tiistai 4. lokakuuta 2016

Vanha tuoli eteiseen.




Tässä ensin kuva jossa vanha tuoli ja
pentikin kynttilä ympyrä esim. tuikulle.
Tuoli selvästi tuohon tilaan liian iso.
Kynttilä ympyrä menee nyt kirppis kasaan.
Nyt aloitan kirpparin , kun vaan saan pöydän.
Tavaroita olen jo katsonut yhdelle pöydälle täällä kotona paljon.




Tällaisen vanhan aivan ihanan
tuolin löysin SisustEllenistä.
Meidän koti on sekoitus uutta ja vanhaa.
Tämäkin tuoli on niin vanha ,
ettei tässä voi istua.
Eli tämä on vaan koriste.
Siksi ostin siihen päälle jotakin,
niin  kaikki paremmin muistaa olla istumatta siihen.
Mutta siitä koriste-esineestä sitten myöhemmin lisää.
Ei tässä postauksessa.
Meillä on kuitenkin tuulikaapissa
jakkara missä voi laittaa kengät jalkaan,
jos sellaisen tarvitsee.
Niin kuin minä selkä vaivainen tarvitsen.




Tähän tulee vielä muutakin,
myös seinälle,
mutta niistä sitten toisissa postauksissa.
Värikin sopii hyvin meille.
Tosi kauniisti on tuunattu.
Kerrankin ei tule mieleen,
että pitäiskö maalata se valkoiseksi.




Tämäkin tuoli on ollut aika
monen värinen.
Minusta tämä tuoli on tosi kaunis
yksinkertaisuudessaan.
Tän vois laittaa myös ulos kesällä,
hyvin suojattuun paikkaan.
No, en ole varma raahtisinko.
Mutta saman tyylisen.
Nyt kun saan sen kasvihuoneen.
Mies alkaa tehä sitä
kun saadaan syys työt ulkona tehtyä.
Apua, en ole yhtään muistanut
katsoa siihen ovea.
Onhan mulla kyllä koko talvi aikaa.
Haluan sellaisen jossa on paljon ikkunaa.




Tuoli on tuunattu tosi kauniisti.
Kyllä SisustElleniin voi aina luottaa,
kun jotain tarvitsee.
Niinkuin sekin mikä tulee tuohon tuolin päälle.
Me kokeiltiin montaa lasi astiaa jne,
niin kauan että tuli paras vastaan.
Ja samaten seinälle,
vaikka se löytyi kyllä helposti.
Sieltä saa aina apua.




Nyt on sunnuntai aamupäivä,
kun aloin kirjoitella tätä postausta.
Monesti teen niin että kirjoitan
monena päivänä aina yhtä postausta.
No, joskus saattaa tulla yhtenä päivänä
niin paljon tekstiä, ettei tartte seuraavana jatkaa.
Sekin vaihtelee.

Sunnuntai on meillä se päivä ,
kun tehään vaan kaikki pakollinen
ja muuten vietetään vapaapäivää.

Nyt on sitten vaihtunut päivä,
eli maanantaita eletään.
Tänään soitan kirppispöydän itselleni,
Kiitos muuten teille kaikille jotka
kommentoitte viime kertaista postaustani.
Kommentteja tuli ihan kiva määrä.
Ja kauniita ajatuksia.

Terveisin Aurinkokujalta Piia

33 kommenttia:

  1. Kaunis tuoli ja varmaan nähnyt monenlaista elämää osaispas puhua :)
    Kiva et on tuollainen paikka missä voi käydä ostoksilla ja saa vielä neuvoi ja apuja jos niitä tarttee.
    Tuleeko sinun kasvihuoneesta enimmäkseen lasinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varmasti nähnyt monenlaista elämää, ei ainakaan näytä uudesta tehdyltä vanhaks, voi kun osaiskin puhua.
      Joo, olen aivan ihastunut siihen SisustElleniin.
      Mies löysi paljon hyväkuntoisia ikkunoita, eli enimmäkseen lasista.

      Poista
  2. Oi miten ihana tuoli! Ja juuri oikealla lailla patinoitunut. 😊

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis tuoli, ihana elämää nähnyt pinta.
    Tykkään itsekin yhdistellä vanhaa ja uutta.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi, minustakin kaunis tuo pinta.
      Joo, minusta siitä tulee niin kodikas kun yhdistelee vanhaa ja uutta.
      Kivaa tiistaita sinnekkin.

      Poista
  4. Toivottavasti kauniin rakkaus tarinan, luultavasti kyllä paljon työtä jne...
    Kivaa päivää sinullekkin.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tuoli, tuollaiset ajanpatinoimat esineet on aina kauniita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Minusta tuo tuoli oli erityisen kaunis.

      Poista
  6. Voi tuon tulin ottaisin kyllä minäkin!

    VastaaPoista
  7. Ihana tuoli!
    Mukavaa tiistai päivää!

    VastaaPoista
  8. Aikoja nähnyt tuolivanhus. Ihastuttava löytö.

    VastaaPoista
  9. Oi miten ihana. Tuli mun mummu mieleen. Siellä oli tuon näköisiä. Joku vihreä väri taisi olla. Sun tuolista näyttää joku vihreä kerros tulevan myös esille.
    Ihanaa, kun saat kasvihuoneen. Siitä tulee varmaan ihana, kun pääset laittamaan sisustajan taidot käyttöön.
    Aurinkoista tiistaita

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihana. Tuli mun mummu mieleen. Siellä oli tuon näköisiä. Joku vihreä väri taisi olla. Sun tuolista näyttää joku vihreä kerros tulevan myös esille.
    Ihanaa, kun saat kasvihuoneen. Siitä tulee varmaan ihana, kun pääset laittamaan sisustajan taidot käyttöön.
    Aurinkoista tiistaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla tuli kans mummola mieleen. Joo, joku vihree sieltä kuultaa läpi.
      Kovasti jo odotan sen kasvihuoneen valmistumista ja ensi kevättä, kun saa ruveta sisustamaan. Ja miettimään mitä siellä kasvattaa.
      Aurinkoista tiistaita sinnekkin.

      Poista
  11. Todella kaunis tuoli. Juuri tuollaisena paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö olekkin tosi kaunis.
      Hyvää tiistai-iltaa.

      Poista
  12. Aivan ihana tuoli. Todella kaunis ihan tuollaisenaan.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Vihdoin kerkisin tänne kirjastoon kommentoimaan kauniita päivityksiäsi. Olen remontoinut nyt Vaskivedellä 5pv ja vielä torstaina viimeinen silaus ja sitten on talovanhus hiukan päivitetympi versio entisestä :)
    Minulla taitaa olla tuon kauniin tuolin isosisko täällä Jämsänkoskella (on hiukan sinun tuoliasi korkeampi) on meinaan niin saman sukuisia ja samanmoisia muutenkin, koska myöskin siinä on istuminen kielletty.
    ... ja tuo kaunistakin kauniimpi lamppu <3 Tulee vain mieleen, että se on aarre, hiljainen muisto jostakin yhtä kauniista <3
    Valoisia ja värikkäitä päiviä Aurinkokujalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot saanut paljon aikaan, ku parempikin remppamies.
      Ne on sitten vähän väärinpäin, kyllä isosiskolla pitäis olla isompi tuoli.
      Voi kuinka kauniisti sanottu lampusta.<3
      Oikein hyvää lokakuun alkua sinnekkin.

      Poista
  15. IHANA. Tuohon tuoliin mahtuu monen monta tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon. Varmasti jos tuoli osais puhua, tulis taarina jos toinenkin.

      Poista
  16. Ihana tuoli, montakohan huushollia tuo tuoli on nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, voi monta huushollia on varmasti tuoli nähnyt.

      Poista
  17. On tosi ihana tuoli.
    Kuinkakohan moni on siinä istunut ja jalkoja leputtanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, kyllä siinä on monet jalat levänneet.

      Poista