keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Oma tarinani + 9 pv aikaa osallistua arvontaan.











Joku blogi ystävistäni kirjoitti postauksen, kuinka hän oli saanut kaatuissaan aivovamman.
Asia tietenkin kosketti minua ja aioin vastata hänelle kommentti osiossa,
mutta kun olin kirjoittanut kommentin loppuun ja yritin tallettaa sitä,
se ei onnistunut mitenkään. Lopulta huomasin että teksti oli liian pitkä.
Minulle ei ole ikinä käynyt niin.
En ole ihan varma miten otin yhteyttä alkuperäiseen postauksen kirjoittajaan,
mutta hän neuvoi minua lähettämään vastauksen hänelle sähköpostiin, niin hän saisi
lukea kommenttini joka tapauksessa. Tein sitten näin. Muutama päivä myöhemmin, hän otti minuun yhteyttä ja kysyi, miksen tekisi hänelle lähettämästäni kommentista postausta, niin kaikki saisivat lukea sen.
Tein sen heti, tai eihän siinä mitään erityistä tekemistä ollut. Liitin kommenttini uuteen blogitekstiin.
Siinä se on nyt sitten ollut viikon tai pari. Välillä olen miettinyt julkaisisinko sen ja välillä olen unohtanut sen kokonaan. Tänään sain sitten idean että kun nyt olen paljon kirjoittanut selkäleikkauksesta ja tuosta muutoksesta tuossa kielessä. Tämä sopisi aiheeltaan tähän jatkoksi.





Minä olen saanut aivovamman 7-vuotiaana, kun ajoin kotoa muutaman sataa metrin matkaa kotoa kaupalle, jonne silloin ennenvanhaan tuli klo 16 posti, jonka kauppias jakoi, ottaen jokaisen kirjeen jne käteensä ja huusi asianomaisen nimen, jos hän ei ollut paikalla kirje laitettiin sivuun. No, minä en sillä kerralla päässyt perille, vaan minä pieni tyttö ajoin pyörällä tietä pitkin ja ala ikäinen poika oli ajanut traktorilla ojaan ,josta hän yritti päästä pois ja pääsikin juuri minun kohdalla, osuen isolla traktorin takapyörällä minun polkupyörääni. Olin kuulemma silminnäkijöiden mukaan lentänyt kuin lintu korkealla ilmaan ja sitten sieltä suoraan alas tielle. Kaikki olivat luulleet että minä olin kuollut.




Minut oli nostettu meidän perheen auton takapenkille ja viety 20 km toisen kunnan lääkäriin (omassa kunnassa sellaista ei ollut iltaisin) Siellä oli todettu että minä olen elossa ja siivottu nenä ja suu mullasta, jota olin saanut alas laskussa ihan reilusti. Ja sen jälkeen minun oli ollut varmasti helpompi hengittää. Tuolta toisesta kunnasta minut oli viety ambulanssilla 100 km Seinäjoen keskussairaalaan (en ole varma oliko se -71 vuonna tuolla nimellä) Siellä minua oli tutkittu jos miten, rtg kuvissa olin ainakin laittanut vastaan ja itkenyt kaikella voimalla. Lopulta päädyin sitten teholle. Minulla oli tullut verta sekä nenästä että korvista, minulla oli takaraivolla murtuma, aivovamma, en pystynyt kävellä, ainakin tällaista...




Minulla on monen päivän muisti katkos, joka ei ole koskaan palannut, näin elimistö suojasi pientä tyttöä kauheilta tapahtumilta. En esim. muista itse "kolaria" ollenkaan. Heräsin eka kerran teholla kun oli aamu ja sairaanhoitaja piti lappuja korvallani, joka edelleen vuoti verta. Luun murtumia sain vain solisluun murtuman sen kallonmurtuman lisäksi. Olin ensin aikani teholla, muistan että kävely harjoituksia tehtiin jo siellä. Ja ne pitkät neulat joilla kokeiltiin jalkojen tuntoa. Hui! Minua liikutettiin pyörätuolilla ja kävelyharjotuksia tehtiin usein.




Aikanaan minut siirrettiin sitten ilmeisesti jollekkin korvatautien osastolle, jossa joka päivä imettiin vanhaa verta pois korvista. Minä pelkäsin sitä aivan kauheasti, enkä voinut olla itkemättä, mistä lääkäri hermostui ja sairaanhoitaja aina minulle huusi.
Meillä oli kotona maanviljelystä, oli syystyöt menossa ja matkaa yli 100 km. En muista että minua olisi käyty katsomassa kuin kerran (minä asuin mummolassani) Toki voin muistaa väärin, varsinkin teholla olo ajan ja vaikka minua olisikin käyty katsomassa useammin. Opin kävelemään jo sairaalassa olo aikana. (missä olin n. kuukauden)Lopulta pääsin kotiin poikki olevan solisluun kanssa ja huonontuneen kuulon kanssa ja tiedon kanssa että kova isku päähän oli aiheuttaneet sen etten enää ikinä oppisi koulussa niin kuin ennen. Olin ollut ekaluokalla kuitenkin aika hyvä oppilas. En syytä ketään mutta sen jälkeen minun koulun käyntiin suhtauduttiin kotona ja koulussa niin kuin minä kävisin siellä joka päivä ja sillä siisti. Kukaan ei kotona sanallakaan puuttunut koulunkäyntiini, ei kysynyt mitä sain läksyksi, ei tarkistanut menikö läksyt oikein, ei auttanut kokeisiin lukemisessa ja ala-asteen opettajat pitivät minua vähän tyhmänä, kun lääkäri oli kerran niin sanonut, etten koskaan enää opi samalla tavalla kuin muut.




Kun pääsin 6-luokalta minun keskiarvo oli 8.0, olin siis pystynyt siihen yksin, minusta se oli aika hyvä keskiarvo. Mutta sitten ylä astella kaikki oli jo niin paljon vaikeampaa, etten selvinnyt yksin, vaan pääsin juuri ja juuri läpi.
Yläasteen jälkeen kävin sairaala-apulais kurssin 1-v, siitäkin pääsin juuri läpi. Muuta koulua en käynyt. 19-v menin naimisiin, halusimme oikein tosi ison perheen. Kun meillä oli viisi lasta, nuorin 1-v  Sain voimakkaan tunteen että haluan lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, paikkakunnalla jossa asuimme se onnistui. Hain kouluun ja pääsin. Siis minä. Kävin koulua, meillä oli alussa hoitaja kotona, mikä oli valtava vastaan tulo kaupungilta. Kun minulla oli vielä noin  vuosi koulua jäljellä , tulin raskaaksi, tämä meidän viimeinen lapsi syntyi elokuussa, olin vuoden pois koulusta ja jatkoin koulun sitten loppuun vieraan luokan kanssa.Tämä nuorin lapsemme pääsi perhepäivähoitoon meille tuttuun perheeseen, taas näin suuri vastaantulo. Valmistuin koulusta keväällä -99  Sain keskiarvoksi 4.8, kun 5 oli paras, ainoa mikä oli vaikeaa, oli atk ja englanti.




Halusin tämän monen vuoden urakan jälkeen olla jonkin aikaa kotona lasten kanssa. No, olin sitten kotona 5- kuukautta. Sen jälkeen kävin kysymässä töitä ortopediseltä ja traumatologiselta osastolta, siellä aloin tehdä keikkaa, alussa olin töissä muuallakin, mutta tuolla osastolla oli niin paljon töitä että paljon muualla ei tarvinnut olla. Kun olin ollut tuolla töissä 2-v sain vakituisen paikan, olin töissä yhteensä 11-vuotta. Rakastin tuota työtäni yli kaiken. Sitten kaaduin talvella ulkona ja loukkasin selkäni ja siihen loppui minun työ-ura.



Kun luin tuota sinun tarinaa ,puhuit hajuaistin menettämisestä/huononemisesta.
Minulla on tosi huono hajuaisti, enkä ole koskaan ajatellut sen johtuvan tästä "kolaristani". Eikä kukaan lääkäri ole niin sanonut. Tosin ei minun tuosta tapaturmasta edes enää puhuta.



Kun valmistuin sairaanhoitajaksi kuuden lapsen äitinä ja keskellä vesivahinkoa, 8-v vanhassa talossamme. Olisin halunnut lähettää paperini tuolle lääkärille joka oli sanonut ettei minulla ole enää mitään mahdollisuuksia, ei kannata edes yrittää.
Mutta kyllä se riitti minulle että olin itse onnistunut.




Myöhemmin minulle tuli voimakas tunne siitä, että olisin halunnut tehdä kaiken toisin.
Olisinkin halunnut olla kaikkien lastemme kanssa kotona, enkä käydä koulua ja tehdä kolmivuorotyötä...
Mutta siitä voi sitten kirjoittaa ihan oman tarinan.


                                                          Piia









46 kommenttia:

  1. Hienosti olet pärjännyt! Olet ollut vahva ja rohkea. Kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sesse, siihen nähden miten typerästi se lääkäri sanoi siellä Seinäjoella, olen pärjännyt oikein hyvin. Ja kuka tietää mitä muuta olisin voinut vielä opiskella, jos minua olisi lapsena tuettu. Tai jos olisin lähtenyt opiskelemaan heti valmistuttuani , olisinko päässyt vielä pidemmälle. Ei sillä että olisin halunnut opiskella pidemmälle, mutta sen olisin halunnut näyttää sille lääkärille, että älä enää ikinä sano kenellekkään noin typerästi.
      En ole koskaan ajatellut että olisin vahva ja rohkea, niin että kiitos sanoistasi.
      Ja kiitos, kaikki hyvän toivotukset tulee kyllä tarpeeseen.
      Oikein mukavaa viikonloppua sulle.

      Poista
  2. Olipa hurjan kuuloinen onnettomuus. Ihan näin silmissäni pikkutytön ilmalennon. Onneksi selvisit siitä ja menestyit noin hyvin koulussakin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli melko rajoilla, etteikö onnettomuudessa olisi käynyt pahemmin: ensinnäkin päävammat olisivat voineet olla pahemmat: vuoto, turvotus, murtumat jne. Ja toisena se vamma etten enää koskaan olisi oppinut kävelemään, vaan olisin elänyt pyörätuolissa loppu elämäni.
      Joo, hyvin on kaikki mennyt. Sain ison perheen jonka halusin. Ja sain näytettyä sille lääkärille mielessäni ,kuinka hyvin olen pärjännyt. Vaikkei ,se lääkäri sitä koskaan saanut tietoonsa. Mutta sainpahan näytettyä itselleni, etten ole se täys nolla ,joka minun sanottiin olevan.
      Kiitos Outi ja ihanaa viikkoa sinullekkin.

      Poista
  3. Koskettava tarina. Sinusta kasvoi menestyjä ja onnistuja. Onneksi olit vahva! Kiitos tästä postauksesta!

    Tita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella tuo koskettava tarina on minun elämääni, minun todellisuuttani. Tuo menestyjä ja onnistuja kuulostaa jo liian hienolta. Tuokin kuulostaa liikaa sanotulta että olisin ollut vahva.
      Mutta pakko noiden sanojen on olla totta, muuten tässä tarinassa ei olisi käynyt , niin kuin kävi.
      Ajattelin että kirjoitan tämän tarinan , jos joku tämän päivän ihminen on yhtä " " ,kuin se 70-luvun lääkäri, niin omapahan on häpeänsä.
      Oikein ihanaa viikonloppua sulle Tita.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Koskettava tarina. Sinusta kasvoi menestyjä ja onnistuja. Onneksi olit vahva! Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  6. Hieno tarina. Oletko lukenut Anja Korhosen: Nerokas nolla kirjan. Jos et, laita osoitteesi repukoi@gmail.com niin laitan postissa tulemaan. Kaikenlaiset testit ja tutkimukset on hyvä juttu, mutta kun niillä leimataan ihmisiä peruttamattomasti. Hyvä, että pyyhit leiman pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tarina kuulostaa siltä, kuin olisin keksinyt koko jutun itse, mutta se on enemmän kuin totta. Anteeksi että olen näin herkkänahkainen ,mutta kuinka monesti olen pahoittanut mieleni tämän asian takia elämäni aikana.
      En ole lukenut tuota kirjaa, mutta kuulostaa nimen perusteella sellaiselle, että vois sopia hyvin minulle. Kävin heti katsomassa netistä ,olisko Kokkolan kirjastossa vapaana. Olihan se, varasin heti, niin mies voi käydä hakemassa sen iltapäivällä. Kiitos kun ehdotit kirjaa ja vielä enemmän kiitoksia, kun olit valmis lähettämään kirjan minulle, mutta sehän maksaa , niin että säästin sinut siitä.
      En oikein ymmärrä miksi noita leimoja täytyy lyödä, tai täytyi ainakin lyödä vielä minun lapsuudessa, kuin 50-vuotis mitalia rintaan. Niin olen tosiaan oman lapsuuden mitalini pyyhkinyt pois, monen vuosikymmenen työllä.
      Oikein hyvää viikonloppua Repu.

      Poista
    2. Tarina oli postauksen nimessä. Ei ollut tarkoitus väheksyä elämääsi. Anteeksi.

      Poista
    3. Minun tässä pitää pyytää anteeksi. Vaikuttaisiko tämä leikkauskin siihen ,että olen näin herkkänahkainen ja pahoitan nyt mieleni yhdestä sanasta. Tuo on totta ,että tuossahan tuo sana komeilee otsikossa.
      Anna sinä minulle anteeksi ja unohda koko juttu, ajattele etten ollut ollenkaan oma itseni, ei tuo ole yhtään minun tapaista.
      Ollaan blogikavereita!

      Poista
  7. Kyllä sinulla Piia,on ollut "varjellus",,,ja miten hienosti olet
    pärjännyt.Olet rohkea ja vahva!!
    Jo tämä tarinasi tänne kirjoitettuna,kertoo sinusta paljon.Olet hyvä ja lämmin sydämminen äiti,mummo,ja vaimo.
    Paljon rakkauden täyttämiä päiviä ,iloa ,tavallista arkea!
    ja ennenkaikkea HYVÄÄ VOINTIA! ja kuntoutusta!
    "suojelus-enkelisi,joita on monta pitävät sinusta huolen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun päivieni ei ollut tarkoitus vielä silloin päättyä. Koen tällä hetkellä että olen aika mukautuvainen, mutta sitten jos minusta tuntuu, että koen epäoikeudenmukaisuutta tai että jos jotakin tosi paljon haluan , osaan olla myös hyvin päättäväinen. Ainoa vaikea asia on valinta. Tämän varmasti allekirjoittaa hyvin moni. Mutta lupasin tuolla jo paljon aikaisemmin että kirjoitan näistä valinta asioista uuden postauksen.
      En varmasti olisi itse huomannut tätä tänne kirjoittaa, ellei blogi ystäväni olisi sitä ehdottanut, ei minun kyllä tarvinnut sitä kauaa miettiä, kun tiesin, että kirjoitan tämän.
      Minä halusin aina olla äiti, ison perheen äiti ,halusin että se on minun "ammatti". Miksi minä sitten yhtä-äkkiä halusinkin olla myös sairaanhoitaja. No, nyt olen taas täysipäiväinen vaimo ,äiti ja viiden/kohta kuuden lapsenlapsen mummo. Ihana ettei minun tarvitse nyt käydä töissä ,vaan voin olla täysipäiväisesti mummo, ettei minun tarvitse jakaa sitä kolmivuorotyön kanssa.
      Kiitos Liisa toivotuksista, juuri noita yksinkertaisia asioita toivon itsekkin arkeeni.
      Nyt tuntuu niin toivottomalta kun on niin valtavan kovat kivut. Mutta kun kipu helpottaa ja voin ruveta kunnolla liikkumaan, eiköhän tämä tästä.
      Siihen minäkin uskon ,että suojelusenkelini pitää minusta huolta joka elämäni hetki.
      Oikein mukavaa viikonloppua sulle.

      Poista
  8. No hui ei ole ollut helppoa sinun elämäsi mutta olet rohkea ja päättäväinen nainen ja mahtava äiti. Onneksi olet saanut siitä huolimatta hyvän elämän ja pystynyt toteuttamaan haaveesi. Voimahali sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä on vain pieni osa kaikkea epätavallista ,mitä minulle on pienenä sattunut. Olen luvannut kirjoittaa muista asioista, esim. adoptiosta, valinnoista jne, myöhemmin.
      Äitinä olo on ollut aina minun unelmani. Onneksi siinä kaikki ei mennyt huonosti, vaan saimme,parin keskenmenon lisäksi 4 tyttöä ja 2 poikaa. Olemme aina olleet hyvin tiivis perhe ja olemme sitä vieläkin. Tietenkin nyt kun kuvaan on tullut puolisot, lapset , opiskelut, työpaikat jne, niin on hyvin vaikea saada kaikkia kasaan yhtäaikaa, mutta kokoonnumme sellaisella porukalla kuin mahdollista ja taas seuraavalla kerralla eriporukalla. Niin tällä hetkellä minulla on kaikki mitä haluan ja tarvitsen , paitsi ehkä terve selkä, mutta kenellä nyt täydellistä on. Sitä paitsi minullahan on nyt mahdollisuus saada hyvä selkä.
      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  9. Olet ollut tosi sisukas ja rohkea! Teit juuri sen, mitä halusitkin. Elämässä näkee vasta jälkeenpäin, mitä muuta olisi ollut hyvä tehdä, mutta ne valinnat, mitkä tuli tehtyä, olivat varmaan sillä hetkellä juuri niitä oikeita.
    Vanhat vaivat usein tuppaavat jollain lailla esiin myöhemmin.
    Kyllä jotkut asiat ovat nykyään paremminkin, vaikka aina sanotaan, et ennen oli kaikki paremmin. Ihmisten suhtautuminen ja tiedon leviäminen ovat tuoneet paljon hyvääkin tullessaan.
    Voimia sinulle vielä selkävaivan paranemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa.
      Ei minulla ole kuin yksi asia jota usein pohdin miten erilailla minun elämä olisi mennyt jos olisin ollut kotona äitinä, enkä olisi lähtenyt kouluun/töihin.
      Minusta moni asia on nykyään paremmin kuin ennen ja vain jotkin asiat oli paremmin ennen kuin nykyään.
      Toiset haluavat muutosta elämäänsä hitaasti, toiset taas kerta rysäyksellä ja molemmat ovat oikeita tapoja. Ainahan voi tarkistaa omia mielipiteitään ja alkaa ajatella asioista erilailla.
      Selkä on tällä hetkellä todella kipeä, en arvannut ikinä, että se on leikkauksen jälkeen näin kipeä, mitään kuntoutusta ei voi vielä ajatellakkaan.
      Oikein mukavaa viikonlappua sulle


      Poista
  10. Olipa ikävä onnettomuus, mutta onneksi selvisit siitä. Vieläpä tosi hyvin, koska olet nyt tässä.
    Olet pärjännyt elämässä hyvin. Luit itsellesi ammatin, on perhe ja kaunis koti, joista saat nyt voimia joka päivälle.
    Hyvää. Joskin pilvistä torstaita
    >>Leena L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnettomuus oli kyllä Yksi vakavimpia asioita mitä minun elämässä on tapahtunut. Onneksi selvisin siitä paremmin kuin tämän lääkärin mielipide oli.
      Kaunis koti on yksi niistä asioista joista saan paljon onnea elämääni, samoin kuin villi ja vapaa puutarha. Jota en voi tänä kesänä hoitaa, toivottavasti se ei nyt villiinny tänä kesänä kovasti lisää.
      Hyvää ja pilvistä torstaita sinullekkin.

      Poista
  11. Kyllä se siihen aikaan 70-vuonna pienessä kylässä oli suuri asia tuollainen onnettomuus. Vielä sekin kun alaikäinen oli ajanut ojaan. Ja kun ei kuitenkaan ensimmäisten päivien aikana tiedetty jäänkö henkiin vai en. Kyllä siitä aina mainittiin ohi kulkiessa , niin kauan kuin tuolla kylällä asuin.
    Tällä hetkellä selkä on niin kipeä, ettei ikinä. Mutta ymmärrän kyllä ,kun on 20cm pitkä haava, jota on leikkauksen aikana "revitty" suuntaan jos toiseenkin, että on lihakset kipeät ja kauan. Ja mitä kaikkea siellä onkaan mulle tehty. Mutta yllättävän kipeä se näin jälkeenpäin on.
    Oikein mukavaa viikonloppua sulle marja-terttu.

    VastaaPoista
  12. Hurjan kuuloinen onnettomuus. Onneksi selvisit ja kuntouduitkin noin hyvin. Surulliselta kuulostaa se, ettet saanut apua ja tukea vaan jäit pienenä pärjäämään yksin. Lääkärin kommentointi oli aivan ala-arvoista ja koulun olisi ehdottomasti kuulunut järjestää sinulle heti kouluun palattuasi tukea.

    Toivottavasti selkävaivasi oireet pysyvät kurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli kyllä vähällä käydä huonosti.
      Selvisin ilman apua ja kuntouduinkin. En tiedä oliko elämä silloin enemmän sellaista, ettei apua haettu, vai eikö silloin ollut apua tarjolla. Niinkuin koulun puolesta olisin ehdottomasti pitänyt tarjota apua esim. enkussa. Mutta kaikesta huolimatta minulla on nyt ihan hyvä elämä ja se haaveilemani suuri perhe.
      Ja nyt on mahdollisuus että selästänikin tulee vielä hyvä.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  13. Koskaan ei pitäisi antaa periksi. Sinä et antanut. Hienoa!

    VastaaPoista
  14. Tuohon voin sydämestäni yhtyä, periksi ei pidä antaa. Siinä sen tuloksen sitten näkee. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  15. Sisukas nainen olet! ❤️
    Hyviä kommentteja ollut muillakin, ihan samoja asioita pyöri munkin mielessä. Hyviä vointeja eteenpäin selkäsi kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija.
      Joo paljon on tullut hyviä kommentteja, se on aina mukava kun ihmiset kommentoi.
      Tällä hetkellä on aika epätoivoinen olo, että tästä ei tule enään mitään tästä mun selästä, kipu on siinä rajoilla että selviän. Soitin Tk.hon, mitään särkylääkettä ei saa, koska niihin jää koukkuun. Monenlaisia ajatuksia on.

      Poista
  16. Olet sitkeä ja viisas. Moni olisi antanut periksi, mutta sitä selvisit voittajana. Toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mun kotiväki näkis mitä musta on kirjoitettu, ne kuolis varmaan nauruun.
      Enkä tiedä mitä ne ajattelee siitäkin että opiskelin sairaanhoitajaksi, tai ajattelis ne vanhat ihmiset, jotka...
      Toivotaan , että kipu lähtee pois, se on ainut asia tällä hetkellä mitä toivon.

      Poista
  17. Olipa koskettava juttu. Hienosti olet selvinnyt elämässä eteenpäin aivovammasta huolimatta.
    Hyvää ja levollista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun aivovamma oli kuitenkin niin lievä , ettei siitä jäänyt kuin jotain lieviä juttuja jälkeen päin. Siksi olen selvinnyt melko hyvin elämässä. Ja kuitenkin minun on täytynyt selviytyä yksin , ilman aikuisten tukea kaikista kouluista pienenä ja nuorena ja kaikista nuoruuden kivuista ja tietämättömyyksistä ilman aikuisten neuvoja. Sellaista se on elämä.
      Mukavaa sunnuntai päivää sinulle.

      Poista
  18. Hieno kertomus! Toivottavasti vointisi on paranemassa leikkauksen jälkeen ♥

    VastaaPoista
  19. Olipa pysäyttävä elämäntarina. Olet itse kuntouttanut itsesi ja näyttänyt maailmalle mihin ihminen pystyy, jos vaan haluaa. Kiitos, kun jaoit tarinasi. Tsemppiä leikkauksesta toipumiseen. <3

    VastaaPoista
  20. Niin nyt tämä voi kuulostaa hienolta kertomukselta, mutta melkoinen kipu tarina tämä on ollut minulle.
    Vielä tämä ei oikein tunnu siltä että tämä vointi olisi paranemassa leikkauksen jälkeen, mutta ehkä puolen vuoden jälkeen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  21. Taas tämä heitti nämä kommentit sikin sokin, tämä ylempi kommentti on Pauliinalle ja tämä on Sadulle.
    Hyvä jos joku sai tarinastani jotakin miettimisen aihetta.
    Sitä ihmettelen että miten olen lapsena selvinnyt, sillä minua vain aina lyötiin alaspäin. Nuorena jo paremmin voin ymmärtää että olen selvinnyt. Ja minulla oli aina ainakin yksi ystävä tukena.
    Kiitos kommentista Satu.

    VastaaPoista
  22. Todella hieno postaus ja selviytymistarina. Olet vahva ja rohkea siitäkin huolimatta vaikka et siihen itse oikein usko. 70-luvulla itsekkin muistan leimaamisen, ja jota kukaan ei kyseenalaistanut. Sivukouluilla jaettiin vähävaraisten perheiden lapsille kenkä-ja vaatelappuja,eikä kenelekkäänjäänyt epäselväksi kuka on köyhästä perheestä. Lapsi sai asian kanssa selviytyä kuinka parhaaksi näki. Onneksi nyt on toisin.

    VastaaPoista
  23. Todella hieno postaus ja selviytymistarina. Olet vahva ja rohkea siitäkin huolimatta vaikka et siihen itse oikein usko. 70-luvulla itsekkin muistan leimaamisen, ja jota kukaan ei kyseenalaistanut. Sivukouluilla jaettiin vähävaraisten perheiden lapsille kenkä-ja vaatelappuja,eikä kenelekkäänjäänyt epäselväksi kuka on köyhästä perheestä. Lapsi sai asian kanssa selviytyä kuinka parhaaksi näki. Onneksi nyt on toisin.

    VastaaPoista
  24. Kiitos Pike. Tuo on ihan totta , silloin kehumisten tilalta lätättiin alas ,vaikka kehumisen syytä olis ollutkin. Se kaikki itseen uskominen lytättiin myös alas. Tuon kenkä ja vaate lappujen jaon muistan kuin eilisen päivän. Voi kuinka hyvin sä muistat tai jostakin tiedät nämä ajat.
    Onneksi nyt todella on toisin.
    Oikein hyvää sunnuntai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  25. Hieni kertomus elämän raadollisuudesta<3 Joskus nuo lääkäreiden kommentit ovat käsittämättömiä. Pientä ihmistä pitäisi kannustaa ja auttaa eikä lyödä maahan. Onneksi näytit kaikille mihin ihminen pystyy, kun vain haluaa.
    Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa leikkauksrn jälkeen.

    Kiitos blogini seuraamisesta. Itse olen ollut lukijasi jo vuosia, mutta nyt tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Siksi kommentointikin on jäänyt vähemmälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joudun käydä aika paljon lääkärissä, varsinkin tän selän takia.
      Ja mitä kummallisinta kommenttia olen kuullut, välillä ei aina jaksa oikein kuunnella eikä vastatakkaan.
      Onneks lasten kohtelu on kohentunut vaikka -63 ja -79 vuosina, esim.
      Kyllä tää yllättävän kipee leikkaus oli, verrattuna eka leikkaukseen, joka oli ihan samanlainen, mutta tehtiin vatsan kautta, kun tämä tehtiin selän kautta. Mutta kyllä tämä tästä.
      Varmasti kaikilla kommentointi on jäänyt nyt vähemmälle.
      Mukavaa kevättä sinne.

      Poista
  26. Onnettomuus on tietysti aina vahinko, ja kaikkea voi sattua, kenelle vaan. Tosi ikävää on se, miten sinua kohdeltiin eikä tuettu. Moni olisi antanut periksi, joten saat olla ylpeä itsestäsi👏Toivottavasti kipu hellittää voimia Sinulle💗

    VastaaPoista
  27. Se on totta, että kaikkea voi sattua ja kenelle vaan.
    Minulla ei ollut nuoria jaksavia vanhempia, jotka olisi jaksaneet minua tukea. Vaan (rakkaat) yli 50-v mummo ja pappa joilla oli ihan valtavasti työtä maataloudessa, eivätkä ehtineet auttaa minua läksyissä.
    Onneksi sattui sitten vielä vanhempana tulemaan vastaan tilaisuus, että voin opiskella itselleni ammatin.
    Selkä kipu on aika kovaa vielä, mutta eiköhän se hiljalleen helpota.
    Mukavaa keskiviikko iltaa sulle.

    VastaaPoista
  28. Olipas se koskettava kertomus. Sinulla on kaunis ja hyväksyvä asenne, joka kantaa varmasti monen yli ja antaa tilaa kaikelle kauniille elämässä. Kaikkea hyvää kesääsi.

    VastaaPoista
  29. Itsestä koskettava kertomus tuntuu niin jokapäiväiseltä, kun se on vaan omaa elämää.
    Kiitos tuo oli tosi kauniisti sanottu, kaunis ja hyväksyvä asenne..
    Itsestä tuntuu etten tuo voi olla minä josta noin sanotaan. Sitä kokee monesti itsensä niin tavalliseksi, huonoksikin.
    Samoin sinulle kaikkea hyvää kesääsi.

    VastaaPoista
  30. Tämmöisen tarinan kun lukee, niin alkaa kaikki omat murheet tuntua aika pieniltä. Olen itsekin kokenut vamman, jonka jälkeen opettelin kolmekymppisenä uudelleen kävelemään. Samaistun siis tähän hyvin vahvasti.

    Sinulla on upea asenne, älä koskaan luovu siitä! Ja olet myös tavattoman rohkea, kun julkaiset tarinasi meille muille luettavaksi. Ihanaa kesää sinulle ja läheisillesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mulla on vaikeaa, mä mietin tätä kolaria ja sitä miten huonosti siinä olis voinut käydä , olis voinut lähteä henki. Joskus se auttaa, joskus ei.
      Sulla on ollut kova kokemus, opetella käveleen aikuisena. Mulla se oli kuitenkin erilaista lapsena. En ainakaan muista mitään pelottavaa mitä mulle olis jääny mieleen, ehkä lapsi osaa käsitellä sen erilailla tai sitten lapsi vain "leikkii" elämäänsä eteenpäin, eikä niin murehdi.
      Kiitos paljon kauniista sanoistasi.
      Ihanaa kesää sullekkin sinne.

      Poista