keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Vihreän huoneen joulu on punainen.





Isoin tonttupariskunta istuu vihreän huoneen sängyllä.
Huone on vierashuone/lastenhuone.
Siksi sinnekkin on ollut helppo ylettää tämä meidän punavalkoinen joulu.
Jouluaattoon on enään 18 päivää. Ajatelkaa, Siksi pitää nauttia jokaisesta hetkestä.
Sitten se on taas kolmessa päivässä ohi. Ainakaan itse en osaa nauttia joulusta enään
näiden kolmen päivän jälkeen. Vaan koristeet kerätään pois,
odottamaan taas uutta joulua.
Sitten tulee uusivuosi ja uusi kevät.




Pienempi tonttu pariskunta istuu seinällä olevan pienen kaapin päällä
ja tarkkailee sieltä meidän jouluvalmisteluita.
Ja meidän lapsia ja lastenlapsia jotka yöpyvät huoneessa joulun aikaan.
Ainakin näillä näkymin kaikki lapset ja lastenlapset pääsevät koulu ja
työ kiireistä huolimatta ainakin käymään jouluna.




Lipastoiden päälle on helppo tehdä kivoja jouluasetelmia.
Pupupariskunta ihmettelee, tätä joulu tohinaa. Vaikka toisaalta rauhallista meillä
on täällä kahdestaan, Eri on sitten jouluna kun meitä on 16 + koira.
Olen saanut tädiltäni sellaisen taulun jossa on kaksi isoa lummetta ja paljon
erikokoisia pienempiä lumpeita. Se kuvaa hyvin meidän elämää,
mitä meistä kahdesta on tullut.




Joulu hanhi ihmettelee valmisteluja vauvan sängystä.
Se olisi kiva myös sohvalla, mutta siellä possu on vallannut kaiken tilan.
No hyvä virka hanhellakin on vahtia kahden pienimmän lastenlapsen unta.



Toinen asetelma on pienen pöydän päällä.
Sinne pitäisi löytää vielä yksi punainen mansetti, sellaista minulla ei ole.
Kirpparilla voisi olla, kun saisi aikaiseksi käydä siellä.
Siellä voisi olla vaikka mitä muutakin.
Ja ihan vain joulumieltäkin sieltä voisi käydä hakemassa.



Salmen perheen nukkekoti elämää:



On itsenäisyyspäivä. Raimolla on Salmen perheen ystävä perhe. Hän on vähän allapäin.
Hän miettii mistä voisi vielä säästää, että saisi ostettua Paulalle vaatteita,
urheiluvälineitä, koulutarvikkeita jne. Tuntuu niin pahalta, kun lapsi nöyrästi
ottaa vastaan toisten lasten kiusaamisen, siitä ettei ole esim. samanlaiset vaatteet kuin muilla.
Jos lapsi edes kiukuttelis, tai sanoisi vastaan, mutta ei, hän vain on painunut kumaraan,
kuin vanha ihminen.


Onneksi Paulalla on hyviä ystäviä, Pia niistä paras ja läheisin.
Onneksi Paula pystyy puhumaan äitinsä menetyksestä, ettei lapsella ole
kahta asiaa jotka ovat pienellä sykkyrällä lapsen sydämessä.
Paulan äiti kuoli kolme vuotta sitten. Hänellä oli rintasyöpä,
joka vei hänet nopeasti Taivaankotiin.
Raimo ei ole seurustellut oikeastaan kenenkään kanssa sen jälkeen.
Joitakin kertoja hän on käynyt kahvilla tai syömässä jonkun naisen kanssa,
muttei mitään vakavaa kenenkään kanssa. Tietenkin tällä hetkellä hänellä on
mielessä yksi nainen, joka asuu vähän matkan päässä kirkonkylässä.
Mutta uuden suhteen aloittaminen ei ole niin helppoa,
kun naisen pitää olla sopiva myös Paulalle äidiksi ja naisen pitää hyväksyä,
että Raimolla on lapsi.



Raimo ja Paula asuvat rivitalossa, jossa on kolme makuuhuonetta ja keittiö ja
olohuone. He olivat ostaneet asunnon jo silloin kun Paula oli pieni.
Raimo on miettinyt pitäisikö hänen myydä asunto ja ostaa pienempi.
Mutta kun hän haaveilee vielä menevänsä naimisiin ja saavansa lapsen.
Silloin asunto olisi juuri sopiva. Nyt yhdestä makuuhuoneesta on tehty toinen olohuone.
Kun Raimo vain saisi jotain työtä, niin he pärjäisivät Paulan kanssa hyvin.
Raimo on ammatiltaan opettaja, kun hän saisi edes jonkin sijaisuuden tai
jotakin muuta työtä, johon hän vaan kelpaisi.
Mutta kylä on pieni ja opettajan paikkoja on vähän.
Ei Raimo kuitenkaan haluaisi repiä Paulaa juuriltaan.
Toinen Paulan mummoista ja papoista on vielä elossa ja asuvat monen sadan
kilometrin päässä suuressa kaupungissa. Siellä voisi olla Raimolle töitä ,
mutta ei, se ei ole mikään ratkaisu.
Isä tule kahville , olen tehnyt joulutorttujakin, huutaa Paula keittiöstä.
Raimo saa kyyneleet silmiinsä. Joo tulen heti isä vastaa.



Pialla oli hyvä tuuri, kun he kävivät tyttöjen kanssa kirkonkylällä jouluostoksilla.
Hän löysi joululahjan sekä Veeralle, Annalle että veljelleen Karille.
Hän paketoi itse kaikki lahjat vielä mahdollisimman kauniisti.
Onneksi äiti antoi Pialle vähän lisää rahaa, niin että Pia pystyi ostamaan Paulalle
omasta mielestään tosi kauniin puseron, se ei kuitenkaan maksanut HM.llä
kovinkaan paljon, mutta varmasti on Paulalle mieleinen. Paula saa aina joskus toisten
vanhoja vaatteita , mutta on varmasti joskus mukava saada jotakin uutta, aivan omaa.
Muille Pia osti vain muutaman euron lahjan, tärkeintä on kuitenkin muistaminen,
ei se paljonko lahja maksoi.



Kari on jo ottanut suksetkin esille. Onneksi on satanut niin paljon lunta, että
lapset voivat hiihtää ja harrastaa kaikkea mihin tarvitaan lunta.
Pakkasta ei ole niin paljon, että kenttälle olisi voitu vielä jäädyttää luistelurataa.
Luistimetkin on kuitenkin jo kaivettu esille.
Koirat ovat aivan innoissaan kun on tullut lunta, jäniksen jälkiä pitää nuuhkia,
niin ettei meinaa sisälle malttaa mennä. Kissa sen sijaan nostaa häntänsä pystyyn
ja nostelee tassujaan korkealla ja menee ylväästi sisälle.
Papan koira sen sijaan on metsästyskoira. Toki se homma on papalta nyt jäänyt kun
on sairastellut ja ollut pitkään sairaalassakin. Papan koira tarkenee nukkuakkin
lämmitetyssä kopissaan, jos ei ole kovin kylmiä öitä.



Pia rakastaa pikkusiskojaan niin paljon, ettei sitä voi edes sanoiksi pukea.
Aina kun Pialla on vain aikaa hän hoitaa pikkusiskojaan.
Nyt kun Virpille ja Tarjalle on tullut lisää ikää he valvovat jo enemmän ja
osaavat ottaa jo leluja käteen ja hymyilevät, se on Piasta aivan ihanaa, kuin palkkio
siitä, että vauvojen kanssa leikkii.
Maija ei yhtään ihmettele, että Pia hoitaa pikkusiskojaan niin paljon.
Pia on niin suloinen tyttö ja suloisia ovat vauvatkin.


Kerrankin mummo istuu hetken paikoillaan, mutta silloinkin hän tekee käsitöitä.
Hän tekee valkoisesta langasta Paulalle villatakkia. Oli tarkoitus, että villatakki
olisi ollut jo tänään valmis, niin Paula olisi voinut laittaa sen tämän illan
Itsenäisyyspäivän juhlaan, jossa lapset esiintyvät. Mutta mummolla on ollut niin
paljon kaikkea tekemistä, ettei villatakki ehdi valmiiksi, kuin vasta joulujuhlaan.
Mutta hyvä niinkin. Pia voi varmasti lainata jotakin Paulalle, jos hän haluaa.
Mummo tykkää todella paljon Paulasta, joka on aina ystävällinen ja iloinen,
mummonkin seurassa.



Pappa on nostamassa kuusta ulkona ylös, jonka tuuli on kaatanut.
Huomenna pappa suunnittelee laittavansa kuuseen valot.
Tänään illalla koko perhe menee viemään papan ja mummon isän ja äidin
haudoille kynttilät, kun on itsenäisyyspäivä. Juhla on myöhemmin illalla koululla.
Isä Jarmo, Kari ja Pia esiintyvät juhlassa. Joko soittamalla tai laulamalla.
Molemmat perheen lapsista soittavat, Kari puhallinsoitinta ja Pia pianoa.
Ja molemmat myös laulavat.
Pappa mietiskelee kaikkea mitä hänen isänsä ja äitinsä ovat kertoneet papalle sota-ajasta.
Samoin pappa miettii niitä mitä mummo on kertonut omien vanhempiensa
hänelle kertoneen.
Papasta on tärkeää, että vietetään Itsenäisyyspäivä juhlaa ja että lapsetkin on
otettu huomioon, saamalla osallistua ohjelmaan.


Maija on aivan ihana ihminen, hän on mummon kanssa leiponut ja
laittanut ruokaa koko perjantai päivän, niin että tänään Salmen perheen
tarvitsee vain lämmittää leivonnaisia kahville ja ruokaa aamu- ja iltapäiväksi.
Kun on juhla päivä Salmen perhe syö oikein ruokailuhuoneessa,
näin on lapsille hyvä opettaa pöytätapoja.
Myös mummo ja pappa syövät tänään Salmen perheen kanssa.
Koska ruokapöytä on kuuden hengen, kaksoset eivät nyt mahdu pöytään,
kun mummo ja pappa ovat pöydässä, mutta pikkuset voi syöttää keittiössä,
eivätkä he ymmärrä, että siinä on mitään erikoista.






Nyt kun kaikki ovat yhtäaikaa pöydässä ja syödään ruokailuhuoneessa,
Muistutetaan lapsia ja miksei aikuisiakin pöytätavoista.

Salmen perheessä on tehty joskus oikein pahville

Tärkeimmät yleiset pöytätavat

  • Ruoalla ei leikitä
  • Käsien pesu
  • Juomia ja ruokia ei ryystetä
  • Ei syödä suu auki
  • Ruokarauha
  • Ruoasta ja tarjoilusta kiittäminen
  • Ruokia ei oteta sormin
  • Ruokia ei räpläillä, vaan syödään se, mihin ensin koskettiin
  • Ei syödä toisten lautasilta tai ei nuolla astioita
  • Jos yskit, aivastat, niistät, muista peittää suusi
  • Ei kyynärpäitä näkyvästi pöydälle
  • Kylässä ruoasta ei valiteta
  • Syödään pöydän ääressä

Hyödylliset ruokailutaidot kouluun mentäessä

  • Leivän voitelu
  • Juoman kaataminen
  • Ruokien ojennus
  • Lusikan, haarukan ja veitsen käyttö
  • Oman nälän arviointi ja ruoan ottaminen
  • Mandariinin, banaanin ja perunan kuorinta (tosin perunat ovat nykyään peruskouluissa usein kuorettomia)
Tällaisista asioista Salmen perheen ruokapöydässä puhuttiin, sen lisäksi,
että pappa sanoi, että on hyvä taito opetella keskustelemaan aikuisten kanssa 
ajankohtaisista asioista, niin kuin nytkin Suomen 100-vuotis Itsenäisyysjuhlasta ja 
mitä se tarkoittaa koko Suomelle ja Salmen perheelle.
Mutta myös nautittiin itse ruoasta.



Ensi kerralla taas lisää Salmen perheen nukkekoti elämästä.


T.Piia



22 kommenttia:

  1. Ihana postaus jälleen kerran, kiitos tästä. Minusta on niin ihana seurata Salmen perheen elämää. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja Salmen perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Anneli. Minustakin on mukava kun haluat Salmen perheen elämää seurata.
      Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekkin.

      Poista
  2. Ihana postaus. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja Salmen perheelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva.
      Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekkin.

      Poista
  3. Nuo tontut on kyllä niin ihania.
    Hyvää itsenäisyyspäivää Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi.
      Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekkin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti kun kävit blogissani.
      Hyvää itsenäisyyspäivää sullekkin.

      Poista
  5. Hyvää itsenäissyyspäivää sinne.
    Ihania kuvia kodista. Tuo hanhi on tosi kivan näkönen.
    Meillä oli itsenäisyysjuhlat tänään.
    Kaikki tytöt miehineen ja lapsineen olivat yhtä aikaa pöydässä. Tänä vuonna en laittanut ruokaa, vaan voileipäkakkua ja leivoksia sekä muuta kahvin kanssa tarjottavaa.
    Itsenäisyyspäivä on mulle tärkeä ja haluan sen olevan myös muulle perheelle samaa. Siksi meillä on aina silloin tarjolla parempaa pöydässä. Kiva, kun kaikki ovat paikalla.
    Aamupäivällä käytiin isännän kanssa hautuumaalla viemässä kynttiläy.
    Salmen perheessä tapahtuu paljon kaikenlaista. Sitä on mukava lukea.
    Hyvää illan jatkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä myöhästynyt itsenäisyyspäivän toivotus sinne.
      Kiitos Leena, hanhessa on jotakin söpöä minustakin.
      Teillä on ollut varmasta ikimuistoinen itsenäisyyspäivän juhla.
      Meillä kun on omaisten haudat niin kaukana, pitäisi opetella viemään kynttilä siihen yhteiselle "haudalle".
      Tavallaanhan tarina ei kerro pelkästään Salmen perheestä, vaan järven rantaan sijoittuvasta pikku kylästä. Mukava kun jotkin lukee sitä tarinaa.

      Poista
  6. Tuo hanhi on niin suloinen ja tontut myös!
    Nukkekodissakin valmistaudutaan selvästi jouluun.
    Kivoja kuvia!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna.
      Tonttuja täällä kyllä todella riittää, hanhi onkin ainokainen.
      Kyllä Salmen perheen äitikin selvästi joulusta tykkää.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Tuija.
      Oikein mukavaa perjantaipäivää ja alkavaa viikonloppua sinne.

      Poista
  8. Ihania kuvia olet taas ottanut♥ En lakkaa hämmästelemästä miten upea tuo nukkekoti on ja mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle.
      Minäkin monesti istun sen edessä ja katson huoneen ja tavaran kerrallaan ja aina löytyy sellaista mitä olen unohtanut.
      Leppoisaa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  9. Kyllä Salmen perheellä on niin hyvät ja ihanat olot, ja niin kaunista kodissaan! Oikein hyvää loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Salmen perheellä on hyvät oltavat kodissaan ,vaikka onhan heilläkin ollut vastoinkäymisiä. Isältä meni jalka ja pappa sairasti sydäntään.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  10. Ihana Salmen perhe ja nuo tonttusi <3 Kiva nähdä ne taas paikoillaan!

    Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marianna, tontut tuo kyllä aina joulun.
      Mukavaa joulun odotusta sinullekkin.

      Poista
  11. Kauniita koristeita taas tuollakin huoneessa ja ne ekan kuvan tonttuset on niin ihanat.
    Se on sitten taas viikonloppu ja saa keskittyä tähän kotoiluun :)
    Viikonloppui sinnekkin Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tellupa, olen kyllä hurahtanut tonttuihin.
      Meillä oli eilen mun täti miehensä kanssa käymässä ja tänään tulee vanhin tyttö perheensä kanssa käväseen, mukavaa. Kyllä sitä saa olla ihan tarpeeksi täällä kotona yksin viikolla.
      Mukavaa viikonloppua sulle sinne.

      Poista