torstai 10. marraskuuta 2016

Syksy vaihtuu talveen.







(Uusi puinen joulu taulu.)



Joulupipareita ,joulutorttuja ja glögiä,
ei ole tullut vielä tehtyä eikä maistettua.
Olen enemmän keskittynyt jouluvalojen
ja koristeiden laittamiseen.
Nyt alkaa hiljalleen olemaan kaikenlaisia
joulumyyjäisiä. Niissä tulee kivasti
joulu tunnelmaa.
Toinen mistä tulee kans kivasti joulu tunnelmaa
on erinlaiset joululaulu tilaisuudet.
Joululauluja ei ole kyllä vielä muuten
tullut kuunneltua.
Eikä kynttilöitä poltettua ,ei sisällä eikä ulkona.
Se on tuo joulukoristeiden laitto se mistä mulle
tulee pääasiassa joulu fiilis.
Toki minä noita kaikkia muitakin teen ,
mutta niiden aika ei vaan ole vielä.
Sitten on vielä yksi muu asia mistä tulee joulu fiilis
on yksi joulu cd, sellainen kuin tonttu teppana.
Suosittelen kyllä lämpimästi.
Meillä se on pitkä perinne, että ollaan joka joulu
kuunneltu sitä ja osa lapsista lainaa tai on ostanut
sen omaan kotiinsakkin.


(Tässä kukan alku.)


Sain siskoltani kukan alun joka on alun perin
meidän äidin kaktuksesta.
Äiti on kuollut melkein 10-vuotta sitten.
Niitä alkuja on elossa kolme kappaletta,
yksi on minun siskolla ja toinen siskon tytöllä
ja yksi on nyt sitten mulla.
Nyt onkin sitten kova vastuu, että se kukka
pysyy elossa.
Ettei vaan äidin kukka katoa täältä kokonaan pois.
Minä olen aika huono saamaan kukkia pysymään hengissä.
En ole ihan varma kastelenko liikaa vai liian vähän.
Vai jotenkin epätasaisesti tai jotain...
Valoisa paikka sillä ainakin on, eikä paista
aurinko suoraan.
Tosin nyt mikään aurinko paljon paistakkaan.
Tuntuu tosi vastuulliselta kasvattaa kukkaa
jota on vain kolme kappaletta olemassa.
Ja kukat taisi olla äidille aika tärkeitä.
Ja äiti oli hyvä kasvattamaan kukkia.


(Sain viimein vihdoin vaihdettua talviverhot.)


Tämä minun blogi muuttuu aina vaan enemmän
ja enemmän päiväkirja malliseksi.
Mutta mä mietin sitä, että ei kai se haittaa,
ainakaan minua ja miksi ihmeessä
se haittais ketään muutakaan.
Nytkin on kiva tarkastella viime joulun kuvia,
että mitä valoja ja koristeita oli missäkin.
Ei sillä että minä niitä haluaisin laittaa samoihin
paikkoihin, mutta ei ainakaan unohu jokin kiva koriste.
Mulla on niitä koristeita aika monessa paikassa ,
kun meillä on niin huonot säilytys tilat.
Vanha talo kun on niin ei siihen aikaan niihin säilytys tiloihin
sillä tavalla panostettu, kuin nykyajan taloissa.


(Vihreään makkariinkin sain vaihettua verhot. Nyt on kaikki vaihdettu, mitä vaihdankaan.)


Kymmenen päivän päästä alkaa mun blogin 1-vuotis arvonta.
Muistakaahan olla kuulolla ja osallistua.
Tuntuu että en ole vielä noin kauan pitänyt blogia , kuin vuoden.
Ennemmin tuntuu , että on melko alku taipaleella.
Silloin kun aloitin, en ollut ollenkaan varma,
että näinkin kauan tätä jatkan.
Nyt tuntuu, että tämä on yksi tärkeä osa minun päiviäni.
Kaikista parasta on kun saa kommentteja,
lukea niitä ja vastata niihin.
Sitten on mukava lukea muiden blogeja.
Tätä listaa vois jatkaa pitkästi.
Jospas taas rupeaisin lopettelemaan,
ettei tule aina niin paljon luettavaa.

Aurinkokujalta terveisin ,Piia



(Laitoin lyhtyyn valot ja kranssin seinälle.)




30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö olekkin kiva joulutaulu, tykkään itse tosi paljon.

      Poista
  2. Muuttui taas tuo sun huoneitten ilme kun vaihdoit verhot,kiva on tuo taulukin.
    Niin se on niitten säilytystilojen kanssa näissä vanhoissa taloissa muutama kaapi ei muuta sitten. Pitää olla kaikenlaisia kaappeja ja lipastoja niiden lisäksi.Joo ja välillä ain ajattelee et mihin jonkun tavaran on tunkenut :) näin mulla.
    Kiva on lueskella sun juttui ja katsella kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä verhot vaikuttaa tosi paljon. Minustakin taulu on tosi kiva.
      Toi on just totta , että kun on huonosti säilytys tilaa, niin tahtoo tavarat olla sitten hukassa.
      Kiitos, mukava jos tykkäät blogistani.

      Poista
  3. Jotenkin se syksy vaihtui talveen aika nopeasti, taisin pudota matkasta kun luntakin tupsahti kerralla kunnolla :D Täytyy myöntää että kyllä lumi joulun tunnelmaa tuo, ulkona on kauniin puhdasta ja valoisaa mielikin on iloisempi :) Joskus 80-90 luvulla kuuntelin aina radiosta noitanoki nenää, se oli sellainen tunnelman tuoja :D Mukava lueskella blogiasi on se sitten missä muodossa tahansa ja katsella kauniita kuvia kodistasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin oli niin erikoisen kaunis ja pitkä syksy ja sitten yhtä-äkkiä tuli talvi. Täällä ei tuota lunta ole juurikaan, ohut kuura kerros. Mutta kyllä sekin tekee puhtaan ilmeen ja valoisaa.
      Mäkin muistan ton noitanokinenän, olin ihan unohtanutkin.
      Kiitos sinullekkin jos tykkäät blogistani.

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Tosi ihana tuo joulutaulu!
    Minustakin on kiva lukea muiden blogeja. Sehän on juuri se juttu, että blogi on kirjoittajansa näköinen.
    Ja parasta on tosiaan se, kun saa kommentteja ja pääsee vastailemaan.
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykkäsin tosta joulutaulusta tosi paljon. Se oli vaan yllättävän korkea, niin sijoitus paikkoja ei ollut niin paljon.
      Niin oman näköinen sen blogin pitää olla turha matkia muita. En sellaista kyllä osaiskaan.
      Jep, kommentit on kivoja, pitää muistaa ahkerasti itsekkin kommentoida.
      Mukavaa viikonjatkoa sinnekkin.

      Poista
  5. Itse olen myös onneton vihreiden kasvien kanssa, kaikki kuolee käsittelyssäni viikossa. :D Toivottavasti saat kaktuksen pidetty hengissä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, kun se on pieni pala , "muisto", miten sen nyt sanoo, äidistä.
      Ainakin minulla on hyvät hoito-ohjeet.

      Poista
  6. Mulla on äitin peruja anopinkieli. Helppo kasvi hoitaa.
    Kynttilöitä poltan valtavasti syksyisin ulkona ja sisällä. Meillähän ei täällä ole katuvaloja ja haluan katsoa ikkunoista muutakin kuin mustaa pimeyttä.
    Mun joulu alkaa korttien teolla ja muut tulee sitten joulukuussa pikkuhiljaa.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä saanut senkin kuolemaan. :(
      Tuon kyllä ymmärtää, että haluaa polttaa kynttilöitä, jos on vain pimeyttä.

      Minäkin haluan itse tehdyt kortit, mutten osaa niitä itse tehdä, niinpä ostan kirpparilta yhdestä pöydästä itsetehdyt kortit.
      Mukavaa viikon jatkoa sinnekkin.

      Poista
    2. Ihana taulu.Kaikkea kivaa sinä löydätkin. Itse olen aika huono sisustaja, mutta kiva katsella noita sun kuvia, joita olet ottanut. Niin kauniita ovat. Ja saahan sitä joskus itsellekin ideoita niistä.
      Minä tein eilen illalla kaksi taatelikakkua isänpäiväksi. Parsakaalipiirakka ja kermakakku pitää vielä tehdä sekä gluteeniton kääretorttu. Parsakaalipiirakan teen gluteenittomana.
      Joululaulujen kuuntelu alkaa joskus joulukuun puolessa välissä. Ne vaan on niin kauniita. Varpunen ja Sylvian joululaulu on mun suosikkeja.
      Mulla on yks kaktus lapsenlapselta saatu. Olen onnistunut pitämään sen hengissä noin kolme vuoden ajan. Kesällä vien sen ulos jonku pensaan alle. Jostaki kuulin, että jos on ulkona kesän, voi jopa kukkiakin. Ei ole kukkinut mulla.
      Kiva tätä blogia on lukea. On niin hyvin kerrottu ja kuvat on kauniita.
      Mulla on kans tuo säilytysongelma. Ompelukone ja saumuri sais olla aina käyttövalmiina, mutta laitoin ne pois esiltä ja vein pöydän varastoon. Veivät niin paljon tilaa.
      (Keräsivät pölyä). Nyt sitten ompelutarvikkeet on laatikoissa alkovin nurkassa. Ei hyvä paikka sekään.
      Yks asia sun blogissa on vielä hyvä. Jaksat vastata meille jokaiselle kommentoijalle. Se on tosi ihana asia.






      Poista
    3. Toi taulu otti sattumalla silmään ja heti tuntui omalta. Tosin se oli niin iso ettei mahtunut siihen mihin ajattelin, mutta kiva se on tuossakin.
      Mä olen sen verran kipeä, että taitaa mennä ostokakuksi tänä vuonna.
      Kun lapset vielä oli kotona, kuunneltiin paljon aikaisemmin joululauluja kuin nykyään.
      Pitää kokeilla tuota munkin kaktusta viedä kesällä ulos.
      Kiitos, sitä aina välillä epäilee jaksaako tätä kukaan lukea.
      Joo tää säilytys omgelma on kyllä vanhassa talossa, niinkuin meillä, iso ongelma.
      Voi tää kommenttien lukeminen ja niihin vastaaminen on just tosi kivaa.
      Hyvää torstai päivää sulle sinne.

      Poista
  7. Jouluinen taulu on ihana!
    Mukavaa torstai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään siitä itsekkin.
      Mukavaa torstai päivää sinnekkin.

      Poista
  8. Kaunis taulu, jotenkin niin jouluinen. Mulla palaa jo pari kynttilää, pallovalot ovat paikallaan. Kovasti tekisi mieli tehdä niitä jouluasetelmia, mutta mulla on tuolla yläkerrassa joulujutut, enkä ihan vielä yksin tohdi mennä noita rappusia ylös ja alas. Minä en vaihda verhoja, olen sitä harrastanut ennen, teki se niin ihan lämpöisen oloiseksi kun verhot tulivat paksummaksi talvisin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, on se jotenkin niin jouluinen.
    Niin oliko sinulla leikattu lonkka, vai muistanko väärin.
    En minäkään jokaiseen huoneeseen vaihda verhoja, muutamaan vaan.

    VastaaPoista
  10. Ei haittaa ollenkaan, jos blogi onkin päiväkirjamainen. Tuosta kukkienhoidosta sen verran, että minäkin olen sellainen etteivät minulla oikein kukkaset hengissä pysy, paitsi kaikkein sitkeimmät. En myöskään koskaan ole varma pitäisikö kastella paljon tai vähän... Miksei kaikkien kukkien mukana voi tulla kunnon hoito-ohjeita, varsinkin kastelusta... Mutta toivottavasti sulla onnistuukin hyvin tuo kukan kasvatus. Sinähän varmaankin voit kysyä siskoltasi kuinka hän sitä on hoitanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos tämä blogi kelpaa tämmöisenä.
      Ja välillä vaikka tuleekin hyvä hoito-ohje, kukka kuolee silti.
      Mä en uskalla ollenkaan ostaa isoja ja kalliita kukkia, harmittaa sitten kun ne kuolee. Totta voin kysyä neuvoa siskoltani ja kyllä se tais jo sanoakkin miten on hoitanut omaansa.

      Poista
  11. Kiva postaus. Blogissasi on aina yhtä mukava käydä, eli päiväkirjamaisuus ei haittaa yhtään. Kauniita joulukoristeita olet jo laittanut. Toivottavasti saat kukan pysymään elossa. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, hyvä jos tämä blogi kelpaa tämmöisenä.
      Tykkään laittaa joulukoristeita ajoissa, kun sitten joulun jälkeen niitä ei jaksa niin kauan katsoa.
      Toivon itsekkin kovasti että äidin peruja oleva kukka pysyy elossa.
      Oikein hyvää perjantai päivää sinne.

      Poista
  12. Hieno tuo jouluinen taulu <3

    Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekkin.
      Hyvää perjantai päivää sinne.

      Poista
  13. Se on mielestäni hyvä, että blogi elää, kasvaa, muuttuu, kehittyy ja kääntää välillä takkiaan...vähän niin kuin elämäkin.
    Minun mottoni kun on "Vierivä kivi ei sammaloidu." :)

    Ja vierittyä on tullut ja tulee jatkossakin...


    Älä nyt vain liikaa stressaa tuosta kukasta, se voi vaistota sen ja siitä ei hyvä seuraa ;) hän tarvitsee vain rakkautta (sitä arkipäiväistä hälinää siellä kodissanne) ja substraalia (kahvit keväällä varmaankin korvaa sen pienen ulkoilun kanssa) :)
    Hyvältä näytti ainakin kuvassa ja pieni lehtikin on jo kasvanut hurjasti (kuulostaa ihan siltä kuin seuraisi pienen lapsen kasvua ja kehitystaä)
    Pieni lapsihan tuo vielä on ;)

    Jouluun kuuluu ehdottomasti torttuja, noin viisi pellillistä, piparkakkutaikinaa noin 3l kattila, josta leivotaan yksi talo ja yksi iso enkeli ja loput sit vaan syödä napsitaan ihan "raakana" suoraan kattilasta, joululaulujen soidessa hiljaa taustalla,
    ihana joulun aika <3

    Kaunista alkavaa viikonloppua Aurinkokujalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä pakosti vertaa omaa blogiaan muiden omiin ja silloin tuntuu, että tää mun oma on niin arkinen vaan.
      Mutta tämmöinen tämä nyt on.
      En stressaa mutta toivon niin kovasti, että se kukka pysyis hengissä, mulla on niin vähän muistoja äidistä.
      Toi talo jää kyllä meikäläiseltä leipomatta, mutta pikku, pikku pipareita tavallisia ja gluteenittomia kyllä tehään ja paljon. Joulutortut leivotaan ja syödään sitä mukaa, ei koskaan. pakasteta. Glögiä kuluu kans ja paljon, mutta onhan meitä syöjiä ja juojijakin.
      Näin meillä.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle sinne.

      Poista
  14. Blogisi on juuri sinunnäköinen. Kirjoittele vaan vaikka päiväkirjatyyliin. Kiva täällä on piipahdella ja lukea kuulumisia.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Ansu. No, täytyy sitten uskoa että tämä on tällaisena hyvä.
    Pilalle pian menee jos rupean muuta tavoittelemaan.

    VastaaPoista