perjantai 6. toukokuuta 2016

makuuhuone 3 / ruokailuhuone




Muista osallistua Riviera Maisonin tyynyjen arvontaan!
Aikaa 15.5 asti, arvonta päivä 16.5




Nyt mua kyllä tympäsee tosi paljon, kun olin tehnyt valmiiksi tämän postauksen,
sen takia että voin esitellä teille ne ikkunanpokat, jotka on tulleet sieltä tuunauksesta.
Mutta eihän ne mitään ole tullut. Olin ajatellut laittaa ne pöydän yläpuolelle siihen taulukouruun.
Sitten ajattelin että laitan edes ne kuvat jotka on otettu ennen kuin ne vietiin tuunattavaks, mutta eihän niitäkään mistään löydy. Eli tästä tuli nyt sitten tällainen postaus.
Aina ei kaikki mene niin kuin ajattelee. Mutta tässä nyt sitten tämä mitä mulla on teille tällä kertaa antaa. Toivottavasti riittää.



Tämä puusohva on ostettu jostakin sisustus liikkeestä aivan suomen pohjoisesta.
Tein kaupan joko Huutonetin tai Torin kautta. En enää muista kumman.
Sisustus liike oli ostanut sohvan Norjan aivan pohjois lapista.
Sohva on kuulemma vuodelta 1890, jos siihen on uskomista.
Sama se, mieleinen on kuitenkin.



Sohvassa ei ollut pohja laudoitusta. Vaan se oli tarkoitettu nukkumista varten.
Mies teki uuden pohjan, koska me tarvitsemme sohvaa istumis tarkoitukseen.
Siihen alle jäi kivasti säilytys tilaa.



Myös reunoilla ja keskellä olevat nupit oli poikki tai puuttu kokonaan. Teetimme jäljellä olevien nuppien mukaan uudet ja värikin on just sama.



Myös kaikki yksityis kohdat on minun mielestä kauniit.



Olen ostanut kirpparilta tämän käsin kudotun pitsi peiton.
Joka sopii tähän täydellisesti.



Sohva tyynyt olen ostanut SisustEllenistä.
Niidenkin väri sopii sohvaan ja myös pöytäliinaan.









Tähän pöydälle haluaisin uuden kannen vanhasta kauniista ovesta. Ja siihen päälle lasikansi.


Nyt siinä on liinan päällä kaksi Pentikin kulhoa joissa keltaiset kynttilät.
Valkoisessa koriste lautasessa on koriste esineitä.



Puusohvan kaiteella on kiva valkoinen virkattu viltti.






Tässä tämä 25-vuotta vanha kaappi.
Joka oli myrkyn vihreä.
Sitten se maalattiin Kokkolan kokkotyösäätiössä valkoiseksi.
Siitä tuli hyvän näköinen ja värinen.



Kaapin päälle pitäis saada vielä ostettua kaksi muumi kannua, että olis yhtenäisen näköinen.





Kerään muumimukeja, ne ei ole tässä kaikki. Minulla on vaan uusimpia mukeja, ei niitä kaikkein vanhimpia.
Kerään myös Minna Immosen nallemukeja.
Ja kerään vielä Heljä Liukko-Sundströmin pupumukeja. Ne minä haluaisin kaikki, mutta osa niistä on tosi kalliita, monta sataa euroa. En ole ainakaan vielä raahtinut ostaa niitä.
Näitä kaikkia löytyy aina silloin tällöin kirppariltakin.
Harmittaa tosi paljon, kun en ole älynnyt alkaa kerätä muumimukeja heti kun ensimmäinen on tullut kauppaan.
Mukeja on kahdessa rivissä kaikissa kolmessa kerroksessa, ylä ja ala hyllyllä, eli n. 120 kpl
Ja lisäksi muutamia keittön kaapissa, kun ei tähän enään mahdu.







Pöydällä on Pentikin astiat joissa keltaiset kynttilät
ja valkoisessa astiassa koriste esineitä.
Tuoleihinkin pitäis saada sopivan kokoiset päälliset, nyt niissä on liian pienet päälliset ,
ne tahtoo mennä rikki kun istuu. Olen ostanut ne Ellokselta.




Tämän pienen pöydän ostin Huutonetistä.
Tavarat siinä päällä on ostettu sieltä ja täältä.













Tämä punainen pesukomuutti on varmasti aika vanha.
Ja tykkään siitä tosi paljon, vaikka siinä on tuollainen väri.
Harmi ettei sille ole paikkaa eteisessä, sinnehän se parhaiten sopis.




Siinäkin on päällä niin paljon tavaraa, ettei enemmän mahtuisi.
Ihan minun tyylistä.




Tässä näkee hyvin, että tässäkin pöydässä mahtuu syömään/juomaan n. kuusi/seitsemän henkilöä.
Muttei meillä vielä ole tullut sellaista tilannetta.
Vaan ollaan laitettu keittiön pöydän päihinkin tuolit/syöttötuoli, niin siihen mahtuu 12 henkilöä,
eli me kaikki vielä tässä vaiheessa.
Mutta voi se vielä tulla sellainenkin tilanne, että tätä pöytää tarvitaan.




Tässä lähikuva tämän huoneen virkatusta matosta.
On justiin pesty, niin reunat vähän nousee ylöspäin ja tuo yksi kohta lähellä keskustaa.




Minä en tiedä miksi minä tykkään ,niin paljon näistä virkatuista matoista.
Minulla ei ole muita mattoja tällä hetkellä missään huoneessa.




Tässä pieni hylly seinällä ja siinä koriste esineitä.




Verhoista yritin ottaa kuvaa, mutten kyllä kovin hääviä kuvaa saanut.

Ikkunasta näkyy vähän paviljonkia ja lastenlasten keinua.
Muuten on kyllä aika risuisen ja ruman näköistä.
Kyllä se siitä kuukauden kuluttua muuttuu.
Toivottavasti ainakin.
Koska meillä on silloin ne juhlat.

Olen kyllä niin tyytyväinen meidän kotiin ja sisustukseen ja puutarhaan.
vaikka talo vanha onkin, mutta kuitenkin niin rakas.
Täällä on lapset syntyneet ja täällä ne on kasvaneet
ja nyt jo jokainen lentäneet omaan kotiin.
Mutta käyvät onneksi niin usein.

Harmittaa vieläkin niin paljon, kun
tein tämän postauksen,
sen takia,
että olisin voinut esitellä teille
ne tuunatut ikkunan pokat,
jotka laitan tuon ruokapöydän taakse seinälle,
missä on taulukouru.
Mutta ei ne ikkunanpokat eikä mikään muukaan tavara ole vielä tullut takaisin.
Se nainen joka niitä laittaa
on ollut kipeä
ja siksi ne on aina vaan siirtyneet ja siirtyneet.
Kyllä se lupas, että viimeistään 4.5 ne on valmiit.
Toivotaan niin.
Siksi tuli tällainen postaus,
joka on aika tuttu.
Tästä on jo paljon kuvia ollut aikaisemminkin,
muttei mulla nyt muutakaan ollut tähän hätään.
Toivon ymmärtämystä.

Aurinkokujalta terveisin:

                                                        - Piia -








30 kommenttia:

  1. Onpas jo niin kesäisen näköstä!

    VastaaPoista
  2. Onpa taas ihanaa vanhaa huonekalua kerrakseen. Ja tuo sinun uusi tapettisi edellisessä postauksessa on upea. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään sekaisin uusista ja vanhoista huonekaluista. Joo, kyllä siitä ruususta tuli aika onnistunut tapetti.
      Hyvää viikonloppua sinullekkin.

      Poista
  3. Minä kerään pupumukeja myös, muutama vielä puuttu...
    taitaa jäädäkin puuttumaan, en ole valmis maksamaan niistä hurjasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta osa niistä maksaa tosi paljon, en itsekkään ole valmis maksamaan niin paljon.
      Hyvää lauantai päivää.

      Poista
  4. niin kaunista ja viihtyisää...
    vaikka en suuremmin innostukaan arvonnasta, niin poikkean aina mieluusti täällä aurinkokujalla.
    antoisaa Äitienpäivää ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva jos aina välillä poikkeat blogissani.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  5. Tällaiselle uudelle lukijalla ei ollut ollenkaan tuttu postaus. Toivottavasti ne puuttuvat tavarat tulevat pian! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivon itsekkin että tulevat pian, sillä meillä on juhlat 4.5, pakko siihen mennessä tulla.
      Kiva kun löysit blogini.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  6. Ihana tuo sohva ja tiätkös noita tyynyjä olen etsiskellyt joka paikasta, onko tuo SisutEllen joku verkkokauppa, blogihan se ainakin on?
    Upeita vanhoja kaappejakin sulla, kivaa, kun löysin uuden blogin :)

    Mukavaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo SisustEllen on Kokkolalainen sisustusliike.
      Kiva kun tulit blogini lukijaksi.
      Tykkään sisustaa uutta ja vanhaa sekaisin, melkein tykkään enemmän vanhoista huonekaluista.

      Poista
  7. Oi tuo sohva on kyllä valtavan kaunis! Ja virkattu peitto sopii siihen ihanasti. Aurinkoa sinne!

    VastaaPoista
  8. No vihdoin pysähdyin koneelle kahlaamaan blogimaailman ihanuuksissa taas! Olipa hyvä, sillä tulin ihan hyvälle mielelle noista kuvista, siellä on taito hanskassa! Mukavaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo oli kyllä kauniisti sanottu.<3
      Mukavaa kesän alkua myös sinne. :)

      Poista
  9. Ihana puusänky sinulla! Samanlaisesta olen haaveillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aika kauan haaveilin puusängystä ennen kuin sen sain. Sitten osui kohdalle sellainen josta tykkäsin ja joka oli aika sopivan hintainen.
      Hyvää alkanutta viikkoa sulle.

      Poista
  10. Näin Norjasta katsottuna näyttää kovin tutulta tuo penkki/sänky! Meidän mökkimme on 1800-luvulta ja siellä oli kaksi tuollaista (nykyään kälyni kotona).
    Norjassa on pidetty vanhoista esineistä ja huonekaluista hyvää huolta - se on hieno asia!
    Kauniisti sisustat 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sisustusliikkeen nainen sanoi samaa, että Norjassa pidetään huonekaluista hyvää huolta. Siksi se ostaa niitä sieltä.
      Kiitos, sisustan niin kuin mistä itse tykkään, en minkään sellaisen mukaan mikä on nyt juuri suosittua.
      Kiva kun kävit blokissani.

      Poista
  11. Tulinpa vastavierailulle. :) Kylläpä teillä näyttää valoisalta ja hempeältä. Ja mikä Muumi-mukien keräilysarja! :) Itse en omista ensimmäistäkään, mutta kyllä ne kivoja ovat.

    Käynpä osallistumassa vielä tuohon arvontaan.

    Mukavaa kesän odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vierailulle, tuuppa uudelleenkin.
      Mukavaa kesän odotusta sinullekkin.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Löysin kyllä kauniin sohvan ja sellaisella hinnalla, ettei hirvittänyt maksaa.
      Hyvää tiistai päivän jatkoa.

      Poista
  13. Meillä kotona oli samanlainen sivustavedettävä vuodesohva lapsuudessani, tosin ruskea. Tulipas taas monta muistoa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli mummolassa ainakin kaksi, muttei ne tainnu ihan samanlaisia olla.
      Hyvää tiistai iltaa.

      Poista
  14. Ihania huonekaluja teillä useampi. Sohva on kaunis, komuutti myös aivan ihana. Ja onpa komea mukikokoelma! Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään sisustaa uutta ja vanhaa sekaisin. Joo, mukeja on kans tullut kerättyä.
      Kivaa päivää myös sulle!

      Poista
  15. Ihania ihania kuvia!! On sulla mojova muumikokoelma, mulla ei läheskään noin hieno! Mun äiti sai lahjaksi myös tuollaisen ison veljen vaimon virkkaaman maton. Se on aivan upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on tossa muitakin kuin muumimukeja. Sitäpaitsi ne on kaikki niitä uusia, vanhoja mulla ei oo.
      Virkatut matot on kyllä niin kauniita, kun osaiskin itse tehä.
      Hyvää torstai päivää.

      Poista