lauantai 12. marraskuuta 2016

Sitä parasta arkea...









Nyt on sitten kaksi Oulun reissua tehty.
Ja kipustimulaattori on upotettu tuonne mun "sisuksiin".
Nyt vaan pitää toivoa, että ei tule kuumetta,
eikä mitään tulehdusta.
Ja ettei mun elimistö vaan ala hylkimään tätä aparaattia.
Jonkin verran on kipuja, mutta ei ne nyt paljon miltään tunnu ,
kun on koviinkin kipuihin tottunut.
Toivottavasti tämä on viimeisiä kertoja kun tästä aiheesta kirjoitan.
Sen verran  vielä joskus kirjoitan että onko tämä auttanut niin
paljon, että on pystynyt ruveta vähentämään näitä kipulääkkeitä.
Vai onko vaan sellainen ylimääräinen kivunhoito laite ,lääkkeiden
lisäksi.
Kaikki käy, mutta olishan se kiva jos pystyis lääkkeitä vähentää.
Se lääkkeiden vähentäminen on kuukausia pitkä projekti.
Ei niitä tuosta noin vaan vähennetä.
Tulee jo niin kovat vieroitus oireet.







Nyt on sitten isäinpäivä viikonloppu.
Pitää käydä vielä ostamassa lahja
ja vähän herkkuja.
Meillä taitaa lapsista tulla neljä ja kaksi ei nyt tule.
Jospa sitten mun synttäri viikonloppuna tulis Vaasan porukkakin.
Australian poika ei tosiaan tule kuin vasta ensi keväänä tai kesänä.
Meillä ei näinä aikuisten juhlapäivinä lahjoihin ja kakkuun niinkään
panosteta, vaan siihen yhdessäoloon.
Oulun tyttökin tulee ensimmäistä kertaa sen jälkeen,
kun on sinne Ouluun muuttanut.
Mieshän on käynyt siellä kaksi kertaa,
kun olen ollut siellä OYS.sissa.
Minäkin varmaan pääsen käymään siellä sitten
kun minulla on kahden kolmen kuukauden kuluttu
kontrolli OYS.iin.
Näen sitten miten kivan asunnon sai vuokrattua.
Olen toki kuvia nähnyt, muttei se ole sama asia kuin oikein käydä kylässä.











(Titin tekemät joulusukat. / Titin blogi.)



Ostin Titin blogista nämä kaksi joulusukkaa, jotka on tosi kauniita.
Tekis ihan mieli ottaa nämä itelle.
Mutta olen suunnitellut että laitan näihin esim. karkkeja
ja annan sitten sellaisenaan lahjaksi.
Paljon lahjoja ei tartte ostaakkaan,
kun kaikkien kanssa on sovittu,
ettei lahjoja osteta.
Näiden lisäksi ehkä vielä kolme lahjaa.
Lastenlapsille tietenkin,
en nyt osaisi olla niille edes ostamattakaan.
Sitten yhdelle sukulaiselle,
siitä sen enempää puhumattakaan.
No, miehelle olis kiva ostaa jotakin,
vaikkei me mitään olla sovittu , että ostetaan.







Mekin ollaan saatu pienen pieni
lumipeite tänne.
On se heti niin puhtaan näköistä
ja aamulla kun olin koiran kans lenkillä
oli niin valoisaa jo seitsemältä.
Voi kun olisi jouluna edes tällainen
pieni lumihuntu.
Pakkasta on muutama aste
ja tuulikin on kääntynyt,
eikä puhalla niin kylmästi,
kuin alkuviikosta.






Mies haki tänään kirppari tavarat
kun ei eilen saatu haettua ,
kun oltiin siellä Oulussa.
Siinä mulla meneekin tämä päivä ,
kun laitan tavarat niille kuuluville paikoille.
On nimittäin niin kipeä toi mahan puoleinen leikkaus haava.
Että pitää tehä vaan kaikkia kevyitä ,pikku hommia.
Muttei oikein osaa olla mitään tekemättäkään.



Hyvin arkinen postaus tuli
ja vanhat kuvat ,
paitsi nuo joulusukka kuvat on uudet.
Mutta miten sitä muuta kirjoittaa ,
kuin mitä on tapahtunut.
Ei tässä auta keksimäänkään ruveta.

Eli tällaisin terveisin Aurinkokujalta tällä kertaa, t.Piia


ps. Tavarat vähän taas muutti paikkoja.













(Lintu mukit löysi paikkansa.)






34 kommenttia:

  1. Nuo Titin tekemät sukat on kanss niin kauniita ja joskus oon ostanut jotain muuta hänen tekemäänsä häneltä on kanss nuo käsityötaidot hänellä hanskassa.
    Joo tuo lopettaminen noissa meidän lääkkeissä on varmaan vähän sama kun aloittaminen tai lääkkeiden vaihtaminen toiseen. Toivottavasti sinulla on onnea ja saat sen hyödyn laitteesta.
    Kivasti on mukit tuossa hyllyssä ja hyllykin on ihana, mä oon heikkona tuollaisiin pikku hyllyihin :)
    Täälläkin on lunta ja nyt vaan pikkuisen pakkasta ja näillä varmaan mennään tää viikonloppu.
    Päivänjatkoi :)

    VastaaPoista
  2. Mä en oo ennen ostanut mitään Titin tekemää, mutta en ole ollutkaan täällä blogi maailmassa kuin vasta vuoden. On kyllä tosi hyvä tekeen käsitöitä.
    Jotenkin olen tosi toiveikas tämän laitteen suhteen, että saan vähennettyä näitä lääkkeitä.
    Siitä pikku hyllystä on helppo nappasta muki kun juo vettä jne. Ei tartte aina ottaa kaapista.
    Tänne on ensi viikoksi luvattu plussaa, niin että luultavasti nää lumet vielä sulaa pois.
    Hyvää viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti paranet operaatiosta ilman ongelmia.
    Mukavaa isänpäivä viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin haavat on siistit, mutta mustelmat on kyllä todella komeat.
      Hyvää isänpäivä viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  4. Toivotaan, että kaikki sujuu hienosti uuden laitteen kanssa ja pystyt vähentämään lääkitystä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Toivotaan todellakin että kaikki menee hyvin ja se olis tosi hyvä kun sais noita lääkkeitä vähennettyä.
    Mukavaa viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  6. Tervehtymistä nyt sinulle! Toivotaan, että se kipulaite 'kotiutuu' sinuun hyvin ja saat siitä apua.
    Ai että nuo sinun talolyhdyt on niin kauniita!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos, ainakin nyt tuntuu että kaikki on menossa hyvään suuntaan.
    Tuohon kaikista pienimpään vois laittaa tuikun, niin tulis siihenkin valot.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti paranet <3 Ihania kuvia kodistanne <3 ja tavaroita on mukava välillä siirrellä ;) Kivaa isänpäivä viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää nyt hyvältä näyttää, jos ei tuu sitä hylkimis reaktiota.
      Kiitos, jotain piti räpsiä, kun ei ollut uusia kuvia.
      Tavaroiden siirtely tuo uutta "järjestystä", vaikka kaikki onkin samoja vanhoja tavaroita.
      Mukavaa isänpäivä viikonloppua sinnekkin.

      Poista
  9. Toivottavasti laite auttaa ja toivut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , toivottavasti , hyvältä ainakin näyttää.
      Hyvää isänpäivä viikonloppua.

      Poista
  10. Toivon että kipupumppu auttaa sinua, ja saat viettää laadukkaampaa elämää Aurinkokujalla! Hyvää isänpäivää ja viikonloppua sinulle!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili. Tuo laadukkaampi elämä on hyvä sana, sitä minä todella kaipaan tämän 15-vuoden kipu jakson jälkeen.
      Oikein hyvää isänpäivä viikonloppua sullekkin.

      Poista
  11. Kauniita kuvia. Toivottavasti laite auttaa ja pääsisit viettämään laatuaikaa. Ihanaa isänpäivää koko porukalle!

    VastaaPoista
  12. Kiitos.
    Toivottavasti laite todella auttaa ja sais taas elää ns. parempaa elämää.
    Hyvää isänpäivä viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  13. Toivotaan apua kipuihin.
    Kivat sukat ja niihin karkit, oisko parempaa.
    Meillä on kans sovittu,ettei aikuisille osteta lahjoja.(joulu)
    Äitien ja isänpäiviin ja syntymäpäiviin en kuulema saa vaikuttaa. Ostavat kun haluavat. Meillä on myös sellainen tapa, että lahja voi olla ikkunanpesua,siivousta, saunanpesua on myös tyttären tekemä jalkahoito tms. Ne on tosi hyviä lahjoiksi. Arvostan suuresti.
    Lastenlapsille annetaan lahjat rahana. Menevät sitten sellaiseen mitä tarvitsevat.
    Huomena ollaan sitten yhdessä, kun kaikki tulee meille.olen tässä viimmeistellyt tarjottavat, saa sitten vaan nostaa esille. Kakun kermat laitan vasta huomenna aamulla.
    Oikein ihanaa yhdessäoloa teillekin perheen kanssa.

    VastaaPoista
  14. Kyllä on kauniita tavaroita. Meillä saa olla tarkkana kaiken tavaran kanssa...ettei mene parempiin suihin =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      Voi ei , teillä on niin isoja ne koirat (kooltaan) meillä kun on tuommonen pieni , niin ei syö mitään.
      Muuten on kyllä omat kujeensa.

      Poista
  15. Onneksi on paljon toivojia, jospa se sitten paremmin auttais.
    Ei se lahja tartte aina niin isoa oollakkaan, pienikin ilahduttaa.
    Me ostetaan jouluna jokainen vaikka kympillä lahja, sitten laitetaan pussiin ,sekoitetaan ja jokainen saa pienen ylläri lahjan.
    Noi teidän muut lahjat ,siivoamiset ja muut on kyllä ihan huippu lahjoja. Arvostaisin itsekkin.
    Meilläkin lastenlasten lahjat annetaan rahana, joskus saatan ostaa jotakin lahjana.
    Yhdessäolo on kyllä parasta huomisessa ja yleensäkkin kun kokoonnutaan.
    Hyvää isäinpäivää teillekkin.

    VastaaPoista
  16. Toivon sinulle pikaista toipumista ja mukavaa isänpäivää perheen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tässä toivon minäkin.
      Mukavaa isänpäivää perheen parissa sinnekkin.

      Poista
  17. Ihanat joulusukat ja muutenkin niin paljon kaunista näissä kuvissa. Toivotaan että elimistösi sopeutuu hyvin kipustimulaattoriin ja että se alkaa auttamaan. On kyllä heti niin paljon valoisampaa kun saatiin hieman lunta. Mukavaa isäinpäivän viettoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.
      Sitä tässä nyt saa seuraavaksi toivoa, ettei elimistö ala sitä hylkiä.
      Totta, täälläkin on ohut lumikerros ja heti valoisampaa.
      Mukavaa isänpäivää sinnekkin.

      Poista
  18. Kaikki varmasti on hengessä mukana että stimulaattori antaa avun ♥ Eihän sitä asiaa aina olekkaan, kiva katsella kauniita kuvia kodistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen herkkä ihminen, sen kyllä tuntee, että monet on hengessä mukana.
      Minustakin on kiva katsella kuvia toisten blogeista, niin yritän aina ottaa kuvia joka postaukseen, vaikka joskus tulis samojakin kuvia.

      Poista
  19. Neuromodulaattoriko sinulle laitettiin? Toivotaan, että kivut loppuvat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan kipustimulaattori. Kiitos , toivotaan todellakin.

      Poista
  20. Eipä voi muuta kuin toivoa, että on apua kipuihin ja voi vähentää lääkitystä. Se on kuin uusi elämä, kun kivut vähenevät ja elimistöä ei enää kuormiteta lääkkeillä....peukut pystyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun saisikin tuon uuden elämän ilman lääkkeitä tai sais edes vähennettyä niitä.

      Poista
  21. Toivotaan, että kipustimulaattori osoittautuu toimivaksi! Jälleen niin kauniita kuvia kauniista kodistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tässä toivotaan itsekkin ja hyvältä nyt näyttää.
      Kiitos Carola, en tiedä onko nyt niin kaunis koti, mutta minun näköinen kuitenkin.

      Poista