lauantai 13. heinäkuuta 2019

Heinäkuun kukkijoita.




                                                                   13.7.19


Köynnöshortensia vaan jaksaa kukkia, vaikka vettä ei ole tullut ties milloin.
Jonakin yönä on tullut vähän, muisti mies.
Mutta kun tähän ei pääse satamaan kovin helposti, vaan pitää joka tapauksessa kastella
pullolla tai kastelukannulla.


Tämä köynnös on kasvanut vähän hassusti, toispuoleisesti.
No jospa se siitä leviäisi toisellekkin puolelle.
Tätäkin pitää kastella pullolla/kastelukannulla.
En millään muista tämän nimeä. No google muistaa, eli piippuköynnös.


Tässä havujen alla jo ajat sitten kukkinut alppiruusu.
Minusta on kiva kun pihassa on havupuita.



Tässä nyt sitten vielä alppiruusu kukassa.



Tässä kukkii tämä minun lemppari puu. Niin kaunis.


Polun varren kasvitkin alkaa hiljalleen kasvaa.
Niin kuin olen joskus kirjoittanut , syksyllä tätä polkua pääsee juuri ja juuri kulkemaan.


Polku on pysynyt aika hyvin puhtaana. Joinakin vuosina  mies on harannut niitä,
mutta ei tietääkseni tänä kesänä. Minusta myös kate on käyttökelpoista.


Tässä on tämän polun risteys, neljään eri suuntaan.
Erilaisia puita, pensaita, kukkia (pioneja).
Tästä vähän eteenpäin on kaariportti, se ei oikein hyvin näy tässä kuvassa, mutta siinä
oleva köynnös on kuitenkin lähtenyt kiipeämään tuohon pihlajaan,
on ainakin pari-kolme metriä jo kiivennyt. Se on oikein kiertynyt tiukasti rungon ja
oksien ympärille. Ei auta kuin katkasta ne kolme vartta ja ohjata ne köynnöskaarta
pitkin menemään. Pitäis aina tarkkaan vahtia noita kasveja, mutta meilläkin on niin paljon
kasveja että pysy siinä kaikkien kanssa selvyydessä.


Jasmiini kukkii niin kauniisti, ettei oikein edes sanoja keksi.
Ja se tuoksu...


Omenapuussa on jo nyt niin painavat oksat, ettei polkua edes voi kävellä suorana.
Pitää sitten leikata sen oksia oikein kunnolla , kun omenat on kerätty.
Vai voiko omenapuuta leikata syksyyllä? Googlen mukaan taas vaihteeks, mieluiten
keväällä tai heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Jäi muuten epäselväks toi
viimenen, että miks se on hyvä aika.
Senkin takia on hyvä leikata tota puuta, kun se varjostaa niin.
Pionitkin kukkii tossa oikealla perällä, muttei ne näy tähän yhtään.
Muutkin pienet hennot kukat hukkuu tonne hämärään.


Esim. just tämmöset. Nätti toi puna valkoinen kukka.


Tää kuunlilja on aina yhtä kaunis. Tää on varmaan jo niin iso että vois jakaa.


Koristeomenapuun takaa näkyy kasvihuone.
Ja rentunruusutkin näkyy kukoistavan :)


Nyt on oikein pioni aika. Mä istutin muistaakseni tähän 8 erilaista pionia
mutta näyttää siltä että tähän tulee neljä erilaista pionia. No, hyvä sekin.
Tää on melko hämärä paikka, mutta onneks nää kuitenkin alkaa kukkia.



Tossa takana on valkosia kukkia joissa on keskellä keltaista.


Tässä lähikuva siitä pionista Ja sitten on toi kolmas pioni, joka on vaaleamman pioni
ja se on kesketä melko valkoinen. Siinä on melko valkoinen keskus.


Noissa tumman punaisissa on vaan  sitä koko kukka.


Tämän köynnöstuen takana kukkii toi lila kaunis kukka.
Itse kukkakaaressa kasvaa tommonen köynnös joka on kesälläkin tommonen
syksyn punainen. Nimestä ei ole mitään tietoa. Tämä on kuitenkin mennyt jo
yhden talven yli.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             



Näinkin kaunis ruusu löytyi meidän takapihalta.


Tätä pionia kasvaa monessa paikassa takapihalla.
Tämä vaan kasvaa niin pitkän varren, että tuki miten vaan, niin aina kukka
tahtoo laahata maata.



Tässä tämä kaunis kukkija, jota en kyllä istuttais pihaani jos olisin tiennyt miten
se leviää ja tukahduttaa muut  kasvit.


Tämä uusi kasvi kukkii kans kauniisti. Tykkään paljon.


Tämäkin kukkii kauniisti, mutten saanut oikein hyvää kuvaa.


Sekalaista.


Tämä köynnös ei ole ikinä ollut näin iso, vaikka täällä meillä ei ole pahemmin
satanut ,mutta tuntuu että kaikki oikein kukoistaa tänä kesänä.



Iirikset kisailee hajuherneen kanssa.


Ruskoliljan takaa siintää kasvihuone.


Nämä kolme ruusua kitui kauan, nyt ainakin tämä yksi näyttää kukkivan kauniisti.


Tätä käytävää on niin vaikea kuvata niin että sais kukkivat kukat näkyviin.
Pitäis kuvata jokainen laatikko erikseen.


Tähän nurmikolle haluaisin vielä kukkapenkin.
Taitaa jäädä haaveeksi...


Tässä vielä kuva tästä uusimmasta pionista.


Tänä vuonna jäi vielä laittamatta mitään kasvihuoneeseen.
Sattui tuo iso selkäleikkaus just siihen kohtaan, kun olis pitänyt kylvää.


Jasmiinissa on kyllä enemmän kukkia kuin lehtiä.


Tämä vanha kärhö vaan jaksaa kasvaa vaikka me yhessä vaiheessa leikattiin se ihan
maata vasten alas.


Kaikista hauskinta on kun löytää jostakin puutarhan kolkasta jokin ikivanha perenna.
Jonka on istuttanut joskus -91 kesällä ja sitten se on hävinnyt ja nyt melkein 30 vuoden
kuluttua se tupsahtaa taas esiin ja ihan  eri paikasta kuin mihin se on alun perin istutettu.
Tämän nimestä mulla ei ole hajuakaan. Kolme kukka vartta löytyi.


Nää kuusen uudet vuosikasvut on niin söpöjä


Tämmönenkin löytyi, pitäis kaivaa se ylös , jakaa ja istuttaa se sitten jonkin varjossa
olevan kasvin juurelle.


Tässä on etupihan ympyrä kukkapenkistä pala. Siinä oikeasti melkein kaikki kukkii
vasta elokuussa tai myöhemmin.


Tässä etupihan penkissä kasvaa myös toinen köynnös, tuo humala, muuten kasvaa mitä
minäkin vuonna  sattuu.


Tällä kertaa tällainen kukka postaus.
Olen joskus valittanut, kun ei ole kukkia puutarhassa ,mutta onhan noita,
tämä postaus sen todistaa.

Piia




24 kommenttia:

  1. Paljon on sinulla kukkijoita ja vihreää muuten paljon, kaunista on. Sinulla iso piha-alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin heinäkuussa on enemmän kukkijoita kuin muulloin.
      Vihreää meidän pihassa on nyt aina, vähän liiaksikin :)
      Kyllä tämä kahdelle aikuiselle on aika iso piha.
      Lämmintä heinäkuuta.

      Poista
  2. Onhan sinulla kukkijoita vaikka kuinka! Olet oikeassa:pihassa pitäisi olla myös havuja. On talvellakin jotain nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei ikinä tahdo jaksaa odottaa, että tulee heinäkuu ja meidänkin piha alkaa kukkia.
      Mä olen tosi tyytyväinen, että olen heti alussa istuttanut havuja, niin ne on nyt jo isoja. Just toi on hyvä, että sitten on talvellakin ihailtavaa, kun on havuja.
      Aurinkoista kesän jatkoa.

      Poista
  3. Toi jasmiini tuoksuu varmasti suorastaan huumaavalta, siinä jo yhdessä pienessä kukassa on voimakas tuoksu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tommonen jasmiini pensas, ku meillä on, tuoksuu jo kauas.
      Mun tädillä oli takapihalla kaksi jasmiini pensasta ja hän sanoi, että kun sinulla on oma piha istuta ensimmäiseksi jasmiini pensas.
      No ei ihan ekana tullu istutettua, mutta jossakin vaiheessa kuitenkin.
      Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle.

      Poista
  4. Tuo Jasmin on ihana ja tuoksu niin hurmaava, löytyy itseltäkin pihasta. Kaikista muista voin luopua mutten siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on niin valtavasti kukkia ja tuoksua riittä vaikka muille jakaa.
      Heti jos löydän pihastani tyhjän paikan, tiedän mitä siihen istutan.
      Aurinkoista heinäkuuta sinne,

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Se kitui monta vuotta ennen kuin lähti kasvamaan. Nyt se on jo melko iso ja paljon on kukkia. Se kasvaa meillä melkein vain varjossa, aamulla kun aurinko nousee se paistaa siihen tunnin tai kaksi.
      Oikein kukkaista heinäkuuta sulle.

      Poista
  6. Valtavasti ihania kukkia. Tuollaiset polut on kyllä kauniita.
    Näin viikonloppuna aivan upeat jasmiinit portin molemmin puolin yhdessä pihassa.
    Mulla tänä vuonna istutettu, mutta jospa se siitä kasvaa isoksi.
    Milla en kasvupaikka kuunliljoilla pitää olla. Niitä olen miettiny tuohon kuistin eteen. Se on kyllä kuuma ja kuiva paikka.
    Pioni on myös tosi kaunis. Sen haluaisin jonnekin laittaa.
    Vaikee keksiä mihin, kun tää piha on niin iso ja avoin.
    Kyllä kaipaisi vettä kovasti. Nurmikko kuivaa. Kukkia olen kastelu letkulla.
    Hyvää viikon alkua
    >Leena L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut vähän huonossa kunnossa, enkä ole "jaksanut" vastailla teille. Kiitos kommenteista kuitenkin.
      Alkukesästä meidän pihassa ei kuki juuri ollenkaan. Sitten keskikesällä kaikki jo puhkeaa kukkaan. Sitten syksyä kohti taas hiipuu. Pitäis istuttaa kevät ja syksy kukkijoitakin.
      Joo polut on mun lemppareita.
      Mun muistaakseni jasmike kasvoi melko hitaasti, tai sitten sillä oli väärä kasvupaikka.
      Kirjoissa neuvotaan kasvattaan varjossa kuunliljoja, mutta on mulla ihan aurinrossakin, tiedä sitten, molemmat kukoista.
      Mulla on myös paljon pioneja, ne on vaan niin kauniita.
      Kyllä mää olen ainakin istuttanut väärään paikkaan ja sitten taas uuteen paikkaan. Sellaista se on :)
      Mä en edes muista milloin on satanut päivällä, ei viikkoihin. Yhtenä tai kahtena yönä om vähän satanut.
      Mukavaa elokuun alkua sinne.

      Poista
  7. Niin siinä käy, että ensin istutetaan, odotetaan kasvua ja lopulta joudutaan rajoittamaan. Polkuja minäkin haluaisin, olen tainnut jo kertoakin, mutta meillä täytyy päästä kulkemaan isoilla koneilla, niin kulkuväylät ovat siksi leveitä. Ei ole ollenkaan romanttisen näköistä!
    Ihanan tuoksuinen valkokukkainen pensas on jasmike. Jasmiini ei kasva Suomessa.
    Keltainen leviäjä on revonpapu. Minullakin on sitä, mutta se pidetään leikkureilla kurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. On teillä kyllä tosi kaunis piha!

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon Suvi.
    Pitää tulla käymään sun blogissa.
    Mukavaa elokuuta.

    VastaaPoista
  11. Upea köynnöshortensia♥ Meilläkään sade ei yllä idän puoleista seinää peittävään köynnöshortensiaa ja sitä kastelen silloin tällöin. Huomenna vielä teen yli 10 köynnöshortensian lannoitukset rodo&havulannoitteella. Kivitalomme on peittymässä köynnnöshortensiaan, mutta asummehan Alvar Aallon huvilasaarella ja mainittu kasvi oli hänen suosikkinsa!

    Kaunista kaikki sinulla!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin se on kasvanut tuo köynnöshortensia.
      Olispa kiva nähdä sun köynnöshortensiat.
      Mukavaa ja toivottavasti vielä lämmintä elokuun jatkoa.

      Poista
  12. Niin kauniita pioneja <3. Pioni on yksi lempikukistani.

    VastaaPoista