Syys kukkija.
Syksyllä mmeidän piha on kuin viidakko,
mutta tykkään sellaisesta.
Kultapallo alkaa kukkia.
Minne polku johtaa.
Näin päin polku on aivan erin näköinen
Leveämpi polu.
Vähänvihreääkin.
Villiviini.
Ihana kuva, ihanat värit.
Pyry niin harvoin suostuu poseeraamaan.
Laatta polku.
Kultapallot on niin pitkiä.
Paista aurinko vielä, paista.
Omenoita tulee aika paljon.
Preerianmesiangervo.
Salmen perhe:
Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Alkuviikosta äiti tuli töistä kotiin
ja kertoi kaikille, että mitään hätää ei ole ,mutta isä on loukannut töissä
oikean jalkansa. Jalka on kuvattu ja murtumaa siinä ei onneksi ole,
mutta oikeassa nilkassa on nivelside vamma, sekin onneksi lievä,
mutta jalkaan pitää laittaa tuki , sillä saa kyllä astua, kunnes se on
parantunut ,eli useamman viikon. Isä sai nyt ensin kolme viikkoa sairaslomaa
ja sitten on kontrolli. Vamma kuitenkin vaikeuttaa kotielämää kun
isän pitää varoa nilkkaa ja portaita. Pesutilojen rakentamista ei voi
edes ajatella. Mutta äiti sanoi, että pääasia ettei isälle käynyt pahemmin.
Kyllähän isä voi kuitenkin pitää esim kaksosia sylissä ja syöttää jne.
Ja onneksi on päivällä Maija. Ja mummo ja pappa, vaikka ei äiti haluaisi
heitä rasittaa, mutta kun he itse tulee aina kuitenkin auttamaan.
Mutta pienessä kylässä on omat hyvät puolensa. Eräänä iltana tuli iso
mies porukka ja kysyi kelpaako apu. Isä ja äiti sanoi ,että tottakai
apu aina kelpaa. Miehet sai laatoitettua pesuhuoneen seinät ja lupasivat
tulla vielä laatoittamaan lattiankin. Jos pappa saisi huomenna saumattua seinälaatat.
Äiti, mummu ja Pia laittoivat miehille valtavan kasan voileipiä ja erilaisia
juomia. Onneksi Maija ja äiti leipoi pullaa ja muutakin sokerista piirakkaa,
kun saivat Sepän perheeltä kananmunia. Nyt niille oli käyttöä.
Isä lupasi tulla talkoisiin ,kenelle vaan ,kuka tarvitsee. Kun vaan saa jalkansa
kuntoon. Näin pienessä kylässä asiat toimivat. Kuistin maalaamisella ei ole
mikään kiire. Sen kyllä vielä ehtii. Naisetkin olivat luvanneet tulla auttamaan,
siivoamaan ja tekemään ruokia pakastimeen. Äiti sai oikein kyyneleet
silmiinsä, kun hän ajatteli miten hyvä kylässä on asua.
Karikin lupasi auttaa pappaa koko huomis illan, vaikka maalata jos pappa antaa
tai siivota rakennus aluetta, eikä lähde ollenkaan kavereille. Pia lupasi auttaa esim.
kaksosten hoidossa.
Tässä alapuolella ,on kuva mummon ja papan "piparkakku" talosta ,jonka seinää
kiertää mummon kasvattama kaunis köynnös.
Mummon ja papan talokaan ei ole mikään pieni talo.
Talossa on kaksi kerrosta ja ullakko kerros.
Siinä vaiheessa ,kun Salmen perheelle alkoi tulla lapsia ,
mummo ja pappa rakennutti uuden vanhuuden talon itselleen ja Salmen perhe
jäi asumaan vanhaan taloon , jota nyt sitten saneerataan.
Pääasiassa toive tällaisesta järjestelystä oli äidin ,mutta tottakai
muidenkin mielipidettä kuunneltiin. Äiti rakastaa lapsuuden kotiaan ja
paikkaa missä talo seisoo loivalla mäellä mistä menee polku saunalle ja laiturille.
Mummola on aivan lähellä Salmen perheen kotia. Lapset voi yksin kipaista
mummon ja papan luo. Talojen välissä on iso kasvimaa ja hyvin tilaa marjapensaille ja
omenapuille. Kasvihuonekkin mahtuu tontille vielä hyvin.
Kun joku sen aikanaan ehtii rakentaa.
Mummolla ja papalla ei ole omaa rantaa, mutta he saavat tietenkin käyttää Salmen
perheen saunaa ja rantaa.
Kari ei saa lähteä yksin veneellä soutelemaan, aina pitää olla joku aikuisista mukana.
Lappajärvi on syvimmiltään 36 metriä syvä. Järvi on Etelä-Pohjanmaan suurin järvi.
Kari tietää, että järvi on Euroopan suurin kraaterijärvi. Se on opetettu koulussa ja pappa
on siitä puhunut kotonakin.
Pappa on luvannut lähteä Karin kanssa jonakin päivänä tai iltana veneellä kauemmaksi
järvelle kalastamaan. Laiturilta kun saa vain pieniä kaloja kissalle.
Kunhan saadaan pesuhuone valmiiksi.
Pappa kalastaa paljon ja siksi molemmissa perheissä syödään ympäri vuoden kalaa.
Tänäänkin on ruoaksi silakoita. Pakkasessa on vaikka mitä kalaa.
Kuisti on sisältä valmis, vain matto ja ovenkahva puuttuu.
Äiti on todella tyytyväinen kuistiin. Se on terpeeksi iso
mahtuu kaksi isoa kaappia. Ja pukemistilaa on hyvin.
Korit kaappien päällä lisää vielä säilytys tilaa.
Keinutuolikin taitaa jäädä eteiseen.
Tällä tyylillä on tarkoitus remontoida koko talo.
Tapetti on kaunis vaalea pysty raita tapetti.
Tässä kuvassa kuisti on ulkopuolelta.
Kuistin ikkunalla kukkii isän äidille nimipäivänä ostamat kukat.
Kaikki ovat tyytyväisiä miten hienon kuistin isä ja pappa teki.
Mutta onhan isä ammattimies. Vaikka nyt jalka "paketissa" onkin :)
Kyläläisetkin ihailee kuistia. Ja miten hyvin se vanhaan taloon sopii.
Tämän verran kylän miehet sai aikaan kahtena päivänä, eli todella paljon.
Lattia on äidin mielestä upea.
Ai niin ja kuistin saivat myös maalattua,
yhteen kertaan.
Se on vähän erilainen kuin toinen kuisti
mutta kun siihen haluttiin vilvoittelutilaa
ja että voi tuoda matot ja pyykit ulos
tuulettumaan ja kuivumaan.
Ja tämä kuisti tulee vielä eri puolelle taloa.
Talon oikealle sivulle,
että keittiöstä pääsee pesuhuoneeseen.
Kun toinen kuisti tuli talon eteen
siitäkin menee ovi keittiöön.
Onneksi kuisti on lämmin,
niin ovea kuistista keittiöön voi pitää vaikka aina auki.
Ja ovi avautuu kuistiin päin.
Näin ei vie tilaa keittiöstä.
Siinä melko valmis pesuhuone.
Silityslauta ja pyykinkuivausteline ei mahtunut tänne
vaan ne jäi keittiöön.
Kuivausrummusta äiti haaveilee.
Se helpottaisi elämää, varsinkin talvella.
Haaveita pitää olla.
Tässä kuisti ulkoapäin, kertaalleen maalattuna.
Ikkunaan pitää saada kyllä verho.
Äkkiäkös äiti sen tekee.
Nopsaan äiti yhden verhon ompeli.
Tällainen siitä tuli.
Pitäähän ikkunoihin laittaa sälekaihtimet,
kun vaan ehtii.
Ei voi muuten käyttää kylpyhuonetta.
Tästä näkee mille puolelle taloa tämä pesuhuone tuli.
Ovi keittiöstä pesuhuoneeseen menee portaiden alla.
Terveisiä myös Salmen perheeltä.
Ihana villi,vihreä puutarha.
VastaaPoistaPyrykin sopii hyvin kuviin.
Mukavaa, kun sait nimen, "marjapuurokukalle" vaikka hyvin olis menny silläkin nimellä.
Mistä ihmeestä löysit tuon laattalattian ja mitä materiaalia se on. Hieno kylppäri.
Taas kiva tarina nukkeperheestä.
Lappajärvi on mullekin tuttua paikkaa. Äidin ja isän syntymä paikka. Monet kesät siellä tuli oltua.
Muistan varmaan iäti mummon mansikat. Itse ei saanu mansikkamaalle mennä. Vain mummo sai mennä. Hän keräs ison kulhon mansikoita ja laittoi vielä sokeria joukkoon. Sitten me lapset saatiin syödä massut täyteen. Ai, että oli hyvää.
Vettäkin kerkes taas ripauttaa, aurinkoa kaipaisin.
Vähän pitäis ehkä saada väriä puutarhaan, muuten ihan mun mieleen puutarha.
PoistaPyry ei tykkää kun kuvataan, se kääntää pään pois päin ja laittaa korvat luimuun.
Nyt voi ainakin ostaa sitä kukkaa lisää, tykkään siitä tosi paljon.
Ainakin Minimaailmassa on monenlaisia laatta lattioita. Se on paksua kartonkia, liisteriäkin saa samasta paikasta. Kiitos, kylppäristä tuli kyllä kiva.
Nukkeperheen tarina on ala-aste ikäisille sopiva, mutta sopii se tänne blogiinkin. :)
Mummo, pappa ja äiti on syntynyt Vimpelissä, Lappajärven rannalla.
Tänäänkin on paksussa pilvessä, onneks ei sada.
Mukavaa tiistai päivää.
Sun puutarhasi on lähes samanlainen ku mun. Viidakkoa enimmäkseen ja muutama siivottu kukkapenkki enempää ei oo jaksanut. Kaikki on ollut tänä vuonna rehevää puutarhassa ja lähes kaikki kukat täällä kukkineet jo. Meidän omppu puussa ei oo yhtään omenaa tänä vuonna.
VastaaPoistaKoirat on varmaankin tuollaisia ei meidänkään koiria saa kuvaan hereillä ollessa joskus saa kuvan kun nukkuvat niin silloin.
Viikonjatkoi
Mä tykkään tämmösestä rehevästä puutarhasta.
PoistaRehevää on ku on satanut niin paljon. Meillä ei oo kaikki vielä kukkinut. Meillekkään ei tullut viime vuonna omenoita. Mä teen omenasosetta, laitan sitä kaurapuuron päälle.
Kyllä jotkut koirat antaa kuvata, meillä ei.
Mukavaa tiistai päivää.
Tuollaisessa viidakossa viihtyisin minäkin..:)
VastaaPoistaKiitos, mä tykkään tämmöisestä.
PoistaMukavaa tiistai päivää.
Wau, noi kultapallot kyllä kasvaa todella korkeiksi, melkein kuin puita jo.
VastaaPoistaNe on kyllä korkeita, kun ei ole satanut viistoon, ne ei ole kaatuneet.
PoistaMukavaa tiistai päivää sinne.
Mä niin tykkään tuollaisista rehevistä puutarhoista.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita sinulle Pia!
Kiitos Outi, niin minäkin, ei mulla muuten sellaista oliskaan.
PoistaMukavaa tiistai päivää sinne.
Puutarhasi on kaunis, niin vehreä ja niin vihreä. Elokuu on parasta aikaa rehevälle puutarhalle. Kiva koira! On niin mukava seurata Salmen perheen elämää.
VastaaPoistaNiin kuin jo tuolla aikaisemmin sanoin ,pitäisi saada vähän enemmän väriäkin puutarhaan.
PoistaTotta elokuussa kaikki on rehevimmillään.
Pyry on hyvä tyyppi, ei vaan tykkää kamerasta.
Mukava kun joku muukin seuraa Salmen perheen elämää, kuin minä.
Ihanan näköistä siellä..niin kaunista,vihreää ja vehreää!! Oih..Suloinen Pyry♥ Hieno tuo Salmen perheen uusi kuisti.Kaunista viikon jatkoa sinne♥
VastaaPoistaKiitos Päde.
PoistaPyry on minustakin kohta 9-vuotiaaksi poika koiraksi söpö.
Minäkin tykkään kuistista.
Kaunista viikon jatkoa myös sinne.
Kaunis puutarha!
VastaaPoistaMukavaa viikonjatkoa!
Kiitos Mamma63.
PoistaMukavaa viikonjatkoa myös sinne.
Ihanaa vehreyttä&vihreyttä puutarhassa <3 niin kaunista joka puolella <3
VastaaPoistaKiitos Elina. Pitää ensi keväänä istuttaa vähän enemmän kukkivia kukkia.
PoistaMukavaa keskiviikko päivää sulle.
Kauniisti siellä vielä kukkii ja kasvihuonekikin näyttää jo melko valmiilta. Söpö pikkukoira tuo teidän Pyry. Onko sinulla siis toinenkin nukkekoti tuo mummolta? Varmasti kiva sisustaa noinkin monikossa ja ihania ovat.
VastaaPoista... tarkoitin minikoossa ja ennakoiva tekstinsyöttö muutti "monikossa"
Poista