Hiljalleen sekaan on alkanut hiippailla punaistakin.
Löysin kirpparilta sohvien päälle Pentikin päiväpeitot.
Koiran takia ja muutenkin :) sohvat kannattaa meillä
peittää, Varsinkin vaalea sohva.
Päiväpeitot on sitten helppo heittää pyykkikoneeseen tarpeen vaatiessa.
Vielä pitäisi löytää valkoiset sohvatyynyt punaraitaiselle sohvalle.
Näinkin ehkä mieleiset joulumarkkinoilla ja joulukaupassa.
Jos niitä vielä on, yritän ehtiä huomenna käydä ostamassa. Kun olen saanut siivottua.
Tämän tonttupojan joku oli itse tehnyt Kokkolan Ykköskirppisen pöytäänsä.
Hänellä oli kaikki miinus viiskymmentä prosenttia ja tontulle jäi hintaa vain seitsemän ja puoli euroa, eli oli todella edullinen.
Minä arvostan tosi paljon sitä jos joku osaa itse tehdä jotakin käsillään, kun en itse osaa.
Yritän vain sisustaa toisten tekemillä tuotteilla.
Myös pentikin tuotteita löytää paljon kirpputoreilta.
Tässä taas punaisena.
En ole juurikaan ostanut pentikin myymälästä.
Lahjaksi olen jotakin saanut.
Kynttilöitä olen huono polttamaan, mutta jouluvaloja minulla on senkin edestä. Se on meillä sellaisen leikkimielisen pilailun aihe,
äidin jouluvalot.
Tässä yksi kiva esimerkki.
Näyttää niinkuin kaikki olisivat tässä talossa kotona.
Tämäkin kirpparilta.
Valot taisin laittaa itse.
Erilaisiin lasiastioihin on kans kiva tehdä "valoasetelmia"
Varsinkin nyt kun ei ole ollut lunta, ainakin minä olen kaivannut valoa sitten jossakin muussa muodossa.
Onhan se oma hommansa laittaa valot aina aamulla päälle ja illalla pois.
Minun mies kun ei halua että ne on läpi yön päällä.
Mutta toisaalta pieni homma jos sillä voi vaikuttaa mielialaansa.
Tontut kuuluu kyllä ehdottomasti jouluun.
Tämä tonttupariskunta on muuttanut meille Huutonetistä.
Sen ja Torin kautta ostan myös paljon käytettyä tavaraa.
Tämä valkoisessa ulko-ovessa oleva koivukranssi toivottaa hyvää joulua (teksti ei tässä kuvassa oikein näy) ja sen takana asuu meidän perhe.
Erilaiset kranssit on kans kauniita.
Niitä olen jopa itse koristellut, kun on ollut joku valmis pohja.
Tämä kranssi on Tullipakkahuoneen joulumyyjäisistä useamman vuoden takaa.
Myös lämpimät viltit kuuluu takkatulen lisäksi joulukuun iltoihin.
Varsinkin jos ulkona pakkanen paukkuu.
Vilttiin on ihana kääriytyä ja ottaa toiseen käteen glögilasi ja toiseen lempikirja.
Löysin tuon puulaatikonkin kirpparilta.
Viltit ovat K-citymarketista ja kirppikseltä.
Löysin mieleiseni tyynyt joulu markkinoilta ja joulupuodista.
Alempi tyyny on W.H livingin ja päällimmäisen tyynyn on tehnyt Maija Finnilä.
Tässä muutamia kuvia ja tekstejä meidän kodista ja joulusta.
Kirjoittelen ja laitan taas uusia kuvia kun ehdin.
Toivottavasti sinunkin joulun odotuksesi on ilon, valon ja toivon täyteinen.
Tulipas kivat noista sohvista! Epistä miten hyviä löytöjä teet kirpparilta, kun mä en löydä sieltä koskaan mitään :D
VastaaPoistaKiitos, mustakin tuli kivat.
PoistaMulla kesti vuoden ,ennenkuin aloin löytää helmiä "roinan" seasta. Kyllä se silmä kehittyy, usko pois.