lauantai 14. toukokuuta 2016

Riipputuoli





Näkyykö tämä riipputuoli postaus ensimmäisenä?

Nämä kuvat on otettu takapihan terassilta.



Tänä päivänä kun kuvasin ,oli melko viileä ilma. Siksi laitoin viltin tuoliin.
Niin voi kietoutua vilttiin.




Tällä vyöhykkeellä missä me asutaan on öisin niin kylmä, että kesäkukkia ei voi vielä pitää ulkona. Päivisin toki. Mutta on se kova homma kuljettaa ees taas kukkia sisälle ja ulos.


Päivänkakkarat ,tai mikä marketta näiden nimi nyt onkaan, ovat päässeet kaiteen päälle.


Olemme ostaneet tämän tuolin Hong Kongista.


En nyt muista onko tämä ollut kaksi vai kolme vuotta.



Tässä lähi kuva kukista.


 Tuolla taustalla näkyy paviljonki, siitä oma postaus joskus.



Tässä kuvassa näkyy pieni suihku kaivo ja pumppu. Vettä on näköjään vähän laisesti.



Tässä kohti terassia ei ole valokatetta. Siinä missä on grilli ja kaksi ruokapöytää ja minun kukkien kasvatus pöytä ,on valokate. Niistäkin oma postaus joskus.


Meillä on aika iso talo ja aika iso piha, niin ettei tässäkään tuolissa kovin paljon ehdi istua. Mutta tää on kyllä mun lemppari.


Kesällä tuon suihkulähteen ympärille kasvaa jotakin kasvia, niin että tuo reuna jää kokonaan piiloon.


Tuo jalusta on laitettu terassiin kiinni, muuten se saattaa helposti keikata, kun siihen menee tai tulee pois.


Meillä on aika paljon ulko kalusteita. Siksi olemme vuokranneet varaston, minne voi viedä kaikki talveksi.


Nyt saakin olla tarkkana kun on ne kaksi pientä taaperoa, ettei ne mene tuonne veteen.



Vaikka me ollaan kyllä enemmän etupihalla kuin takapihalla.


Minä olen paljon takapihalla, kun minun kukat on enimmäkseen siellä ja kukan kasvatus pöytä.


Ja silloin kun grillataan ja syödään ulkona, niin ollaan takapihalla.



Ennen meillä oli paljon hyttysiä takapihalla, mutta kun kaadettiin isoja puita, niitä ei ole ollut juuri ollenkaan.


Tässä kuvassa näkyy mistä kohti alkaa valokate.


Tuo kaide on niin lähellä, että siihen voi laittaa kahvikupin, kirjan tai jalat.


Vielä kun saisin ensi kesänä sen kasvihuoneen, olisin meidän pihaan tosi tyytyväinen.


Tuon niskatyynyn saa laitettua nauhoilla ylemmäksikin, en nyt viitsinyt laittaa, kun pitää viedä vielä yöksi pehmusteet sisälle.


Ennen meillä oli tässä valkoinen katos. Mutta sitten se lahos ja piti tehä uus. Meni vähän aikaa, että tottui tähän väriin.


Mutta onhan se lattian kanssa yhtenäinen.

Tuolla takana näkyy miehen varasto. Se ei ole kovin hieno, kun on tuollainen peltinen. Mutta ajattelin, että siihen ympärille vois istuttaa paljon kasveja.

Tämmöinen postaus ensimmäisistä ulkokalusteista tai yleensäkkin ulkoa.
Minusta näyttää ettei ole mitenkään valtavasti kuollut kasveja talven aikana, toki aina joitakin.
Luin jonkun blokista että oli kuollut suunnilleen kaikki, hirveää.
Tulis nyt vaan ensin vettä ja sitten oikein lämmin,
niin kaikki kasvit lähtis kasvamaan.
Ja sais tehä puutarha töitä, mitä nyt tällä kipeällä selällä voi.
Meillä se on melkein niin että minä suunnittelen ja mies toteuttaa.

Jos on aurinkoista, seuraava postaus taitaa olla etupihalta.
Kun ei niitä kalusteitakaan kuulu takaisin, niin ei voi tehä niistä postauksia.

Tämmöistä Aurinkokujalta tällä kertaa             - Piia -







34 kommenttia:

  1. Oi, pääsisipä tuohon tuoliin istumaan. Meillä on semmoinen katosta roikkuva verkkokeinu. Entisessä kodissa se oli talvet poikien huoneessa ja kesät ulkona. Nyt rullalla varastossa, kun asumme väliaikaisesti kerrostalossa. Keinua kaipaan, pihatöitä en niinkään.. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä ihana istua. Tahtoo vaan olla niin paljon työtä, että liian harvoin ehtii siinä istua.
      Eipä noita pihatöitä itekkään aina kaipaa, varsinkaan jos selkä oikein vihoittelee.
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Onpas sinulla mukava lepopaikka aurinkoisia päiviä varten. Todella kaunis riipputuoli. Ja edessä vielä suihkuallas. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan kiva paikka välillä istua ja katsoa puutarhaa. Suihkuallas nyt on aika pieni, mutta kuitenkin.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  4. Kiva tuoli, kuin puolikuu! Varmasti mukava paikka viettää kevät/kesäpäivää. Tänne luvattiin sadetta tänään, mutta ainakin vielä päivä paistaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yllättävän hyvä istua.
      Täälläkin on sateisen näköistä, ei nyt just sada, yöllä tuli oikein kunnolla vettä.
      Hyvää viikonloppua myös sulle!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Tuo riippukeinu on kivan näköinen. Ajattelin itse käydä ostamassa tuollaisen samanlaisen katoksen, mikä teilläkin on, tässä lähiaikoina. Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kyllä mä oon tykännyt tosi paljon tosta riippukeinusta. Kyllä tuo katoskin on tosi kiva, ollaan istutettu pensaita sen ympärille.
      Mukavaa viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  6. Tuo tuoli on kyllä aivan ihana. Vastaavaa katselin viime viikonloppuna Sotkassa.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan se ihana, saa sitä jotain kivaakin olla, missä voi välillä nautiskella.
      Ihanaa viikonloppua sullekkin Outi.

      Poista
  7. Onpa kivannäköinen riipputuoli. Varmasti ihana istuskella ja kuulla veden solinaa. Jonkinlainen vesijuttu on minullakin mielessä toiveena ollut jo kauan, edes jokin pieni... ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se on tosi ihana tuoli. Niitähän on sellaisia sähköllä toimivia suihkulähteitä pienestä suureen.
      Oikein hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  8. Ihanan kutsuva tuo riipputuoli, tuota olen itsekin kaupoissa katsellut :) Kauniilta näyttää takapihallanne <3 Meilläkin menee oikeastaan nämä isommat sisusteluhommat että minä suunnittelen ja mieheni toteuttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on kyllä yks mun lemppari juttu meidän pihalla.
      Onhan noilla miehillä vähän enemmän tuota voimaakin. :)

      Poista
  9. Kyllä olen itsekin katsellut jotain tuollaista riipputuolia, mutta vielä en ole hankkinut. Itselläkin olisi suunnitteilla suihkulähde ja jokohan sen saisin tehtyä tänä kesänä. Tarvikkeet ovat jo odottaneet viime kesästä saakka. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen , kun hankittiin tuo riipputuoli. Suihkulähteen solinassa on jotain niin rauhoittavaa.
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  10. Tuollaista kiikkua olen itsekkin katsellut jo parina kesänä. Vielä kuitenkin on jäänyt kauppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella, että kannattaa ostaa, itse olen ainakin tykännyt niin paljon.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  11. Toi on ihana. Meillä neiti haluaisi myös tuollaisen riipputuolin ja kelpaisi se minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella, kyllä mä ite ainakin meen aina tohon riipputuoliin, kun on aikaa. Siinä on yllättävän hyvä istua.
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  12. Hieno riipputuoli, määkin haluun! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, on kyllä tosi hyvä istua. Kun vaan ehtii istua. :)
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  13. Mikään vaan ei ole mukavampaa kuin köllötteleminen ulkosalla. Kiva tuoli! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin jos on ensin tehnyt puutarhatöitä, niin kyllä lepo tuolissa maittaa.
      Hyvää viikonloppua sulle.

      Poista
  14. Ihana tuo aurinkotuoli. Jotakin samantapaista tahtoisin meillekin.
    Riippumattokin olisi kiva saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se kyllä tosi kiva toi tuoli. On meillä ollu riippumattokin, en tykännyt siitä niin paljon, mutta niitäkin on niin monenlaisia, on varmasti hyviäkin.
      Hyvää sunnuntai päivää sulle.

      Poista
  15. Kivalta näyttää, erityisesti tuo tuoli! Siinä on varmasti ihana istua, silloin kun ehtii. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se on kiva. Ja on toi suihkulähdekin kesällä kiva, kun kasvit sen reunat peittää. Pitää laittaa kesällä sitten uus kuva.
      Hyvää sunnuntai päivää.

      Poista
  16. Hyvännäköinen tuoli! Siinä on varmaan ihana keinutella ja kuunnella kun linnut laulaa...

    Olen myös haikaillut pitkään jonkinlaista pientä lampisysteemiä meidänkin pihalle. Tuollainen vesielementti puutarhassa on aina jotenkin niin rauhoittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, on se kyllä kieltämättä kiva.
      Kyllä tuo meidänkin vesi "lampi" on ihan kiva, varsinkin kun se on noin lähellä tuota tuolia, niin sitä voi siitä seurata.
      Hyvää sunnuntai päivää sullekkin.

      Poista
  17. Onpas kiva tuoli, siinä onkin varmasti ihana istuskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se kyllä mun lemppari.
      Hyvää sunnuntai päivää sulle Mari.

      Poista
  18. Mukavan näköinen tuoli, ja ympäristö näyttää kivan keväiseltä.

    VastaaPoista