Ostin Anneli Haveriselta Torista yhden nuken vielä mun kokoelmaan.
Mulla on näitä nyt neljä. Enempää en osta.
Onko teistä hieno ja hyvin tehty?
Itse en saisi tuollaista aikaan.
Ja kun sillä on alusvaatteet ja kaikki.
Salmen perhe:
Pia juoksee hihkuen kotiin.
Ja etsii heti äidin ja isän molemmat paikalle.
Paulan perheellä on isohko huvila Lappajärven rannalla.
Heidän perhe on menossa huvilalle ja Pia sai luvan mennä mukaan.
Äiti ja isä keskustelee hetken yhdessä
ja tulevat siihen tulokseen ettei Pia saa nyt mennä mukaan.
Kun isä on luvannut viedä äidin ulos
ja on sovittu ,että mummo ja pappa tulee Pian ja Karin kanssa
hoitamaan kaksosia.
Pia on unohtanut kokonaan kaksosten hoidon.
Hän soittaa ja sanoo Paulalle ettei pääse tällä kertaa mukaan.
Sitten hän menee omaan huoneeseen ja häneltä tulee oikein itku.
Vaikka Pia on oppinut ettei aina kaikkea saa
voi silti tulla helposti paha mieli.
Pia kun on vielä aika herkkä tyttö.
Äiti ja iskä ovat lähdössä "ulos".
Isä sanoo, että hän on ostanut paketillisen jäätelöä
ja sitä saa syödä kotiinjäävät välipalaksi.
Piakin on jo unohtanut pahan mielensä.
Äiti ei tiedä minne he ovat menossa,
isä on vain neuvonut pukemaan siistit vaatteet,
muttei mitään hienoa.
Ensin isä ajaa Saarikentälle ja äiti arvaa,
että he menevät katsomaan Vimpelin ja Alajärven
välistä pesäpallopeliä.
Äiti on siitä aivan innoissaan.
Peli on tosi tapahtumarikas,
viimein Vimpeli voittaa pelin nipin napin.
Pelin jälkeen isä vie äidin vielä Pizzalle.
Kotimatkalla isä pysäyttää auton ja kysyy pyörällä
ojaan ajaneelta mummolta,
miten kävi? Mummo kömpii tielle ja hihkaisee: Vimpeli voitti.
Äiti ja isä purskahtavat nauruun. Tarkistettuaan,
ettei mummon käynyt mitenkään, he ajavat kotiin.
Olohuoneen lattialla on peitto ja siinä kaksoset makoilevat
ja yrittävät ottaa lelua käteen, jota Kari ojentaa.
Kuultuaan miten pelissä kävi, mummo ja pappa lähtevät kotiin.
Isä on tuonut myös Pialle ja Karille pizzat.
Mummo ja pappa ei ollut halunneet.
Syötyään pizzansa Kari lähtee poikien kanssa Pokelan
kentälle pelaamaan pesäpalloa.
Se on lasten keskuudessa hyvin yleinen yhdessäolon muoto.
Karin puoli häviää muutamalla juoksulla,
mutta ei se haittaa ,tärkeintä on saada pelata yhdessä.
Myös tytöt otetaan mukaan, että pelaajia on tarpeeksi.
Kari on usein katsomassa Vimpelin pelejä.
Lippu on sen verran kallis,
että poikien tekisi monesti mieli mennä joen yli
kentälle, katsomaan peliä.
Joessa ei ole juurikaan vettä, niin että kivien yli
pääsisi helposti kentälle.
Muttei pojat ole niin tehneet, vaikka monet aikuisetkin
tekee niin. Pojat ei edes tiedä mitä siitä seuraa, jos jää kiinni.
Ja onhan se väärin.
Miksi aikuiset sitten tekee niin?
Kaikkea ei aina ymmärrä.
Mummulla ja papalla on koira. Sillä on nyt kaksi pentua.
Kaikki perheestä on yrittäneet löytää pennuille kotia.
Vielä kotia ei ole löytynyt. Onneksi asialla ei ole kiire,
kun pennut ei ole vielä 8 kuukauden ikäisiäkään.
Pia ja Kari on hoitaneet ahkerasti pentuja.
Narttu koiran nimi on Tiina-Taneli.
Mummu halusi koiran nimeksi Tiina
ja pappa halusi Taneli. Sitten tehtiin kompromissi
ja nimeksi tuli Tiina-Taneli.
Mummulla ja papalla on hauska mielikuvitus.
Isä kysyy voisiko Maija tehdä huomenna ruuaksi
sosekeittoa? Se on isän lempi ruokaa. Ruokaan tulee
perunoita, porkkanoita, purjosipuli, vettä ja mausteita.
Mummu sanoi että hän voisi tehdä lisäksi vielä lättyjä.
Äidille se kyllä käy. Jos jotakin puuttuu, on Pokelassa
pieni kauppa mistä joku voi hakea puuttuvat aineet.
Kauppaa ollaan lopettamassa, kun kirkonkylällä on monta kauppaa.
Ja kaikilla melkein on auto tai ainakin pyörä, jolla pääsee
kirkonkylälle kauppaan, jonne on noin 3 km.
Mummo ja äiti on saaneet virkattua kaikki viisi mattoa valmiiksi.
Vielä pitäisi virkata kaksi päiväpeittoa Pian ja Karin sänkyyn.
Kun pidetään pienet tupaantuliaiset, laitetaan matot lattialle ja peitot
sänkyyn. Vielä pitäisi muuten virkata matto myös eteiseen.
Tässä muutamia kuvia tulevasta eteisestä.
Katto on muuten lasia.
Takaseinästä puuttuu vielä ovi joka menee keittiöön.
Seinät tapetoitiin hyvin vaaleaksi.
Lattia on vasta maalattu valkoiseksi.
Tuleeko hyvä?
Seuraavaan kertaan Aurinkokujalta ja Salmen perheen kotoa.
Piia.
Tosi kaunis nukke, sopivat hyvin pupujen sekaan! :) Kivan raikas eteinen nukkekodissa.
VastaaPoistaAnneli osaa kyllä ton nuken teon.
PoistaTarkotus on saada yhtä raikas tunnelma koko nukkekotiin.
Mukavaa sunnuntai päivää sinne.
Ihana on tuo nukke,taidokkaasti tehty😍 Tuosta Salmen kodin eteisestä tulee hieno..sen näkee jo nyt💕👌Suloista sunnuntaita sinne🌸
VastaaPoistaNukke on kyllä hyvin tehty. Eteinen tyydyttää kyllä mua.
PoistaMukavaa sunnuntai päivää sinnekkin.
Todella kaunis ja taidokas tuo nukke, niin paljon kauniita yksityiskohtia. Salmen perheelle tulee ihana, satumaisen ihana koti!
VastaaPoistaMinä en osaa tehdä käsitöitä, mutta hieno on toi nukke.
PoistaToivotaan että jaksamme tehdä nukkekotia.
Mukavaa sunnuntaita.
Kaunis on tämäkin nukkeneitonen. Kurkkasin toriin, mutta en osannut löytää, vai ovatkohan tekijän tuotteet jo loppuneet. Hieno nukkekoti!
VastaaPoistaMinusta tämä on nukeista kaunein.
PoistaYleensä kirjoitan Anneli Haverinen nuket, muttei nyt tullut mullekkaan mitään.
Kiitos, kyllä siitä hyvä tulee, kun saadaan tapetoitua kaikki.
Mukavaa sunnuntaita.
Kirjoita Tilda, tulee Annelin "tavaroita" viisi.
PoistaNo nyt löysin, kiitos.
PoistaKaunis nukke, kyllä kannatti ostaa muiden kavereiksi. Salmen perhe saa varmasti viihtyisän eteisen.
VastaaPoistaMinusta tämä on kaikista kaunein.
PoistaEteisestä tulee minustakin kiva, kunhan sais tapetoitua koko talon. Huh! Ajan kanssa.
Nukke on aivan ihanaa ja sopii hyvin teidän kotiin.
VastaaPoistaRentoa sunnuntaita Pia!
Kiitti, eikö olekkin kuin meille tehty.
PoistaMukavaa alkavaa uutta viikkoa sinne, toivotaan et on lämmintä.
On ihana nukke. Jotkut osaa tuon taidon. Mä olen työvöenopistolla ollu nukkekurssilla, joskus kaun kauan sitten. Tehtiin sellanen kangasnukke, jolle mamelukit ja aluspaita sekä päällysvaatteet. Hiukset ommmeltiin langasta. Onkohan ne jossain varaston kätköissä.
VastaaPoistaAivan ihana tuo sisääntulo. Tulee varmaan kaunis talo Salmen perheelle. Taas oli kiva tarina.
Meillä nuorimmainen sano, että tulee ihan se aika mieleen, kun hän suunnitteli verhoja, tähän nukkekotiin, jota nyt laitan. Sehän on alunperin hänelle, mun isä tehnyt.
Hyvää sunnuntai-iltaa
Kiitos. Mä en ikinä osais tehä nukkea, en edes kurssilla.
PoistaSisääntulosta tulee kyllä onnistunut.
Onneksi olet säästänyt nukkekodin, se on muuten päältäpäin erikoisen kiva, on se siis muutenkin :).
Mukavaa alkanutta viikkoa.
Kaunis ja persoonallinen nukke.Minä tein kerran Sveitsin nuken ihan alusta alkaen.Vielä on tallessa.
VastaaPoistaKiitos Aikku.
PoistaVarmasti tuli upea, jotkut osaa.
Mukavat viikon alut.