulla aikaisin ja illalla myöhään, siks sitä pelkää. Meilläpäin on tehty niin paljon asuntomurtoja ihan päivälläkin. Siksi kait pelkää päivälläkin.
      Jos vaan voit kommentoida, olisi se mulle suuri ilo.
      Hyvää tiistai aamua sulle.

      Poista
  6. Joo kyll me jaksetaan lukea ja katsella kauniita kuvia täällä sun blogissa. Aika monessa asiassa olen samaa mieltä kun edellinen lukija :)sekä toimissani. Me asutaan keskellä ei mitään joskus kaukana näkyy jonkun naapurin valo mutta en mäkään pelkää paitsi silloin kun tulen suureen taloon yksin ja tiedän et toinen ei tule moneen päivään kotiin. Sitä kuvittelee et joku on tullut päivällä jonnekkin piiloon :)Koirat pitää kyll tunkeilijat loitolla. Ihminen on vaan tuollainen.
    Ja lapset ja lapsenlapset ne ovat varmaan lähes joka äidin suurin juttu ja rakkaus.
    Ihanat on nuo sun tyttöset tuoll istuksimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kiva jos näitä mun höpinöitä jaksaa lukea.
      Sitä aina kuvittelee että on ainut hassu ihminen maailmassa joka pelkää pimeällä tai yksin.
      Minä kirjottaisin vielä paljon enemmän lapsista ja lastenlapsista, mutta meillä on tietty raja jonka yli en kirjoita.
      Nyt mulla on vaalea ja tumma tyttö tonttu.
      Hyvää tiistai aamua sulle.

      Poista
    2. Rajansa varmaan on meillä kaikilla ja näähän on vaan tavallista arkee. Sun tytön ei sit tarvinnut tehdä suurta siivousta. Välillä kun nuo asunnot on niin kaameessa kunnossa. Hyvä näin. Ihana kun uusi asunto. Mäkin tääll taas tunnun tänään notkuvan kokoajan .... :)

      Poista
  7. Ihana tonttu!
    Kivaa tiistaita Aurinkokujalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tumma tonttu tyttö on vähän isompi kuin vaalea.
      Kivaa tiistai aamua myös sulle Sari.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kyllä on taitavia ihmisiä, jotka käsillän tuollaisia tekee. Niin kauniit yksityiskohdat.
    Tosi kiva lukea sun kirjotuksia. Tää on sellanen päivän piristys, kun huomaan, että olet kirjottanut blogiin. Eilen jo kaipasinki kuulumisia, mutta eihän sitä aina kerkeä kirjoitella. Senkin ymmärrän.
    Kyllä mäkin vähä varuillaan olen, kun pimeällä liikun. Nykyään sattuu niin pahoja asioita.
    Hyvä kun lapsesi ovat saaneet asunnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Anneli on kyllä niin taitava tekeen noita tonttuja ym.
      Ihanasti Leena kirjoitettu, välillä tuntuu, ettei niitä mun höpinöitä jaksa kukaan lukea.
      Oli kyllä hyvä kun saivat asunnot, tyttö ihan uuden, jossa ei ole asunut kukaan muu ennen ja poikakin sai siistin asunnon ja hyvältä alueelta.
      Hyvää tiistai aamua sulle Leena.

      Poista
  10. Aivan ihana on tuo tonttu. Kyllä on kiva, kun on ihmisiä jotka ovat noin taitavia. - Ei meitä yhtään kyllästytä kun kerrot lapsistasi -päinvastoin on mukava kuulla, miten lapset löytävät paikkansa maailmassa ja mitä heille kuuluu. Nämä asiat ovat varmasti jokaisen äidin mietinnässä. - Kaunista tiistaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, samoin kun se toinenkin tonttu.
      Hyvä kuulla, kun lapsista tekee aina mieli kirjoittaa. Ja ne tulee ekana mieleen, kun miettii , että mitä kirjoittais.
      Hyvää tiistai päivää sinnekkin.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Outi, ne on mulle niin rakkaita ja niitä on just oikee määrä meille.
      Hyvää tiistai päivää sulle.

      Poista
  12. Ihana tonttutyttö! Hienoa, että lapset pärjäävät elämässä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihana tonttu tyttö.
      Se on äidille niin tärkeää, että lapsilla on kaikki hyvin.
      Mukavaa viikkoa sullekkin.

      Poista
  13. ...niin täydellinen tonttu ja miten paljon siinä on täytynyt tehdä pientä näperrystä, että saa noin kauniiksi ja täydelliseksi... varmasti on jokaisen sentin arvoinen, vähintäänkin :)
    Pitää vielä kommentoida tuota Funchiksen kommenttia, kiitos päivän piristävästä hiilihangosta, pesäpallomailasta ja vanhasta kävelykepistä :D nekun on vielä ripoteltu eri puolille asuntoa, niin hyvä on varmasti! kun eihän sitä koskaan tiedä mistä ikkunasta tai ovesta se kutsumaton vieras saapuu ;)
    Minulla on pohjanmaanpuukko vyötäisillä vaikka lähden päivällä, auringonpaisteella, metsään.
    Turvallisia syysiltoja Aurinkokujalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää Annelin tekemät tontut ym. on kyllä täydellisiä.
      Pitäisköhän mullakin olla vielä hälytyslaitteiden lisäks joku "ase" jolla kumauttaa jos sisälle asti pääsee.
      Onkohan tää pelko/varovaisuus sukuvika?
      Kiitos, turvallisia syys päiviä meille kaikille.

      Poista
    2. Kyllä, lisäaseistuksesta ei ole koskaan haittaa :)
      ja muista, että jos kumautat noilla maailman kauneimmilla kastehelmillä niin koita kumauttaa niin, että ei tulis näkyvämpiä säröjä...
      Pelko/varovaisuus on erittäin hyvä sukuvika, ei voi tietää kuinka paljolta ollaan sen ansiosta säästyneet :)

      Poista
    3. ....tarkoitin näkyvämpiä säröjä siihen kastehelmeen, rosvosta ja sen säröistä viis :)

      Poista
    4. Vai kastehelmet ne nyt mun salaiseks aseeks valikoituikin,
      mä ite ajattelin jotain harjan vartta.

      Poista
  14. Todella kaunis ja huolella tehty tonttutyttö. Tykkään ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tykkään minäkin, taidan pitää ympäri vuoden esillä, mitä nää kaapissa tekee.

      Poista
  15. Niin on. Kaunis ja hyvin tehty.
    Kivaa tiistaipäivää sullekkin.

    VastaaPoista
  16. Suloinen tonttutyttö. Kyllähän me äidit aina lapsistamme höpistään, se kuvastaa vaan miten tärkeitä he ovat. Juuri viime viikonloppuna oli puhetta siitä miten pimeää täällä maalla on, kun ei ole katuvaloja eikä naapuria ihan lähellä, silti en täällä pelkää pimeää, kaupungissa kyllä. Mukavaa tiistaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli osaa työnsä, siis tehä tonttuja.
      Niin siitähän sitä puhuu mistä tykkää.
      Totta kyllä mäkin pelkään täällä kaupungissa pimeää, maalla en niinkään.
      Mukavaa tiistaita sinnekkin.

      Poista
  17. Ihana tonttutyttö. Ja kyllä jaksan lukea Sinun kertomuksiasi, tykkään että kerrotaan ihan oikeasta elämästä! Oikein mukavaa tätä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo on ihana.
      Kiitos ,mukava kuulla että näitä mun höpinöitä jaksaa lukea.
      Hyvää alkanutta viikkoa sulle Leena.

      Poista
  18. Ompas nätti tonttutyttö =) kohta saakin ihan luvan kanssa alkaa tunnelmoida tulevaa juhlaa. Lapset ovat aina äidin mielessä joten hyvin ymmärrän kirjoitukset lapsista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin.
      Vaikka ne on kaikki jo aikuisia, joka päivä niitä kuitenkin miettii.
      Hyvää tiistai-iltaa sulle.

      Poista
  19. Onpa söpö tyttö! :)
    Ymmärrän hyvin että lapsista tekee mieli jutella, ei ne äidin sydämestä mihinkään katoa vaikka aikuisiksi kasvaisivatkin! <3
    Minä myös laitan aina hälärit yöksi, tuntuu että äitiyden myötä nuo pelot ovat kasvaneet kyllä aivan eri sfääreihin!
    Iloista lokakuuta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti , söpö on tyttö tonttu.
      Kun ne kasvaa aikuisiksi ilot ja huolet on vaan erinlaisia kuin silloin kun ne oli pieniä.
      Sitä vartenhan ne hälärit on että niitä käytetään.
      Iloista lokakuuta sinnekkin.

      Poista
  20. Jälleen kiva tonttu. Kirjoittele vaan lapsistasi, kiva lukea heidänkin kuulumisia. Lapset ovat aina äidin mielessä, niin minullakin minun kolme lastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttuja alkaa jo vilistämään.
      Ei sitä osaa olla kirjoittamatta lapsistaan, mutta ajattelee että muut kyllästyy.

      Poista
  21. Tosi siistiä työtä on tehty tontun takia. Se on niin kivan näköinen tuossa sohvalla. Kyllä me äidit aina murehditaan lasten takia, mutta onneksi he pärjäävät hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on niin paljon pieniä osia, oikein käsityötä.
      Minustakin se sopii hyvin tuohon.
      Se on äidin osa huolehtia lapsista niin kauan kuin elää, näin mä ajattelen.

      Poista
  22. Aurinkokujalta löytyikin mielenkiintoinen, persoonallinen blogi. Hienoa kun kirjoitat lapsistasi ja muustakin elämästäsi.
    Kiitos vierailustasi blogissani, nyt pitkän tauon jälkeen olen taas mukana blogistaniassa. tv Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Ilona, oli tosi kauniisti sanottu.
      Pitää tulla taas käymään.

      Poista
    2. Voi kiitos paljon Ilona, oli tosi kauniisti sanottu.
      Pitää tulla taas käymään.

      Poista
    3. Voi kiitos paljon Ilona, oli tosi kauniisti sanottu.
      Pitää tulla taas käymään.

      Poista