torstai 3. marraskuuta 2016

Ihan arkisia asioita Aurinkokujalta




Tässä muutama kuva makkareista:




Leikki huoneesta kuva.




Tässäkin kuva vihreestä huoneesta.




Tontun toinen sukka on lainassa mun siskolla, se katsoo siitä mallia.




Vaaleasta huoneesta kuva.




Vihreä huone. Mulla on vielä kesä verhot, en ole jaksanut niitä vielä vaihtaa.




Vihreästä huoneesta vielä kuva.




Tästä makkarista tulee kohtapuoliin postaus. Olen nimittäin ostanut sinne jotakin isoa uutta.
Eli meillä on makkari käytössä neljä huonetta ja yhdestä on tehty ruokailuhuone.
Sitten,



aivan valtavasti teille kaikille kiitoksia tsemppi viesteistä,
minä niitä kyllä tarvitsinkin.
Tuntuu hyvältä kun on niin monta jotka muisti minua,
kiitos vielä kerran.
Ja kiitos kun olette olemassa.

Oulun reissu on tehty. Vielä en osaa sanoa miten hyvin tää
kipustimulaattori auttaa tai auttaako ollenkaan.
Sen osaan sanoa että minun kohdalla operaatio oli erittäin hankala.
Huom! minun kohdalla.
Se ei todellakaan tarkoita, että näin on muidenkin kohdalla.
Minulla oli niin ahdas se paikka mihin se piuha pitää laittaa.
Mutta selvinnyt olen vaan minäkin.
Tytön luona en ehtinyt valitettavasti käydä.
Enkä saanut tulla junalla Kokkolaan, vaan piti tulla taksilla.
Tai no ei se ollut piti vaan sai.
Nyt sitten viikko seurataan että miten tää alkaa minulla toimia
ja sitten sen mukaan se joko otetaan kokonaan pois
tai sitten laitetaan se koje ihon alle.
Sitten asiasta ihan toiseen.



Ostin Pentikiltä uudet syvät lautaset.




Lautasen nimi on Eden.
Ostin 10 lautasta ja pitää ostaa vielä kaksi.
Sitten riittää vaikka kaikki on yhtäaikaa syömässä.




Minusta sopii hyvin jouluun ja muutenkin.




Minulla oli vain yhdet syvät lautaset ja ne on ihan arkikäytössä.




Kulhoja on kahdet muumikulhoja ja arabian Apila kulhot.
Servetti renkaat on kirppari löytö.



Nyt on vähän "paremmat" syvät lautaset.
Mitä tykkäätte?


Täällä oli eilen aamuna sen verran lunta maassa,
että voi sanoa että on satanut ensi lumen,
vai olikohan se vain kuuraa.
Ja minun toivetta. :)
Sadetta ei ole luvattu koko viikolle.
Pientä pakkasta -6 asteesta alaspäin.
Jonkin verran aurinkoa joka päivälle on luvattu,
eli hyviä ulkoilukelejä.
Aamulla kun olin koiran kanssa lenkillä oli tosi liukas,
mustaa jäätä.

Tänään tulee ne 3 kuutiota polttopuita
jotka me ostettiin.
Siinä onkin miehellä hommaa ,
kun joutuu kantaa tuosta tieltä
meidän pihaan.
Minusta kun ei ole kantajaksi.
On se sitten mukava lämmittää taloa talvella
ja tunnelmoida samalla.

Tässä kuva pienestä tytöstä jonka olen tilannut Anneli Haveriselta Torista.
Sieltä näitä saa monenlaisena, tyttöjä, poikia, tonttuja.




Kruunukin päässä.
Hyvin sopii jouluun, vaikkei punainen olekkaan.





Näihin mietteisiin lopetan postauksen tällä kertaa, Piia










28 kommenttia:

  1. Hui kun en ole ehtinyt lukemaan blogiasi ja nyt kun kävin niin sinulla onkin melkoisesti tapahtunut,toivottavasti paranet pian ❤️Mukavia arkisia asioita postauksessasi 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ,aikamoisia asioita tässä on kyllä tapahtunut. Toivon kovasti että saan avun tästä laitteesta.
      Kiitos, enimmäkseen ne on niitä arkisia asioita mitä tapahtuu.

      Poista
  2. Toivottavasti saat apua kipuun ♥ Minulla edessä paksusuolen tähystys tässä kuussa, vähän jänskättää. Niin paljon kaunista ja kauniita kuvia. Ihanat on lautaset. Meillä on syvälautaset yli satavuotta vanhat. Mukavaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä nyt auttaa. Kyllä ne tahtoo jännittää nämä tutkimukset ja toimenpiteet.
      Teillä on arvokkaat syvät lautaset, ei ihan aina raaski käyttää.
      Mukavaa alkavaa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  3. Toivotaan, että saat apua kipuun ja kipusi helpottuvat. Teillä on niin kaunista, niin tunnelmalliset ja kauniit huoneet. Tosi kaunis tuo Pentikin lautanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun edes jonkinverran sais apua.
      Kiitos, makuuhuoneet ei ole niin kivasti sisustettu ,kuin keskiosa.
      Kauan mietin minkä lautas pinon ostaisin ja tähän lopulta päädyin.

      Poista
  4. Huh. Sait reissun tehtyä. Toivotaan apua tulevan. Kyllä on ihanat makkarit. Erityisesti se leikkihuone. Kuin unelma. Tosi paljon olet käyttänyt suunnittelua pienten viihtymiseen.
    Pentikin lautaset on kyllä ihanania.
    Tekis mieli ostaa valkoisia lautasia. Meillä on ollut tapana isän eläessä pitää itsenäisyyspäivänä koko perheen päivälliset. Teen ruuat ja tytöt miehineen ja lapsineen tulevat syömään. Vaikka isää ei enää ole, tapa on jatkunut. Mun veli mukaan luettuna meitä on kaksikymmentä. Että aika moinen porukka. Mulla on vaan Kerman saven oliivi lautasia niin paljon, että kaikille riittää samanlaiset. Nekin on niitä vihreitä. Yäk. Tulikin aikoinaan ostettua niitä.
    No niin. Taas tätä juttua tuli.
    Hyvät illanjatkot sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh todellakin, ei ollut mikään pikkujuttu mun kohdalla. Toivotaan todella auttavan.
      Kyllä makkaritkin on ihan kivat, muttei niin kuin keskiosa.
      Niihin lautasiin nyt päädyin.
      Paljon on teitäkin, vähän enemmän kuin meitä.
      Kiva kun kirjottelet pitkästi.
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  5. Kaunista on ja ihana pyöreä matto, Olet varmaan sen itse virkannut.
    Paranemisia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ostanut maton, en ole oikein käsityö ihminen.
      Kiitos, toivotaan tämän tuovan avun.

      Poista
  6. Minäkin toivon, että kipustimulaattori auttaa. Tosi kauniit uudet lautaset ja muutenkin niin nättiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä uskon että se ainakin vähän auttaa.
      Kiitos, tykkäsin lautasista paljon. Makkarit nyt ei ole niin nätit, kuin keskiosa.

      Poista
  7. Sinulla on niin tunnelmallinen, ajatuksella sisustettu kaunis koti <3
    Toivottavasti koje auttaa kipuihisi, ja muistathan kävellä ulkona varovasti, liukasta on. Täällä on lunta pari senttiä, talviselta näyttää.
    Ihanaa viikonlopun odotusta, minulla vielä huominen on työpäivä, sitten kaksi vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniisti sanottu.
      Toivotaan tosiaan kojeen auttavan. Mulla on nastat kenkien pohjassa. Voi kun tulis tännekkin vähän lunta, ei vielä paljon, mutta vähän.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  8. Hyvä asia on, että on tuollaisia kipustimulaattoreita, ettei tarvitse nieltävien lääkkeiden varassa olla. Toivottavasti auttaa.
    Eden-sarja on kyllä kaunis. Itse päädyin aikoinaan siihen harmaaseen, ja isoja matalia lautasia ostin silloin kuten myös paremmiksi lautasiksi. Mutta serveit on samaa sarjaa punaiset :)
    Kaunis tuo pehmoenkeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onneksi ne keksii kaikkia uusia "kojeita", huonoksihan ne on ihmiselle syödä kauan vahvoja kipulääkkeitä.
      Totta Eden sarja on kaunis. Onko siihen kankaiset servetit?
      Annelin enkelit on niin kauniita, se päätyi kyllä lopulta yhden lipaston päälle istumaan.

      Poista
  9. Tervetuloa takaisin reissultasi! Toivotaan, että laite tuo sinulle avun kipuihisi.
    Kauniit lautaset!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ainakin vähän auttaa.
      Kiitos, lautaset oli minusta kauneimmat mitä oli.
      Mukavaa viikonloppua sullekkin.

      Poista
  10. Kauniit on uudet lautaset. Teillä on niin kivat nuo makuuhuoneetkin.
    Toivottavasti operaatio tuottaa tulosta ja saisit apua kipuusi.
    Kaunista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eden lautaset on niin kivat.
      Makkarit ei ole niin kivat kuin keskiosa, minusta.
      Toivotaan todellakin että saan apua.
      Oikein hyvää viikonloppua.

      Poista
  11. Ihanat nuo lautaset kukka niissä on kiva. Kauniin olit tuon kattauksen tehnyt, niitä kattauksia kun ei itse tule harrastetuksi :)
    Kaikki teidän huoneet on kivasti sisustettu ja kauniilla tavaroilla.On kiva nähdä kuinka toinen on sisustanut värit+tavarat. Kiitos siitä et saadaaan katsella.
    On siin teidän isännällä puuhaa puissa mutt niinhän se yleensä on.
    Viikonloppui ja vointeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautaset on kyllä kivat. Minä katan monesti silloin kun ollaan koko poppoo koolla.
      No, nuo makkarit ei nyt minusta ole niin erikoiset keskiosaan verrattuna, mutta ihan kivat.
      No, kun nyt kantaa puut, saadaan sitten koko talvi lämmitellä ja tunnelmoida.
      Oikein hyvää viikonloppua.

      Poista
  12. Kaunista ja tyylikästä :) Toivotaan että stimulaattori toimii oikealla tavalla ja saat siitä apua :) Kauniit lautaset hankit, meillä olisi kanssa ajankohtaista vähän uusia astiastoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen minä yrittänyt laittaa noita makkareitakin.
      Toivotaan todellakin että saan siitä apua.
      Noihin Eden lautasiin päädyin.

      Poista
  13. Todella kaunista ja tunnelmallista on kodissasi.
    Kunpa saisit avun itsellesi tuosta kipupunpusta?
    Hyvää pyhäinmiestenpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt laittaa kotia mieleisekseni.
      Sanoppa muuta, sitä toivon itsekkin sydämestäni.
      Hyvää pyhäinmiestenpäivää sinnekkin.

      Poista