keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Makkarin kuvia.



MAKUUHUONE




Päätin kuvata välillä sisällä.
Vaikka jos ei ole pakkas öitä,
niin meinaan kuvata vielä ulkoakin.
Tämä vaatekaappi on yksi hienoimmista huonekaluista
joita meillä on.
Minun mielestä.
Tykkään tästä tosi paljon.
Tämähän oli ennen puunvärinen
ja sitten se tuunattiin valkoiseksi.
Ja kulutettiin vanhan näköiseksi.
Tulos miellyttää minua.
Tässä on ihan kivasti tilaakin.




Vetimistä yksi oli mennyt rikki.
Olin nähnyt SisustEllenissä vetimiä.
(sisustusliike)
Ja onneks näitä oli vielä.
Niin ostin uudet vetimet.
Sopii tosi hyvin tähän kaappiin.



Tämän käsityönä tehdyn seinä koristeen
olen ostanut Kirpputorimarketista Kokkolasta.
Valot ostin Halppiksesta.
Tuli kivan näköinen koriste.
Nyt alkaa olla se aika että tätä voi polttaa.
Samoin kuin tuikkuja ja kynttilöitä.




Arkun olen saanut lahjaksi mieheltäni vuonna -88
Tämäkin oli alkujaan puun värinen
ja se tuunattiin samalla kuin tuo iso kaappi.




Harmittaa vähän kun pyysin maalata
kaikki osat valkoiseksi.
Nämä osat olis voinut jättää sen väriseksi
kuin ne alkujaan oli, muistaakseni mustaksi.




Tässä päällä säilytän ylimääräisiä peittoja.




Tästä tuolista en tykkää yhtään
Haluaisin tähän Pentikin Henrietta tuolin.
Pitää vähän säästää.
Mutta on tämä parempi kuin ei mitään.
Peitto ja tyyny jotka on tuolin päällä
on kirppikseltä.




Sänky on 120 cm leveä.
Valkoisen peiton olen ostanut kirppikseltä.
Ja tähti peiton Halppiksesta.

Verhot on melko uudet.
Valkoinen valoverho ei kovin hyvin näy.
Ostin verhot Hobby Hallista.




Nämä hyllyt pitäis vielä tuunata.
Muuten ne on ihan kivat.
Päällä on esim. Pentikin maljakko
ja kaksi kynttilä kuppia.




Toisessa hyllyssä on Riviera Maisonin isot
joulu tuikkukupit.
Ja Pentikin tuikkukippo.
Kaikki muut molemmissa hyllyissä
on kirppikseltä.

Tää tapetti on ihan kiva




Tän kivan tuolin ja rahin oon ostanut
Torista tai Huutonetistä.

Tässä näkyy kans verho.

Huoneessa on puolipaneeli.




Tämä lipasto tuunattiin samalla kuin iso kaappi
ja arkkukin.
Pentikin tuikkukipot on lipaston päällä.
En tykkää yhtään sinisestä,
mutta kun tuo sininen taulu on niin kallis
ja lahjaksi saatu,
sitä on melkein pidettävä lipaston päällä.

Tapetti on aivan hirveä,
se kyllä vaihdetaan seuraavaks.




Kapea korkea kaappi on Ellokselta.
Siinä säilytän esim. koriste-esineitä ja kirjoja.




Matto joka näkyy tässä kuvassa on ostettu Huutonetistä tai Torista.
Tykkään tosi paljon virkatuista matoista.




Pieni seinähyllykkö.



Lattia olis kans kiva laittaa laminaatista tai parketista.
Kyllä näin isossa talossa olis valtavasti remppaamista
ja sellaista mistä ei enään tykkää.
Mutta olen kuitenkin tyytyväinen kotiini
ja remppaa tehään aina sitä mukaan
kuin kukkaro antaa myöten.
Ja olen onnellinen siihen miten valtava astia kokoelma mulla on.
ja sisustus tavaroita on paljon.
Ei kaikki voi eikä tartte olla täydellistä.
Eli talossa olis paljon remppaamista.
Mutta vaikka talo ei ole niin viimeisen päälle,
tykkään siitä kuitenki tosi paljon,
kun se on niin tilava
ja meidän ikioma koti.
Ainakin tällä hetkellä tuntuis tosi kurjalta
jos pitäis muuttaa tästä pois.
Ja pienempään asuntoon,
niin että pitäis valita mitä huonekaluja ottaa, mitä ei.
Ja pihaa tulis niin ikävä,
oon niin kovasti suunnitellu uuden polun jatkamista.

Minkähänlaisen tapetin tai millä värillä maalaisin tuon makkarin yhden seinän?



PUUTARHA


Mies ei ole ehtinyt siivota polkua,
se on tosi roskanen.
On ollut marjanpoimintaa jne.
Luulin keväällä että tältä polulta kuoli
kaikki kasvit,
mutta kyllä niitä vaan on noussutkin.
Onneksi.
Ensi keväänä keskityn tähän polkuun,
että saan sen hyvän näköiseksi.
Tässä kuvassa ei näy kovin hyvin nuo istutus laatikot.
Laitoin kaksi kärhöäkin kasvamaan maatapitkin.
Ens vuonna laitan kaks kasvaan ylöspäin jotain tukea pitkin.

Ehdottakaa varjossa menestyviä kasveja, ton terijoensalavan rivin alle?
Muut laatikot onkin auringossa tai puolivarjossa.





Tässä kuva kesällä ,kun on oikein siivottu käytävä.




Aurinkokujalta terveisin

                                                                     - Piia -

36 kommenttia:

  1. Kivan näköistä! Kävisiköhän vaikka beige väri jos päädyt maalaamaan tuon yhden seinän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina.
      Beige vois olla hyvä. Mitenhän joku harmaan sävy??
      Hyvää keskiviikko päivää.

      Poista
    2. Kiitos samoin! :)
      Kyllä harmaakin sopisi, sitä teillä näkyykin olevan noissa sisustusesineissä!

      Poista
    3. Joka tapauksessa tuo lila saa lähöt.
      Mitenhän mä olen sellaista halunnut laittaa yhteen seinään.

      Poista
  2. Kauniita yksityiskohtia =) varsinkin tuo valoryijy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla.
      Joo valoryijystä tuli kiva ja on ajankohtainen juuri nyt.
      Hyvää alkanutta keskiviikkoa sulle.

      Poista
  3. Tosi kivat nuo laatikot hiekkakäytävällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu.
      Vielä kun saa ne kukoistamaan pieniä puita, pensaita, kukkia, niin voi laittaa johonkin kohti penkin missä istua ja ihailla kättensä töitä.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  4. Kauniita huonekaluja!
    Tuo pieni seinähyllykkö on ihana!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari.
      Olen ostanut sen seinähyllyn kirpparilta.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää.

      Poista
  5. Tuo iso kaappi on aivan upea. Kyllä maalilla saa hyvin muutettua tyyliä. Samoin se pikkukaappi oli mun mieleen. Teillä on niin kaunis koti. Paljon kodikkuutta tuovia yksityikohtia.
    Pihalla riittää syystöitä. Nuo istutuslaatikot polun varrella on kiva idea. Hyvää syyspäivää sinne Aurinkokujalle.


    VastaaPoista
  6. Tuo iso kaappi on aivan upea. Kyllä maalilla saa hyvin muutettua tyyliä. Samoin se pikkukaappi oli mun mieleen. Teillä on niin kaunis koti. Paljon kodikkuutta tuovia yksityikohtia.
    Pihalla riittää syystöitä. Nuo istutuslaatikot polun varrella on kiva idea. Hyvää syyspäivää sinne Aurinkokujalle.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena.
      Tykkään kyllä itsekkin niin paljon tuosta isosta kaapista ja kodistani yleensäkkin.
      Totta pihalla riittää syystöitä, onneks mies auttaa.
      Itsekkin tykkään istutuslaatikoista.
      Hyvää syyspäivää myös sinne.
      Toivokaa kaikki että kaikki menee hyvin, kun kaksi pojistani on tuolla korkealla ilmassa matkalla Australiaan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele.
      Toivottavasti ei tartte koskaan luopua siitä, kun on niin iso.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  8. Kaunista tuo pieni seinähyllykkö on tosi nätti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva.
      Se on kirppari löytö.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  9. Niin paljon kaunista ja ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää.

      Poista
  10. Kiitti paljon.
    Oikein hyvää keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
  11. Sulla on monta kaunista huonekalua. Tossa kaapissa nuo vetimet ovat kauniita.
    Oma koti on aina paras koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Tykkään että on paljon huonekaluja. Vetimien kans oli tuuria, että ne vielä sattui olemaan siellä kaupassa.
      Totta, oma koti on aina paras oli siellä sitten minkä näköistä vaan.
      Oikein hyvää keskiviikko päivää sulle.

      Poista
  12. Tuo kaappi on kyllä aivan ihana ja nuo vetimet, upeat!
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Tykkään kyllä itsekkin.
      Oikein kivaa keskiviikkoa sulle.

      Poista
  13. Kauniilta näyttää sekä sisällä että ulkona. Vaatekaappi on aivan upea. Ja kiva kun olet löytänyt tyyliin sopivat vetimet. - Kaunista syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anneli. Ulkona alkaa jo näyttää vähän ränsistyneeltä, sisällä on siistimpää.
      Oli tuuria, että satuin saamaan vetimet, ettei ollut loppunut.
      Oikein hyvää keskiviikkoa sulle.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tykkään itsekkin.
      Oikein hyvää torstai päivää sulle.

      Poista
  15. Onpa kaunista, niin sisällä kuin ulkonakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele, olen itsekkin ihan tyytyväinen.
      Oikein hyvää torstai päivää sulle.

      Poista
  16. Tuo vaatekaappi ja vetimet siinä, on kyllä kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin.
      Oikein hyvää perjantai päivää sulle.

      Poista
  17. Kauniisti tuunattu vaatekaappi, ja muutenkin teillä on niin kodikasta ja ihanaa :)
    Blogissani on arvonta, käypä kurkkaamassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuulikki. Sä niin kauniisti sanoit.
      Minäpä käyn kattoon sun arvontaa, totta kai.
      Oikein hyvää perjantai päivää sulle.

      Poista